Siirry pääsisältöön

Miltä näyttää valmistavan teollisuuden digitaalinen tulevaisuus?

Pasi Harkki

Pasi Harkki

Valmistavan teollisuuden toimialajohtaja

Lukuaika, 2 min.

Microsoft toi Envision Forumissa yhteen Suomen valmistavan teollisuuden osaajat keskustelemaan alan uusimmista trendeistä, isoimmista haasteista ja digitalisaation tuomista mahdollisuuksista.

Tapahtuman aikana osallistuja pääsivät kuulemaan ja pohtimaan keinoja, joiden avulla vastata valmistavan alan digitaaliseen murrokseen. Teknologian avulla valmistava teollisuus voi tuottaa liiketoiminnalleen lisäarvoa ja luoda kilpailuetua – pääviesti tapahtumasta oli, että tähän junaan täytyy hypätä nyt, jos aikoo pysyä kehityksessä mukana.

Tapahtumassa valmistavan teollisuuden edelläkävijät jakoivat kokemuksiaan digitaalisista transformaatioista, ja siitä miten tämä on perustavanlaatuisesti muuttanut yritysten koko liiketoimintaa. Outokumpu oli yksi tapahtumassa mukana olleista yrityksistä, joka on jo aloittanut ruostumattoman teräksen tuotannon mittavan digitalisointimatkan. Stefan Erdmannin, Outokummun CTO, yksi pääviesteistä koski yrityksen sisäistä muutosta:

Digitaalinen transformaatio vaatii teknologian ja datan lisäksi kulttuurin ja koulutuksen muutosta. 30% muutokseen käytetystä ajasta menee kulttuurin muutokseen – se lähtee ihmisistä.

Epäonnistumisen pelko menestyksen esteenä

Valmistavan teollisuuden digitalisaatio tuo mukanaan isoja haasteita mutta myös mahdollisuuksia. Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen peräänkuulutti puheenvuorossaan rohkeutta myös epäonnistua: ”Epäonnistumisen pelko on suurin hidastava tekijä teknologiaprojekteissa. Kokeilemalla rohkeasti uutta mutta myös hyväksymällä epäonnistumisen mahdollisuuden voimme nähdä uusia menestystarinoita valmistavassa teollisuudessa.”

Tapahtuman parasta antia kävijöille olivat yritysten jakamat käytännön vinkit ja opit digitalisaatiomatkan helpottamiseksi. ”Henkilöstön oppimisen mahdollistaminen ja tulevaisuuden taitojen ymmärrys ovat olennaisia digitalisaation onnistumisen kannalta”, kertoi Ari Mäenpää, Director, Digitalization, Normet. Hän korosti myös kommunikaation tärkeyttä digitalisaatiomatkalla: ”Hiljaisuus asiakkaan suunnalta ei tarkoita sitä, että toteutus olisi onnistunut.”

Digitaalisen transformaation onnistumisen kannalta tärkeiksi ohjeiksi Envision Forumissa nousi:

  • Vision tärkeys, tee selkeäksi mitä digitalisaatiolla halutaan saavuttaa
  • Kokeile rohkeasti ja älä pelkää epäonnistumista
  • Panosta myös kulttuurin muutokseen
  • Tunnista ja kouluta muutokseen tarvittava osaaminen

Valmistavan teollisuuden yritysten puheenvuorojen lisäksi Envision Forum-tapahtumassa järjestettiin useita työpajoja, teknisiä koulutuksia ja kumppaneiden esittelyjä, joista kävijät saivat ammennettua konkreettisia keinoja digitalisaation helpottamiseen.

Helmikuussa 2020 Envision Forum-tapahtumasarja jatkuu, kevään kärkenä on terveydenhuolto – tästä et halua jäädä paitsi!

 

 

Maksuton e-kirja: Neljä digitaalista strategiaa, joilla vastaat asiakasvaatimuksiin reaaliajassa

Tue tiimiesi yhteistyötä ja paranna asiakastyytyväisyyttä hävittämällä tietosiilot

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

  • kinderen met computers

    Koulutus on tulevaisuudessa kunnan ykköstehtävä

    Maailman osaavin ja onnellisin Suomi luodaan jokaisessa kunnassa ja koulussa askel askeleelta. Tämä toteutuu kuitenkin koulumaailmassa ainoastaan, jos kunnat ja kuntapäättäjät ovat sitoutuneita rohkeuteen ja muutokseen. Käännetään katseet historiasta tulevaisuuteen. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien hoidettaviksi, koulutus nousee kuntien keskeisimmäksi tehtäväksi. Ajanmukainen, tasokas koulutustarjonta on myös tärkeä vetovoimatekijä kuntien kilpaillessa asukkaista ja veronmaksajista. Siksi […]

Rahoitus ja vakuutukset

  • Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

    Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

      Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Asiakkaiden sydämistä ja rahoista kilpailevat yhä enenevissä määrin ketterät maksupalveluntarjoajat sekä Googlen ja Applen kaltaiset toimijat. Kuluttaja ei enää kysy, milloin paremmat palvelut tulevat – tarjolla on niin paljon uusia vaihtoehtoja, että asiakas voi vaihtaa palveluntarjoajaa parissa minuutissa kotisohvalta käsin. Enää […]

  • Woman taking a credit card out of a wallet

    Rahoituspalveluyritys panostaa bottien tulevaisuuteen

    Raiffeisen on kehittänyt chatbotin, jotta se voi pysyä kilpailukykyisenä ja palvella asiakkaitaan paremmin.

Teollisuus

  • Infograafi: Uudistunut kenttäpalvelu

    Infograafi: Uudistunut kenttäpalvelu

    Jotta henkilöstösi voi täyttää asiakkaan tarpeet yhdistetyssä toimintaympäristössä, sillä on oltava työkalut tarpeiden ennakointiin, yhdenmukaiseen viestintään ja entistä paremman palvelun tarjoamiseen. Onko organisaatiosi vaarassa jäädä muista jälkeen?

  • Malarenergi

    Tulevaisuuden yhteiskunta: Energiayhtiö hyödyntää tekoälyä

    Ruotsalainen energiayhtiö kehittää uusia innovaatioita dynaamisen yhteistyön ja tekoälyteknologian siivittämänä Hyiset työmatkat talvisissa Pohjolan kaupungeissa muuttuvat hieman siedettävimmiksi, kun perillä odottaa mukavan lämmin koti. Kaupunkien energiankulutuksen säätely on olennaisen tärkeää – ei ainoastaan taloudellisten ja lämpimien kotien tähden, vaan myös ympäristövaikutusten minimoimiseksi kaupunkien kasvaessa. Energiayhtiö Mälarenergi kehittää innovatiivisia lähestymistapoja pitääkseen kodit luotettavan lämpiminä nopeasti muuttuvassa […]

Terveydenhuolto

  • Microsoftin pilvi digitalisoimassa terveydenhuoltoa: HUS Terveyskylä

    Microsoftin pilvi digitalisoimassa terveydenhuoltoa: HUS Terveyskylä

    Terveyskylä on yhdessä asiantuntijoiden ja potilaiden kanssa kehittämä erikoissairaanhoidon verkkopalvelu. Digitaalisen palvelun avulla lääkärin osaaminen voidaan valjastaa useamman potilaan käyttöön. Terveyskylän avulla mahdollistetaan potilaan aktiivinen osallistuminen koko hoitopolun aikana. Katso videolta lisää, kuinka HUS hyödyntää Microsoftin pilveä terveydenhuollon digitalisoinnissa.  

  • Terveydenhuollon tulevaisuus – Microsoft Envision Forum: Healthcare

    Terveydenhuollon tulevaisuus – Microsoft Envision Forum: Healthcare

    Terveydenhuolto mullistuu hurjaa vauhtia. Eliniän pidentyminen yhdessä väestön ikääntymisen, kroonisten sairauksien lisääntymisen ja terveysammattilaisten vajaamiehityksen kanssa aiheuttavat uudistumispaineita. Miten terveydenhuollon pitää uudistua säilyttääkseen laadukkaat palvelut tässä haastavassa toimintaympäristössä ja mitä mahdollisuuksia teknologia tähän tarjoaa? Terveydenhuollon tulevaisuus Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia 5.-6.2.2020 Microsoftin Envision Forumissa, joka kokoaa yhteen alan tuoreimmat trendit, vakavimmat haasteet ja merkittävimmät mahdollisuudet. […]

Vähittäiskauppa

  • Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Pohdi hetki, kuinka monta vaihtoehtoa sinulla on aina, kun mielesi tekee jotain juotavaa. Vettä? Mehua? Limua? Haluatko yksittäisen tölkin vai kuuden tölkin pakkauksen? Tai ehkäpä litran pullon? Tosiasiassa me kuluttajat odotamme, että meillä on paljon vaihtoehtoja – ja maailmanlaajuinen virvoitusjuomateollisuus vastaa tähän kysyntään. Johtava meksikolainen virvoitusjuomien valmistaja ja jakelija Arca Continental tietää, että raakadatan muuntaminen […]

  • Naispuoliset ja miespuoliset etulinjan työntekijät seisovat vähittäiskaupan myyntitiloissa seinälle asennetun näytön edessä. Nainen käyttää Acer-yhdistelmäkannettavaa (joka on avattu tablettitilaan) sekä selaa kuvia näytöllä, jossa on näkyvissä kodin kalusteiden tuotemainoksia.

    Re-imagine Retail: Älykäs toimitusketju

    Tässä webinaarissa selvitetään toimitusketjun läpinäkyvyyden tarvetta ja sitä, miksi kyky tehdä reaaliaikaiseen dataan perustuvia nopeita toimia kasvaa.

Valtionhallinto

  • A skyscraper in a city

    Gov Pod -sarja: Microsoft hallituksessa

    Lue, miten pilvipalvelut, kehittyvät teknologiat ja lohkoketju voivat parantaa työntekijöiden ja kansalaisten elämää.

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • kinderen met computers

    Koulutus on tulevaisuudessa kunnan ykköstehtävä

    Maailman osaavin ja onnellisin Suomi luodaan jokaisessa kunnassa ja koulussa askel askeleelta. Tämä toteutuu kuitenkin koulumaailmassa ainoastaan, jos kunnat ja kuntapäättäjät ovat sitoutuneita rohkeuteen ja muutokseen. Käännetään katseet historiasta tulevaisuuteen. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien hoidettaviksi, koulutus nousee kuntien keskeisimmäksi tehtäväksi. Ajanmukainen, tasokas koulutustarjonta on myös tärkeä vetovoimatekijä kuntien kilpaillessa asukkaista ja veronmaksajista. Siksi […]

Asiakastarinat

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

Digitalisaatio

  • 9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla

    9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla

    Jokainen opiskelija ja opettaja ansaitsee työnsä tueksi vain parasta. Tämän tueksi tarjoamme yhdeksän näkökulmaa oppimisen, opettamisen ja teknologian parhaaseen liittoon. Uskomme, että laadukkaat tietokoneet ja ohjelmistot pystyvät merkittävästi parantamaan opiskelijan kykyä kommunikoida, oppia sekä soveltaa oppimaansa. Microsoftin teknologiat aina laitteista ja käyttöjärjestelmästä sovelluksiin on suunniteltu auttamaan jokaista opiskelijaa käyttämään koko potentiaaliaan.    1.Teknologia tukee oppimista monipuolisesti Vaikuttavatko teknologia– ja laitevalinnat oppimistuloksiin? […]

Kumppaniblogi

  • Wapicen sovellusinnovaatio IoT-ratkaisujen mahdollistajana

    Wapicen sovellusinnovaatio IoT-ratkaisujen mahdollistajana

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.   Suomalainen IoT-TICKET®-ratkaisu tarjoaa erinomaisen ja innovatiivisen työkalun IoT-sovellusten nopeaan kehittämiseen. Kehitysalustan käyttöönotto ei vaadi kallista ohjelmistokehitystä. Täyden palvelun ohjelmistoyritys Wapice hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia Wapice toimii asiakkaidensa täyden palvelun teknologiapartnerina digitalisaation hyödyntämisessä osana liiketoiminnan tehostamista. Yrityksen IoT-osaamista soveltavat asiakasyritykset ympäri maailmaa. Asiakkaiden […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Yritys ei enää voi suojata itseään pelkällä suojamuurilla ja laskusillalla. Maailma oli IT:n näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi kymmenen vuotta sitten. Organisaation rajat olivat tietoteknisessä mielessä helposti piirrettävissä, joten suojaukset oli mielekästä rakentaa näitä rajoja mukaillen. Voidaan ajatella, että organisaatio oli kuin keskiaikainen linna, jonka suojaamiseen riitti suojamuuri ja laskusilta. Organisaatiolla oli oma sisäinen verkkonsa ja sen […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]