Siirry pääsisältöön
Iceland runs on Trust

Miten pilvipalvelut auttoivat pientä kansakuntaa toteuttamaan suuria tavoitteita

Harri Mikkanen

Harri Mikkanen

Microsoft Surface liiketoimintajohtaja

Lukuaika, 1 min.

Joulukuussa 2015 Islannin hallitus käynnisti digitaalisen infrastruktuuriarvioinnin. Sillä oli käytössään yli 100 toimittajaa, joita hallitsi yli 100 IT-päällikköä kussakin julkisyhteisössä. Tehtävänanto oli selvä: toiminnan yksinkertaistaminen ja IT:n virtaviivaistaminen yli 20 000 käyttäjälle.

Ratkaisu:

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tehtiin päätös: Microsoft 365 valittiin koko julkisen sektorin yhteiseksi pilviympäristöksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin maa on muodostanut kumppanuuden yhden ja ainoan IT-kumppanin kanssa.

Älykkäänä ratkaisuna Microsoft 365 tarjoaa tietoturvaa, joka on rakennettu suoraan valtion IT-ratkaisuun. Se noudattaa GDPR-lainsäädäntöä, ja kaikki työntekijät saavat käyttöönsä uusimmat yhteistyöratkaisut – mikä sopii erinomaisesti luovuuden kehittämiseen.

Tietoturva-, yhteistyö- ja tuottavuusetujen lisäksi tämä sopimus tuottaa Islannin valtiolle merkittäviä säästöjä ja vahvistaa julkisia palveluita kaikkien islantilaisten eduksi. Yhden ja ainoan toimittajan valinta vapauttaa sekä aikaa, resursseja että uusia tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Vaikutus:

Valtiovarainministeri Bjarni Benediktsson kertoo: "Lisenssimme olivat hajallaan eri instituutioissa. Siksi ajattelimme, että olisi hyvä kerätä kaikki nämä lisenssit keskitettyyn sijaintiin. Tavoitteemme on aina julkisten palveluiden parantaminen. Ja sitä varten tarvitsemme tuottavuutta." Lue koko Islannin Microsoft 365 -tarina.

Maksuton e-kirja: Anna työntekijöillesi mahdollisuudet luovuuteen ja tietoturvalliseen yhteistyöhön

Menesty nopeasti kehittyvässä digitaalisessa maailmassa tarjoamalla työntekijöillesi vapaus ja joustavuus, joiden ansiosta he pystyvät olemaan tuottavia ja tekemään yhteistyötä mistä tahansa.

Maksuton e-kirja: Tietoturvan hallinnan pikakurssi – avaimet parempaan tietoturvan kokonaistilanteeseen

Se, kuinka hallitset tietoja ja laitteiden turvallisuutta, on ensisijaisen tärkeää kehittyvien kyberuhkien maailmassa.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa: teollisen suunnittelun opiskelijat kehittivät Surface-laitteille käyttöliittymän vain äänikomentoja ja digitaalista kynää käyttäen

    Yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa: teollisen suunnittelun opiskelijat kehittivät Surface-laitteille käyttöliittymän vain äänikomentoja ja digitaalista kynää käyttäen

    Kun luomisella ei ole rajoja laittamalla sille rajat Teimme yhdessä Aalto-yliopiston teollisen suunnittelun maisterikurssin kanssa yhteisprojektin 2018 vuoden lopulla, joka ajoi minut todella syville vesille itsetutkistelussa. Päädyin pohtimaan, mikä meidän luovuuttamme rajoittaa? ”Teidän tehtävänne on kehittää ja suunnitella Surface-laitteille käyttöliittymä vain äänikomentoja ja digitaalista kynää käyttäen”. Näin alkoi projektimme Aalto-yliopiston käyttöliittymäsuunnittelun kanssa yhteinen taival loppuvuodesta […]

  • Teams opetuksessa 1/3: Projektityökurssit Metropoliassa

    Teams opetuksessa 1/3: Projektityökurssit Metropoliassa

    Hannu Turunen, MIE-sertifioitu fysiikan lehtori Metropoliasta, kertoo esimerkin, kuinka heillä Metropoliassa hyödynnetään Teamsiä. Hannu on työskennellyt neljä vuotta digimentorin roolissa Metropoliassa. Hänen toimenkuvaansa kuuluu digistrategian jalkautus, eli erilaisten ohjelmistojen ja työkalujen testaus sekä niiden soveltaminen opetustyöhön. Työn tulokset ja parhaat käytännöt hän jakaa henkilökunnalle ja tukee ohjelmistojen käyttöönotossa ja pedagogisessa soveltamisessa tarvittaessa. ”Kokeilen aika lennosta […]

Teollisuus

  • Case Spitec – Laitehallintaa ja tietoturvaa paremman asiakaspalvelun ohella

    Case Spitec – Laitehallintaa ja tietoturvaa paremman asiakaspalvelun ohella

    Spitec heräsi omaan osaamattomuuteensa, kun puheet EU:n uudesta tietoturva-asetuksesta (GDPR) alkoivat. Ensin käytiin koulutuksissa itse. Sitten konsultointiin ammattilaista. Yhdessä kumppanin kanssa analysointiin nykytila ja määriteltiin kaikki välittömät tarpeet. Lista ei ollut pitkä, mutta tekemistä oli sitäkin enemmän. Ensin korjataan tietoturva, sitten uudistetaan laitehallinta. Siinä samalla koulutetaan tekijöille uuden asetuksen perusteet. Spitec teki järkevästi konsultoidessaan ammattilaista, […]

  • Etex

    Etex käyttää nykyaikaisia työkaluja liiketoimintansa yhdistämisessä ja asiakaskeskeisyytensä parantamisessa

    Rakennusalalla kaikkien komponenttien on toimittava oikea-aikaisessa yhteistyössä, jotta lopputuote on mahdollisimman hyvä. Belgialaiselle rakennusratkaisuja valmistavalle Etexille tämä on jokapäiväistä todellisuutta, mutta samalla se halusi löytää keinoja tuottavuuden ja sisäisen yhteistyön parantamiseen. Yritys toimii yli 42 maassa ja työllistää yli 15 000 henkeä. Etexille digitaalinen muutos on avainasemassa sisäisten prosessien parantamisessa ja paremman asiakaspalvelun tarjoamisessa. Muutos […]

Terveydenhuolto

  • henkilö istuu kannettavan tietokoneen ääressä

    Nopea ja tehokas lähestymistapa digitalisaatioon – ja miten se onnistuu

    Tänä päivänä yritystoiminnan hoitaminen “tavalliseen tapaan” on jäämässä jalkoihin. Muutoksista ja mullistuksista on muodostunut uusi normaali. Ajattele niitä muutoksia, jotka vaikuttavat organisaatioosi juuri tällä hetkellä: uusi teknologia ja uudet tekniikat ohjaavat niin työntekijöiden kuin asiakkaiden uusia asenteita ja odotuksia. Kaikki on muuttumassa. Ja asia, joka yhdistää kaikkia näitä muutoksia, on nopeus. Ne tapahtuvat poikkeuksellisen nopealla […]

  • Two female healthcare professionals looking at a tablet

    Virtual Care -webinaari

    Keskustelu Microsoft Teamsin mahdollistamistä Virtual Care -ratkaisuista – jotka italiassa tehty tapaustutkimus herätti henkiin.

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Ineco

    Ineco parantaa työntekijöiden tuottavuutta uudenaikaisilla työkaluilla ja tekoälyllä

    Ohjelmistojen kanssa kamppailu ei auta tehokkaammassa työnteossa. Samoin tuottavuus kärsii, jos tiedostojen jakaminen ja asiakirjojen muokkaus yhteistyössä on vaikeaa. Espanjan julkisella sektorilla toimiva Ineco ymmärtää tämän. Siksi se päätti muuttaa tapoja, joilla työntekijät ovat vuorovaikutuksessa teknologian ja toistensa kanssa. Ottamalla käyttöön Microsoft 365 -ratkaisun yli 2 800 työntekijälleen Ineco on yhdessä kumppaninsa Necsian kanssa parantanut […]

Digitalisaatio

  • Tutkimus: Tulevaisuuden johtajat vaativat yrityksiltä digikulttuuria – työyhteisön merkitys säilyy jatkossakin

    Tutkimus: Tulevaisuuden johtajat vaativat yrityksiltä digikulttuuria – työyhteisön merkitys säilyy jatkossakin

    Suomalaisten nuorten tulevaisuuden yritysjohtajien mukaan työyhteisön merkitys säilyy, vaikka digitalisaatio vähentääkin fyysisiä kohtaamisia työpaikalla. Työ muuttuu projektiluotoiseksi ja liikkuva ja etänä tehtävä työ ovat yleisempää kuin toimistolla työskentely. Digitalisaatiossa epäonnistuneet yritykset eivät selviä. Tutkimuksen mukaan työtiimit hajaantuvat ja kohtaavat entistä harvemmin tulevaisuudessa, ja fyysisen kontaktin työkavereiden kanssa korvaavat entistä useammin digitaaliset työkalut. Jopa 68 prosenttia […]

Kumppaniblogi

  • nainen istuu pöydän avulla laptop

    Kumppaniblogi – Työntekijäkokemuksen Netflix

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.   Huipputason työntekijäkokemus on valtava kilpailuetu, kunhan sen ymmärtää ihmislähtöisesti Työntekijäsi kohtaa arjessaan jatkuvasti huipputason käyttäjäkokemuksia. Kansainväliset mobiilipalvelut, verkkokaupat sekä viihdepalvelut kuten Netflix on rakennettu maailman parhaiden käyttöliittymäsuunnittelijoiden kanssa sujuviksi ja käyttäjien tarpeita ennakoiviksi kokemuksiksi. Työntekijäsi odottaa samaa myös toimistolla ja etätyössä, […]

Tietoturva ja tietosuoja

Vinkit

  • YSBtYW4gYW5kIGEgd29tYW4gc2l0dGluZyBhdCBhIHRhYmxl

    Viisi syytä sille, miksi sinun kannattaa aloittaa Microsoft Teamsin käyttö jo tänään

    Yhteistyö ja tiimityö ovat nykyajan organisaatioiden keskeisiä piirteitä. Lanseerauksensa jälkeen Microsoft Teamsista on tullut nopeimmin kasvava sovellus Microsoftin historiassa. Sitä on ryhtynyt käyttämään yli 330 000 yritystä ympäri maailmaa. Jos työskentelet jossakin näistä yrityksistä, olet jo saattanut keksiä uusia tapoja käyttää sovellusta päivittäisessä työssäsi. Mutta jos näin ei ole, seuraavassa on kerrottu viisi syytä sille, […]