Siirry pääsisältöön

Seuraa johtajaa: Mitä osaamista tekoäly edellyttää?

Teemu Vidgren

Teemu Vidgren

COO, Microsoft Oy

Lukuaika, 3 min.

Jokainen teknologia käy läpi samat vaiheet tutkimuksesta ja kokeiluista käyttöönottoon ja soveltamiseen. Tällä hetkellä tekoälyn käyttöönottovaihe on täydessä vauhdissa. Yritykset soveltavat sitä työntekijöiden tukemiseen, asiakkaiden osallistamiseen ja liiketoiminnan uudistamiseen.

”Kaikki isot teknologiayritykset investoivat tekoälyominaisuuksiin. Niiden avoimissa visioissa tähtäimenä on oppia ihmisen ajattelu ja käyttäytyminen. Laskentatehoon yhdistettynä kehitys on väistämätön.” – Skandia

Microsoft ja EY tekivät kyselyn 277 yritykselle seitsemältä toimialalta ja 15 maasta saadakseen selville, miten tekoälyä käytetään eurooppalaisissa yrityksissä. Tunnistimme kahdeksan tärkeintä ominaisuutta, joita onnistunut lisäarvon tuottaminen tekoälyn avulla edellyttää. Tekoälyn hyödyntämisen eturintamassa olevien yritysten johtajia pyydettiin laittamaan nämä ominaisuudet tärkeysjärjestykseen.

Kahdeksan tärkeintä ominaisuutta

Tekoälyn täyden potentiaalin saavuttaminen

Kehittynyt analytiikka nousi tärkeimmäksi tekoälyn ominaisuudeksi kyselyyn osallistuneissa yrityksissä.

Tulos ei välttämättä yllätä. Tekoälyn selkäranka muodostuu taitavista ja älykkäistä mielistä, jotka pystyvät ymmärtämään liiketoiminnan ongelmia yksityiskohtaisella tasolla ja ottamaan tekoälyn käyttöön näiden ongelmien tehokasta ratkaisemista varten.

Tutkimus paljastaa myös merkittäviä puutteita teknisessä dataosaamisessa, jota tarvitaan tekoälyn huikeaan kysyntään vastaamiseksi. Tekoälyasiantuntijoiden löytämisestä ja palkkaamisesta on tullut äärimmäisen kilpailtua toimintaa. Käytännön tekoälyosaajat saavat usein parempaa palkkaa kuin esimiehensä. Joissakin tapauksissa rekrytointiprosessin muutoksiin on jopa vastattu uusilla henkilöstöhallinnan käytännöillä.

Toiseksi tärkein ominaisuus on tiedonhallinta. Tutkimuksen mukaan merkittävä osa tekoälyyn käytettävästä ajasta kului tiedonhallintaan liittyvissä tehtävissä. Yritykset raportoivat käyttävänsä 2–3 vuotta tekoälyn edellyttämän datainfrastruktuurin kehittämiseen ja rakentamiseen. Kunnianhimoisimpia tekoälyvisioita omaavat yritykset käyttävät yhä valtaosan ajastaan infrastruktuurin hienosäätöön.

Kolmanneksi tärkein ominaisuus on tekoälyyn liittyvä johtajuus. Tämä korostaa sitä, että johtajien on sisäistettävä tekoälyyn liittyvät visiot ja kommunikoitava ne selkeästi.

Avoimen kulttuurin vaaliminen on neljäntenä. Jotta siinä onnistutaan, johtajien on viestittävä avoimesti käynnissä olevista tekoälyprojekteista ja niiden toivotuista tuloksista.

Oikeiden uusien teknologioiden käyttöönoton ymmärtäminen tuli viidenneksi – perässään ketterä kehitys. Nopean testaamisen ja kehittyvien teknologioiden käyttämisen iteratiivisten prosessien tulisi nopeuttaa sisäistä oppimista.

Ulkoiset kumppanit olivat tärkeysjärjestyksessä toiseksi viimeisiä. Tämä voi johtua siitä, että kyseessä on alue, jolla johtajat kokevat olevansa eniten hallinnassa. Käyttäytymistieteiden mukaantulo tunneälyn kautta koettiin vähiten tärkeänä ominaisuutena tekoälyn hyödyntämisessä. Tämä johtunee siitä, että yritykset vasta ottavat haltuun monimutkaisia teknisiä kykyjä. Kehittyneempien inhimillisten kognitiivisten taitojen vuoro on myöhemmin.

Johtavat alat

Tekoälyn käytössä pidemmälle ehtineillä aloilla ollaan myös korkeammalla tasolla kehittyneen analytiikan osaamisessa. Tällaisia aloja ovat etenkin tietoliikenne, media ja viihde sekä teknologia. Biotieteiden yritykset – terveydenhoito ja lääketeollisuus mukaan lukien – raportoivat heikommasta osaamisesta tekoälyjohtajuudessa. Tähän syynä voi olla se, että lääketeollisuudessa tekoälyä käytetään pääosin vain tutkimuksessa ja kehityksessä, eikä se ole vielä vaikuttanut organisaatioihin laajemmalla strategisella tasolla.

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Koulutus

  • 9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla

    9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla

    Jokainen opiskelija ja opettaja ansaitsee työnsä tueksi vain parasta. Tämän tueksi tarjoamme yhdeksän näkökulmaa oppimisen, opettamisen ja teknologian parhaaseen liittoon. Uskomme, että laadukkaat tietokoneet ja ohjelmistot pystyvät merkittävästi parantamaan opiskelijan kykyä kommunikoida, oppia sekä soveltaa oppimaansa. Microsoftin teknologiat aina laitteista ja käyttöjärjestelmästä sovelluksiin on suunniteltu auttamaan jokaista opiskelijaa käyttämään koko potentiaaliaan.    1.Teknologia tukee oppimista monipuolisesti Vaikuttavatko teknologia– ja laitevalinnat oppimistuloksiin? […]

  • Tue opiskelijoita Microsoftin uusilla Oppimisen apuohjelmilla

    Tue opiskelijoita Microsoftin uusilla Oppimisen apuohjelmilla

    Opettajat ovat jo pitkään pyrkineet räätälöimään opetusta. Pandemia nosti korostetusti esiin, miten vaikea tämä haaste on opettajille, sillä opiskelijoilla on nyt monimuotoisempia tarpeita kuin koskaan.  Aidosti räätälöidyn ja henkilökohtaisen oppimiskokemuksen tarjoaminen jokaiselle opiskelijalle vaatii nimittäin juuri sitä resurssia, jota opettajilta usein puuttuu… Aikaa.   Aikaa tarvitaan räätälöityjen oppimismahdollisuuksien luomiseen luokassa ja sen ulkopuolella. Aikaa tarvitaan […]

Rahoitus ja vakuutukset

  • henkilö seisoo ikkunan ääressä

    Liiketoiminnan jatkuvuus rahoituspalveluissa

    Näinä epävarmoina aikoina Microsoft on sitoutunut tukemaan rahoituspalveluasiakkaita ja heidän sääntelijöitään ympäri maailmaa.

  • Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

    Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

      Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Asiakkaiden sydämistä ja rahoista kilpailevat yhä enenevissä määrin ketterät maksupalveluntarjoajat sekä Googlen ja Applen kaltaiset toimijat. Kuluttaja ei enää kysy, milloin paremmat palvelut tulevat – tarjolla on niin paljon uusia vaihtoehtoja, että asiakas voi vaihtaa palveluntarjoajaa parissa minuutissa kotisohvalta käsin. Enää […]

Teollisuus

  • Eneco-asiakasesimerkki

    Tehoa uuteen digitaaliseen tulevaisuuteen: Eneco siirtyy pilvipalveluun toimittaakseen ekologista energiaa koko Eurooppaan

    Tuuli- ja aurinkovoiman valjastaminen vihreisiin energiaratkaisuihin on alankomaalaisen Eneco-energiayhtiön missio. Yrityksen kasvaessa se kohtasi kuitenkin merkittävän haasteen. Se halusi kehittää ekologisia energiaratkaisuja mahdollisimman tehokkaasti, mutta sen omat tietokannat ja infrastruktuuri olivat monimutkaisia ja ajastaan jäljessä. Microsoft-kumppani Conclusionin avulla Eneco otti ohjat käsiinsä ja siirsi infrastruktuurinsa ja järjestelmänsä Microsoft Azureen. Enecolla on 3 000 työntekijää Alankomaissa, […]

  • Guy standing next to plane looking at Smartwatch to check reporting.

    Air France Industries KLM Engineering & Maintenancen tytäryhtiö EPCOR ennakoi tulevia vikatilanteita datan ja tekoälyn avulla

    EPCOR tarjoaa ylläpito-, korjaus- ja huoltopalveluja huippuluokan testilaitoksessaan lentokoneiden paineilmakomponenteille ja ulkoisille virtayksiköille (APU-yksiköille). APU-yksikkö vastaa pääkoneiden käynnistämisestä ja tarjoaa virtaa lentokoneen perustoimintoihin. EPCOR auttaa lentoyhtiöitä saavuttamaan kustannus-, turvallisuus- ja luotettavuustavoitteensa hyödyntämällä pilvipohjaista APU-dataa, innovatiivista analytiikkaa ja koneoppimista. Tämän tuloksena lentojen myöhästelyjä pystytään vähentämään. Air France Industries KLM Engineering & Maintenance -konserniin kuuluva EPCOR lisäsi APU-yksikköjen […]

Terveydenhuolto

  • Tekoäly ja yhteistyö tärkeässä osassa tulevaisuuden terveydenhuoltoa 

    Tekoäly ja yhteistyö tärkeässä osassa tulevaisuuden terveydenhuoltoa 

    Laadukkaan terveydenhuollon varmistaminen myös tulevaisuudessa vaatii yhteistyötä, uusia innovaatioita ja tekoja. Microsoft toi yhteen terveydenhuollon edelläkävijät keskustelemaan ja jakamaan kokemuksiaan hyvän terveydenhuollon takaamiseksi myös tulevaisuudessa. Osaamista Suomesta löytyy, kuten aloituspuheenvuorossaan kommentoi Elena Bonfiglioli, joka toimii Microsoftin Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan markkina-alueen terveydenhuollon toimialajohtajana.   ”Suomi on todellakin edelläkävijä terveydenhuollossa. Emme kuitenkaan voi jäädä lepäämään laakereillemme vaan meidän pitää ottaa myös seuraava harppaus.”  Data on ollut puheenaiheena jo vuosia ja olemme tilanteessa, jossa datan määrä ei ole enää ongelma vaan sen […]

  • Menetkö lääkäriin autolla vai videolla?

    Menetkö lääkäriin autolla vai videolla?

    Kesken kiireisen työpäivän tulee soitto päiväkodista. Lapsella on silmätulehdus. Kaksi vaihtoehtoa: lähdenkö sairaan lapsen kanssa ajamaan lääkäriin, odottamaan vuoroa, saamaan sillä aikaa muitakin pöpöjä, vastaanottamaan sen reseptin, jonka jo tiesimme saavamme, ajamaan apteekkiin ja sieltä taas kotiin hoitamaan tulehdusta kuntoon. Vai otanko lääkäriin yhteyttä chatissa, lähetän valokuvat silmästä, kuvailen oireet, saan reseptin sähköisenä ja ajan vain apteekkiin hakemaan reseptin ja pääsen nopeasti lapsen […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Oppimisen syvällinen muutos ei ole yksittäisen opettajan tai koulun vastuulla, vaan se edellyttää strategisia päätöksiä kunnan ja valtakunnan päättäjien tasolla.​ Jokaisella tämän hetken päättäjällä on kokemuksia ja muistoja omilta kouluajoiltaan, mutta sen varaan ei tulevaisuuden koulua voi rakentaa. ​ Microsoft teetti vuonna 2017 tutkimuksen kuntapäättäjien asenteista oppimisen muutokseen. Tutkimuksessa selvisi, että:​ Koulutukseen ja oppimiseen suhtaudutaan […]

Asiakastarinat

  • Mitä jos metsäpaloja ei enää syttyisikään?

    Mitä jos metsäpaloja ei enää syttyisikään?

    Menneinä kesinä vakavia metsäpaloja on riehunut eri puolilla maailmaa, ja tänä vuonna myös Ruotsissa taisteltiin valtavia paloja vastaan. Hehtaarikaupalla tuhoutunutta metsää, vakavia vahinkoja ihmisille, kaupungeille ja kylille. Teknologian avulla vastaavaa ei ehkä tarvitsisi enää tapahtua. Tuore WildFire Aware -palvelu voi ennakoida maastopalojen syttymistä ja estää paloista aiheutuvia vahinkoja. Palvelu perustuu saatavilla olevaan avoimeen tietoon kuten […]

Digitalisaatio

  • Kuinka saat teknologian tukemaan liiketoimintaasi?

    Kuinka saat teknologian tukemaan liiketoimintaasi?

    Onko teidän IT-palveluntarjoajannne tai muu IT-palveluyritys soittanut teille ja tiedustellut miten hyödynnätte pilvipalveluita ja tarjonnut ratkaisuja liiketoimintasi kehittämiseen? Vai oletteko itse miettineet, miten voisit oman IT-ympäristön kehittämisessä hyödyntää uusia teknologioita ja mitä niistä valitsisit ? Ette varmasti ole näiden mietteiden kanssa yksin. Kannattaakin lähteä miettimään omaa lähestymistapaa, miten saatte IT:n tukemaan entistä vahvemmin liiketoimintaanne. Tarjoamme […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – Innofactorin Microsoft Dynamics 365 Kokemuspajan ensiaskeleet

    Kumppaniblogi – Innofactorin Microsoft Dynamics 365 Kokemuspajan ensiaskeleet

    “Konkretiaa, ei vain hienoja kalvoesityksiä tai konsulttien vetämiä demoja, joissa kaikki sujuu kuin Strömsössä”, “Uusia ajatuksia miten tekeminen meillä voisi muuttua” “Voisimmeko oppia tekemään asioita toisin kuin mihin olemme tottuneet?” Nämä olivat muutamia asioita, joita asiakkaamme odottivat käynniltään Suomen ensimmäisessä Dynamics 365 Kokemuspajassa Innofactorin Espoon Campuksella. Konkretiaa, ei pelkkää puhetta ja pohdintaa Kun organisaatio miettii […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]