Siirry pääsisältöön
Pulse

Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

Kati Tiainen

Kati Tiainen

-

Lukuaika, 1 min.

Oppimisen syvällinen muutos ei ole yksittäisen opettajan tai koulun vastuulla, vaan se edellyttää strategisia päätöksiä kunnan ja valtakunnan päättäjien tasolla.​

Jokaisella tämän hetken päättäjällä on kokemuksia ja muistoja omilta kouluajoiltaan, mutta sen varaan ei tulevaisuuden koulua voi rakentaa.

Microsoft teetti vuonna 2017 tutkimuksen kuntapäättäjien asenteista oppimisen muutokseen. Tutkimuksessa selvisi, että:​

  • Koulutukseen ja oppimiseen suhtaudutaan positiivisesti ja sitä pidetään tärkeänä​
  • Kaupunkien ykköspäättäjät ovat kuitenkin erittäin huonosti perillä siitä, mitä kouluissa tapahtuu​
  • He tuntevat huonosti uuden OPS:n ja tulevaisuuden osaamisen ja oppimisen tematiikan​
  • Tästä johtuen odotukset ja päätöksenteko perustuvat toisinaan myös täysin vääriin mielikuviin​
  • Koulutuksen kasvava rooli kunnissa jää osaamisen puutteesta johtuen pahimmillaan kouluverkosta kiistelemiseksi ja yksittäisiksi asiakysymyksiksi​

Uuden luomiseksi tarvitaan ymmärrystä, mielikuvitusta ja uskallusta.

Lataa politiikkapaperi tästä

Maksuton e-kirja: Neljä digitaalista strategiaa, joilla vastaat asiakasvaatimuksiin reaaliajassa

Tue tiimiesi yhteistyötä ja paranna asiakastyytyväisyyttä hävittämällä tietosiilot

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

Koulutus

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

Terveydenhuolto

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

Asiakastarinat

Digitalisaatio

  • a man and a woman sitting in a room
    Yhdessä toimiva älykäs data

    Maailmassa, jossa niin monet uudet välineet on suunnattu yksilöiden käyttöön, kollektiivista toimintaa parantavat työkalut ovat yhä arvokkaampia. Yhdessäolo ja yhtenäisyys määrittävät menestyksekkäimpiä organisaatioita – niitä yrityksiä, jotka pystyvät kukoistamaan ja mukautumaan jatkuvasti muuttuvaan digitalisaatioympäristöön ja mullistaviin teknologioihin. Suhteita, prosesseja ja dataa yhdistämällä yritykset voivat murtaa siiloja ja näin saada tietoa asioista, jotka aiemmin olivat näkymättömissä. […]

Kumppaniblogi

  • Kilpailun kiristyessä on osattava uudistua
    Kilpailun kiristyessä on osattava uudistua

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.   Jo kaksikymmentä vuotta sitten Rocla Oy piirsi ensimmäiset kuvat valkotaululle laitteisiin asennettavista sensoreista, jotka tuottaisivat valmista ja liiketoimintaa ohjaavaa dataa. Lähestyttäessä 2010 –luvun loppua Logisnext Finland Oy (entinen Rocla Solutions Oy) lähti uudistamaan rohkeasti entistä teknologiaa. Syntyi ekosysteemi, jota hyödyntää nyt […]

Media

Tietoturva ja tietosuoja

  • Kyberturvallisuus pilviaikakaudella
    Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Yritys ei enää voi suojata itseään pelkällä suojamuurilla ja laskusillalla. Maailma oli IT:n näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi kymmenen vuotta sitten. Organisaation rajat olivat tietoteknisessä mielessä helposti piirrettävissä, joten suojaukset oli mielekästä rakentaa näitä rajoja mukaillen. Voidaan ajatella, että organisaatio oli kuin keskiaikainen linna, jonka suojaamiseen riitti suojamuuri ja laskusilta. Organisaatiolla oli oma sisäinen verkkonsa ja sen […]

Vinkit