Siirry pääsisältöön
henkilö, joka istuu pöydän ääressä kannettavan tietokoneen edessä

Hybridiaika vaatii uusia taitoja, modernia teknologiaa ja empatiaa

Harri Mikkanen

Harri Mikkanen

Microsoft Surface liiketoimintajohtaja

Lukuaika, 3 min.

Työ on muuttunut pysyvästi. Muutos on tapahtunut todella nopeasti ja tietotyön aika ja paikka hakevatkin nyt voimakkaasti muotoaan. Uuden selvityksemme mukaan 80 % johtajista uskoo työnteon olevan pysyvästi hybridimoodissa ja 13 % työntekijöistä haluaa jäädä kokoaikaisesti etätöihin. Ja vaikka organisaation oma toiminta palautuisikin aikaisempaan moodiin, on sen asiakkaiden työskentely voinut muuttua niin merkittävästi, että omiakin työtapoja on pakko tarkastella uusiksi.

Luottamus on aina ollut yksi etätyön kulmakivistä. Pelko tuottavuuden laskusta etätöissä on havaittu turhaksi ja luottamus työntekijöihin on palkittu, koska 88 % yritysjohtajista sanoo tuottavuuden olevan etätöissä vähintään samalla tasolla kuin toimipaikoilla. Tämä on iso loikka, koska etätyön jarruttelusta on nyt nopeasti siirrytty siihen, että se nähdäänkin isona mahdollisuutena rekrytoida ja pitää töissä pätevää henkilöstöä.

Koronakriisin alkaessa oman työn haasteet piti ratkaista ensin, mutta nyt pitäisi ratkaista se, miten tuloksellista tietotyötä tehdään yhdessä, kun kaikki ovat ’missä sattuu’. Emme voi enää olettaa, että kaikki ovat samassa paikassa tai kaikki ovat etänä. Tyypillisin tilanne on hybridi, jossa osallistutaan eri muodoin – toimistolta, kotoa ja neuvotteluhuoneista.

Olemme siirtyneet pysyvästi hybridiaikaan

Muutoksen keskellä on tärkeä huomioida, että työntekijöiden yksilölliset tarpeet voivat vaihdella todella paljon. Tarpeita ei voi jaotella pelkästään työroolien mukaan, vaan jokaisen omat tarpeet voivat vaihdella jopa saman työpäivän sisällä: välillä tehdään keskittymistä vaativia asioita yksin rauhallisessa paikassa, seuraavaksi tavataan asiakkaita ja sitten sparraillaan uusia ajatuksia kollegoiden kanssa. Tämä luo hyvin erilaisia kohtaamistilanteita ja organisaatioiden kyvyt taklata näitä haasteita vaihtelevat todella paljon. On ihan eri asia pitää viiden hengen ideapalaveri kuin kolmen tunnin fasilitoitu webinaari sadalle hengelle.

Microsoftin oma tutkimus nostaa esiin sen, että jatkuvaa keskittymistä vaativa videoyhteys väsyttää käyttäjiä ja nyrkkisääntönä yhden videokokouksen ei tulisikaan kestää 30 minuuttia pidempään. Paljon kokouksia sisältävän työn rytmittämistä pitääkin miettiä ihan erikseen. Kokousjaksojen kesto tulisi pitää maltillisena ja jättää riittävästi aikaa tauoille ja siirtymille. Moni kaipaa toimistoa ja työmatkoja työn rytmittämiseen ja OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio toteaakin selvityksessämme: ”Ihmisen aivot tarvitsevat siirtymiä paikasta toiseen, jotta työ ei ole yhtä mössöä, vaan sillä on selkeä alku ja loppu.”

Videon hyödyntäminen on hyvä asia eikä siitä saa tehdä vain kokousväsymyksen syntipukkia! Video tuo esiin eleet ja ilmeet, jolloin muiden osallistujien huomioiminen helpottuu. Esittäjä saa myös paremman kokonaisnäkemyksen yleisön reaktioista. Tekniikka kehittyy huimaa vauhtia ja Microsoft Teamsiin on tulossa monia kokoustamista helpottavia tai rikastavia ominaisuuksia. Näistäkin uudistuksista saa parhaan hyödyn irti miettimällä sitä, miten nämä ominaisuudet auttavat saavuttamaan tavoiteltavia asioita ja muistamalla panostaa uuden opetteluun. Väitän monen organisaation hukkaavan arvokasta aikaa siihen, että välineitä ei vain osata käyttää oikein – tällöin välineistä ei saada kaikkea hyötyä irti tai pahimmillaan joitakin suunniteltuja asioita ei saada tehtyä ollenkaan.

Hybridi vaatii empatiaa

Empatiaa on vaikea digitalisoida, kuten aivotutkija Katri Saarikivi Espoon kaupungin blogissa toteaa: ”Digimaailmassa empatiamekanismit eivät kuitenkaan toimi aina täysteholla. Esimerkiksi, kun ollaan pelkän tekstin varassa, ei kehonkieli välity.” Siksi paraskaan teknologia ei automatisoi osallistamista ja kaikkien osallistujien riittävää huomioimista.

Onkin ilahduttavaa, että tuoreen selvityksemme mukaan 62 % suomalaisista tiiminvetäjistä kokee oppineensa empaattista johtamista. Tässä olemme muuta Eurooppaa edellä. Monella työnantajalla on aito huoli työntekijöiden voinnista, kun kaikkia kollegoita ei tavata ja tavoiteta samalla tavalla kuin aikaisemmin. Kati Viita, kollegani ja Microsoftin muutoskonsultti, toteaa asiakkaiden tuoneen erikseen esiin huolen siitä, miten saadaan esiin ’äänettömien äänet’ kokouksissa ja kokousten ulkopuolella.

Työelämä on siis muuttunut nopeasti ja se vaatii uudenlaisia taitoja. Ei pelkästään tekniikkaa, vaan myös empatiaa ja parempaa ymmärrystä erilaisten kohtaamistilanteiden hallitsemisesta.

Mikäli haluat tunnistaa paremmin erilaiset kohtaamistilanteet ja ymmärtää paremmin virtuaalifasilitoinnin merkityksen uusien haasteiden ratkaisemisessa, osallistu webinaariimme 12.11.2020.

Ylläpidä tuottavuutta näiden etätyöratkaisujen avulla

Tutustu, miten voit edistää tiimiesi yhteydenpitoa, tuottavuutta ja tietoturvaa

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Wilma

    Wilma

    Ajattelepa, jos opettajalla näkyisi Wilmassa oppilasryhmä, siellä olisi myös nappi “Tee tästä ryhmästä Teams-ryhmä”. Tällainen nappi on jo pilottikäytössä muutamassa kunnassa. Primuksesta voidaan tuoda valmiit oppilasryhmät Teamsiin yhdellä napin painalluksella. Wilmassa on tämä valmius jo olemassa, ja Enterin kehittämä nappi voidaan ottaa käyttöön yhteistyössä kunnan ja kunnan tietohallinnon kanssa. Myöhemmin Teamsiin tulee myös valmiina ominaisuus, […]

  • Oppiminen on elinikäinen diili – PopUpCollegessa opiskelijat pääsevät keskelle liike-elämää

    Oppiminen on elinikäinen diili – PopUpCollegessa opiskelijat pääsevät keskelle liike-elämää

    Business College Helsingin PopUpCollege on voittanut kansainvälisen koulutusalan innovaatiopalkinnon ja nuoret opiskelijat lähtevät kokeilemaan uutta ratkaisua nimeltä Linda AI. Onko koskaan käynyt niin, että olet innostunut jostain hetkellisesti, mutta innostus laantuu ja unohdat asian? Näillä sanoilla alkaa Kaswu Oy:n toimitusjohtaja Mikko Ojasen puhe Business College Helsingin nuorille opiskelijoille Kauppakeskus Redissä ja moni samaistuu kommenttiin. Kaswun […]

Teollisuus

  • Case Spitec – Laitehallintaa ja tietoturvaa paremman asiakaspalvelun ohella

    Case Spitec – Laitehallintaa ja tietoturvaa paremman asiakaspalvelun ohella

    Spitec heräsi omaan osaamattomuuteensa, kun puheet EU:n uudesta tietoturva-asetuksesta (GDPR) alkoivat. Ensin käytiin koulutuksissa itse. Sitten konsultointiin ammattilaista. Yhdessä kumppanin kanssa analysointiin nykytila ja määriteltiin kaikki välittömät tarpeet. Lista ei ollut pitkä, mutta tekemistä oli sitäkin enemmän. Ensin korjataan tietoturva, sitten uudistetaan laitehallinta. Siinä samalla koulutetaan tekijöille uuden asetuksen perusteet. Spitec teki järkevästi konsultoidessaan ammattilaista, […]

  • Etex

    Etex käyttää nykyaikaisia työkaluja liiketoimintansa yhdistämisessä ja asiakaskeskeisyytensä parantamisessa

    Rakennusalalla kaikkien komponenttien on toimittava oikea-aikaisessa yhteistyössä, jotta lopputuote on mahdollisimman hyvä. Belgialaiselle rakennusratkaisuja valmistavalle Etexille tämä on jokapäiväistä todellisuutta, mutta samalla se halusi löytää keinoja tuottavuuden ja sisäisen yhteistyön parantamiseen. Yritys toimii yli 42 maassa ja työllistää yli 15 000 henkeä. Etexille digitaalinen muutos on avainasemassa sisäisten prosessien parantamisessa ja paremman asiakaspalvelun tarjoamisessa. Muutos […]

Terveydenhuolto

  • Mies, jolla on silmälasit, hymyilee kameralle

    HUS: tietojen turvallinen jakaminen elintärkeitä päätöksiä varten

    Sairaudet ovat usein hyvin epäoikeudenmukaisia. Tämä valitettava totuus korostui jälleen kerran koronavirusepidemian yhteydessä alkuvuodesta 2020, kun monet terveydenhuolto-organisaatiot joutuivat kohtaamaan haasteita, joita maailmassa ei ollut esiintynyt kokonaiseen vuosisataan. Sairaalat edellyttivät nopeaa vastetta voidakseen hidastaa viruksen leviämistä ilman, että sillä on vaikutusta hoidon laatuun. Tällainen tilanne aiheuttaa paineita mille tahansa instituutiolle, mutta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille […]

  • Lataa: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

    Lataa: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

    Oikein valjastettuna digitalisaatio tarjoaa vastauksia moniin terveydenhoitoa ravisteleviin haasteisiin: väestön ikääntymisestä kroonisten sairauksien yleistymiseen ja teknologisista siiloista kyberuhkiin. Unelmien pelikirjaan olemme koonneet kattavan tietopaketin onnistumiseen: • Visio terveydenhuollon digimurroksesta • Terveydenhoidon esimerkkikäyttötapaukset • Kyvykkyyksien kehittämisen suunnitelma LATAA: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • Iceland runs on Trust

    Miten pilvipalvelut auttoivat pientä kansakuntaa toteuttamaan suuria tavoitteita

    Joulukuussa 2015 Islannin hallitus käynnisti digitaalisen infrastruktuuriarvioinnin. Sillä oli käytössään yli 100 toimittajaa, joita hallitsi yli 100 IT-päällikköä kussakin julkisyhteisössä. Tehtävänanto oli selvä: toiminnan yksinkertaistaminen ja IT:n virtaviivaistaminen yli 20 000 käyttäjälle. Ratkaisu: Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tehtiin päätös: Microsoft 365 valittiin koko julkisen sektorin yhteiseksi pilviympäristöksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin maa […]

  • Ineco

    Ineco parantaa työntekijöiden tuottavuutta uudenaikaisilla työkaluilla ja tekoälyllä

    Ohjelmistojen kanssa kamppailu ei auta tehokkaammassa työnteossa. Samoin tuottavuus kärsii, jos tiedostojen jakaminen ja asiakirjojen muokkaus yhteistyössä on vaikeaa. Espanjan julkisella sektorilla toimiva Ineco ymmärtää tämän. Siksi se päätti muuttaa tapoja, joilla työntekijät ovat vuorovaikutuksessa teknologian ja toistensa kanssa. Ottamalla käyttöön Microsoft 365 -ratkaisun yli 2 800 työntekijälleen Ineco on yhdessä kumppaninsa Necsian kanssa parantanut […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Vene Söderhamnissa

    Riskialtis, huonosti suojattu tiedostojen jakaminen toimi inspiraationa muutokselle julkishallinnossa.

    “Tämä tiedosto on liian suuri lähetettäväksi.” Tuttu tilanne meille kaikille. Kun aikataulussa on pysyttävä ja suuri tiedosto ei lähde vastaanottajalle, riskialttiit julkiset tiedostonsiirtopalvelut alkavat yhtäkkiä näyttää houkuttelevilta vaihtoehdoilta. Käytännöllisyys menee tietoturvan edelle. Julkishallinnoille tästä aiheutuu järjestelmän ongelma ja lisäksi valtavia tietoturvariskejä. Ruotsalaisen Söderhamnin rannikkoalueen paikallishallinto päätti, ettei se kiirehtisi kieltämään tätä toimintaa vaan sen sijaan […]

Digitalisaatio

  • Tutkimus: Yrityksen menestys vaatii digitaalisen kulttuurin, mutta miten se rakennetaan?

    Tutkimus: Yrityksen menestys vaatii digitaalisen kulttuurin, mutta miten se rakennetaan?

    Työpaikan digitaalinen kulttuuri on yrityksille etu kilpailussa parhaista työntekijöistä, sillä vahvan digitaalisen työkulttuurin yrityksissä on jopa viisi kertaa enemmän työntekijöitä, jotka kokevat oman työnsä merkittäväksi ja mielekkääksi. Etenkin suomalaisten nuorten tuottavuusloikka on vahvasti sidoksissa digitaaliseen kulttuuriin. Toisaalta digitaalisessakin kulttuurissa innovatiivisiksi itsensä kokevien suomalaisten työntekijöiden määrä on 15 prosenttiyksikköä muuta Eurooppaa alhaisempi. Microsoftin tutkimukseen osallistui yli […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi –  KPMG kasvattaa organisaatiosi tietoturvamaturiteettia

    Kumppaniblogi – KPMG kasvattaa organisaatiosi tietoturvamaturiteettia

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Monissa organisaatioissa on herätty kyberturvallisuuteen uutisoinnista johtuen. Tiedonkalastelutapaukset joissa organisaatioiden digitaaliset identiteetit ovat joutuneet vääriin käsiin ovat valitettavan yleisiä sekä tietovuodot, joissa organisaation arvokasta dataa päätyy rikollisten – ja sitä kautta – kilpailijoiden käsiin. Tietoturva onkin noussut organisaatioiden johdon agendalle ja sitä […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Mitä olen oppinut julkisen sektorin digitalisaatiosta ja luottamuksesta.

    Mitä olen oppinut julkisen sektorin digitalisaatiosta ja luottamuksesta.

    “Sen täytyy olla haastavaa.” Näin minulle toisinaan sanotaan, kun kerron roolistani julkisen sektorin digitalisaatiossa. Sen jälkeen samat ihmiset kertovat minulle vaikutelmastaan: julkiset palvelut ovat liian suuria ja hitaasti liikkuvia. Tietyssä mielessä he ovat oikeassa. Julkisella sektorilla on velvollisuus auttaa kansalaisia elämään terveellisempää, älyllisesti rikkaampaa, tasa-arvoisempaa ja inklusiivisempaa elämää. Ja tosiasia on, että tämä velvollisuus voi […]

Vinkit

  • 5 tapaa ylläpitää työntekijöiden sitoutumista ja tuottavuutta

    5 tapaa ylläpitää työntekijöiden sitoutumista ja tuottavuutta

    Henkilöstö on yrityksesi tehokkain kilpailuetu. Teetkö oikeita ratkaisuja, jotta pystyt hyödyntämään työntekijöidesi täyden arvon – tai pystyt pitämään heidät talossa? Auta työntekijöitäsi pysymään sitoutuneina, tyytyväisinä ja tuottavina Globaalilla tasolla vain 13 prosenttia työntekijöistä on erittäin sitoutuneita ja erittäin tyytyväisiä työhönsä. Erittäin sitoutuneista työntekijöistä 88 prosentilla on paljon valtaa päättää, missä ja miten he työskentelevät. Heillä […]