Siirry pääsisältöön
Vanoord ship in St Peterburg

Van Oord eliminoi manuaaliset prosessit ja pääsee käsiksi reaaliaikaiseen tietoon ja analytiikkaan mistä tahansa

Teemu Vidgren

Teemu Vidgren

COO, Microsoft Oy

Lukuaika, 6 min.

Pilvipohjaisia tekoälyratkaisuja hyödyntämällä eräs maailman suurimmista ruoppauslaivastoista onnistui kehittämään prosessejaan, vapauttamaan resursseja ja keskittymään tulevaan innovointiin ja kasvuun.

Kuvittele tilanne. Eri puolilla maailmaa lukuisia aluksia, joiden laitedokumentaatioita ja sertifikaatteja pyytävät säännöllisesti matkan aikana niin oma henkilökunta kuin säätelevät viranomaiset. Kuvittele seuraavaksi, että useat näistä sertifikaateista on tallennettu eri sijainteihin – tulostettuina, digitaalisessa muodossa vanhoilla laitteistoilla ja monilla eri kielillä.

Sertifikaatit on myös uusittava vuosittain. Kuten monien sellaisten yritysten tapauksessa, jotka eivät pääse alusta lähtien nauttimaan paperittomasta ja täysin digitaalisesta maailmasta, Van Oord joutui kohtaamaan tämän monimutkaisen tilanteen päivittäin. Manuaaliset tuonnit olivat aikaavieviä, ja niihin liittyi inhimillisiä riskejä. Hakeminen oli vaikeaa ja auditointi vaivalloista.

"Meillä on niin monia sertifikaatteja ympäri maailman niin monilta eri toimittajilta. Toisinaan ne on lähetetty sähköpostilla ja toisinaan kirjeitse. Meillä oli paljon eri työprosesseja, mikä hankaloitti tiettyjen asiakirjojen löytymistä", kertoo Donny Gieskens, Van Oordin Cloud Competence Center Manager. "Tietojen skannaus ja kirjoittaminen oli erittäin tylsää ja työlästä, eikä kukaan halunnut tehdä sellaista työtä. Monet henkilöstöstämme joutuivat käyttämään aikaa tällaisiin manuaalisiin toimenpiteisiin."

Asteittaiset parannukset

Tähän haasteeseen vastatakseen Van Oordin IT-osasto tutustui Microsoft-kumppani Wortellin kanssa uusiin tapoihin, joilla tämä prosessi voitaisiin automatisoida. Odotetusti lopputuloksena syntynyt ehdotus otettiin yrityksessä vastaan erittäin myönteisesti.

Suunnitelmana oli luoda uusi reitti, jonka kautta sertifikaatteja voitaisiin tuoda automaattisesti. Azurea ja tekoälyyn perustuvaa tietokonenäköä hyödynnettiin asiakirjojen skannauksessa ja käsittelyssä. Ne kaikki tallennettiin yhteen sijaintiin, jota jokainen yrityksen työntekijä saattoi käyttää verkkosivuston kautta.

Yritys havaitsi tässä potentiaalista lisäarvoa ja alkoi nopeasti ottaa käyttöön ratkaisua, joka poistaisi työn rutiininomaiset ja manuaaliset puolet ja hyödyntäisi nykyaikaisempaa lähestymistapaa. Projekti toteutettiin kahden viikon pyrähdyksissä Wortellin kanssa käyttämällä Azure-tuotantoympäristöä. Liiketoiminnallinen lisäarvo osoitettiin nopeasti, ja hanke sai asteittaisen hyväksynnän käyttöönoton edetessä. Tämä varmisti rahoituksen saatavuuden ja keskeisten sidosryhmien mukanaolon yrityksen päivittäistä toimintaa häiritsemättä. Tällainen työskentely auttoi tiimiä myös hallitsemaan kustannuksia, arvioimaan vaatimuksia ja mukautumaan tarpeen mukaan. Uusia ominaisuuksia voitiin lisätä joko välittömästi, tai niiden lisäämiselle voitiin luoda mahdollisuudet tulevaisuutta ajatellen.

Lopullinen prosessi toimii kuten putki, jonka kussakin vaiheessa hyödynnetään eri Azure-toimintoja. Se alkaa vastaanotetusta sähköpostista tai joukkotuonnilla lisätyistä asiakirjoista. Ratkaisu hyödyntää sen jälkeen optista merkkientunnistusta (OCR), joka skannaa tiedot ja tallentaa ne Azureen. Tekoälyä voidaan hyödyntää kussakin vaiheessa tarpeen mukaan, minkä ansiosta Van Oord voi tulevaisuudessa kehittää ratkaisuaan ja sen tarjoamaa lisäarvoa entistä pitemmälle.

Van Oordin Sand Motor yöllä

Välitön vaikutus

Ratkaisu on nyt otettu käyttöön ja sen kehitys jatkuu edelleen. Automaatio on osoittautunut yritykselle suureksi menestystekijäksi, joka vapauttaa resursseja ja vähentää vasteaikoja merkittävästi. Mitään monimutkaisia järjestelmiä ei tarvita – yksinkertainen lataus- ja hakutoiminto riittää. Uusi prosessi on osoittautunut työntekijöiden kannalta erittäin käteväksi. Ratkaisu mahdollistaa reaaliaikaisen saatavuuden, analytiikan sekä sertifikaattien ja muiden tietojen hakemisen erilaisilla hakuehdoilla. Henkilöstöllä on nyt käytössään aikaa ja työkalut, joiden ansiosta he voivat keskittyä liiketoiminnan kasvattamiseen.

Ihmisillä on aina taipumusta pelätä, että heidän työnsä korvataan automaatiolla. Perheyrityksenä meille oli tärkeää selittää työntekijöille, että teknologia ei korvaa heidän työpanostaan, vaan antaa itse kullekin lisää aikaa keskittyä työnkuvansa merkityksellisiin ja innovatiivisiin osa-alueisiin.

Manuaaliset prosessit ovat myös vähentyneet merkittävästi. Aikaa säästyy noin viisi minuuttia asiakirjaa kohti. Kun mukana on hakuoptimointi ja kun manuaalinen skannaus, tunnisteiden lisääminen ja lataus voidaan ohittaa, aikaa säästyy jopa 15 minuuttia sertifikaattia kohti.

Ottaen huomioon, että Van Oord joutuu käsittelemään jopa 5 000 eri sertifikaattia ja että niitä lisätään noin 50 kappaletta viikossa, säästyneellä ajalla on valtavan suuri vaikutus. Lisäksi tietojen saatavuus mistä tahansa – myös mobiililaitteilla – tarjoaa huomattavaa lisäarvoa sekä toimisto- että laivatyöntekijöille. Läpimenoajat ovat nyt parantuneet merkittävällä tavalla, mikä vähentää paperiasiakirjojen käsittelykustannuksia ja tarjoaa välittömän pääsyn tietoon ilman perinteisiä viiveitä, jotka saattoivat venyä useiksi viikoiksi. Tämä on erityisen hyödyllistä Van Oordin alusten tarkastuksissa. Tämä järjestelmä auttaa yritystä osoittamaan vaatimuksenmukaisuutensa sääteleville viranomaisille.

"Jos käytössä on paperisia sertifikaatteja, ne ovat saatavilla vain toimistosta", sanoo Donny. "Nyt pääsemme näihin tietoihin käsiksi verkkosivustossa, joka mukautuu näytön kokoon ja on käytettävissä millä tahansa laitteella ja mistä tahansa sijainnista."

Tietojen avulla syvemmälle

Modernia ja ketterää ratkaisua hyödyntämällä Van Oord pystyy helposti käyttämään hyväkseen pilvipohjaista infrastruktuuriaan. Tällä hetkellä se tutkii erilaisia innovatiivisia ominaisuuksia tulevia käyttöönottoja varten. Hakutoiminnon tietoturvallisen, yksinkertaistetun version tarjoaminen asiakkaille on yksi näistä ideoista. Sen avulla kolmannet osapuolet voisivat itsenäisesti tarkistaa alusten vaatimustenmukaisuuden.

Sertifikaattien konekääntäminen vieraille kielille on toinen suunniteltu ominaisuus tuontiprosessiin. Yhä useampien sertifikaattien vastaanottaminen ja tallentaminen tarjoaa luonnollisesti lisämahdollisuuksia tietojen hyödyntämiseen.

Van Oord ja Wortell ovat alkaneet myös tutkia koneoppimisen soveltamista sertifikaattien vanhenemisajan merkitsemiseen järjestelmässä. Koska sertifikaatteja on erityyppisiä, niiden tarkan vanhenemisajan määrittäminen ei vielä tässä varhaisessa vaiheessa ole yksinkertaista. Sertifikaattien määrän kasvaessa niiden analyysimahdollisuudet kuitenkin lisääntyvät. Koneoppimisalgoritmeja voidaan opettaa tunnistamaan erilaisia tietotyyppejä, joiden avulla päästään haluttuihin lopputuloksiin. Suunnitteilla on myös lisätä Azureen tuodut metatiedot SharePointiin. Tämä tarjoaisi syvällisemmät ja älykkäämmät hakumahdollisuudet sekä mahdollisuuden visualisoida ja integroida tiedot Microsoft Office 365 -ympäristössä.

Ruoppausaluksen komentosilta miehistöineen

Pilvipalvelujen edut

Van Oordilla ei ollut aiemmin käytössään pilvi-infrastruktuuria, joten sen uusi ratkaisu toimii hyvänä esimerkkinä pilvipohjaisista työnkuluista uuden liiketoimintaratkaisun kehityksessä. Tämä automatisoitu tuonti- ja hakutoiminto on rakennettu ilman uusia laitevaatimuksia, ja sen taustalla oleva pilvipohjainen infrastruktuuri skaalautuu liiketoiminnan tarpeiden mukaan.

"Se havainnollistaa erinomaisesti pilvipalvelujen tarjoamat edut", Donny toteaa. "Olemme perinteinen yritys, jolla on paikallisia palvelimia, vanhoja sovelluksia ja vanhassa muodossa olevaa tietoa. Nyt voimme kuitenkin ottaa helposti käyttöön verkkosivuston, joka pohjautuu tekoälyn tarjoamaan logiikkaan, emmekä tarvitse uusia laitteistoja. Lisäksi meitä laskutetaan vain käytön mukaan."

Van Oordin uudella ratkaisulla on vältetty merkittävät aloituskustannukset. Samalla tietosuoja on parantunut ja liiketoiminnan lisäarvo on pystytty osoittamaan selkeästi. Uusi prosessi ei ole parantanut ainoastaan uutta ratkaisua työssään käyttävien työympäristöä – se on helpottanut myös IT-tiimin toimintaa.

"Van Oord on yritys, jolla on 150 vuoden kokemus kansainvälisestä merirahdista. Yrityskulttuuri perustuu yrittäjyyden ajatukseen ja sitoutuneisiin työntekijöihin. Tässä digitaalisessa muutoksessa IT-osaamisemme kehittyy päivä päivältä", sanoo Donny. "IT-osaston näkökulmasta tämä toimi hyvänä esimerkkinä siitä, mitä pystymme tekemään yrityksen hyväksi. Saamme nyt enemmän pyyntöjä muulta yritykseltä, kun ihmiset ovat ymmärtäneet, mitä (uusimmalla) teknologialla voidaan saada aikaan."

Nyt voimme ottaa helposti käyttöön verkkosivuston, joka pohjautuu tekoälyn tarjoamaan logiikkaan, emmekä tarvitse uusia laitteistoja. Lisäksi meitä laskutetaan vain käytön mukaan.

Kokeile Microsoft Azurea maksutta

Aloita seuraavan huippuideasi toteuttaminen Azurella

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kuntien IT-suunnittelijoille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kuntien IT-suunnittelijoille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

  • kinderen met computers

    Koulutus on tulevaisuudessa kunnan ykköstehtävä

    Maailman osaavin ja onnellisin Suomi luodaan jokaisessa kunnassa ja koulussa askel askeleelta. Tämä toteutuu kuitenkin koulumaailmassa ainoastaan, jos kunnat ja kuntapäättäjät ovat sitoutuneita rohkeuteen ja muutokseen. Käännetään katseet historiasta tulevaisuuteen. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien hoidettaviksi, koulutus nousee kuntien keskeisimmäksi tehtäväksi. Ajanmukainen, tasokas koulutustarjonta on myös tärkeä vetovoimatekijä kuntien kilpaillessa asukkaista ja veronmaksajista. Siksi […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • Menestystarinoita tekoälystä – Fimmic auttaa saamaan kudosnäytteiden tulokset sekunneissa

    Menestystarinoita tekoälystä – Fimmic auttaa saamaan kudosnäytteiden tulokset sekunneissa

    Olemme rakentaneet Suomelle tekoälyohjelman Suomen Tulevaisuus Nyt, jonka avulla haluamme ratkoa yhteiskunnallisia haasteita, kiihdyttää talouskasvua ja vahvistaa suomalaisten tekoälyosaamista. Tavoitteenamme on auttaa kahta miljoonaa suomalaista näkemään ja kokemaan tekoälyn mahdollisuudet vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan aiomme kouluttaa Suomeen 20 000 uutta tekoälyosaajaa. Kiihdytämme tekoälyn hyödyntämistä Yhtenä tekoälyohjelmamme neljästä pilarista on teknologia, jonka avulla haluamme kiihdyttää tekoälyn […]

  • Menetkö lääkäriin autolla vai videolla?

    Menetkö lääkäriin autolla vai videolla?

    Kesken kiireisen työpäivän tulee soitto päiväkodista. Lapsella on silmätulehdus. Kaksi vaihtoehtoa: lähdenkö sairaan lapsen kanssa ajamaan lääkäriin, odottamaan vuoroa, saamaan sillä aikaa muitakin pöpöjä, vastaanottamaan sen reseptin, jonka jo tiesimme saavamme, ajamaan apteekkiin ja sieltä taas kotiin hoitamaan tulehdusta kuntoon. Vai otanko lääkäriin yhteyttä chatissa, lähetän valokuvat silmästä, kuvailen oireet, saan reseptin sähköisenä ja ajan vain apteekkiin hakemaan reseptin ja pääsen nopeasti lapsen […]

Vähittäiskauppa

  • Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Pohdi hetki, kuinka monta vaihtoehtoa sinulla on aina, kun mielesi tekee jotain juotavaa. Vettä? Mehua? Limua? Haluatko yksittäisen tölkin vai kuuden tölkin pakkauksen? Tai ehkäpä litran pullon? Tosiasiassa me kuluttajat odotamme, että meillä on paljon vaihtoehtoja – ja maailmanlaajuinen virvoitusjuomateollisuus vastaa tähän kysyntään. Johtava meksikolainen virvoitusjuomien valmistaja ja jakelija Arca Continental tietää, että raakadatan muuntaminen […]

  • Raportti: Näkemyksiä vähittäiskaupasta – Valjasta datan voima

    Raportti: Näkemyksiä vähittäiskaupasta – Valjasta datan voima

    Vähittäiskauppa-ala muodostaa merkittävän osan monien maiden bruttokansantuotteesta, työllistää kymmeniä miljoonia ihmisiä ja on osa lähes kaikkien elämää. Saadaksemme alasta tarkempaa tietoa tänä poikkeuksellisen epävaakana aikana toteutimme hiljattain kyselytutkimuksen, johon osallistui 100 vähittäiskauppa-alan johtajaa. Kyselyssä he kertovat kohtaamistaan liiketoimintahaasteista ja siitä, kuinka he käyttävät tai aikovat käyttää analytiikkaa ja pilvipalveluja vastatakseen nykypäivän kuluttajien vaatimuksiin. Vähittäismyyjät, jotka […]

Valtionhallinto

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

  • A skyscraper in a city

    Gov Pod -sarja: Microsoft hallituksessa

    Lue, miten pilvipalvelut, kehittyvät teknologiat ja lohkoketju voivat parantaa työntekijöiden ja kansalaisten elämää.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta ajattelua ja toimintamalleja kaikilta toimijoilta valtakunnan päättäjien tasolta jokaisen koululaisen perheeseen.​ Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta […]

Asiakastarinat

  • Menestystarinoita tekoälystä – Tiitus yhdistää opiskelijat ja työnantajat tarpeiden mukaan

    Menestystarinoita tekoälystä – Tiitus yhdistää opiskelijat ja työnantajat tarpeiden mukaan

    Olemme rakentaneet Suomelle tekoälyohjelman Suomen Tulevaisuus Nyt, jonka avulla haluamme ratkoa yhteiskunnallisia haasteita, kiihdyttää talouskasvua ja vahvistaa suomalaisten tekoälyosaamista. Tavoitteenamme on auttaa kahta miljoonaa suomalaista näkemään ja kokemaan tekoälyn mahdollisuudet vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan aiomme kouluttaa Suomeen 20 000 uutta tekoälyosaajaa. Ratkomme yhteiskunnallisia haasteita Yhtenä tekoälyohjelmamme neljästä pilarista on yhteiskunnallisuus. Ratkomme yhteiskunnallisia ongelmia globaalisti.  Etsimme […]

Digitalisaatio

  • mies istuu pöydän ääressä tietokone pöydällä

    Fiksummin Bisnestä -työpaja

    Fiksummin Bisnestä –työpajoissa opitaan miten tietoja yhdistämällä ja ennakoivaa tietoa hankkimalla saavutetaan uskomattomia tuloksia. Microsoftin kumppanit havainnollistavat työpajoissa liiketoiminnan asiakassuhteiden merkityksen ja osoittavat parhaat ratkaisut niiden jatkuvalle kehittämiselle Microsoft Dynamics 365 avulla.    Fiksummin Bisnestä, kokonaisvaltaisesti  Interaktiivinen työpaja tarjoaa mahdollisuuden tutustua Microsoft Dynamics 365 – liiketoimintasovelluksiin ja niiden tuomiin hyötyihin. Aiempaa käyttökokemusta tai pohjatietoa ei Fiksummin Bisnestä –työpajoihin osallistumiseen vaadita.  Tervetuloa Fiksummin Bisnestä –työpajaan. Työpajamme ovat tällä hetkellä virtuaalisia ja yleensä kestoltaan 2–3 tuntia sisällöstä riippuen.  Uusi […]

Kumppaniblogi

  • Azure

    Neljä askelta onnistumiseen: kuinka Nordcloud harmonisoi Containershipsin Azure-arkkitehtuurin

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.   Containerships vastaa laajasti logistiikkapalveluista Euroopassa. Verkostoon kuuluu nykyisin useita satamia ympäri Euroopan. Lue miten Nordcloud harmonisoi Azure-arkkitehtuurin. “Yhteinen toimintatapamme ei olisi ollut mahdollista perinteisten datakeskusten maailmassa. Kunnolliset perustukset eivät liity ainoastaan kuluihin tai turvallisuuteen, vaan mahdollistavat meille ketteryyden ja innovatiivisuuden, jotka […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Yritys ei enää voi suojata itseään pelkällä suojamuurilla ja laskusillalla. Maailma oli IT:n näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi kymmenen vuotta sitten. Organisaation rajat olivat tietoteknisessä mielessä helposti piirrettävissä, joten suojaukset oli mielekästä rakentaa näitä rajoja mukaillen. Voidaan ajatella, että organisaatio oli kuin keskiaikainen linna, jonka suojaamiseen riitti suojamuuri ja laskusilta. Organisaatiolla oli oma sisäinen verkkonsa ja sen […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]