Siirry pääsisältöön
Lukuaika, 1 min.

Moderni kahvikulttuuri on monimutkaista. Kuppi pikakahvia amulla ei enää riitä useimmille meistä. Kahvi on elävää, hengittävää kulttuuria, ja sen myötä kuluttajien odotukset ovat nousseet uudelle tasolle. Näihin odotuksiin vastaaminen ja niiden ylittäminen määrittää kahviyritysten menestyksen toimialalla, jossa olet vain niin hyvä kuin viimeisin tekemäsi latte.

On hämmästyttävää ajatella, että kun sveitsiläinen kahvinkeitinvalmistaja Thermoplan perustettiin vuonna 1974, koko maailmassa oli vain yksi Starbucks. 45 vuotta myöhemmin Starbucks toimii globaalisti yli 28 000 sijainnissa. Kahvinkeittimille on siis todella tarvetta. Thermoplan toimittaa niistä useimmat.

Tässä syyt

Mikä tekee Thermoplanin kahvinkeittimistä ensisijaisen valinnan 72 eri maassa toimiville yrityksille – kuten Starbucksille, Nespressolle ja Costa Coffeelle?

Ne ovat yhteydessä pilveen.

Thermoplanin projektipäällikkö Rolf Hochstrasserin sanoin:

“Aiemmin kahvinkeittimissämme ei ollut pilvipalveluyhteyttä, emmekä pystyneet keräämään dataa, joka auttaa meitä selvittämään koneissa ilmeneviä ongelmia. Ylläpidon osalta toimimme aikataulutettujen huoltojen varassa. Siirtyminen IoT-pohjaiseen ratkaisuun perustui erään avainasiakkaamme pyyntöön. Yritys toivoi pilveen yhdistettyä kahvinkeitintä, joka pystyisi tarjoamaan arvokasta analytiikkaa.”

Näin se onnistui

Thermoplan ryhtyi käyttämään Microsoft Azurea pilviympäristönä ja kehitti ratkaisun, jonka avulla se pystyy etäyhteydellä valvomaan kaikkia sen asiakkaiden käyttämiä kahvinkeittimiä sekä keräämään niistä syvällisempää tietoa. Analytiikka ilmaisee esimerkiksi kulutetun kahvin määrän, asiakkaiden suosikkijuomat sekä kahvinkeitinten osien vaihtotarpeet.

Thermoplanin asiakkaiden kannalta vaikutukset olivat välittömiä. Uusi ratkaisu on tarjonnut uudenlaisia etuja, joita ovat esimerkiksi aktiivinen varastotilanteen valvonta, tuotehävikin väheneminen sekä laitteiden parempi huolto ennakoivalla analytiikalla. Starbucks, Nespresso ja kaikki Thermoplanin muut asiakkaat pystyvät tallentamaan kahvinkeitintensä jokaisen toiminnon sekä varmistamaan kahvinsa yhdenmukaisen laadun, joka täyttää asiakkaiden entistä korkeammat vaatimukset.

 

Thermoplanin siirtyessä pilveen sen tukena toimi pitkäaikainen Microsoft-kumppani bbv Software Services.

Tulevaisuuden tehdas: Älykkäämmän ja entistä verkottuneemman maailman luominen

Tulevaisuuden tehdas ei kata pelkkää tuotantoa vaan muuntaa ja yhdistää koko valmistuksen ekosysteemin tutkimuksesta ja kehityksestä toimitusketjuun.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Tyttö tekee läksyjä

    Mittelschule Kirchdorf: Uudenlaista hybridioppimista digitalisaation kautta

    ”Halusimme tehdä asiat mahdollisimman helpoiksi sekä oppilaille että opettajille. Digitalisaation myötä olemme ymmärtäneet, että perinteisen opetuksen ja opiskelun täydentäminen teknologiaratkaisuilla on sijoitus tulevaisuuteen – ei pelkästään oppilaiden, vaan meidän kaikkien kannalta.” Itävaltalaisessa Mittelschule Kirchdorfissa opettajana ja IT-järjestelmänvalvojana työskentelevä Martin Schnetzer pohtii koulussaan viimeisen vuoden aikana tapahtunutta digitaalista muutosta sekä Microsoft Teamsin ja Surface-laitteiden käyttöönoton positiivista vaikutusta. […]

  • Kumppaniblogi – Aalto-yliopisto valitsi HIQ:n integraatiokumppanikseen

    Kumppaniblogi – Aalto-yliopisto valitsi HIQ:n integraatiokumppanikseen

    Aalto-yliopisto valitsi HiQ:n FRENDSin uudeksi integraatioratkaisukseen. Ratkaisu täytti yliopiston vaatimukset ominaisuuksien, kehitysasteen ja suorituskyvyn osalta. FRENDS korvaa aikaisemman integraatioalustaratkaisun, joka ei täyttänyt Aalto-yliopiston vaatimuksia helposta käytettävyydestä ja nopeasta integroitavuudesta. ”FRENDS integraatioalusta mahdollistaa joukon automaatioita, jotka parantavat käyttäjäkokemusta huomattavasti. Järjestelmien välinen prosessiautomaatio on valtava kasvualue, ja sen merkitys yrityksille on kasvussa”, sanoo Jukka Rautio, HiQ Finlandin […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • Tuoreena tehtaalta – teknologia mullistaa valmistusteollisuuden

    Tuoreena tehtaalta – teknologia mullistaa valmistusteollisuuden

    Tuoreena tehtaalta – teknologia mullistaa valmistusteollisuuden Ympärillämme on lukematon määrä esineitä, jotka ovat kulkeneet läpi tarkoin suunniteltujen vaiheiden ennen lopullista päämääräänsä – uutta omistajaansa, eli asiakasta. Tänä päivänä valmistusteollisuuden toimijoiden täytyy kehittää omaa toimintaansa enemmän ja nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, mikäli he haluavat pysyä kilpailukykyisinä ja tavoittaa asiakkaansa. Alan edelläkävijät hyödyntävät jo monin eri tavoin […]

  • Two field workers fixing airplane turbines

    Infografiikka: Mahdollista Connected Field Service

    Voimaannuta valmistajat, missä ikinä oletkin Field Service-matkallasi

Terveydenhuolto

  • Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Leikkipuistoihin ja leikkikenttiin erilaisia tuotteita valmistava Lappset lähestyi iSoftia puolitoista vuotta sitten haasteella: miten heidän tuotteidensa huoltotoimia voitaisiin nopeuttaa ja automatisoida. Haasteen ratkaisuksi alkoi pian hahmottumaan tuotevalokuvien yhdistäminen tekoälyyn pohjautuvan kuvantunnistusteknologiaan. Lappsetin tavoite oli helpottaa noin viidensadan erilaisen leikkikenttiin liittyvän tuotteen selausta ja huoltoa. Lappset halusi rakentaa kumppaneilleen, asiakkailleen sekä Lappsetin työntekijöille mahdollisuuden tilata varaosia, […]

  • Tekoäly ja yhteistyö tärkeässä osassa tulevaisuuden terveydenhuoltoa 

    Tekoäly ja yhteistyö tärkeässä osassa tulevaisuuden terveydenhuoltoa 

    Laadukkaan terveydenhuollon varmistaminen myös tulevaisuudessa vaatii yhteistyötä, uusia innovaatioita ja tekoja. Microsoft toi yhteen terveydenhuollon edelläkävijät keskustelemaan ja jakamaan kokemuksiaan hyvän terveydenhuollon takaamiseksi myös tulevaisuudessa. Osaamista Suomesta löytyy, kuten aloituspuheenvuorossaan kommentoi Elena Bonfiglioli, joka toimii Microsoftin Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan markkina-alueen terveydenhuollon toimialajohtajana.   ”Suomi on todellakin edelläkävijä terveydenhuollossa. Emme kuitenkaan voi jäädä lepäämään laakereillemme vaan meidän pitää ottaa myös seuraava harppaus.”  Data on ollut puheenaiheena jo vuosia ja olemme tilanteessa, jossa datan määrä ei ole enää ongelma vaan sen […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • A skyscraper in a city

    Gov Pod -sarja: Microsoft hallituksessa

    Lue, miten pilvipalvelut, kehittyvät teknologiat ja lohkoketju voivat parantaa työntekijöiden ja kansalaisten elämää.

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Asiakastarinat

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Digitalisaatio

  • Microsoft TechDays 2019: tekoälyä, innovaatioita ja luottamusta

    Microsoft TechDays 2019: tekoälyä, innovaatioita ja luottamusta

    Tekoälyä, innovaatioita ja luottamusta Tech Days on muodostunut monelle jokavuotiseksi IT-alan vaikuttajien must-tapahtumaksi, sillä se tarjoaa osallistujilleen juuri sopivan cocktailin tulevaisuuden näkymiä, verkostoitumismahdollisuuksia sekä paikan iskeä kättä uuden tuloshakuisen kumppanin tai työnantajan kanssa. Olemme puhtaasti Azure-talo. Tech Days on meille juuri sopiva paikka tavata potentiaalisia asiakkaita ja työntekijöitä. Tänä vuonna halusimme tuoda esiin omaa Azure-asiantuntijuuttamme […]

Kumppaniblogi

  • Palveluliiketoiminnan muutos ratkaisun keskiössä – Case Normet

    Palveluliiketoiminnan muutos ratkaisun keskiössä – Case Normet

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Miten voimme parhaalla tavalla vastata asiakkaiden kasvavaan tarpeeseen saada palvelua 24/7/365? Näin kysyi maanalaista kaivos-ja tunnelitoimintaa tuottava Normet lähestyessään IT-kumppaniaan, eCraftia. Uusia liiketoimintamalleja syvältä strategian syövereistä Kuten niin moni muukin, Normetin johto törmäili jatkuvalla syötteellä kuviin ja piirroksiin, joissa voittava strategia kuvattiin […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on ottanut käyttöön HUS Acamedic tutkimusympäristön, joka on ensimmäisenä pilvipohjaisena palveluna saanut Suomen sosiaali- ja terveysalan lupaviranomaisen Findatan hyväksynnän toisiolain mukaiselle terveystiedon käytölle. Kysymyksessä on palvelu, jonka valtavaa kapasiteettia pääsevät hyödyntämään tarvittaessa muutkin toimijat HUSin lisäksi, ja tutkimusaineistoja voidaan laajentaa myös omilla aineistoilla. Hyperskaalautuvien palvelualustojen nopea kehittyminen on johtanut siihen, […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]