Siirry pääsisältöön

Kilpailun kiristyessä on osattava uudistua

Tarja Kauhanen

Tarja Kauhanen

Partner Marketing Advisor

Lukuaika, 2 min.

Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.

 

Jo kaksikymmentä vuotta sitten Rocla Oy piirsi ensimmäiset kuvat valkotaululle laitteisiin asennettavista sensoreista, jotka tuottaisivat valmista ja liiketoimintaa ohjaavaa dataa. Lähestyttäessä 2010 –luvun loppua Logisnext Finland Oy (entinen Rocla Solutions Oy) lähti uudistamaan rohkeasti entistä teknologiaa. Syntyi ekosysteemi, jota hyödyntää nyt niin Logisnext Finland Oy, sen asiakkaat kuin kumppanit.

Uinuvasta jätistä kohti edelläkävijyyttä

Vuonna 2020 julkaistiin uusi sisälogistiikan dataa hyödyntävä digitaalinen palvelu, Rocla Intelligence.

Tätä edelsi matka, josta ei haasteita uupunut: aikoinaan huippumoderni SQL –tietokantaratkaisu oli asiakkaille käyttökokemuksena jäykkä ja vanhentunut. Yli kymmenessä vuodessa teknologia oli kehittynyt lujaa vauhtia. Kilpailun kovetessa – oli aika uudistua.

Rocla Intelligencen suhteen päätettiin hyödyntää vanhasta ratkaisusta se, mikä toimi ja muuten lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä. Historiaa vasten Logisnext Finland Oy:lla oli kattavat näytöt menneiltä vuosilta, miten nyt vastataan asiakkaiden odotuksiin?

Yhteistyössä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa syntyi ratkaisu, jonka avulla asiakkaat voivat hyödyntää sisälogistiikan dataa liiketoimintalähtöisesti selkeiden visuaalisten raporttien avulla.

Jo olemassa oleva data valjastettiin asiakkaiden hyväksi. Rocla Intelligence auttaa asiakkaita heidän päivittäisen työn johtamisessa, päätöksenteossa sekä sisälogistiikan prosessien optimoinnissa selkeiden ja visuaalisten raporttien avulla.

Oli selvää, että datan määrä tulisi kasvamaan. Tueksi tarvittaisiin skaalattava tietokanta, uudet järjestelmärajapinnat ja sovellukset. Oli tärkeää valita oikein, sillä järjestelmien tulisi kestää useiden satojen tuhansien trukkiyksiköiden tuottamaa dataa. Teknologiaksi valikoitui Mitsubishi Logisnext -konsernin muiden toimijoiden vanavedessä, jo Amerikassa käyttöön otettu, Microsoft Azure.

Microsoftin Fast track –ohjelman asiantuntijoiden ja paikallisen kumppanin eCraftin kanssa hiottiin teknologia kuntoon, jotta se vastaa Rocla Intelligencen asiakastarpeisiin. Logisnext Finland Oy:lle on tärkeää, että käytetyt teknologiaratkaisut ovat luotettavia ja helposti skaalattavissa.

Co-Creation – menestyksen salainen ase

Jos menestyvän yrityksen kulttuuri mallinnettaisiin ihmiseksi, olisi sillä valtavan isot korvat ja pieni suu. Kuuntelu herkällä korvalla on kestävää liiketoimintaa rakennettaessa tärkeämpää kuin tyhjien lupausten antaminen asiakkaille. Logisnext Finlandin menestyksen taustalta paljastuu juurikin tuo tinkimätön asenne ja tahto asiakkaan tarpeen täyttämiseen. Logisnext Finland tuote- ja palvelukehitys tehdään tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa.

Seuraavaksi entistä vahvempaa kilpailuetua haetaan co-creationin rinnalla vuosikymmenien aikana kerätystä datasta. Asiakkaiden palautteiden lisäksi massiivinen datamäärä auttaa Logisnext Finlandia ennustamaan myös asiakkaiden tiedostamattomia tarpeita. Horisontissa hahmottuvatkin ajatukset koneoppivista ennustealgoritmeista, aidosti ennakoivasta huollosta sekä entistä korkeammasta käyttöasteesta.

Microsoft Azure –pilvialusta on hedelmällinen maaperä, joka luo oikeat ennakkoasetelmat upealle liiketoiminnan kehitykselle. Azuren avulla Logisnext Finland kykenee kumppaninsa eCraftin kanssa entistä ketterämpään kehitykseen. Edelläkävijä on titteli, joka on kovalla työllä ansaittu ja josta Logisnext Finland ei kovankaan kilpailun edessä suostu luopumaan.

 

eCraft | CRM, BI, ERP, Infra – Part of Fellowmind

Maksuton e-kirja: Neljä digitaalista strategiaa, joilla vastaat asiakasvaatimuksiin reaaliajassa

Tue tiimiesi yhteistyötä ja paranna asiakastyytyväisyyttä hävittämällä tietosiilot

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Koulutus

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kouluille ja opettajille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kouluille ja opettajille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

  • Terve elämä valtasi Heinsuon koulun Hollolassa

    Terve elämä valtasi Heinsuon koulun Hollolassa

    Luokanopettaja Tiina Aulion tunnilla 6.luokkalaiset ovat täysillä työn touhussa. Jotain innostumisesta kertoo se, että kotiin sairastumisen takia jäänyt oppilas haluaa osallistua ryhmätyöhön videopuhelulla. ”Kun oppilaat tutkivat itse päättämäänsä aihetta, he ottavat asian enemmän omakseen, kuin jos itse puhuisin asian luokalle”, toteaa Tiina tyytyväisenä. Heinsuon koulun rehtori Pekka Toikkanen joukkoineen osoitti rohkeutta lähtiessään näin kunnianhimoiseen hankkeeseen: […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • Beamex – alansa edelläkävijä jo 40 vuotta

    Beamex – alansa edelläkävijä jo 40 vuotta

    Beamex tekee kalibrointilaitteita ja kalibrointidataa ylläpitäviä sovelluksia ja palveluja. Beamex on ollut oman alansa edelläkävijä jo 40 vuotta. Sovellustuotanto aloitettiin jo .net- aikakautena, jolloin yhdessä Microsoftin kanssa rakennettiin ensimmäinen kalibrointilaitteen toimintaa tukeva sovellus. Yhdeksänkymmentäluvun alussa sovelluksista muovautui asiakkaiden käyttöön datan ja laitteiden hallintaan keskittyneitä ratkaisuja. Beamexin liiketoiminta on aina ollut globaalia. Asiakkaita löytyy yli sadasta […]

  • 9 tapaa saada kenttäpalvelukeskus tuottamaan voittoa

    9 tapaa saada kenttäpalvelukeskus tuottamaan voittoa

    Enemmän voittoa kuin kuluja tuottava palvelu on minkä tahansa organisaation tavoitteena. Listasimme muutamia vinkkejä tämän tavoitteen saavuttamiseen. 1. Tunne tarjontasi Tuotteen tai palvelun markkinoinnin tärkeitä elementtejä on tuntea oma tarjonta läpikotaisin ja tietää, miten potentiaaliset asiakkaat tarinaasi suhtautuvat. Mieti, mitä haluaisit asiakkaidesi sanovan yrityksestäsi ja missä se on parempi kuin alan muut yritykset. 2. Tarjoa […]

Terveydenhuolto

Vähittäiskauppa

  • Naispuoliset ja miespuoliset etulinjan työntekijät seisovat vähittäiskaupan myyntitiloissa seinälle asennetun näytön edessä. Nainen käyttää Acer-yhdistelmäkannettavaa (joka on avattu tablettitilaan) sekä selaa kuvia näytöllä, jossa on näkyvissä kodin kalusteiden tuotemainoksia.

    Re-imagine Retail: Älykäs toimitusketju

    Tässä webinaarissa selvitetään toimitusketjun läpinäkyvyyden tarvetta ja sitä, miksi kyky tehdä reaaliaikaiseen dataan perustuvia nopeita toimia kasvaa.

  • Myymälähenkilöstö katsoo ja osoittaa näyttöä

    Auta myymälähenkilöstöäsi luomaan maailmanluokan kokemuksia

    Kuluttajien saatavilla on enemmän tietoa ja valintoja kuin koskaan ennen. Siksi ostokokemukset tarjoavat mahdollisuuden erilaistua ja ilahduttaa asiakkaita – sen sijaan, että kilpailisit vain hinnalla. Digitaalisen ostamisen vallankumous on tuonut saatavillemme tietoja ja yrityksiä, joita kaksi vuosikymmentä sitten ei olisi voitu edes kuvitella. Tämän seurauksena myös fyysisiin myymälöihin kohdistuvat odotukset ovat nousseet. 79 % asiakkaista […]

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • kinderen met computers

    Koulutus on tulevaisuudessa kunnan ykköstehtävä

    Maailman osaavin ja onnellisin Suomi luodaan jokaisessa kunnassa ja koulussa askel askeleelta. Tämä toteutuu kuitenkin koulumaailmassa ainoastaan, jos kunnat ja kuntapäättäjät ovat sitoutuneita rohkeuteen ja muutokseen. Käännetään katseet historiasta tulevaisuuteen. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien hoidettaviksi, koulutus nousee kuntien keskeisimmäksi tehtäväksi. Ajanmukainen, tasokas koulutustarjonta on myös tärkeä vetovoimatekijä kuntien kilpaillessa asukkaista ja veronmaksajista. Siksi […]

Asiakastarinat

  • Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Leikkipuistoihin ja leikkikenttiin erilaisia tuotteita valmistava Lappset lähestyi iSoftia puolitoista vuotta sitten haasteella: miten heidän tuotteidensa huoltotoimia voitaisiin nopeuttaa ja automatisoida. Haasteen ratkaisuksi alkoi pian hahmottumaan tuotevalokuvien yhdistäminen tekoälyyn pohjautuvan kuvantunnistusteknologiaan. Lappsetin tavoite oli helpottaa noin viidensadan erilaisen leikkikenttiin liittyvän tuotteen selausta ja huoltoa. Lappset halusi rakentaa kumppaneilleen, asiakkailleen sekä Lappsetin työntekijöille mahdollisuuden tilata varaosia, […]

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

  • Mies katselee kameraa

    Azure jäsenyhteisö FAUG kasvaa kansainvälisesti

    Finland Azure User Group (FAUG) tarjoaa Microsoft Azuren käyttöön ja mahdollisuuksiin keskittyviä tapahtumia monen tasoisille käyttäjille. Jatkuvasti kasvavan Azure-yhteisön tulevaisuuden visiona on levittää muun muassa tapahtumatallenteiden kautta tietotaitoa myös kansainvälisesti. Elettiin aikaa, jolloin yritykset eivät vielä tunteneet tai nähneet Microsoft Azuren kaltaisten pilvipalveluiden valtavaa potentiaalia. Tämä oli Zurelle liiketoiminnan este, sillä Zure konsultoi, konseptoi, rakentaa […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]