Siirry pääsisältöön

Kumppaniblogi – Aalto-yliopisto valitsi HIQ:n integraatiokumppanikseen

Lukas Lundin

Lukas Lundin

Tuotemarkkinointipäällikkö, Azure

Lukuaika, 1 min.

Aalto-yliopisto valitsi HiQ:n FRENDSin uudeksi integraatioratkaisukseen. Ratkaisu täytti yliopiston vaatimukset ominaisuuksien, kehitysasteen ja suorituskyvyn osalta.

FRENDS korvaa aikaisemman integraatioalustaratkaisun, joka ei täyttänyt Aalto-yliopiston vaatimuksia helposta käytettävyydestä ja nopeasta integroitavuudesta. ”FRENDS integraatioalusta mahdollistaa joukon automaatioita, jotka parantavat käyttäjäkokemusta huomattavasti. Järjestelmien välinen prosessiautomaatio on valtava kasvualue, ja sen merkitys yrityksille on kasvussa”, sanoo Jukka Rautio, HiQ Finlandin toimitusjohtaja.


“FRENDS oli tarkoitukseemme sopiva ratkaisu ja juuri oikea valinta tukemaan Aallon digitaalista muutosstrategiaa, suunnitelmaa ja muutosprosessia”, kertoo Patrik Maltusch, Aalto-yliopiston tietotekniikkapalveluiden arkkitehtuuriryhmän päällikkö.


HiQ valittiin Aallon integraatiokumppaniksi vuoden 2018 julkisen hankintamenettelyn kautta.

”Olemme pystyneet toteuttamaan suuren määrän integraatioita lyhyessä ajassa. Toiminnallisesta näkökulmasta katsottuna tehtävät, joiden toteuttamiseen meni ennen useampi kuukausi, voidaan nyt toimittaa viikoissa. Muutokset tuotantoympäristössä ja uusi integraatioalusta ovat virtaviivaistaneet integraatiopotentiaalin, ja pystymme nyt toimittamaan entistä vaativampia integraatiokokonaisuuksia entistä vähemmällä tiedolla”, kertoo Patrik Maltusch Aalto-yliopistosta.

Aalto-yliopisto on monitieteellinen yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Se on sitoutunut tunnistamaan ja ratkaisemaan suuria yhteiskunnallisia haasteita ja rakentamaan innovatiivista tulevaisuutta.

Kokeile Microsoft Azurea maksutta

Aloita seuraavan huippuideasi toteuttaminen Azurella

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta ajattelua ja toimintamalleja kaikilta toimijoilta valtakunnan päättäjien tasolta jokaisen koululaisen perheeseen.​ Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta […]

  • Euroopan pohjoisin Girlz in Tech Arctic -tapahtuma

    Euroopan pohjoisin Girlz in Tech Arctic -tapahtuma

    Olemme Euroopan pohjoisimmassa Girlz in Tech Arctic -tapahtumassa Äkäslompolossa syyskuun viimeisenä perjantaina. Tapahtuman organisoi ESR-rahoitteinen Alueellisen yrittäjyyskasvatuksen polut -hanke, ja se toteutettiin yhteistyössä Nuori Yrittäjyys ry:n, Microsoftin ja Lapin ammattikorkeakoulun kanssa. Tyttöjä on tapahtumassa viitisenkymmentä; he ovat saapuneet tapahtumaan busseilla ympäri Lappia. Kysyn tytöiltä, pitäisikö heillä olla enemmän naisroolimalleja teknologian, luonnontieteiden tai matematiikan alueilla. Vastaus […]

Rahoitus ja vakuutukset

  • a woman sitting at a desk in front of a laptop computer in a virtual meeting

    Rahoituspalvelujen digitaalinen foorumi: koronaviruspandemian vaikutukset

    Bill Borden, varatoimitusjohtaja Microsoft Worldwide Financial Services ja McKinseyn ja Manulifen erikoisvieraat keskustelevat alan uusimmista opeista.

  • Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

    Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

      Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Asiakkaiden sydämistä ja rahoista kilpailevat yhä enenevissä määrin ketterät maksupalveluntarjoajat sekä Googlen ja Applen kaltaiset toimijat. Kuluttaja ei enää kysy, milloin paremmat palvelut tulevat – tarjolla on niin paljon uusia vaihtoehtoja, että asiakas voi vaihtaa palveluntarjoajaa parissa minuutissa kotisohvalta käsin. Enää […]

Teollisuus

  • Lisää älyä kunnossapitoon – lisäarvoa koko ekosysteemille

    Lisää älyä kunnossapitoon – lisäarvoa koko ekosysteemille

    Yksikään toimiala ei pysy ennallaan, eikä kunnossapito ole tässä joukossa poikkeus. Yksi esimerkki tästä on Caverionin teollisuuden ennakoivaa kunnossapitotoimintaa tukeva IoTFlex-palvelukonsepti, joka on kehitetty ja pilotoitu yhdessä asiakkaiden kanssa. Palvelu mittaa älykkäiden antureiden avulla teollisuuslaitteen todellista kuntoa, ennustaa mahdolliset häiriöt jo ennen tuotantokatkoksia sekä ennakoi huolto- ja kunnossapitotarpeita. Digitalisaatio vauhdittaa Caverionin ja sen asiakkaiden kasvua […]

  • Selvitys: 4 tärkeää kenttäpalvelujen trendiä vuodelle 2018

    Selvitys: 4 tärkeää kenttäpalvelujen trendiä vuodelle 2018

    Mitkä trendit muovaavat kenttäpalvelualan tulevaisuutta ja miten voit hyödyntää niitä työssäsi nykypäivän alati muuttuvassa maailmassa, joka on täynnä innovatiivista uutta teknologiaa, yhteydessä olevia laitteita sekä muuttuvia työntekijöiden ja asiakkaiden tarpeita? Trendi 1: Oikeat työkalut oikeille käyttäjille “Kenttäpalveluteknikoille on annettava enemmän vastuuta pelkän yksinkertaisen tehtävän suorittamisen lisäksi. Tuomalla datan osaksi kenttäpalveluteknikoiden toimintoja voimme tehdä tehtävälähtöisestä teknikosta […]

Terveydenhuolto

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Oppimisen syvällinen muutos ei ole yksittäisen opettajan tai koulun vastuulla, vaan se edellyttää strategisia päätöksiä kunnan ja valtakunnan päättäjien tasolla.​ Jokaisella tämän hetken päättäjällä on kokemuksia ja muistoja omilta kouluajoiltaan, mutta sen varaan ei tulevaisuuden koulua voi rakentaa. ​ Microsoft teetti vuonna 2017 tutkimuksen kuntapäättäjien asenteista oppimisen muutokseen. Tutkimuksessa selvisi, että:​ Koulutukseen ja oppimiseen suhtaudutaan […]

Asiakastarinat

  • Menestystarinoita tekoälystä – Collective Crunchin avulla ennennäkemätöntä tarkkuutta metsävarojen analysointiin

    Menestystarinoita tekoälystä – Collective Crunchin avulla ennennäkemätöntä tarkkuutta metsävarojen analysointiin

    Olemme rakentaneet Suomelle tekoälyohjelman Suomen Tulevaisuus Nyt, jonka avulla haluamme ratkoa yhteiskunnallisia haasteita, kiihdyttää talouskasvua ja vahvistaa suomalaisten tekoälyosaamista. Tavoitteenamme on auttaa kahta miljoonaa suomalaista näkemään ja kokemaan tekoälyn mahdollisuudet vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan aiomme kouluttaa Suomeen 20 000 uutta tekoälyosaajaa. Kiihdytämme tekoälyn hyödyntämistä Yhtenä tekoälyohjelmamme neljästä pilarista on teknologia, jonka avulla haluamme kiihdyttää tekoälyn […]

Digitalisaatio

  • Puuttuva palanen on vihdoin täällä: Pilvipohjainen toiminnanohjausjärjestelmä PK-yrityksille Microsoftilta

    Puuttuva palanen on vihdoin täällä: Pilvipohjainen toiminnanohjausjärjestelmä PK-yrityksille Microsoftilta

    Havaintoja suomalaisista PK-yrityksistä Olen viimeisen puolentoista vuoden aikana käynyt keskusteluja vajaan sadan suomalaisen pk-yrityksen liiketoimintapäättäjän kanssa heidän liiketoimintansa digitalisaation nykytasosta ja tulevaisuudesta. Keskusteluissa on noussut esiin selkeitä trendejä ja kipukohtia, jotka liittyvät toimintamalleihin ja käytännön järjestelmiin. Nämä kipukohdat tuntuvat olevan kehityksen hidasteena, tai jopa esteenä ja nakertavat siten yritysten kilpailukykyä. Tässä muutama useiten esille tullut kipukohta. Organisaatioissa on erillisiä, siiloutuneita ja vanhanaikaisia järjestelmiä, jotka eivät […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – Accountor kertoo mihin muutosjohtamista tarvitaan ICT-hankkeissa!

    Kumppaniblogi – Accountor kertoo mihin muutosjohtamista tarvitaan ICT-hankkeissa!

    Mihin muutosjohtamista tarvitaan liiketoiminta- ja ICT-hankkeissa? Onko isoissa järjestelmähankkeissa varaa jättää muutosjohtaminen tekemättä? Aika ei tahdo riittää ja tekemättömien töiden lista sen kun vaan kasvaa. Pitkään jatkunut kiire vaikuttaa työntekijöihin ja työympäristöön eri tavoin. Tuttu tunne varmasti monille. Kun sähköpostiin tässä vaiheessa kilahtaa kilometrin mittainen maili uudesta CRM-järjestelmästä, voi kärsivällisyys olla koetuksella. Kun maili vielä […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on ottanut käyttöön HUS Acamedic tutkimusympäristön, joka on ensimmäisenä pilvipohjaisena palveluna saanut Suomen sosiaali- ja terveysalan lupaviranomaisen Findatan hyväksynnän toisiolain mukaiselle terveystiedon käytölle. Kysymyksessä on palvelu, jonka valtavaa kapasiteettia pääsevät hyödyntämään tarvittaessa muutkin toimijat HUSin lisäksi, ja tutkimusaineistoja voidaan laajentaa myös omilla aineistoilla. Hyperskaalautuvien palvelualustojen nopea kehittyminen on johtanut siihen, […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]