Siirry pääsisältöön

Envision Forum: Manufacturing -valmistavan teollisuuden tulevaisuus

Pasi Harkki

Pasi Harkki

Valmistavan teollisuuden toimialajohtaja

Lukuaika, 2 min.

Valmistava teollisuus on keskellä historiansa merkittävintä ajanjaksoa. Alati kiristyvä globaali kilpailu, teknologiset harppaukset ja mittavat muutokset kuluttajakäyttäytymisessä pakottavat palaamaan takaisin peruskysymyksen äärelle. Kun maailma ympärillä muuttuu hurjaa vauhtia, miten valmistavan teollisuuden pitää muuttua säilyttääkseen asemansa kansantalouden kulmakivenä? 

Tähän kysymykseen etsitään vastausta Microsoftin Envision Forumissa, joka kokoaa yhteen alan tuoreimmat trendit, vakavimmat haasteet ja merkittävimmät mahdollisuudet. Envision Forum esittelee, kuinka alan menestyneimmät suomalaisyritykset ovat tulevaisuuteen varautuneet. 

Tapahtuman puheenvuoroissa pohditaan muun muassa älykkyyden lisääntymistä valmistavassa teollisuudessa ja kenttätyöntekijöiden varustamista paremmilla työkaluilla sekä esitellään, miten täyskäännös laitevalmistajasta palveluliiketoimijaksi on mahdollista toteuttaa.   

Haluamme myös sinut mukaamme 12.-13.11.2019 Microsoft Talolle Espoon Keilaniemeen rakentamaan valmistavalle teollisuudelle kirkasta huomista. Varaa paikkasi tapahtumaan nopeasti, koska paikat loppuvat pian!

Tapahtuman agenda

 

Päivä 1:

Envision Forum: Future of Manufacturing tapahtuman teemana on valmistavan teollisuuden tulevaisuus johtajan ja liiketoimintapäättäjän näkökulmasta. Päivän aikana kuullaan inspiroivia muutostarinoita sekä esitellään valmistavan teollisuuden haasteet ja mahdollisuudet.

 

Päivä 2:

Envision Forum Training Day tapahtumakokonaisuus tarjoaa teknistä koulutusta, ja apua valmistavan teollisuuden uusien tuulien jalkauttamiseen. Tapahtumat tarjoavat konkreettisia vinkkejä, ajatuksia sekä työkalupakin eri ratkaisujen hyödyntämiseen. Training Day- päivä koostuu kolmesta eri ohjelmalinjasta: Azure Training Day, Micosoft 365 Training Day: Microsoft Teams Deep Dive, Microsoft Dynamics 365 Training Day.

 

Tältä sivulta löydät lisätietoja tulevasta tapahtumasta sekä sen huippukiinnostavista puhujista.  

Päivä 1

 

8:00-9:00
Tapahtumaan rekisteröityminen & aamupala
9:00-9:55
Avauspuheenvuoro: Intelligent manufacturing: the future is now – Max Tchapeyou, WE Manufacturing Industry Lead, Microsoft & Jussi Tolvanen, Toimitusjohtaja, Microsoft Suomi
10:00-10:20
Asiakastarina: Reimaging the future of manufacturing – Stefan Erdmann, Teknologiajohtaja, Outokumpu
10:20-10:40
Kahvitauko
10:40-11:00
Asiakastarina: Globaalin kenttätyön ratkaisun hyödyntäminen palveluliiketoiminnassa – Ari Mäenpää, Director, Digitalization, Normet
11:05-11:25
Asiakastarina: Transformation of Outotec towards service organization by utilizing digital technologies– Jouni Laiho, Globaaleista tietojärjestelmä- ja ICT-palveluista vastaaja johtaja, Outotec
11:30-11:45
Paneelikeskustelu: Microsoft, Outokumpu, Metso ja Normet
12:15-13:00
Microsoftin kumppanit esittäytyvät
• Tulevaisuuden tehdas
• Älykäs tuotantoketju
• Tulevaisuuden työ
13:00-14:00
Lounas
14:00
Vaihtoehtoinen Fiksumpi Huominen- työpaja
• eCraft – Fiksummin Bisnestä: Ennakoiva huolto
• Sulava – Fiksummin Yhdessä: Tiimityö

 

Puhujat

 

 

 

 

Stefan Erdmann 

Chief Technical Officer, Outokumpu

                                                                                           

 

 

 

Ari Mäenpää

Director, Digitalization, Normet Group

 

 

 

 

Rashmi Kasat

Vice President, Head of Digital Business Development at Metso

 

   

Jouni Laiho

Globaaleista tietojärjestelmä- ja ICT-palveluista vastaaja johtaja, Outotec

 

 

 

 

Max Tchapeyou

 Manufacturing Industry Lead, Microsoft, Western Europe

 

mies, joka käyttää laseja ja hymyilee kamerassa

 

Antti Merilehto

Toimitusjohtaja, AI Strategy Company, Tietokirjailija, ja puhuja

 

 

 

 

Jussi Tolvanen

Toimitusjohtaja, Microsoft Suomi

 

 

Kumppanit tapahtumassa

Tulevaisuuden tehdas
– PwC
– Sight Machine
– PTC

Älykäs tuotantoketju
– Jakamo
– JDA
– Tools group

Tulevaisuuden työ
– eCraft
– Digital Workforce
– Sulava

 

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Koulutus

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

  • Tue opiskelijoita Microsoftin uusilla Oppimisen apuohjelmilla

    Tue opiskelijoita Microsoftin uusilla Oppimisen apuohjelmilla

    Opettajat ovat jo pitkään pyrkineet räätälöimään opetusta. Pandemia nosti korostetusti esiin, miten vaikea tämä haaste on opettajille, sillä opiskelijoilla on nyt monimuotoisempia tarpeita kuin koskaan.  Aidosti räätälöidyn ja henkilökohtaisen oppimiskokemuksen tarjoaminen jokaiselle opiskelijalle vaatii nimittäin juuri sitä resurssia, jota opettajilta usein puuttuu… Aikaa.   Aikaa tarvitaan räätälöityjen oppimismahdollisuuksien luomiseen luokassa ja sen ulkopuolella. Aikaa tarvitaan […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • 5 tapaa tietää, että yrityksesi on valmis yhdistettyyn kenttäpalveluun

    5 tapaa tietää, että yrityksesi on valmis yhdistettyyn kenttäpalveluun

    Asiakastyytyväisyys on yhä useammin avain menestykseen. Hätätilanteessa tehdyt korjaukset tulevat kalliiksi ja turhauttavat asiakkaita. Siksi niitä kannattaa välttää kaikin keinoin. Data ja esineiden internet helpottavat tilannetta merkittävästi, sillä voit tarjota ennakoivaa palvelua, joka varmasti parantaa asiakastyytyväisyyttä. Miten valmis yrityksesi on niiden käyttöön? Luo ennusteita datan avulla Field Service-palvelun avulla voit sovittaa suunnitelmat tarkasti odotuksiin, jolloin […]

  • Toimeksiannosta valmiiseen demoon viikossa – näin SoulCore hyödyntää automatisoitua sovellustuotantoa yhteistyössä Vapon kanssa

    Toimeksiannosta valmiiseen demoon viikossa – näin SoulCore hyödyntää automatisoitua sovellustuotantoa yhteistyössä Vapon kanssa

    Vapo oli jo tekemässä päätöstä oman turvehallintajärjestelmänsä toimittajasta, kunnes se antoi tarjouskisan mustalle hevoselle mahdollisuuden osallistua tarjouskisaan. SoulCorelle annettiin viikko valmistella omaa esitystään.  Tuli aika esittää. SoulCore lyö koneen kiinni projektoriin. Kalvolle kajahtaa valmis turvetuotannon demo. Neukkari hiljenee ja kasvot valahtavat valkoisiksi. Oli aika pohtia päätöstä uudelleen. Katso videolta, miten Vapo sai itselleen uudet järjestelmät ja […]

Terveydenhuolto

  • Terveydenhuollon tulevaisuus – Microsoft Envision Forum: Healthcare

    Terveydenhuollon tulevaisuus – Microsoft Envision Forum: Healthcare

    Terveydenhuolto mullistuu hurjaa vauhtia. Eliniän pidentyminen yhdessä väestön ikääntymisen, kroonisten sairauksien lisääntymisen ja terveysammattilaisten vajaamiehityksen kanssa aiheuttavat uudistumispaineita. Miten terveydenhuollon pitää uudistua säilyttääkseen laadukkaat palvelut tässä haastavassa toimintaympäristössä ja mitä mahdollisuuksia teknologia tähän tarjoaa? Terveydenhuollon tulevaisuus Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia 5.-6.2.2020 Microsoftin Envision Forumissa, joka kokoaa yhteen alan tuoreimmat trendit, vakavimmat haasteet ja merkittävimmät mahdollisuudet. […]

  • Menestystarinoita tekoälystä – Fimmic auttaa saamaan kudosnäytteiden tulokset sekunneissa

    Menestystarinoita tekoälystä – Fimmic auttaa saamaan kudosnäytteiden tulokset sekunneissa

    Olemme rakentaneet Suomelle tekoälyohjelman Suomen Tulevaisuus Nyt, jonka avulla haluamme ratkoa yhteiskunnallisia haasteita, kiihdyttää talouskasvua ja vahvistaa suomalaisten tekoälyosaamista. Tavoitteenamme on auttaa kahta miljoonaa suomalaista näkemään ja kokemaan tekoälyn mahdollisuudet vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan aiomme kouluttaa Suomeen 20 000 uutta tekoälyosaajaa. Kiihdytämme tekoälyn hyödyntämistä Yhtenä tekoälyohjelmamme neljästä pilarista on teknologia, jonka avulla haluamme kiihdyttää tekoälyn […]

Vähittäiskauppa

  • Myymälähenkilöstö katsoo ja osoittaa näyttöä

    Auta myymälähenkilöstöäsi luomaan maailmanluokan kokemuksia

    Kuluttajien saatavilla on enemmän tietoa ja valintoja kuin koskaan ennen. Siksi ostokokemukset tarjoavat mahdollisuuden erilaistua ja ilahduttaa asiakkaita – sen sijaan, että kilpailisit vain hinnalla. Digitaalisen ostamisen vallankumous on tuonut saatavillemme tietoja ja yrityksiä, joita kaksi vuosikymmentä sitten ei olisi voitu edes kuvitella. Tämän seurauksena myös fyysisiin myymälöihin kohdistuvat odotukset ovat nousseet. 79 % asiakkaista […]

  • Naispuoliset ja miespuoliset etulinjan työntekijät seisovat vähittäiskaupan myyntitiloissa seinälle asennetun näytön edessä. Nainen käyttää Acer-yhdistelmäkannettavaa (joka on avattu tablettitilaan) sekä selaa kuvia näytöllä, jossa on näkyvissä kodin kalusteiden tuotemainoksia.

    Re-imagine Retail: Älykäs toimitusketju

    Tässä webinaarissa selvitetään toimitusketjun läpinäkyvyyden tarvetta ja sitä, miksi kyky tehdä reaaliaikaiseen dataan perustuvia nopeita toimia kasvaa.

Valtionhallinto

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

  • A man sitting at a table using a laptop

    Neljä yleistä haastetta, joita hallitukset kohtaavat kriisin aikana

    Tämä blogi antaa parhaat ratkaisut kotona työskentelyyn, yhteydenpitoon, tilannetietoisuuden lisäämiseen ja tietoturvallisuuden ylläpitämiseen.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Suomalainen NPDL vertaisauditointiohjelma tukemassa kulttuurimuutosta

    Suomalainen NPDL vertaisauditointiohjelma tukemassa kulttuurimuutosta

    Oppimisen Pohjantähti -hankkeeseen osallistuneiden kuntien opetustoimille ja niiden kouluille on valmistunut vertaisauditointiin perustuva auditointikäsikirja. Sitä voivat opetustoimet ja koulut käyttää joko itsenäisesti tai asiantuntijoiden tukemana NPDL-ohjelman paikalliseen arviointiin ja jatkokehittämiseen. Systeeminen arviointi käy läpi kouluorganisaation kaikki portaat. Auditointiryhmä kootaan niin, että siinä on yhteistyökaupungin tai – kunnan kollegat ja siten auditointi vahvistaa kuntien ja koulujen […]

Asiakastarinat

  • Lisää älyä kunnossapitoon – lisäarvoa koko ekosysteemille

    Lisää älyä kunnossapitoon – lisäarvoa koko ekosysteemille

    Yksikään toimiala ei pysy ennallaan, eikä kunnossapito ole tässä joukossa poikkeus. Yksi esimerkki tästä on Caverionin teollisuuden ennakoivaa kunnossapitotoimintaa tukeva IoTFlex-palvelukonsepti, joka on kehitetty ja pilotoitu yhdessä asiakkaiden kanssa. Palvelu mittaa älykkäiden antureiden avulla teollisuuslaitteen todellista kuntoa, ennustaa mahdolliset häiriöt jo ennen tuotantokatkoksia sekä ennakoi huolto- ja kunnossapitotarpeita. Digitalisaatio vauhdittaa Caverionin ja sen asiakkaiden kasvua […]

Digitalisaatio

  • a man and a woman sitting in a room

    Yhdessä toimiva älykäs data

    Maailmassa, jossa niin monet uudet välineet on suunnattu yksilöiden käyttöön, kollektiivista toimintaa parantavat työkalut ovat yhä arvokkaampia. Yhdessäolo ja yhtenäisyys määrittävät menestyksekkäimpiä organisaatioita – niitä yrityksiä, jotka pystyvät kukoistamaan ja mukautumaan jatkuvasti muuttuvaan digitalisaatioympäristöön ja mullistaviin teknologioihin. Suhteita, prosesseja ja dataa yhdistämällä yritykset voivat murtaa siiloja ja näin saada tietoa asioista, jotka aiemmin olivat näkymättömissä. […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – Innofactorin Microsoft Dynamics 365 Kokemuspajan ensiaskeleet

    Kumppaniblogi – Innofactorin Microsoft Dynamics 365 Kokemuspajan ensiaskeleet

    “Konkretiaa, ei vain hienoja kalvoesityksiä tai konsulttien vetämiä demoja, joissa kaikki sujuu kuin Strömsössä”, “Uusia ajatuksia miten tekeminen meillä voisi muuttua” “Voisimmeko oppia tekemään asioita toisin kuin mihin olemme tottuneet?” Nämä olivat muutamia asioita, joita asiakkaamme odottivat käynniltään Suomen ensimmäisessä Dynamics 365 Kokemuspajassa Innofactorin Espoon Campuksella. Konkretiaa, ei pelkkää puhetta ja pohdintaa Kun organisaatio miettii […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Yritys ei enää voi suojata itseään pelkällä suojamuurilla ja laskusillalla. Maailma oli IT:n näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi kymmenen vuotta sitten. Organisaation rajat olivat tietoteknisessä mielessä helposti piirrettävissä, joten suojaukset oli mielekästä rakentaa näitä rajoja mukaillen. Voidaan ajatella, että organisaatio oli kuin keskiaikainen linna, jonka suojaamiseen riitti suojamuuri ja laskusilta. Organisaatiolla oli oma sisäinen verkkonsa ja sen […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]