Siirry pääsisältöön
Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

Jani Savolainen

Jani Savolainen

liiketoimintajohtaja (Dynamics)

Lukuaika, 2 min.

Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan.

Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota myyjältä. Myyjän työ on näin ollen kaksijakoista: Toisaalta hänen täytyy tarjota hyödyllistä vuorovaikutusta ja toisaalta saumattomia myyntitapahtumia.
Seuraavista webinaareista saat inspiraatiota siihen, kuinka voit kehittyä todelliseksi nykyaikaiseksi myyjäksi vuonna 2019 myyntiteknologian kehittyessä. Katso ne kaikki heti vuoden aluksi ja innostu nykyaikaisen myynnin mahdollisuuksista. Äläkä unohda ladata maksutonta e-kirjaamme.

1. Myyntityön mullistus: CRM ei enää riitä

CRM ei enää riitä. Tutustu siihen, kuinka myynnin automaatiot ovat muuttumassa tekoäly- ja datakeskeisemmiksi. Suhteisiin perustuva myynti tukeutuu tänä päivänä vähemmän CRM-teknologiaan ja entistä enemmän dataan, tekoälyyn, orkestrointiin ja asiakaskokemukseen.

2. Tapahtumalähtöisten myyntiprosessien vaikutus

Myyntipäällikön on tärkeää auttaa tiimiään priorisoimaan työtään siten, että se keskittyy kaikkein ratkaisevimpiin toimintoihin ja käyttäytymismalleihin. Nykypäivän ostajalähtöisessä ympäristössä niin online- kuin offline-kanavissa tapahtuva toiminta luo signaaleja, joiden avulla voit valmentaa ja johtaa myyntitiimiäsi.

3. Myynti- ja markkinointitoimintojen nivoutumisen vaikutus

SiriusDecisionsin mukaan vain 58 prosenttia markkinointi- ja myyntitoimintojen johtajista pitää keskinäisen nivoutumisensa tasoa heikkona. Johtajilla, jotka keskittyvät neljään avainalueeseen – suunnitteluun, liidien hallintaan, tiedonhallintaan ja mittaukseen – on parhaat mahdollisuudet kuroa umpeen tämä kuilu.

4. Ennakoivien työkalujen voima

Koska B2B-ostajat edellyttävät yhä enemmän henkilökohtaista ja asianmukaista informaatiota, organisaatiot pystyvät parantamaan kilpailukykyään investoimalla datapohjaisiin teknologioihin, jotka tarjoavat ostajille tietoa ja tukevat heidän päätöksentekoaan.

5. Suhteiden asettaminen strategiseen keskiöön

Tutustu suhteisiin perustuvaan myyntityöhön Microsoft- ja LinkedIn-ratkaisuja hyödyntämällä. Katso, kuinka voit kohdentaa myyntiprosessisi strategisesti, tarjota arvokkaita näkemyksiä sekä rakentaa aitoja suhteita asiakkaisiisi.

asiakirjat

Vinkit

Maksuton e-kirja: Nykyaikaisen myyjän tukeminen

Lue, miksi myyjät eivät usein keskity siihen, mikä on oikeasti tärkeää ostajille – ja miksi he eivät usein edes ymmärrä sitä.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Oppimisen syvällinen muutos ei ole yksittäisen opettajan tai koulun vastuulla, vaan se edellyttää strategisia päätöksiä kunnan ja valtakunnan päättäjien tasolla.​ Jokaisella tämän hetken päättäjällä on kokemuksia ja muistoja omilta kouluajoiltaan, mutta sen varaan ei tulevaisuuden koulua voi rakentaa. ​ Microsoft teetti vuonna 2017 tutkimuksen kuntapäättäjien asenteista oppimisen muutokseen. Tutkimuksessa selvisi, että:​ Koulutukseen ja oppimiseen suhtaudutaan […]

  • Turvallisesti netissä

    Turvallisesti netissä

    Diginatiivien aikakaudella moni aikuinen pohtii, miten ohjeistaa lapsia verkon käyttöön. Myös lapset kohtaavat hämmentäviä sisältöjä ja pohtivat, mitä tehdä. Whatsapp, Snapchat, Instagram, Twitter, Youtube, Facebook, keskustelufoorumit ja blogit ovat pullollaan sisältöä, joka ei välttämättä sovi lapsille. Oppimisen Pohjantähti -ohjelmassa on tuotettu infograafiopas tueksi aikuisille ja lapsille turvalliseen netin käyttöön. Se sisältää 5 vinkkiä aikuisille ja […]

Rahoitus ja vakuutukset

  • Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

    Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

      Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Asiakkaiden sydämistä ja rahoista kilpailevat yhä enenevissä määrin ketterät maksupalveluntarjoajat sekä Googlen ja Applen kaltaiset toimijat. Kuluttaja ei enää kysy, milloin paremmat palvelut tulevat – tarjolla on niin paljon uusia vaihtoehtoja, että asiakas voi vaihtaa palveluntarjoajaa parissa minuutissa kotisohvalta käsin. Enää […]

  • kaupunkinäkymä

    Datan kerääminen auttaa säästämään vettä

    Rahoitusalan yritys Ibercaja on yli 140 vuoden historiansa aikana ollut vahvasti mukana kehittämässä Espanjan koillisosia. Maaseudulla sijaitsevien asiakkaiden tukemiseksi ja paikallisen vesipulan ratkaisemiseksi yritys auttaa nyt maanviljelijöitä digitalisoimaan viljelykasvien hallintaa. Tässä muutoksessa ovat keskeisessä osassa esineiden internetiä (IoT) tukevat laatikot, jotka keräävät reaaliaikaista tietoa maanviljelijän pelloilta. Useiden anturiensa avulla nämä tehokkaat IoT-laitteet mittaavat hyperpaikallista tietoa […]

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • Menetkö lääkäriin autolla vai videolla?

    Menetkö lääkäriin autolla vai videolla?

    Kesken kiireisen työpäivän tulee soitto päiväkodista. Lapsella on silmätulehdus. Kaksi vaihtoehtoa: lähdenkö sairaan lapsen kanssa ajamaan lääkäriin, odottamaan vuoroa, saamaan sillä aikaa muitakin pöpöjä, vastaanottamaan sen reseptin, jonka jo tiesimme saavamme, ajamaan apteekkiin ja sieltä taas kotiin hoitamaan tulehdusta kuntoon. Vai otanko lääkäriin yhteyttä chatissa, lähetän valokuvat silmästä, kuvailen oireet, saan reseptin sähköisenä ja ajan vain apteekkiin hakemaan reseptin ja pääsen nopeasti lapsen […]

  • mies ja nainen katselevat kannettavaa tietokonetta

    Miten kansainväliset terveydenhuollon organisaatiot käyttävät botteja covid-19:n torjuntaan

    Microsoftin Healthcare Bot on pilvipalvelu, joka hoitaa terveydenhuollon puheluiden määrän massivisen kasvun.

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Asiakastarinat

  • Eneco-asiakasesimerkki

    Tehoa uuteen digitaaliseen tulevaisuuteen: Eneco siirtyy pilvipalveluun toimittaakseen ekologista energiaa koko Eurooppaan

    Tuuli- ja aurinkovoiman valjastaminen vihreisiin energiaratkaisuihin on alankomaalaisen Eneco-energiayhtiön missio. Yrityksen kasvaessa se kohtasi kuitenkin merkittävän haasteen. Se halusi kehittää ekologisia energiaratkaisuja mahdollisimman tehokkaasti, mutta sen omat tietokannat ja infrastruktuuri olivat monimutkaisia ja ajastaan jäljessä. Microsoft-kumppani Conclusionin avulla Eneco otti ohjat käsiinsä ja siirsi infrastruktuurinsa ja järjestelmänsä Microsoft Azureen. Enecolla on 3 000 työntekijää Alankomaissa, […]

Digitalisaatio

  • Man on tablet

    Digitaalisen kulttuurin jahdissa

    Menestys rakentuu ihmisten varaan – saumattomaan tiimien ja ihmisten yhteistyöhön. Menestyminen vaatii hyvää johtajuutta – suurta visiota, jonka avulla inspiroidaan joukot tekemään merkityksellisempää ja tuloksellisempaa työtä. Siksi uskon, että kulttuurin tulee olla prioriteetti, sitten vasta teknologia. Teknologia muuttaa paljon, ellei kaiken Teknologia kehittyy huimaa vauhtia ja avaa uusia menestymisen mahdollisuuksia niille yrityksille, jotka osaavat hyödyntää […]

Kumppaniblogi

  • Zure auttaa ContractZenia kansainvälistymään Azuren avulla

    Zure auttaa ContractZenia kansainvälistymään Azuren avulla

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. ? Zuren Azure-kokemus ja Microsoft Azuren globaalit palvelut tukevat ContractZenin kansainvälistymistä. ContractZen on innovatiivinen SaaS-ratkaisu, jolla vastataan koventuvan regulaation, tietoturvavaatimusten sekä kansainvälisen kilpailun tuomiin haasteisiin hyvän hallintotavan osalta. Palvelun tavoitteena on järisyttää markkinoita tarjoamalla kilpailijoitaan intuitiivisempi ja nopeampi työskentelytapa murto-osalla kustannuksista. ContractZenillä […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Yritys ei enää voi suojata itseään pelkällä suojamuurilla ja laskusillalla. Maailma oli IT:n näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi kymmenen vuotta sitten. Organisaation rajat olivat tietoteknisessä mielessä helposti piirrettävissä, joten suojaukset oli mielekästä rakentaa näitä rajoja mukaillen. Voidaan ajatella, että organisaatio oli kuin keskiaikainen linna, jonka suojaamiseen riitti suojamuuri ja laskusilta. Organisaatiolla oli oma sisäinen verkkonsa ja sen […]