Siirry pääsisältöön
henkilö istuu kannettavan tietokoneen ääressä

Nopea ja tehokas lähestymistapa digitalisaatioon – ja miten se onnistuu

Harri Mikkanen

Harri Mikkanen

Microsoft Surface liiketoimintajohtaja

Lukuaika, 3 min.

Tänä päivänä yritystoiminnan hoitaminen “tavalliseen tapaan” on jäämässä jalkoihin. Muutoksista ja mullistuksista on muodostunut uusi normaali. Ajattele niitä muutoksia, jotka vaikuttavat organisaatioosi juuri tällä hetkellä: uusi teknologia ja uudet tekniikat ohjaavat niin työntekijöiden kuin asiakkaiden uusia asenteita ja odotuksia. Kaikki on muuttumassa.

Ja asia, joka yhdistää kaikkia näitä muutoksia, on nopeus. Ne tapahtuvat poikkeuksellisen nopealla tahdilla. Näin ollen yritysten on oltava huomattavan toimeliaita, jotta ne pystyvät selviytymään ja saavuttamaan menestystä erittäin kilpailluilla markkinoilla. Tämä koskee etenkin teknologisten vastausten kehittämistä muutostarpeisiin.

Vastaaminen nopeiden innovaatioiden tarpeeseen

Microsoftin ja London Business Schoolin tohtori Michael Parken vuonna 2019 yhteistyössä toteuttama tutkimus “When change is the new normal” tukee tätä käsitystä. Tutkimus osoittaa, että 92 % yrityksistä on viime aikoina kohdannut teknologisia mullistuksia, ja toteaa johtopäätöksenään, että nyt on aika “tehostaa entisestään työpaikkojen innovaatioita kasvun edistämiseksi”. Erityisen merkittävä havainto on se, että uraauurtavimmat yritykset rakentavat tänä päivänä aktiivisesti siltoja organisatoristen ja operatiivisten siilojen välille. Tällä vaikutusmahdollisuuksien lisäämisellä työpaikkojen sisällä on ratkaisevan tärkeä rooli innovoinnissa.

Mikä siis on paras tapa, jolla yritys voi onnistuneesti ottaa käyttöön uuden teknologian tai alustan?

48 tunnin käyttöönotto: Coloplastin menestystarina

Voidaan sanoa, että mitään tiettyä oikeaa tai väärää tapaa ei ole olemassakaan. Jokainen organisaatio on erilainen. Coloplast on johtava biotieteen yritys, joka on kuuluisa potilaiden elämää helpottavan avannepussin keksimisestä. Yritys päätti toteuttaa muutoksen yhdellä kertaa. Organisaation suuri ja innovatiivinen “alkuräjähdys” tapahtui uskomattoman nopeasti. Lyhyesti sanottuna Coloplastin kaikki 8 000 maailmanlaajuista työntekijää alkoivat yhteistyön parantamiseksi käyttää Microsoft Teamsia vain 48 tunnissa.

Microsoft Teams yhdistää työpaikan chatin, videokokoukset ja tiedostojen tallennuksen yhteen yhtenäiseen alustaan. Juuri tämä oli Coloplastin vaatimuksena: “Tarvitsimme ratkaisun, jonka avulla tiimimme voivat toimia ketterästi ja tehdä välitöntä yhteistyötä”, kertoo Coloplastin IT-toimintojen ja -tuen varatoimitusjohtaja René Rasmussen. “Siksi Teams oli niin hyvä valinta meidän kannaltamme.”

Tämän menestyksekkään käyttöönoton ohella Coloplast onnistui saavuttamaan kaksi muuta tekijää, joiden “When change is the new normal” -tutkimus havaitsi olevan innovatiivisen liiketoiminnan ytimessä: siilojen purkaminen ja työntekijöiden tukeminen – huipputehokkaasti toteutettuna.

Miten yritys onnistui tässä? Toteuttamalla neljä keskeistä vaihetta…

  • Pilottiohjelma

200 työntekijää Coloplastin verkoston kaikista 43 maasta alkoi käyttää Teamsia ja antoi yksityiskohtaista palautetta kokemuksistaan.

  • Jäsennelty ja yksityiskohtainen siirtymissuunnitelma

Suunnitelma oli niin huolellisesti valmisteltu, että perjantai-iltana aloitettu siirtyminen onnistui etuajassa ja oli valmis sunnuntai-iltapäivään mennessä. Maanantaiaamuna, kun 8 000 ihmistä palasi töihin, IT-tiimi odotti hermostuneesti tukipuhelimen äärellä. Tunnit kuluivat. Ensimmäinen puhelu tuli klo 11.30: hämmästynyt tukipäällikkö kysyi, pitikö hänen kuulemansa palaute paikkansa – kukaan ei ollut soittanut tukilinjalle. Samalla viikolla tuli vain kuusi muuta puhelua.

  • Siirtymisen eturintama

Pilottiohjelman 200 osanottajaa liittyi hankkeen eturintamaan laajemman siirtymisprosessin aikana auttaakseen kollegoitaan sopeutumaan Teamsin käyttöön.

  • Virallinen palautesilmukka

Palautteen antamiseen kannustettiin – työntekijöitä kehotettiin kertomaan ajatuksistaan siitä, mitä ominaisuuksia voitaisiin lisätä tai parantaa. Tämä auttoi luomaan jatkuvan parantamisen kulttuurin.

Yhteenveto

Coloplast osoitti vakuuttavalla tavalla, että oikeita prosesseja soveltamalla jopa tuhansien työntekijöiden globaali organisaatio voi pystyä toteuttamaan nopean käyttöönoton. Kunnollinen suunnittelu todella toimii, mutta vain siinä tapauksessa, että se ottaa muutoksessa kokonaisvaltaisesti huomioon niin inhimilliset kuin tekniset näkökohdat. Lue Coloplastin koko asiakaskertomus.

Maksuton e-kirja: Microsoft 365 Business -pikakurssi

Microsoft 365 Business tekee teknologiastasi helpommin hallittavaa ja parantaa tuottavuutta

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • 1 TB maksutonta tilaa kesäkuvillesi!

    1 TB maksutonta tilaa kesäkuvillesi!

    Kesäloma! Sehän on jo täällä! Ennen kuin kirmaat kokonaan kesälaitumille, hyödynnä oppilaitoksesi tarjoamaa Office365-tiliä esimerkiksi kuvien ja videoiden tallentamiseen. Lataa puhelimeesi OneDrive-sovellus, niin muistosi ja kuvasi säilyvät, vaikka puhelin kastuisi kesäsateessa tai uintireissulla. Lisäämällä oppilaitoksesi Office365-tilin OneDriveen saat yhden teratavun maksutonta tallennustilaa kuvillesi! Katso ohjeet täältä. Toivotamme sinulle ikimuistosta kesälomaa!

  • Yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa: teollisen suunnittelun opiskelijat kehittivät Surface-laitteille käyttöliittymän vain äänikomentoja ja digitaalista kynää käyttäen

    Yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa: teollisen suunnittelun opiskelijat kehittivät Surface-laitteille käyttöliittymän vain äänikomentoja ja digitaalista kynää käyttäen

    Kun luomisella ei ole rajoja laittamalla sille rajat Teimme yhdessä Aalto-yliopiston teollisen suunnittelun maisterikurssin kanssa yhteisprojektin 2018 vuoden lopulla, joka ajoi minut todella syville vesille itsetutkistelussa. Päädyin pohtimaan, mikä meidän luovuuttamme rajoittaa? ”Teidän tehtävänne on kehittää ja suunnitella Surface-laitteille käyttöliittymä vain äänikomentoja ja digitaalista kynää käyttäen”. Näin alkoi projektimme Aalto-yliopiston käyttöliittymäsuunnittelun kanssa yhteinen taival loppuvuodesta […]

Teollisuus

  • henkilö istuu työpöydällä olevan kannettavan tietokoneen ääressä

    Ihmisten johtamisen kompassi haastavina aikoina

    Microsoftin Max Tchapeyou kertoo kuudesta omakohtaisesta tavasta, joiden avulla hän on työskennellyt tehokkaammin ja positiivisemmin tiiminsä kanssa.

  • Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    HiQ konseptoi ja toteutti uuden intranetin ja modernit kollaboraatiotyökalut Normetille. Uusi SharePoint Online -intranet SmartNet, Microsoft Teams, Yammer ja modernit SharePoint-tiimisivustot ovat nyt 1 100 Normetilaisen käytössä 30 maassa. Tärkein tavoite projektissa oli sisäisen viestinnän ja työnteon helpottaminen ja tehostaminen. Käyttäjiä haluttiin myös rohkaista viestimään aktiivisemmin ja avoimemmin yli organisaatiorajojen. Muutoksen pääviesti oli: Let´s communicate […]

Terveydenhuolto

  • Mies, jolla on silmälasit, hymyilee kameralle

    HUS: tietojen turvallinen jakaminen elintärkeitä päätöksiä varten

    Sairaudet ovat usein hyvin epäoikeudenmukaisia. Tämä valitettava totuus korostui jälleen kerran koronavirusepidemian yhteydessä alkuvuodesta 2020, kun monet terveydenhuolto-organisaatiot joutuivat kohtaamaan haasteita, joita maailmassa ei ollut esiintynyt kokonaiseen vuosisataan. Sairaalat edellyttivät nopeaa vastetta voidakseen hidastaa viruksen leviämistä ilman, että sillä on vaikutusta hoidon laatuun. Tällainen tilanne aiheuttaa paineita mille tahansa instituutiolle, mutta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille […]

  • HUS hyödyntää Hololens-teknologiaa yhteistyössä Disiorin kanssa

    HUS hyödyntää Hololens-teknologiaa yhteistyössä Disiorin kanssa

    Disior – uudet teknologiat lääkärien käytössä Disior kehittää lääkärien, insinöörien ja matemaatikkojen yhteistyönä täysin uudenlaista tapaa mallintaa ja analysoida luunmurtumia ja pehmytkudosta. Yhdessä HUS:n ja Microsoftin kanssa tehtävissä projekteissa tuodaan uutta teknologiaa potilastyöhön, leikkaussaleihin ja sairaalamaailmaan. Vuoropuhelu lääkärien ja insinöörien välillä varmistaa sen, että toiveet, tarpeet ja mahdollisuudet kohtaavat. Analyysiohjelmistot muuttavat potilaskuvan matemaattiseksi malliksi, jolloin […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • Ineco

    Ineco parantaa työntekijöiden tuottavuutta uudenaikaisilla työkaluilla ja tekoälyllä

    Ohjelmistojen kanssa kamppailu ei auta tehokkaammassa työnteossa. Samoin tuottavuus kärsii, jos tiedostojen jakaminen ja asiakirjojen muokkaus yhteistyössä on vaikeaa. Espanjan julkisella sektorilla toimiva Ineco ymmärtää tämän. Siksi se päätti muuttaa tapoja, joilla työntekijät ovat vuorovaikutuksessa teknologian ja toistensa kanssa. Ottamalla käyttöön Microsoft 365 -ratkaisun yli 2 800 työntekijälleen Ineco on yhdessä kumppaninsa Necsian kanssa parantanut […]

  • Iceland runs on Trust

    Miten pilvipalvelut auttoivat pientä kansakuntaa toteuttamaan suuria tavoitteita

    Joulukuussa 2015 Islannin hallitus käynnisti digitaalisen infrastruktuuriarvioinnin. Sillä oli käytössään yli 100 toimittajaa, joita hallitsi yli 100 IT-päällikköä kussakin julkisyhteisössä. Tehtävänanto oli selvä: toiminnan yksinkertaistaminen ja IT:n virtaviivaistaminen yli 20 000 käyttäjälle. Ratkaisu: Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tehtiin päätös: Microsoft 365 valittiin koko julkisen sektorin yhteiseksi pilviympäristöksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin maa […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Ineco

    Ineco parantaa työntekijöiden tuottavuutta uudenaikaisilla työkaluilla ja tekoälyllä

    Ohjelmistojen kanssa kamppailu ei auta tehokkaammassa työnteossa. Samoin tuottavuus kärsii, jos tiedostojen jakaminen ja asiakirjojen muokkaus yhteistyössä on vaikeaa. Espanjan julkisella sektorilla toimiva Ineco ymmärtää tämän. Siksi se päätti muuttaa tapoja, joilla työntekijät ovat vuorovaikutuksessa teknologian ja toistensa kanssa. Ottamalla käyttöön Microsoft 365 -ratkaisun yli 2 800 työntekijälleen Ineco on yhdessä kumppaninsa Necsian kanssa parantanut […]

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – HMD Globalille käyttöön HIQ Elevate Office 365 palvelut

    Kumppaniblogi – HMD Globalille käyttöön HIQ Elevate Office 365 palvelut

    Globaalin yhteistyön ja viestinnän mahdollistaminen sekä palvelua yli 500 käyttäjälle ensimmäisestä päivästä lähtien. HiQ toimitti HMD:lle Office 365 käyttöönoton, sisäisen viestinnän työkalut ja kollaboraatioympäristön pohjautuen Elevate -palveluihin Haaste: heti globaaliksi HMD Global perustettiin loppuvuonna 2016 Nokia-matkapuhelinten uudeksi kodiksi. Yrityksen toiminnan, organisaation ja liiketoimintaverkoston tuli olla alusta lähtien globaaleja. HMD Global tarvitsi yrityksen tarpeisiin räätälöidyn infrastruktuurin […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • mies istuu pöydän ja edessä näpytellen tietokonetta

    Liiketoimintasi suojaaminen henkilöstön tehdessä etätöitä 

    Tällaisina aikoina kyberturvallisuus ei ehkä ole prioriteettiemme kärjessä. On kuitenkin tärkeää olla tietoinen uhkista, jotka ovat seurausta paikallisen ympäristön vaihtamisesta etätyöympäristöihin ja kohdistuvat organisaatioihin kaikkialla maailmassa. Samalla, kun pyrimme nopeasti ottamaan käyttöön pilvipohjaisia yhteistyöpalveluita ja auttamaan asiantuntijoita tekemään työtä kotoa käsin, jätämme mahdollisesti huomiotta tähän muutokseen liittyviä tietoturvauhkia. Käyttämäsi sovellukset saattavat tarjota vain rajoitetun määrän […]

Vinkit

  • School Data Sync ja PrimusQuery

    School Data Sync ja PrimusQuery

    Microsoft School Data Sync julkaistiin tammikuussa 2017. Sitä voidaan käyttää opiskelijahallintojärjestelmän tietojen (koulut, luokat, kurssit, opettajat, oppilaat, kurssiosallistumiset) viemiseen Azure AD:hen ja Office 365:een. Muun muassa Microsoft Classroom Preview ja Intune for Education hyödyntävät School Data Syncillä synkronoituja tietoja. Jos School Data Sync on käytössä, niin Microsoft Classroom Preview’n tilat voidaan luoda täysin automaattisesti ja […]