Siirry pääsisältöön
Lukuaika, 5 min.

“Kaikkien täytyy voittaa tai tämä ei toimi.” Stora Enson digitalisaatiojohtaja Samuli Savo ymmärtää, että tulevaisuudessa valmistavaa teollisuutta hallitsee data. Se, joka omistaa datan sekä jakaa ja hyödyntää sitä kaikkein tehokkaimmin, voi hyvin olla toimialan edelläkävijä seuraavat 50 vuotta. Savon mukaan tämä tarkoittaa muutoksia yritysten käytäntöihin.

Muutos osana dna:ta

”Me todella uskomme dataan,” Savo sanoo. ”Mutta dataan täytyy olla selkeä kontrolli ja omistajuus, jos haluaa menestyä modernissa valmistavassa teollisuudessa. Osa yrityksistä ja yhteistyökumppaneista joutuu muuttamaan ajattelutapaansa. Dataa ei voi enää pitää suljetuissa mustissa laatikoissa.”

“Me pyrimme muuttamaan sen, miten kumppaniekosysteemimme toimii,” sanoo Savo. “Uskomme tekevämme palveluksen koko valmistavan teollisuuden toimialalle – ja muillekin toimialoille. ”

Yli 700 vuotta sitten perustettu Stora Enso on kansainvälinen uusiutuvien puu- ja kuitupohjaisten materiaalien valmistaja, jolla on tuotantolinjoja yli 30 maassa. Globaali 26 000 työntekijän yhtiö aikoo korvata fossiilipohjaiset materiaalit uusiutuvilla.

“Aloitimme vuosia sitten kaivosyrityksenä, siirryimme paperiteollisuuteen ja nyt työskentelemme uusiutuvien materiaalien kanssa. Voi kai sanoa, että muutos on dna:ssamme,” Savo sanoo.

Tämä on etu nykypäivän alati muuttuvassa maailmassa. Viimeisen neljän vuoden aikana yhtiö on jälleen käynyt läpi yhden transformaation – koko toiminnan digitalisaation.

”Tavoitteenamme on varmistaa, että jokainen liiketoimintayksikkö ja osasto yhtiössämme voi hyödyntää teknologiaa jokapäiväisessä työssään,” Savo sanoo. ”Haluamme kaikkien ymmärtävän ne uudet tavat, joilla voimme kehittää yhtiötämme ja tukea ihmisiä heidän työssään.”

Yksi olennainen osa Stora Enson digitalisaatio-ohjelmassa on ollut Smart Operations -hanke. Vuonna 2017 käynnistetty hanke keskittyy hyödyntämään uusia teknologioita, jotka tekevät tehtaista tehokkaampia, ketterämpiä ja turvallisempia käyttämällä dataa älykkäämmin.

Smart Operations -hanke Azure-pilvipalvelussa  

Data ei ole Stora Ensolle mitään uutta. Lähes kaikki heidän tuotantolinjansa sisältävät noin 20 000 tunnistetta, datan keräyspistettä. Ympäri maailmaa sadalta tuotantolinjalta kerätty datamäärä on valtava.

”Olemme käyttäneet dataa tehtaissamme jo vuosia,” selittää Marko Yli-Pietilä, Stora Enson Smart Operations -hankkeen johtaja.  ”Mutta kehitys tapahtui jokaisessa tehtaassa yksitellen. Meillä ei ollut keskitettyä teknologiaa ja mahdollisuudet olivat jossain määrin rajallisia.”

Smart Operations -hankkeen ensimmäinen tavoite oli luoda yhteinen tapa kerätä ja hyödyntää dataa koko tuotannossa sen sijaan, että tehtaat työskentelevät yksitellen vain oman datansa kanssa. Seuraavana tavoitteena oli kiihdyttää uudenlaisten toimintojen, kuten tekoälyn ja pitkälle kehittyneen analytiikan, kehittämistä.

Tätä tehtävää varten Stora Enso kääntyi Microsoftin Azure-pilvipalvelun puoleen.

“Azure on avainasemassa, koska sen työkaluilla pystymme todella hyötymään tästä massiivisesta datasta, jota tuotamme joka päivä,” sanoo Yli-Pietilä. ”Se on olennainen ankkuriteknologia Smart Operations -hankkeessa.”

Tulevaisuuteen katsominen

Yhtiön uusi, Azure-pilvipalveluun pohjautuva analytiikkaratkaisu Web Break Advisor on vain yksi esimerkki siitä, miten kehittyneillä dataratkaisuilla tehostetaan tuotantoa. Ratakatkon (web break) aikana paperi tai kartonki repeytyy tuotantolinjassa, keskeyttää tuotannon ja vaatii koneen uudelleenkäynnistyksen. Web Break Advisor lukee dataa 20 000 tunnisteesta edistyneiden algoritmien avulla Azure-pilvipalvelussa, ennustaa tämän avulla poikkeavuuksia, varoittaa koneen käyttäjiä ennakkoon ja auttaa heitä minimoimaan seisokkeja.

“Mitä pidemmälle näemme tehtaassa tulevaisuuteen, sen parempi,” lisää Yli-Pietilä. ”Web Break Advisoryn avulla näemme jopa kaksi tuntia eteenpäin. Joidenkin ennakointiratkaisuidemme avulla voimme nähdä jopa 12 tuntia eteenpäin.”

Ja nimensä mukaisesti Web Break Advisor ei vain ennusta vaan myös neuvoo.

Yli-Pietilä selittää: “Web Break Advisor menee ennakoivaa analytiikkaa pidemmälle, sillä siinä on myös ohjaavia toimintoja. Se neuvoo käyttäjää muuttamaan koneen asetuksia ongelmien välttämiseksi. Se siis proaktiivisesti auttaa asiantuntijoitamme tekemään parempia päätöksiä.”

Kaikki data helposti saatavilla

Stora Enso on vuodesta 2017 alkaen rakentanut Microsoftin avulla selkeästi määriteltyä Azureen pohjautuvaa pilvipalveluarkkitehtuuria.

”Uutta projektia aloittaessamme tiedämme, miten se pitää tehdä, koska meillä on rakennuspalikat olemassa,” Savo kertoo. “Olemme yli 150 projektin myötä huomanneet miten tärkeää on, että pyörää ei tarvitse joka kerta keksiä uudelleen.”

Kun kolmansille osapuolille on vähemmän tarvetta, valtaosa Stora Enson datasta kulkee Azuressa.

“Tämä on kaikkein arvokkainta,” sanoo Yli-Pietilä. ”Haluamme pitää datan hallinnassamme. Emme siirrä dataamme tehtaista suoraan mihinkään kolmannen osapuolen ympäristöön tai koneeseen vaan se siirtyy aina Azuren kautta.”

”Luomme ja pyöritämme näitä ratkaisuja pääasiallisesti Azuren IIoT- alustan (Industrial Internet of Things) kautta. Esimerkiksi Web Break Advisor kehitettiin ja myös toimii Azuressa. Joissain tilanteissa sallimme pilvipalvelusta toiseen kulkevan integraation kolmannen osapuolen kanssa – mutta data saapuu ja sitä säilytetään aina meidän Azuren data-altaassamme.”

“Tämä liittyy organisaation nopeuteen. Jotta organisaatio voi toimia nopeammin, meidän pitää pystyä tekemään päätöksiä nopeammin ja tätä varten kaiken datan täytyy olla helposti saatavilla,” Savo lisää. “Meidän pitää myös työskennellä tiiviisti kumppaniemme kanssa varmistaaksemme, että uusi arkkitehtuurimme on kaikille tuttu.”

Yhdessä vahvempia

Stora Enson vaatimus datan omistajuudesta on herätellyt koko toimialaa.

”Yritämme lisätä tietoisuutta datan omistajuudesta valmistavassa teollisuudessa,” sanoo Savo. ”Innovaatio ei tapahdu eristyksissä ja kumppaniemme pitää myös ymmärtää, että maailma muuttuu. Haluamme heidän työskentelevän meidän jaetulla data-alustallamme sen sijaan, että he rakentavat omia suljettuja datasiiloja.”

”Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä Microsoftin kanssa auttaaksemme kumppaneitamme ymmärtämään näkemyksemme ja huomaamaan, että teknologian avulla tällaiset isot muutokset ovat mahdollisia. Näemme useiden kumppaniemme alkavan toimimaan ehdottamallamme tavalla,” Yli-Pietilä kommentoi.

”Mielestäni olemme jo onnistuneet,” Savo sanoo.

700 vuotta vanha, valmistautumassa seuraavaan 1000 vuoteen

Smart Operations -hankkeessa ei ole kyse vain koneista, vaan myös ihmisistä.

”Haluamme digitalisaation avulla parantaa sekä henkilöstömme että laitteistomme kykyjä,” Yli-Pietilä sanoo.

Uusien Azure-pilvipalveluun pohjautuvien ennakoivien ja ohjaavien analyysien avulla yhtiö uskoo voivansa saavuttavansa molemmat tavoitteet.

“Voimme nyt automatisoida useita toistuvia manuaalisia valvontatehtäviä, joita työntekijämme ennen tekivät. Näiden tehtävien sijaan voimme antaa heille enemmän tietoa paremman päätöksenteon tueksi,” sanoo Yli-Pietilä. ”Työntekijöillämme on mahdollisuus vaikuttaa tuotantolinjan menestykseen ja hyödyntää osaamistaan tehtaan tehokkaan toiminnan varmistamiseksi.”

Stora Enso jatkaa vahvasti ihmiskeskeiseksi rakennettua digitalisaatiotaan ja yhteisten tavoitteiden rummuttamista. Samalla halutaan varmistaa, että henkilöstö ymmärtää muutoksen positiiviset vaikutukset työhönsä.

“Stora Enso on ollut täällä jo yli 700 vuotta enkä näe, miksei olisi seuraavaa 1 000 vuottakin,” Savo summaa.

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Maksuton e-kirja: Hajautettujen järjestelmien suunnittelu

Kehitä luotettavia hajautettuja järjestelmiä nopeasti tämän maksuttoman e-kirjan mallien ja paradigmojen avulla

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Turvallisesti netissä

    Turvallisesti netissä

    Diginatiivien aikakaudella moni aikuinen pohtii, miten ohjeistaa lapsia verkon käyttöön. Myös lapset kohtaavat hämmentäviä sisältöjä ja pohtivat, mitä tehdä. Whatsapp, Snapchat, Instagram, Twitter, Youtube, Facebook, keskustelufoorumit ja blogit ovat pullollaan sisältöä, joka ei välttämättä sovi lapsille. Oppimisen Pohjantähti -ohjelmassa on tuotettu infograafiopas tueksi aikuisille ja lapsille turvalliseen netin käyttöön. Se sisältää 5 vinkkiä aikuisille ja […]

  • Tulevaisuuden IT-infrastruktuurimalli kuntien ja koulujen IT-ammattilaisille

    Tulevaisuuden IT-infrastruktuurimalli kuntien ja koulujen IT-ammattilaisille

    Mitkä tulevaisuuden oppimista palvelevat teknologiset ratkaisut vaativat IT-ammattilaisilta ja miten varmistetaan toimiva infra jokaiseen kouluun Hangosta Utsjoelle? Microsoftin IT-infrastuktuuriasiantuntijat ovat kehittäneet opetuksen järjestäjien tarpeisiin IT-arkkitehtuurimallin, josta kunnat saavat oman työnsä tueksi kuvan hyvin järjestetyn IT- infrastruktuurin rakenteista. Malli tukee teknologiakokonaisuuden hahmottamista ja antaa selkeät ohjeet siihen, mistä palasista syntyy toimiva infra. Teknologian hallinta lähtee verkoista, […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • Menestystarinoita tekoälystä – Collective Crunchin avulla ennennäkemätöntä tarkkuutta metsävarojen analysointiin

    Menestystarinoita tekoälystä – Collective Crunchin avulla ennennäkemätöntä tarkkuutta metsävarojen analysointiin

    Olemme rakentaneet Suomelle tekoälyohjelman Suomen Tulevaisuus Nyt, jonka avulla haluamme ratkoa yhteiskunnallisia haasteita, kiihdyttää talouskasvua ja vahvistaa suomalaisten tekoälyosaamista. Tavoitteenamme on auttaa kahta miljoonaa suomalaista näkemään ja kokemaan tekoälyn mahdollisuudet vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan aiomme kouluttaa Suomeen 20 000 uutta tekoälyosaajaa. Kiihdytämme tekoälyn hyödyntämistä Yhtenä tekoälyohjelmamme neljästä pilarista on teknologia, jonka avulla haluamme kiihdyttää tekoälyn […]

  • mies, jolla on maalisuihke kädessään

    Mitä voimme oppia AkzoNobelin digitalisaatiosta

    Fiksut yritykset pyrkivät aina etsimään tapoja parantaa sitä, mitä ne tekevät ja miten erottua kilpailijoista. Olipa kyse organisaation uudelleenjärjestelystä tai täysin uusien liiketoimintamallien kehittämisestä, jatkuvan parantamisen tavoittelu saa useita muotoja. Yksi yhteinen tekijä lähes kaikkien modernien yritysjohtajien suunnitelmissa on kuitenkin teknologisen innovoinnin korostaminen. Uuden teknologian käyttöönotto voi tuntua yritysjohtajien näkökulmasta helpolta tavalta saavuttaa etulyöntiasema. Tällaisen […]

Terveydenhuolto

  • Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Leikkipuistoihin ja leikkikenttiin erilaisia tuotteita valmistava Lappset lähestyi iSoftia puolitoista vuotta sitten haasteella: miten heidän tuotteidensa huoltotoimia voitaisiin nopeuttaa ja automatisoida. Haasteen ratkaisuksi alkoi pian hahmottumaan tuotevalokuvien yhdistäminen tekoälyyn pohjautuvan kuvantunnistusteknologiaan. Lappsetin tavoite oli helpottaa noin viidensadan erilaisen leikkikenttiin liittyvän tuotteen selausta ja huoltoa. Lappset halusi rakentaa kumppaneilleen, asiakkailleen sekä Lappsetin työntekijöille mahdollisuuden tilata varaosia, […]

  • Two people working in Healthcare with a Windows device

    Lääkinnällisten laitteiden toimittaja rakentaa kaikki tulevaisuuden skenaariot huomioivaa tiedonhallintaratkaisua

    Tanskalainen lääketieteellisen teknologian yritys Coloplast laatii innovatiivisia hoitotuotteita intiimeistä terveysvaivoista kärsiville Tuottavien asiakassuhteiden ylläpitämistä ja potilaiden tarpeiden ymmärtämistä varten Coloplast siirtyi paikallisesta tietovarasto- ja liiketoimintatiedon hallintaratkaisusta Microsoft Power BI-, Azure SQL Data Warehouse- ja muihin Azure-palveluihin. Tämä siirtymä on osa Coloplastin yleistä BI-modernisaatiota, jonka odotetaan hyödyttävän koko organisaatiota. Tulevaisuuden ennustamisen sijaan käytämme Azurea rakentaaksemme alustan, […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Asiakastarinat

  • Outotec muuttuu kohti palveluliiketoimintayhtiötä teknologian avulla

    Outotec muuttuu kohti palveluliiketoimintayhtiötä teknologian avulla

          Outotec on perinteisesti toiminut suhdanneherkässä ja investointivetoisessa markkinassa. Osana viime vuosien strategiauudistustaan Outotec asetti liiketoimintansa muutoksen yhdeksi keskeiseksi tavoitteekseen vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja palveluliiketoimintaa. Meille palveluliiketoiminta on strategisesti tärkeä ja kasvava alue. Meille on tärkeintä, että pystymme reagoimaan nopeasti asiakkaan pyyntöihin, ja se vaatii meiltä oman kellotaajuutemme muuttamista. Haluamme, että meillä on ajantasainen kokonaiskuva […]

Digitalisaatio

  • Aivot käsittelevät dataa

    Tekoäly – markkinointihömppää vai oikea muutosvoima?

    Kuinka moni on käynyt keskustelun tai kuullut sanottavan, että teknologia ja tekoäly tulevat syrjäyttämään ihmisen työelämässä? Niin minäkin! Aihe on kuuma. Ei siis ihme, että tekoäly on monen digitalisaatiota käsittelevän tapahtuman ja artikkelin aiheena. Vaikka aiheesta puhutaankin paljon, väitän, että kukaan ei tiedä tarkoin, millainen on tekoälyn todellinen vaikutus yhteiskuntaamme. Ennustuksia on niin monta kuin […]

Kumppaniblogi

  • Azure

    Neljä askelta onnistumiseen: kuinka Nordcloud harmonisoi Containershipsin Azure-arkkitehtuurin

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.   Containerships vastaa laajasti logistiikkapalveluista Euroopassa. Verkostoon kuuluu nykyisin useita satamia ympäri Euroopan. Lue miten Nordcloud harmonisoi Azure-arkkitehtuurin. “Yhteinen toimintatapamme ei olisi ollut mahdollista perinteisten datakeskusten maailmassa. Kunnolliset perustukset eivät liity ainoastaan kuluihin tai turvallisuuteen, vaan mahdollistavat meille ketteryyden ja innovatiivisuuden, jotka […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]