Siirry pääsisältöön
Lukuaika, 4 min.

Opettajat ovat jo pitkään pyrkineet räätälöimään opetusta. Pandemia nosti korostetusti esiin, miten vaikea tämä haaste on opettajille, sillä opiskelijoilla on nyt monimuotoisempia tarpeita kuin koskaan. 

Aidosti räätälöidyn ja henkilökohtaisen oppimiskokemuksen tarjoaminen jokaiselle opiskelijalle vaatii nimittäin juuri sitä resurssia, jota opettajilta usein puuttuu…

Aikaa.  

Aikaa tarvitaan räätälöityjen oppimismahdollisuuksien luomiseen luokassa ja sen ulkopuolella. Aikaa tarvitaan opiskelijoiden suoritusten syvälliseen analysointiin sekä harkitun ja hyödyllisen palautteen antamiseen. Aikaa tarvitaan siihen, että opiskelijat voivat kehittää taitoja, joita he tarvitsevat tulevaisuudessa valitsemillaan poluilla. 

Siksi olemme kehittäneet Oppimisen apuohjelmat. Ne säästävät opettajien aikaa tehtävien luomisessa, tarkistamisessa ja analysoinnissa. Niiden avulla voi myös antaa opiskelijoille reaaliaikaista palautetta.  

Opettajat saavat hyödyllisiä tietoja jokaisen opiskelijan tarpeista, jolloin he voivat tarjota entistä mielekkäämpiä ja räätälöidympiä oppimiskokemuksia. Ne puolestaan johtavat parempiin oppimistuloksiin. Lisäksi nämä apuohjelmat on integroitu jo entuudestaan tuttuihin ja pidettyihin tuotteisiin, kuten Teamsiin, PowerPointiin, OneNoteen ja Wordiin.

Työkaluja opettajien ja opiskelijoiden tueksi  

Oppimisen apuohjelmat sisältyvät oppilaitosten Microsoft 365:een maksutta. Ne auttavat lukemisessa, matematiikassa, tiedonhaussa, puhumisessa ja pohdinnassa. Ne on suunniteltu auttamaan opettajia vapauttamaan kaikkien opiskelijoiden voimavarat tukemalla sekä perustaitoja että tulevaisuudessa tarvittavaa osaamista.  

Apuohjelmat perustuvat Microsoftin sitoumukseen tarjota oppilaitoksille ratkaisuja, teknologiaa ja koulutusosaamista, joilla edistetään opiskelijoiden akateemista, sosiaalista ja emotionaalista kasvua. Niiden avulla opettajat voivat tarjota jokaiselle opiskelijalle enemmän mahdollisuuksia oppia, harjoitella ja saada yksilöllistä valmennusta syrjimättömässä ympäristössä, joka tukee jatkuvaa kehittymistä.  

Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella kertoo:

Microsoftin mission ja tavoitteiden ydin on luoda työkaluja, joilla jokainen opiskelija voi saavuttaa täyden potentiaalinsa.

”Microsoftin oppimistyökalut vastaavat opiskelijoiden ja opettajien lisääntyviin tarpeisiin pandemian jälkeisessä maailmassa. Niiden avulla opettajat auttavat opiskelijoita kehittämään tärkeitä perustaitoja ja työelämäosaamista. Ne nopeuttavat oppimista ja auttavat jokaista opiskelijaa pysymään vauhdissa ja hankkimaan etumatkaa.” 

Opettajien apuna eri puolilla Eurooppaa 

”Teknologiaa tarvitaan opetustilanteessa, jotta opettajat ja opiskelijat voivat tehdä asioita, jotka ilman sitä olisivat mahdottomia”, toteaa entinen opettaja Ovi Barcelo, joka toimii modernien työpaikkaratkaisujen asiantuntijana Microsoft Western Europella. 

”Oppimisen apuohjelmat laajentavat opettajien mahdollisuuksia tavoittaa opiskelijat ja antavat heidän harjoitella omaan tahtiinsa ilman henkilökohtaisen opastuksen tarvetta. Jos minulla on luokassa 25 lasta, heistä yhteen keskittyminen tarkoittaa, että loput 24 jäävät vaille huomiota. 

”Otetaan esimerkiksi Lukuvalmentaja. Tekoälyteknologiaa hyödyntämällä se voi ymmärtää ja kohentaa opiskelijoiden lukutaitoa, antaa palautetta ja tarjota uusia harjoituksia yksilöllisen kehityksen mukaisesti. Se antaa tietoja opiskelijoiden etenemisestä, jolloin opettaja tietää tarkkaan, millä tasolla he ovat. 

”Ilman teknologiaa tämä olisi täysin mahdotonta.” 

Tarkempi katsaus Oppimisen apuohjelmiin 

Oppimisen apuohjelmat kattavat kolme keskeistä aluetta: perustaidot, tulevaisuuteen valmistava osaaminen ja data-analytiikka.

Perustaidoilla tarkoitetaan lukemista, matematiikkaa ja hyvinvointia. Esimerkiksi Lukuvalmentaja opastaa hienovaraisesti ääntämisessä, tavuttamisessa, lukunopeudessa ja sanojen opettelemisessa. Matematiikkataitojen edistyminen ‑ominaisuus auttaa opettajia luomaan harjoituskysymyksiä ja havaitsemaan, mitkä käsitteet ovat olleet opiskelijoille vaikeita. Se myös antaa palautetta ja henkilökohtaista tukea entistä tehokkaammin.  

Lisäksi Reflect-sovellus auttaa opettajia tukemaan opiskelijoiden hyvinvointia. Sovelluksen avulla opiskelijat kehittävät taitoja tunnistaa ja käsitellä tunteitaan. Se tarjoaa myös mahdollisuuksia jakaa ja tulla kuulluksi.  

Tulevaisuuteen valmistavalla osaamisella tarkoitetaan tiedonhakua ja puhetaitoa. Hakuvalmentaja-ominaisuus tarjoaa opiskelijoille kontekstia hyödyllisten kysymysten kysymiseen ja luotettavien lähteiden löytämiseen maailmassa, joka on täynnä harhaanjohtavaa tietoa. Esiintymistaitojen edistyminen ‑ominaisuus säästää opettajien aikaa virtaviivaistamalla opiskelijoiden, ryhmien ja luokkien puhe- ja esitystehtävien luomista, tarkistamista ja analysoimista. 

Näille osaamisalueille on tarjolla sekä valmennus- että edistymistyökaluja lukemiseen, matematiikkaan, tiedonhakuun ja puhetaitoihin.

Valmentaja-työkalut antavat opiskelijoille reaaliaikaista mentorointia ja mahdollisuuksia itseohjautuvaan oppimiseen. Edistyminen-työkalut on suunniteltu opettajille tehtävien, palautteen ja ohjeiden räätälöintiin jokaiselle opiskelijalle käytännönläheisten vinkkien perusteella. 

Insights antaa opettajille tarvittavat tiedot opiskelijoiden edistymisen analysoimiseen ja asianmukaisten mahdollisuuksien tarjoamiseen oppimistulosten parantamiseksi. Opettajat voivat esimerkiksi seurata tehtävien palauttamista ja opetustilanteeseen osallistumista selkeässä ja käytännöllisessä muodossa. Tämä auttaa havaitsemaan suuntauksia, tukemaan opiskelijoita ja säästämään aikaa. 

Voit lukea lisää uusista Oppimisen apuohjelmista täältä.

Nopeutettu oppiminen käytännössä 

Monet länsieurooppalaiset koulut käyttävät jo Microsoftin työkaluja oppilaiden tukemiseen. Omnimundo ja Wereldreiziger, kaksi Belgian Antwerpenissa toimivaa alakoulua, ovat toteuttaneet useita hankkeita monikulttuurisuuden ymmärryksen ja hyväksynnän edistämiseksi Microsoftin työkaluilla. 

Kumpikin koulu käyttää Reflect-sovellusta opiskelijoiden emotionaalisen tietoisuuden lisäämiseen. Lisäksi jokaisessa luokassa on ”tunnetaulu”, jonka avulla voi ilmaista tunteita sanattomasti. Sen avulla myös muuta kuin äidinkieltään käyttävät opiskelijat voivat kertoa, miltä heistä tuntuu. 

Lukuvalmentaja on ollut merkittävä vaikutus, sillä sen avulla muita hitaammin lukemaan oppivat ovat päässeet halutulle tasolle vain kuudessa kuukaudessa työkalun käyttöönotosta. Koulut käyttävät myös Syventävä lukuohjelma oppilaiden itseluottamuksen kasvattamiseen. He kehittyvät ja oppivat pystyessään ratkaisemaan ongelmia omaehtoisesti. 

Jos haluat lisätietoja Oppimisen apuohjelmista ja niiden eduista kouluille eri puolilla maailmaa, voit katsoa Reimagine Education ‑tapahtuman taltioinnin maksutta täällä. 

Oppimisen apuohjelmat: työkaluja opiskelijoille

Tutustu Oppimisen apuohjelmat -työkalujen tehoon - inklusiiviset oppimisratkaisut, jotka on suunniteltu auttamaan kaikkia saavuttamaan korkeimman potentiaalinsa.

Katso Reimagine Education

Kuule innovatiivisilta kouluilta ja opettajilta ympäri maailmaa sekä Microsoftin johtajilta, miten voimme antaa jokaiselle oppijalle mahdollisuuden saavuttaa enemmän.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

Koulutus

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

Terveydenhuolto

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Viisi vinkkiä muutosjohtamiseen
    Viisi vinkkiä muutosjohtamiseen

    Opetusneuvos Martti Hellström on ollut kouluttamassa rehtoreita muutosjohtamiseen. Hellströmin 5 vinkkiä muutosjohtamiseen: Hoida ensin oma ajattelusi kuntoon ja ymmärrä, millaista muutosta johdat. Mikä toiminnassa lakkaa, vähenee, jatkuu, lisääntyy, on kokonaan uutta? Johda sitten vahvasti muutosta ja priorisoi uusi pedagogiikka. Tee hyötyanalyysi ja myy muutos hyödyillä. Kuuntele tarkkaan esiin nousevaa vastustusta ja tutki väitteet huolella. Tee […]

Asiakastarinat

  • Beamex – alansa edelläkävijä jo 40 vuotta
    Beamex – alansa edelläkävijä jo 40 vuotta

    Beamex tekee kalibrointilaitteita ja kalibrointidataa ylläpitäviä sovelluksia ja palveluja. Beamex on ollut oman alansa edelläkävijä jo 40 vuotta. Sovellustuotanto aloitettiin jo .net- aikakautena, jolloin yhdessä Microsoftin kanssa rakennettiin ensimmäinen kalibrointilaitteen toimintaa tukeva sovellus. Yhdeksänkymmentäluvun alussa sovelluksista muovautui asiakkaiden käyttöön datan ja laitteiden hallintaan keskittyneitä ratkaisuja. Beamexin liiketoiminta on aina ollut globaalia. Asiakkaita löytyy yli sadasta […]

Kumppaniblogi

Media

Tietoturva ja tietosuoja

  • Kyberturvallisuus pilviaikakaudella
    Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Yritys ei enää voi suojata itseään pelkällä suojamuurilla ja laskusillalla. Maailma oli IT:n näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi kymmenen vuotta sitten. Organisaation rajat olivat tietoteknisessä mielessä helposti piirrettävissä, joten suojaukset oli mielekästä rakentaa näitä rajoja mukaillen. Voidaan ajatella, että organisaatio oli kuin keskiaikainen linna, jonka suojaamiseen riitti suojamuuri ja laskusilta. Organisaatiolla oli oma sisäinen verkkonsa ja sen […]

Vinkit