Siirry pääsisältöön
Lukuaika, 2 min.

Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.

Pilvipalveluiden matka on vasta alussa. Liian usein asiakkaat yksinkertaistavat Azuren kaltaiset pilvipalvelut pelkäksi datakeskukseksi, vaikka pilven tarjoamien mahdollisuuksien kirjo aukeaa kokonaisuudessaan vasta, kun kaikki liiketoimintaa tukevat sovellukset on siirretty pilveen. Pilvipalveluiden liiketoiminnallisten mahdollisuuksien ja potentiaalin osalta edes taivas ei ole rajana!

Liiketoiminnan tukena koko pilvipalveluiden kaaren alusta loppuun!

Microsoftin Partner of the Year Awards -kilpailussa palkittiin kumppaneita, jotka ovat kuluneen vuoden aikana kehittäneet ja toimittaneet poikkeuksellisia Microsoft-pohjaisia palveluita. Microsoftin Gold Cloud Partner ja Microsoftin Azure-palveluiden tarjoaja Nordcloud sai tunnustusta Microsoftin teknologiaan pohjautuvien asiakasratkaisujen ja -palveluiden innovatiivisuudesta ja toteutuksesta sekä erinomaisesta tytäryhtiöyhteistyöstä Suomessa.

“Meillä on kunnia tunnustaa Suomen Nordcloud Microsoftin vuoden maakumppaniksi. Nordcloud erottautuu esimerkillisenä kumppanina osoittaen merkittävää asiantuntijuutta ja innovatiivisuutta auttamaan asiakkaita saavuttamaan lisää.” –Gavriella Schuster, Corporate Vice President, One Commercial Partner, Microsoft Corp.

Azuren kysyntä kasvaa kasvamistaan

Nordcloudin Sari Aumo korostaa, että Azuren kysyntä on kasvanut ja jatkaa jatkuvasti kasvamistaan, mikä on näkynyt Microsoftin asiakkaiden jalansijan kasvamisessa. Nordcloud yhdessä lähes 500 pilviasiantuntijansa kanssa tarjoaa Azuren kaikenkattavat pilvipalvelut asiakkaille kymmenessä eri maassa.

Nordcloud on vuodesta 2011 lähtien auttanut etenkin suurempia suomalaisia yrityksiä ja asiakkaita siirtymään julkiseen pilveen sekä hyödyntämään Azuren pilvipalveluiden toinen toistaan edistyksellisempiä mahdollisuuksia; avainasia on uuden tuominen liiketoiminnan hyväksi. Nordcloud erottuu edukseen sillä, että se keskittyy ainoastaan julkisen pilven toimintaan. Julkinen pilvi onkin osaltaan avain yritysten liiketoiminnan kukoistamiseen!

“Julkisen pilven edelläkävijänä olemme innoissamme voidessamme vastata markkinoiden kasvavaan kysyntään parhaiden teknologioiden ja maailmanluokan asiantuntemuksemme avulla. Yhdessä Microsoftin kanssa tarjoamme asiakkaillemme Azuren edistyksellisimmät ratkaisut ja hyödyt. Kiitämme Microsoft Suomea loistavasta yhteistyöstä.” –Jan Kritz, toimitusjohtaja, Nordcloud

Nordcloud on näkemyksellinen ja edistyksellinen kumppani –Pilvipalveluiden pioneeri

Nordcloud on kokenut ja osaava kumppani, jonka katse on koko ajan tulevaisuudessaja sen lukuisissa mahdollisuuksissa, eikä markkinoilla ole toista yhtä vahvaa Azure-osaajaa. Nordcloudin toimintaa kuvastavat näkemyksellisyys ja edistyksellisyys –liiketoiminnan hyötyjä unohtamatta.

Asiakkaat saavat meiltä tukea koko pilvipalveluidenelinkaaren ajalle, jotta pilveen liittyvät mahdollisuudet saadaan hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla yritysten liiketoiminnan hyväksi.

Sari Aumo, Nordcloud

Pilvipalveluiden keskiössä ovat sekä uusien teknologioiden hyödyntäminen taloudellisesta näkökulmasta että pilvipalveluihin luottaminen turvallisuusnäkökulmasta.

Pilvipalveluiden mahdollisuuksien ja potentiaalin osalta edes taivas ei ole rajana!

Sari Aumon mukaan pilvipalveluiden matka on vasta alussa. Liian usein asiakkaat yksinkertaistavat Azuren kaltaiset pilvipalvelut pelkäksi datakeskukseksi, vaikka pilven tarjoamien mahdollisuuksien kirjo aukeaa kokonaisuudessaan vasta, kun kaikki liiketoimintaa tukevat sovellukset on siirretty pilveen. Pilvipalveluiden liiketoiminnallisten mahdollisuuksien ja potentiaalin osalta edes taivas ei ole rajana!

Vuoden 2020 pilvipalveluiden polkua ohjaavat Sari Aumon mukaan moderneja SaaS-palveluita kohti kulkevat migraatiot ja modernisaatio. Toisin sanoen keskiössä on datan hyödyntäminen yksittäisiä applikaatioita laajemmassa mittakaavassa koko yrityksen käyttöön liiketoiminnan kehityksen näkökulma silmällä pitäen. Ensimmäinen palveluiden hyödyntäjä on tulevaisuuden voittaja!

Nyt on aika ryhtyä sanoista tekoihin.

Kokeile Microsoft Azurea maksutta

Aloita seuraavan huippuideasi toteuttaminen Azurella

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Koulutus

  • Tyttö tekee läksyjä

    Mittelschule Kirchdorf: Uudenlaista hybridioppimista digitalisaation kautta

    ”Halusimme tehdä asiat mahdollisimman helpoiksi sekä oppilaille että opettajille. Digitalisaation myötä olemme ymmärtäneet, että perinteisen opetuksen ja opiskelun täydentäminen teknologiaratkaisuilla on sijoitus tulevaisuuteen – ei pelkästään oppilaiden, vaan meidän kaikkien kannalta.” Itävaltalaisessa Mittelschule Kirchdorfissa opettajana ja IT-järjestelmänvalvojana työskentelevä Martin Schnetzer pohtii koulussaan viimeisen vuoden aikana tapahtunutta digitaalista muutosta sekä Microsoft Teamsin ja Surface-laitteiden käyttöönoton positiivista vaikutusta. […]

  • 9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla

    9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla

    Jokainen opiskelija ja opettaja ansaitsee työnsä tueksi vain parasta. Tämän tueksi tarjoamme yhdeksän näkökulmaa oppimisen, opettamisen ja teknologian parhaaseen liittoon. Uskomme, että laadukkaat tietokoneet ja ohjelmistot pystyvät merkittävästi parantamaan opiskelijan kykyä kommunikoida, oppia sekä soveltaa oppimaansa. Microsoftin teknologiat aina laitteista ja käyttöjärjestelmästä sovelluksiin on suunniteltu auttamaan jokaista opiskelijaa käyttämään koko potentiaaliaan.    1.Teknologia tukee oppimista monipuolisesti Vaikuttavatko teknologia– ja laitevalinnat oppimistuloksiin? […]

Rahoitus ja vakuutukset

  • henkilö seisoo ikkunan ääressä

    Liiketoiminnan jatkuvuus rahoituspalveluissa

    Näinä epävarmoina aikoina Microsoft on sitoutunut tukemaan rahoituspalveluasiakkaita ja heidän sääntelijöitään ympäri maailmaa.

  • kaupunkinäkymä

    Datan kerääminen auttaa säästämään vettä

    Rahoitusalan yritys Ibercaja on yli 140 vuoden historiansa aikana ollut vahvasti mukana kehittämässä Espanjan koillisosia. Maaseudulla sijaitsevien asiakkaiden tukemiseksi ja paikallisen vesipulan ratkaisemiseksi yritys auttaa nyt maanviljelijöitä digitalisoimaan viljelykasvien hallintaa. Tässä muutoksessa ovat keskeisessä osassa esineiden internetiä (IoT) tukevat laatikot, jotka keräävät reaaliaikaista tietoa maanviljelijän pelloilta. Useiden anturiensa avulla nämä tehokkaat IoT-laitteet mittaavat hyperpaikallista tietoa […]

Teollisuus

  • Microsoftin tekoäly ja Volvo

    Volvo käyttää tekoälyä pitääkseen silmällä tietä

    Häiriötekijät ovat liikenneonnettomuuksien suurin syy. Volvo teki yhteistyötä Microsoftin kanssa ymmärtääkseen paremmin kuljettajan huomiota ja tunteita tekoälyn avulla.

  • Selvitys: 4 tärkeää kenttäpalvelujen trendiä vuodelle 2018

    Selvitys: 4 tärkeää kenttäpalvelujen trendiä vuodelle 2018

    Mitkä trendit muovaavat kenttäpalvelualan tulevaisuutta ja miten voit hyödyntää niitä työssäsi nykypäivän alati muuttuvassa maailmassa, joka on täynnä innovatiivista uutta teknologiaa, yhteydessä olevia laitteita sekä muuttuvia työntekijöiden ja asiakkaiden tarpeita? Trendi 1: Oikeat työkalut oikeille käyttäjille “Kenttäpalveluteknikoille on annettava enemmän vastuuta pelkän yksinkertaisen tehtävän suorittamisen lisäksi. Tuomalla datan osaksi kenttäpalveluteknikoiden toimintoja voimme tehdä tehtävälähtöisestä teknikosta […]

Terveydenhuolto

  • joukko lääketieteen ammattilaisia katselee tietokonetta

    Asiakkaiden ja kumppaneiden auttaminen tarjoamaan parempia kokemuksia, näkemyksiä ja hoitoa

    Terveydenhuollon asiantuntijamme jakavat edistymisen neljässä uusimmassa Microsoftin innovaatiossa, jotta he voivat vastata tämän päivän kiireellisimpiin terveys- ja liiketoimintahaasteisiin.

  • Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Leikkipuistoihin ja leikkikenttiin erilaisia tuotteita valmistava Lappset lähestyi iSoftia puolitoista vuotta sitten haasteella: miten heidän tuotteidensa huoltotoimia voitaisiin nopeuttaa ja automatisoida. Haasteen ratkaisuksi alkoi pian hahmottumaan tuotevalokuvien yhdistäminen tekoälyyn pohjautuvan kuvantunnistusteknologiaan. Lappsetin tavoite oli helpottaa noin viidensadan erilaisen leikkikenttiin liittyvän tuotteen selausta ja huoltoa. Lappset halusi rakentaa kumppaneilleen, asiakkailleen sekä Lappsetin työntekijöille mahdollisuuden tilata varaosia, […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • A man sitting at a table using a laptop

    Neljä yleistä haastetta, joita hallitukset kohtaavat kriisin aikana

    Tämä blogi antaa parhaat ratkaisut kotona työskentelyyn, yhteydenpitoon, tilannetietoisuuden lisäämiseen ja tietoturvallisuuden ylläpitämiseen.

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • kinderen met computers

    Koulutus on tulevaisuudessa kunnan ykköstehtävä

    Maailman osaavin ja onnellisin Suomi luodaan jokaisessa kunnassa ja koulussa askel askeleelta. Tämä toteutuu kuitenkin koulumaailmassa ainoastaan, jos kunnat ja kuntapäättäjät ovat sitoutuneita rohkeuteen ja muutokseen. Käännetään katseet historiasta tulevaisuuteen. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien hoidettaviksi, koulutus nousee kuntien keskeisimmäksi tehtäväksi. Ajanmukainen, tasokas koulutustarjonta on myös tärkeä vetovoimatekijä kuntien kilpaillessa asukkaista ja veronmaksajista. Siksi […]

Asiakastarinat

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – Case YIT: Koneoppiminen auttaa teiden ja katujen kunnossapidossa

    Kumppaniblogi – Case YIT: Koneoppiminen auttaa teiden ja katujen kunnossapidossa

    ”Kelikoneäly” on koneoppimiseen perustuva järjestelmä tiestön kunnossapitotöiden hallintaan. Järjestelmä auttaa YIT:tä ennustamaan liukkauden todennäköisyyttä ja tienpinnan olosuhdemuutoksia, joita hyödynnetään teiden ja katujen kunnos sapitotoimenpiteiden optimoinnissa. Oikea-aikaisia toimenpiteitä Ratkaisun avulla huoltoajoneuvojen lähettäjällä on käytössään ennakoivaa analytiikkaa hyväksi käyttävä malli, jolla saadaan tietoa tien pinnan liukkauden todennäköisyydestä tulevina tunteina. Parhaimmillaan järjestelmällä saadaan hiottua toimenpiteet täsmälleen oikea-aikaisiksi, mikä […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]