Siirry pääsisältöön

Asfaltti kiiltää entistä ympäristöystävällisemmin – Case YIT

Lukas Lundin

Lukas Lundin

Tuotemarkkinointipäällikkö, Azure

Lukuaika, 5 min.

Kävelemme kadulla, jalkojemme alla uutuuttaan hohtava musta asfaltti. Uusi asfaltti huomataan, käyttipä sen sileää pintaa töihin kävelevä kiireinen kaupunkilainen, ensimmäisiä pyöräilymetrejään harjoitteleva lapsi, rullaluistimillaan kiitävä urheilija tai kaikesta kauniista innostuva esteetikko. Ennen kuin uusi sileä asfaltti on paikallaan, tarvitaan kiveä erilaisessa muodossa ja ammattilaiset sitä työstämään, muokkaamaan ja jalostamaan. Kiven prosessoinnissa syntyy samalla paljon tietoa: tietoa kiven laadusta, kosteudesta, sen käyttäytymisestä murskaimessa tai koneiden kanssa sekä tietoa koko asfalttitehtaan kaikista työvaiheista. Tämä tieto voi parhaimmillaan auttaa ymmärtämään, miten tehdä asfalttia mahdollisimman tehokkaasti, kasvattaa työntekijöiden osaamista ja hyödyntää heidän aikaansa parhaiten sekä samalla kunnioittaa luontoa ja säästää energiaa esimerkiksi tuottamalla vähemmän jätettä.

Tieto avaa uusia bisnesmahdollisuuksia

YIT murskaa, louhii ja jalostaa kiviaineksia kaikenlaisiin rakentamisen tarpeisiin, muun muassa asfaltin ja betonin raaka-aineeksi. YIT on yli 200 kiviainesalueella ja 21 murskauslaitoksellaan Suomen johtava jalostettujen kiviainesten valmistaja. Kiviainesten tuotannossa ja prosessoinnissa syntyvää valtavaa tietomäärää ei ole aiemmin kerätty talteen systemaattisesti eikä sitä ole täysin hyödynnetty. Kesällä 2018 YIT:ssä heräsi ymmärrys siitä, mitä puuttuu: lisäämällä kiviaineksen prosessissa syntyvän datan keräystä yhtiölle voisi avautua aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaa ja tukea kestävää kehitystä. Elokuussa aloitettiin laajamittainen datan hyödyntämisprojekti.

”Halusimme saada reaaliaikaista tietoa tuotannon suunnitteluun ja ohjaukseen sekä lisäksi ammattilaistemme työn ohjaukseen, tuotantolaitostemme kunnossapitoon ja tuotekehitykseen”, kuvailee hankkeen tavoitteita Juha Arvola, kiviainesliiketoiminnan vetäjä YIT:ltä.

Tieto vietynä pilveen ja tietoaltaaseen oikealla tavalla tuo parhaat hyödyt

YIT otti vuonna 2014 käyttöön Microsoft Azure -pilvipalvelut ja elokuussa vuonna 2018 IoT Hub- ja IoT Edge -palvelut kerätäkseen niiden avulla tietoa kiviaineksen käsittelyn eri vaiheista. Microsoftin datankeräysratkaisut sopivat parhaiten YIT:n olemassa olevaan kokonaisarkkitehtuuriin. Tiedon tehokasta käsittelyä varten on YIT:llä käytössä yksi yhteinen tietoallas, johon kertyy koko yhtiöstä dataa yhteisten data-analyytikkojen käyttöön. Kiviainesprosessissa syntyvä data kerryttää nyt tuota tietoallasta.

Työtä lähti tekemään YIT:n Paving solution -tiimi, joka koostuu eri liiketoimintajärjestelmien ammattilaisista ja tarjoaa ratkaisut päällystysliiketoiminnan tehokkaaseen tuotantoon ja sen kehittämiseen. ”Keskeistä meille oli miettiä, miten saamme vietyä tietoa oikealla tavalla pilveen, jotta voimme myös hyödyntää sitä mahdollisimman monipuolisesti”, sanoo YIT Paving solution -tiimistä Tero Kovanen. Aiemmin tuotantolaitoksiin asennetut sensorit ovat keränneet tietoa jo pitkään ja nyt IoT Edge -laitteiston ansiosta tuotantolaitoksissa syntyvä reaaliaikainen automaatiotieto saadaan sekä kerättyä, siirrettyä pilveen ja analysoitua. Automaatiotietoa on esimerkiksi virrankulutus, murskauspaine ja prosessin tuotantotehokkuus ja nyt sitä voidaan analysoida sekä tuotantolaitoksen IoT Edge -laitteessa että pilvessä tehokkaasti. Samalla automaatiotieto saadaan yhdistettyä muuhun tuotantodataan, analysoitua kokonaisuutena ja näin parannettua tuotannon tehokkuutta.

Muutama kuukausi projektin aloittamisen jälkeen YIT:llä on jo tuotantolaitoksia, joista tulee automaatiotietoa reaaliaikaisesti pilvipalveluun. ”Olemme saaneet lyhyessä ajassa datankeräyksen käyntiin ja parhaillaan järjestelemme sekä yhdistämme dataa pilvessä”, sanoo Antti Huhta YIT Paving Solution -tiimistä.

YIT lähti aktiivisesti keräämään dataa ja luomaan kokonaisnäkymää tuotannon eri vaiheista. Järjestelmäammattilaisista koostuva tiimi on halunnut tehdä datan keräyshanketta suurilta osin omin voimin. ”Tässä hankkeessa yhdistyvät perinteinen it-maailma ja automaatiotekeminen. Keskeistä ratkaisun toteuttamisessa on ollut se, että tiimimme ymmärtää sekä liiketoiminnan, teollisuusautomaation että teknologian. Tämän pohjalta lähdimme yhdessä oppimaan lisää datan keräämisestä ja hallinnasta”, kuvailee Kovanen.

Koska dataa kerätään pilveen, tiimi pääsi pohtimaan myös teknologian kokonaisarkkitehtuuria aivan uudelta kulmalta. ”Tiimimme on katsonut nyt esimerkiksi tietoturvaa aivan eri tavalla, koska teollisuusverkot ovat kytkettynä internetiin. Lisäksi datan keräyshankkeen mukanaan tuomat uudet elementit ovat lisänneet vuorovaikutustamme YIT:n eri tiimien kanssa ja kasvattaneet omaa osaamistamme”, sanoo Kovanen. Lisähaastetta tiimille on tuonut ajan rajallisuus, sillä kehitystyötä on tehty normaalin järjestelmäylläpidon ohessa, jottei tuotanto häiriinny. ”Olemme kokeilleet ja erehtyneet. Eniten olemme kuitenkin oppineet ja ymmärtäneet, että meidän piti tehdä datan keräämistä ja sen hallinnointia tähän asti itse, jotta pystyimme lisäämään olemassa olevaan osaamiseemme uuden ratkaisun. Nyt pystymme myös miettimään paremmin, mitä voimme jatkossa antaa kumppanin tehtäväksi”, jatkaa Kovanen.

Data lisää tarkkuutta, vahvistaa ammattilaisten osaamista ja tukee kestävää kehitystä

YIT:n uudessa strategiassa yksi keskeinen teema on kestävä kehitys. Datan kerääminen tuotantolaitoksista tukee tätä strategiaa erinomaisesti, sillä tuotantolaitoksesta saatavan tiedon avulla voidaan säästää energiaa ja polttoainetta kiviaineksen jalostamisessa ja lopulta tehdä asfalttia tehokkaammin ja samalla luonnolle ystävällisemmin.

”Perinteisesti olemme syöttäneet teollisuusautomaation tiedot tuotannonohjausjärjestelmään käsin, jolloin tiesimme vasta 24 tuntia jälkikäteen, mitä teimme ja miten. Nyt saamme reaaliaikaisen näkymän tuotannon eri vaiheisiin, voimme yhdistää tuotannonohjausjärjestelmässä olevaa tietoa tuotannosta kerättävään dataan ja pystymme analysoimaan tätä kokonaisuutta aivan eri tavalla. Saamme lisää tarkkuutta sekä läpinäkyvyyttä ja ymmärrämme paremmin eri asioiden vaikutusta toisiinsa”, sanoo Antti Huhta. Tämän avulla liiketoiminta pystyy paremmin johtamaan kokonaistuotantoa, koska tiimit näkevät esimerkiksi, miten paljon kivenmurskaus kuluttaa energiaa tai miten paljon tietyllä energiamäärällä voi tuottaa kiviainesta.

Liiketoiminnan kehittämisen lisäksi YIT:lle on tärkeää myös kehittää ammattilaistensa osaamista. ”Haluamme, että data antaa tuotannon eri vaiheille ja tuotannon eri osaajille lisää näkemystä, ja data on käytössä eri osaajilla, eri vaiheissa. Uskon, että voimme myös datan avulla karttaa riskejä ja tehdä parasta mahdollista laatua”, päättää Juha Arvola.

YIT kerää ja käyttää dataa, jotta liiketoiminta tehostuu, tukee kestävää kehitystä ja jotta meillä kaikilla olisi tulevaisuudessa entistä ympäristöystävällisemmin tuotettua laadukasta asfalttia jalkojemme alla.

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta ajattelua ja toimintamalleja kaikilta toimijoilta valtakunnan päättäjien tasolta jokaisen koululaisen perheeseen.​ Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta […]

  • Tyttö tekee läksyjä

    Mittelschule Kirchdorf: Uudenlaista hybridioppimista digitalisaation kautta

    ”Halusimme tehdä asiat mahdollisimman helpoiksi sekä oppilaille että opettajille. Digitalisaation myötä olemme ymmärtäneet, että perinteisen opetuksen ja opiskelun täydentäminen teknologiaratkaisuilla on sijoitus tulevaisuuteen – ei pelkästään oppilaiden, vaan meidän kaikkien kannalta.” Itävaltalaisessa Mittelschule Kirchdorfissa opettajana ja IT-järjestelmänvalvojana työskentelevä Martin Schnetzer pohtii koulussaan viimeisen vuoden aikana tapahtunutta digitaalista muutosta sekä Microsoft Teamsin ja Surface-laitteiden käyttöönoton positiivista vaikutusta. […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • Guy standing next to plane looking at Smartwatch to check reporting.

    Air France Industries KLM Engineering & Maintenancen tytäryhtiö EPCOR ennakoi tulevia vikatilanteita datan ja tekoälyn avulla

    EPCOR tarjoaa ylläpito-, korjaus- ja huoltopalveluja huippuluokan testilaitoksessaan lentokoneiden paineilmakomponenteille ja ulkoisille virtayksiköille (APU-yksiköille). APU-yksikkö vastaa pääkoneiden käynnistämisestä ja tarjoaa virtaa lentokoneen perustoimintoihin. EPCOR auttaa lentoyhtiöitä saavuttamaan kustannus-, turvallisuus- ja luotettavuustavoitteensa hyödyntämällä pilvipohjaista APU-dataa, innovatiivista analytiikkaa ja koneoppimista. Tämän tuloksena lentojen myöhästelyjä pystytään vähentämään. Air France Industries KLM Engineering & Maintenance -konserniin kuuluva EPCOR lisäsi APU-yksikköjen […]

  • Miltä näyttää valmistavan teollisuuden digitaalinen tulevaisuus?

    Miltä näyttää valmistavan teollisuuden digitaalinen tulevaisuus?

    Microsoft toi Envision Forumissa yhteen Suomen valmistavan teollisuuden osaajat keskustelemaan alan uusimmista trendeistä, isoimmista haasteista ja digitalisaation tuomista mahdollisuuksista. Tapahtuman aikana osallistuja pääsivät kuulemaan ja pohtimaan keinoja, joiden avulla vastata valmistavan alan digitaaliseen murrokseen. Teknologian avulla valmistava teollisuus voi tuottaa liiketoiminnalleen lisäarvoa ja luoda kilpailuetua – pääviesti tapahtumasta oli, että tähän junaan täytyy hypätä nyt, […]

Terveydenhuolto

  • Menetkö lääkäriin autolla vai videolla?

    Menetkö lääkäriin autolla vai videolla?

    Kesken kiireisen työpäivän tulee soitto päiväkodista. Lapsella on silmätulehdus. Kaksi vaihtoehtoa: lähdenkö sairaan lapsen kanssa ajamaan lääkäriin, odottamaan vuoroa, saamaan sillä aikaa muitakin pöpöjä, vastaanottamaan sen reseptin, jonka jo tiesimme saavamme, ajamaan apteekkiin ja sieltä taas kotiin hoitamaan tulehdusta kuntoon. Vai otanko lääkäriin yhteyttä chatissa, lähetän valokuvat silmästä, kuvailen oireet, saan reseptin sähköisenä ja ajan vain apteekkiin hakemaan reseptin ja pääsen nopeasti lapsen […]

  • Microsoftin pilvi digitalisoimassa terveydenhuoltoa: HUS Terveyskylä

    Microsoftin pilvi digitalisoimassa terveydenhuoltoa: HUS Terveyskylä

    Terveyskylä on yhdessä asiantuntijoiden ja potilaiden kanssa kehittämä erikoissairaanhoidon verkkopalvelu. Digitaalisen palvelun avulla lääkärin osaaminen voidaan valjastaa useamman potilaan käyttöön. Terveyskylän avulla mahdollistetaan potilaan aktiivinen osallistuminen koko hoitopolun aikana. Katso videolta lisää, kuinka HUS hyödyntää Microsoftin pilveä terveydenhuollon digitalisoinnissa.  

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Viisi vinkkiä muutosjohtamiseen

    Viisi vinkkiä muutosjohtamiseen

    Opetusneuvos Martti Hellström on ollut kouluttamassa rehtoreita muutosjohtamiseen. Hellströmin 5 vinkkiä muutosjohtamiseen: Hoida ensin oma ajattelusi kuntoon ja ymmärrä, millaista muutosta johdat. Mikä toiminnassa lakkaa, vähenee, jatkuu, lisääntyy, on kokonaan uutta? Johda sitten vahvasti muutosta ja priorisoi uusi pedagogiikka. Tee hyötyanalyysi ja myy muutos hyödyillä. Kuuntele tarkkaan esiin nousevaa vastustusta ja tutki väitteet huolella. Tee […]

Asiakastarinat

  • Outotec muuttuu kohti palveluliiketoimintayhtiötä teknologian avulla

    Outotec muuttuu kohti palveluliiketoimintayhtiötä teknologian avulla

          Outotec on perinteisesti toiminut suhdanneherkässä ja investointivetoisessa markkinassa. Osana viime vuosien strategiauudistustaan Outotec asetti liiketoimintansa muutoksen yhdeksi keskeiseksi tavoitteekseen vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja palveluliiketoimintaa. Meille palveluliiketoiminta on strategisesti tärkeä ja kasvava alue. Meille on tärkeintä, että pystymme reagoimaan nopeasti asiakkaan pyyntöihin, ja se vaatii meiltä oman kellotaajuutemme muuttamista. Haluamme, että meillä on ajantasainen kokonaiskuva […]

Digitalisaatio

  • suuri vesistö, jonka taustalla on kaupunki

    Kotimainen sairaanhoitopiiri torjuu koronaviruksen leviämistä datan ja pilviteknologian avulla

    *** Suomen suurin sairaanhoitopiiri HUS on luonut kattavan testaus-, seuranta- ja jäljitysjärjestelmän avuksi koronaviruksen leviämisen torjuntaan. Useiden Microsoft Cloud for Healthcare -palvelujen avulla järjestelmä johdattaa asiakkaat terveysbotilla tehtävän itsearvioinnin kautta testin varaamiseen. Järjestelmä myös auttaa tulosten kertomisessa ja ottamaan yhteyttä muihin tartunnan mahdollisesti saaneisiin. Järjestelmän toiminnan perustana olevaa data kerätään ja käytetään Suomen tietosuojalainsäädännön mukaisesti. […]

Kumppaniblogi

  • Wapicen sovellusinnovaatio IoT-ratkaisujen mahdollistajana

    Wapicen sovellusinnovaatio IoT-ratkaisujen mahdollistajana

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.   Suomalainen IoT-TICKET®-ratkaisu tarjoaa erinomaisen ja innovatiivisen työkalun IoT-sovellusten nopeaan kehittämiseen. Kehitysalustan käyttöönotto ei vaadi kallista ohjelmistokehitystä. Täyden palvelun ohjelmistoyritys Wapice hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia Wapice toimii asiakkaidensa täyden palvelun teknologiapartnerina digitalisaation hyödyntämisessä osana liiketoiminnan tehostamista. Yrityksen IoT-osaamista soveltavat asiakasyritykset ympäri maailmaa. Asiakkaiden […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on ottanut käyttöön HUS Acamedic tutkimusympäristön, joka on ensimmäisenä pilvipohjaisena palveluna saanut Suomen sosiaali- ja terveysalan lupaviranomaisen Findatan hyväksynnän toisiolain mukaiselle terveystiedon käytölle. Kysymyksessä on palvelu, jonka valtavaa kapasiteettia pääsevät hyödyntämään tarvittaessa muutkin toimijat HUSin lisäksi, ja tutkimusaineistoja voidaan laajentaa myös omilla aineistoilla. Hyperskaalautuvien palvelualustojen nopea kehittyminen on johtanut siihen, […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]