Siirry pääsisältöön
mies, jolla on maalisuihke kädessään

Mitä voimme oppia AkzoNobelin digitalisaatiosta

Teemu Vidgren

Teemu Vidgren

COO, Microsoft Oy

Lukuaika, 2 min.

Fiksut yritykset pyrkivät aina etsimään tapoja parantaa sitä, mitä ne tekevät ja miten erottua kilpailijoista. Olipa kyse organisaation uudelleenjärjestelystä tai täysin uusien liiketoimintamallien kehittämisestä, jatkuvan parantamisen tavoittelu saa useita muotoja. Yksi yhteinen tekijä lähes kaikkien modernien yritysjohtajien suunnitelmissa on kuitenkin teknologisen innovoinnin korostaminen.

Uuden teknologian käyttöönotto voi tuntua yritysjohtajien näkökulmasta helpolta tavalta saavuttaa etulyöntiasema. Tällaisen päätöksen tekeminen edellyttää kuitenkin aina huolellista harkintaa siitä, miten kyseinen teknologia vaikuttaa olemassa oleviin organisaatiorakenteisiin.

Mitä meidän on siis huomioitava ottaessamme käyttöön uutta teknologiaa, jotta sen omaksuminen tapahtuisi mahdollisimman sujuvasti?

Uuden teknologian aiheuttamien kulttuuristen häiriöiden lieventäminen

Kukoistava liiketoiminta koostuu herkässä tasapainossa olevista elementeistä, joista kukin täyttää tietyn tarkoituksen. Sveitsiläisen kellon tavoin sen monimutkainen koneisto liikkuu yhteistoimin kohti tarkasti määriteltyjä tavoitteita ja päämääriä.

Siksi uuden teknologian äkillisellä käyttöönotolla voi aluksi olla häiritsevä, jopa huolestuttava vaikutus yrityksen kulttuuriin – etenkin, jos sillä on suuria vaikutuksia vakiintuneisiin prosesseihin. Muutokseen sopeutuminen on nimittäin työpaikoilla aina haasteellista.

Lisäksi useimmissa nykyaikaisissa työympäristöissä työskentelee ihmisiä, joiden kokemuspohja ja roolit vaihtelevat suuresti. Siksi on selvää, että digitalisaatioon on yhdistettävä huolellisesti kuratoitu muutoksenhallintaohjelma – aivan niin kuin muidenkin organisaatiouudistusten yhteydessä.

Miltä tällainen ohjelma sitten näyttää?

Tasapainoisen digitalisaation kaksi keskeistä elementtiä

Muutoksenhallinnan perusperiaatteet liittyvät kahteen keskeiseen teemaan: vahva johtajuus ja työntekijöiden sitoutuminen. Ei siis ole mikään yllätys, että laajamittaisten ja merkittäviä vaikutuksia aikaansaavien uusien teknologioiden onnistunut käyttöönotto voidaan toteuttaa soveltamalla samoja periaatteita.

Juuri tällä tavoin hollantilainen maali- ja pinnoiteteollisuuden johtaja AkzoNobel onnistui ottamaan käyttöön joukon uusia esineiden internetin (IoT) teknologioita useissa tehtaissaan eri puolilla Eurooppaa.

“Kun aloimme ensi kertaa käyttää IoT-teknologiaa tehdastiloissa, monet operaattorimme pelkäsivät sitä aidosti”, muistelee Italian Comossa sijaitsevan AkzoNobelin tuotantopäällikkö Luca Ottolini.

Lucan vahvan johtajuuden ansiosta hän onnistui kuitenkin auttamaan tiimiään uuden teknologian omaksumisessa. Nyt päätöksestä on kulunut vuosi, ja uusi IoT-järjestelmä on kaikkien käytettävissä – ja se on tuottanut yritykselle merkittäviä hyötyjä.

AkzoNobel: tehtaan suorituskyvyn parantaminen IoT-teknologian avulla

Hollantilaisella AkzoNobel-yrityksellä on toimipaikkoja yli 100 maassa. Useissa tehtaissaan eri puolilla Eurooppaa se on ensi kertaa ottanut käyttöön Azure IoT -teknologiaa. Sopeutumiskauden jälkeen yritys on havainnut suorituskyvyn ja tuottavuuden parantuneen tehdastilojen paremman verkottumisen myötä.

Lue koko asiakastarina ja tutustu siihen, miten AkzoNobel siirtyi Azure IoT -teknologian käyttöön.

Maksuton e-kirja: Datan yhdistäminen päätöksentekoon

IoT-opas yritysjohtajille

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Koulutus

  • Euroopan pohjoisin Girlz in Tech Arctic -tapahtuma

    Euroopan pohjoisin Girlz in Tech Arctic -tapahtuma

    Olemme Euroopan pohjoisimmassa Girlz in Tech Arctic -tapahtumassa Äkäslompolossa syyskuun viimeisenä perjantaina. Tapahtuman organisoi ESR-rahoitteinen Alueellisen yrittäjyyskasvatuksen polut -hanke, ja se toteutettiin yhteistyössä Nuori Yrittäjyys ry:n, Microsoftin ja Lapin ammattikorkeakoulun kanssa. Tyttöjä on tapahtumassa viitisenkymmentä; he ovat saapuneet tapahtumaan busseilla ympäri Lappia. Kysyn tytöiltä, pitäisikö heillä olla enemmän naisroolimalleja teknologian, luonnontieteiden tai matematiikan alueilla. Vastaus […]

  • Turvallisesti netissä

    Turvallisesti netissä

    Diginatiivien aikakaudella moni aikuinen pohtii, miten ohjeistaa lapsia verkon käyttöön. Myös lapset kohtaavat hämmentäviä sisältöjä ja pohtivat, mitä tehdä. Whatsapp, Snapchat, Instagram, Twitter, Youtube, Facebook, keskustelufoorumit ja blogit ovat pullollaan sisältöä, joka ei välttämättä sovi lapsille. Oppimisen Pohjantähti -ohjelmassa on tuotettu infograafiopas tueksi aikuisille ja lapsille turvalliseen netin käyttöön. Se sisältää 5 vinkkiä aikuisille ja […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

Terveydenhuolto

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

  • A skyscraper in a city

    Gov Pod -sarja: Microsoft hallituksessa

    Lue, miten pilvipalvelut, kehittyvät teknologiat ja lohkoketju voivat parantaa työntekijöiden ja kansalaisten elämää.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta ajattelua ja toimintamalleja kaikilta toimijoilta valtakunnan päättäjien tasolta jokaisen koululaisen perheeseen.​ Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta […]

Asiakastarinat

Digitalisaatio

  • Senior woman sitting in a couch while using a smartphone

    Teknologia palveluasumisen uudistajana

    Miltä näyttävät teknologian hyödyntämisen nykytila ja tulevaisuus hoivapalveluasumisessa? Haastattelimme yhdessä konsulttiyhtiö Nordic Healthcare Groupin (NHG) kanssa loppuvuodesta 2022 viiden suuren julkisen ja yksityisen hoivapalveluita tuottavan organisaation johtajia teknologian hyödyntämisestä hoivapalveluasumisessa. Saimme kuulla heidän visioitaan siitä, millaisena he näkevät tulevaisuuden hoivapalveluasumisen. Hämmästystä vastaajissa herätti erityisesti nykytilan pysähtyneisyys – esiin tuli kuitenkin myös toivo paremmasta. Sosiaalihuollon teknologinen […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – Sovelto kouluttaa ja opastaa pilviosaamisessa

    Kumppaniblogi – Sovelto kouluttaa ja opastaa pilviosaamisessa

    Monissa organisaatioissa pohditaan parhaillaan sitä, miten oman henkilöstön osaamista ylläpidetään ja osaamisvaje korjataan vastaamaan tämän päivän tarpeita. Keskusteluissa on skenaarioita paremmasta asiakasymmärryksestä ja asiakassuhteiden syventämisestä, datan hyödyntämisestä päätöksenteossa, organisaation avoimuudesta ja yhteistyökyvystä eli muutoksista, joilla saamme itsellemme, asiakkaillemme ja sidosryhmillemme parempaa arkea ja enemmän aikaa innovoida ja luoda uutta. Millaiseen osaamiseen uudistumisemme nojaa?  Uudet teknologiat […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]