Siirry pääsisältöön

Lääkärit ja potilaat yhteisrintamassa syöpää vastaan teknologian avulla

Lukas Lundin

Lukas Lundin

Tuotemarkkinointipäällikkö, Azure

Lukuaika, 4 min.

Fabian Bolin oli vain 28-vuotias saadessaan tietää sairastavansa leukemiaa. Lupaava näyttelijä tunsi syöpädiagnoosin myötä menettäneensä tulevaisuutensa hallinnan pysyvästi. Hänen kokemuksensa on aivan liian tavallinen.

Euroopassa tilastoidaan vuosittain 3,7 miljoonaa uutta syöpädiagnoosia ja 1,9 miljoonaa syöpäkuolemaa. Maailman terveysjärjestön mukaan neljäsosa kaikista maailman syöpätapauksista diagnosoidaan Euroopassa, vaikka maanosassa asuu vain yksi kahdeksasosa maailman väestöstä. Syöpä on itse asiassa alueen yleisin kuolinsyy sydän- ja verisuonitautien jälkeen.

Vaikka Euroopassa toimivat monet maailman parhaista terveydenhuoltojärjestelmistä, syöpä on yhä vaarallinen vastustaja. Johtavat terveydenhuollon toimijat hyödyntävät nyt tekoälyä ja muita teknologioita tukeakseen potilaita ja lääkäreitä sekä nopeuttaakseen tutkimustyön edistymistä. Näin voitto syövästä on askeleen lähempänä.

Lisää valtaa potilaille

Diagnoosinsa saatuaan Fabian tunsi olonsa voimattomaksi ja alkoi jakaa kokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Vastaanotto oli niin innostunut, että hän auttoi lanseeraamaan syöpäpotilaille ja heidän sukulaisilleen tarkoitetun sosiaalisen median verkoston nimeltä WarOnCancer.

War on Cancer

Lähtökohtana oli 150 hengen blogiyhteisö, jonka jäsenten joukossa oli diagnosoitu 40 eri syöpätyyppiä. Yhteisön jäsenet toivat esiin monien syöpäpotilaiden kokemat itsetunto- ja masennusongelmat. WarOnCancer kehittää ja testaa parhaillaan kuuden lääketeollisuutta ja biotieteitä edustavan yhteistyökumppanin kanssa uutta mobiilisovellusta, jonka tavoite on muodostua maailmanlaajuiseksi syöpäpotilaiden sosiaalisen median verkostoksi.

Sovellus tähtää lanseeraukseen vuoden 2019 aikana ja tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden jakaa tietojaan sekä seurata, miten teollisuuden edustajat hyödyntävät tietoja tutkimustyössään. Microsoft Azure -pilvipalvelun avulla WarOnCancer voi analysoida tätä dataa ja havaita eri potilasryhmien kokemia hyötyjä ja haittoja sen mukaan, missä ja miten heitä hoidetaan.

“Hoitojeni yhteydessä ja puhuessani spesialisteille sain hämmästyksekseni tietää, että lähes puolet onkologian kliinisistä tutkimuksista viivästyy, koska on niin vaikeaa löytää tutkimuksen kriteerit täyttäviä potilaita”, Fabian sanoo. ”Vaikka valtaosa potilaista olisi valmiita jakamaan tietonsa kliinistä tutkimustyötä varten, moni ei ylipäätään tiedä tutkimuksista tai saa oikeaa tietoa siitä, miten heidän tietojaan käytetään. Tämä puute voi kirjaimellisesti ratkaista sen, löytyykö tutkimuksissa henkiä pelastava hoito vai ei.”

“Pitkän tähtäimen tavoitteemme on rakentaa eräänlainen ’treffipalvelu’ tuomaan kliiniset tutkimukset ja potilaat yhteen. Näin useammat tutkimukset onnistuvat, lääketeollisuuden tutkimustyö edistyy, hoitoaikataulut ja lääkitys voidaan sovittaa syöpäpotilaan tarpeisiin ja viime kädessä henkiä pelastuu”, sanoo WarOnCancerin perustajiin kuuluva ja sen teollisuusyhteistyöstä vastaava Sebastian Hermelin.

Varhaisemmat ja tarkemmat diagnoosit

Syövän varhainen diagnosointi parantaa merkittävästi potilaan ennustetta ja auttaa minimoimaan hoidon sivuvaikutukset. Maakohtaisia eroja on, mutta rintasyöpäseulontoja suoritetaan yleisimmin kahden vuoden välein, tietyn ikäryhmän naisille suoritettavien mammografioiden muodossa.

Mammografian teho laskee kuitenkin merkittävästi tutkittaessa ”tiiviitä” rintoja, joissa rauhaskudoksen määrä on suurempi. Vastauksena tähän haasteeseen Veneton onkologinen instituutti (IOV) käyttää Volparan kehittämää uutta rinnan tiiviyden arviointityökalua, josta voi jatkossa olla apua miljoonille ihmisille. Tämä pilvipohjainen ratkaisu jättää perinteisen mammografian rajoitukset taakseen arvioimalla tiiviyttä potilaan rintakudoksesta otettujen kuvien perusteella.

Volpara AI tool

“Syövän havaitseminen on vaikeampaa naisilla, joilla on tiiviit rinnat, koska sekä tiivis rintakudos että poikkeavuudet näkyvät röntgenkuvissa valkoisina. Lisäksi on havaittu, että tiivisrintaisilla naisilla on suurempi riski sairastua rintasyöpään kuin naisilla, joiden rintojen tiiviys on alhaisempi”, kertoo Veneton onkologisen instituutin sairaalafyysikko Gisella Gennaro. “Nyt voimme kehittyneen kuva-analyysin avulla mitata naisten rintojen tiiviyttä automaattisesti ja objektiivisesti, arvioida tulosten pohjalta heidän riskiään sairastua rintasyöpään ja tarjota heille sopivampia tutkimusmenetelmiä, kuten ultraäänikuvausta, jos rintojen tiiviys vaikeuttaa syövän havaitsemista.”

“Ilman edistynyttä kuvankäsittelyteknologiaa yhtä nopean ja tarkan analyysin saaminen olisi mahdotonta. Seuraavan viiden vuoden aikana aikomuksemme on tutkia yli 10 000 naista, parantaa syöpien havaitsemisprosentteja, vähentää välisyöpiä ja pitää seulontakulut kestävinä. Tämä on todellinen askel kohti tarkkaan kohdistettua lääketiedettä”, sanoo Veneton onkologisen instituutin rintaradiologiaosaston johtaja Francesca Caumo.

Teknologia lääkärin tukena päätöksenteossa

Teknologian avulla voidaan auttaa potilaita myös varhaisen seulonnan jälkeen. Suomalainen Aiforia Technologies Oy on kehittänyt pilvipalveluna toimivan Aiforia-tekoälysovelluksen, jonka avulla esimerkiksi mammografian perusteellaohjalta otettujen koepalojen diagnosointia voidaan tarkentaa ja tehostaa.

”Aiforiaa käytetään tällä hetkellä muun muassa syöpätutkimukseen ja lääkekehitykseen, mutta pian sitä pilotoidaan myös potilasnäytteiden analysoinnissa – erityisesti syövän diagnostiikassa. Tavoitteemme on nopeuttaa ja tarkentaa diagnostiikkaa sekä parantaa toistettavuutta. Kaiken tämän tarkoituksena on, että potilas saisi nopeammin parempaa ja yksilöllisempää hoitoa”, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Kaisa Helminen.

Helminen uskoo, että tekoälyyn perustuvan automaattisen kuva-analytiikan avulla voidaan merkittävästi helpottaa ja nopeuttaa lääkäreiden työtä hyvin nopealla aikataululla. Hän korostaa, ettei teknologian tarkoituksena ole korvata asiantuntijaa, vaan auttaa päätöksenteossa, tehostaa toimintaa ja parantaa päätösten laatua.

Aiforia tekoälysovellus

Tukholmassa Fabian tiimeineen jatkaa väsymätöntä työtään tarjotakseen paremman elämän kaikille, joita syöpä koskettaa. Hänen alkuperäisestä diagnoosistaan on nyt lähes neljä vuotta ja hän on jatkanut kamppailuaan sinnikkäästi. Ensiluokkaisen hoidon ja perheensä tuen lisäksi hän on saanut taustalla apua datan ansiosta.

 

Jos sinua kiinnostaa, miten dataa ja tekoälyä hyödynnetään terveydenhuollossa. Lataa e-kirja TÄSTÄ

 

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Koulutus

  • Tyttö tekee läksyjä

    Mittelschule Kirchdorf: Uudenlaista hybridioppimista digitalisaation kautta

    ”Halusimme tehdä asiat mahdollisimman helpoiksi sekä oppilaille että opettajille. Digitalisaation myötä olemme ymmärtäneet, että perinteisen opetuksen ja opiskelun täydentäminen teknologiaratkaisuilla on sijoitus tulevaisuuteen – ei pelkästään oppilaiden, vaan meidän kaikkien kannalta.” Itävaltalaisessa Mittelschule Kirchdorfissa opettajana ja IT-järjestelmänvalvojana työskentelevä Martin Schnetzer pohtii koulussaan viimeisen vuoden aikana tapahtunutta digitaalista muutosta sekä Microsoft Teamsin ja Surface-laitteiden käyttöönoton positiivista vaikutusta. […]

  • Tekoälytaitajien koulutus käynnistyi Kaakkois-Suomesta

    Tekoälytaitajien koulutus käynnistyi Kaakkois-Suomesta

    Microsoft käynnisti 9.1. ensimmäisen Tekoälytaitajat-kurssin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Xamkin kanssa. Kurssin tarkoitus on saada kaivattuja uusia tekoälytaitajia työmarkkinoinnille ja Microsoftin kumppaniyrityksiin sekä pienentää samalla ICT-sektorin osaajapulaa. Lokakuussa julkaisemamme Suomen Tulevaisuus Nyt -tekoälyohjelman yksi keskeinen tavoite on vahvistaa suomalaisten tekoälyosaamista. Osana tekoälyohjelmaa olemme käynnistelleet yhteistyötä korkeakoulujen kanssa tekoälykoulutuksen lisäämiseksi osaksi koulujen kurssivalikoimaa. Xamkin lisäksi ainakin pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulut […]

Rahoitus ja vakuutukset

  • Mustaa taustaa vasten sijoitettu äärettömyyttä kuvaava valkoinen silmukka, joka edustaa digitalisoidun organisaation jatkuvaa tietovirtaa

    Ohjelmistorobotiikka (RPA) säästää asiakkailta miljoonia dollareita älykkäällä tiedonkeruulla

    Miten autat asiakkaita poimimaan tietoja nopeasti monimutkaisista lomakkeista? RPA:n pioneeri Blue Prism teki sen käyttämällä uutta “Decipher”-ratkaisuaan.

  • kaupunkinäkymä

    Datan kerääminen auttaa säästämään vettä

    Rahoitusalan yritys Ibercaja on yli 140 vuoden historiansa aikana ollut vahvasti mukana kehittämässä Espanjan koillisosia. Maaseudulla sijaitsevien asiakkaiden tukemiseksi ja paikallisen vesipulan ratkaisemiseksi yritys auttaa nyt maanviljelijöitä digitalisoimaan viljelykasvien hallintaa. Tässä muutoksessa ovat keskeisessä osassa esineiden internetiä (IoT) tukevat laatikot, jotka keräävät reaaliaikaista tietoa maanviljelijän pelloilta. Useiden anturiensa avulla nämä tehokkaat IoT-laitteet mittaavat hyperpaikallista tietoa […]

Teollisuus

  • Eneco-asiakasesimerkki

    Tehoa uuteen digitaaliseen tulevaisuuteen: Eneco siirtyy pilvipalveluun toimittaakseen ekologista energiaa koko Eurooppaan

    Tuuli- ja aurinkovoiman valjastaminen vihreisiin energiaratkaisuihin on alankomaalaisen Eneco-energiayhtiön missio. Yrityksen kasvaessa se kohtasi kuitenkin merkittävän haasteen. Se halusi kehittää ekologisia energiaratkaisuja mahdollisimman tehokkaasti, mutta sen omat tietokannat ja infrastruktuuri olivat monimutkaisia ja ajastaan jäljessä. Microsoft-kumppani Conclusionin avulla Eneco otti ohjat käsiinsä ja siirsi infrastruktuurinsa ja järjestelmänsä Microsoft Azureen. Enecolla on 3 000 työntekijää Alankomaissa, […]

  • joukko ihmisiä käyttää virtuaalista merikarttaa

    Microsoft Azuren avulla datavyöry on hallittavissa

    12 000 alusta sertifioineen DNV GL:n tehtävänä on varmistaa, että laivat sekä rakennetaan turvallisesti että pysyvät turvallisina. Tämä voi vaikuttaa valtavalta urakalta etenkin, kun yritys joutuu suorittamaan vuosittain yli 50 000 tarkastusta. Microsoft Azuren koneoppimisalgoritmeja hyödyntämällä yritys on kuitenkin onnistunut sekä parantamaan tehokkuuttaan, vastaamaan paremmin asiakkaidensa tarpeisiin että kasvattamaan liiketoimintaansa. Microsoftin ratkaisuihin kokonaisvaltaisesti tukeutuva DNV […]

Terveydenhuolto

  • Terveydenhuollon tulevaisuus – Microsoft Envision Forum: Healthcare

    Terveydenhuollon tulevaisuus – Microsoft Envision Forum: Healthcare

    Terveydenhuolto mullistuu hurjaa vauhtia. Eliniän pidentyminen yhdessä väestön ikääntymisen, kroonisten sairauksien lisääntymisen ja terveysammattilaisten vajaamiehityksen kanssa aiheuttavat uudistumispaineita. Miten terveydenhuollon pitää uudistua säilyttääkseen laadukkaat palvelut tässä haastavassa toimintaympäristössä ja mitä mahdollisuuksia teknologia tähän tarjoaa? Terveydenhuollon tulevaisuus Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia 5.-6.2.2020 Microsoftin Envision Forumissa, joka kokoaa yhteen alan tuoreimmat trendit, vakavimmat haasteet ja merkittävimmät mahdollisuudet. […]

  • Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Leikkipuistoihin ja leikkikenttiin erilaisia tuotteita valmistava Lappset lähestyi iSoftia puolitoista vuotta sitten haasteella: miten heidän tuotteidensa huoltotoimia voitaisiin nopeuttaa ja automatisoida. Haasteen ratkaisuksi alkoi pian hahmottumaan tuotevalokuvien yhdistäminen tekoälyyn pohjautuvan kuvantunnistusteknologiaan. Lappsetin tavoite oli helpottaa noin viidensadan erilaisen leikkikenttiin liittyvän tuotteen selausta ja huoltoa. Lappset halusi rakentaa kumppaneilleen, asiakkailleen sekä Lappsetin työntekijöille mahdollisuuden tilata varaosia, […]

Vähittäiskauppa

  • Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Pohdi hetki, kuinka monta vaihtoehtoa sinulla on aina, kun mielesi tekee jotain juotavaa. Vettä? Mehua? Limua? Haluatko yksittäisen tölkin vai kuuden tölkin pakkauksen? Tai ehkäpä litran pullon? Tosiasiassa me kuluttajat odotamme, että meillä on paljon vaihtoehtoja – ja maailmanlaajuinen virvoitusjuomateollisuus vastaa tähän kysyntään. Johtava meksikolainen virvoitusjuomien valmistaja ja jakelija Arca Continental tietää, että raakadatan muuntaminen […]

  • Naispuoliset ja miespuoliset etulinjan työntekijät seisovat vähittäiskaupan myyntitiloissa seinälle asennetun näytön edessä. Nainen käyttää Acer-yhdistelmäkannettavaa (joka on avattu tablettitilaan) sekä selaa kuvia näytöllä, jossa on näkyvissä kodin kalusteiden tuotemainoksia.

    Re-imagine Retail: Älykäs toimitusketju

    Tässä webinaarissa selvitetään toimitusketjun läpinäkyvyyden tarvetta ja sitä, miksi kyky tehdä reaaliaikaiseen dataan perustuvia nopeita toimia kasvaa.

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Oppimisen analytiikalla torjutaan tehokkaasti syrjäytymistä

    Oppimisen analytiikalla torjutaan tehokkaasti syrjäytymistä

    Vuosittain yli 8% suomalaisen ammatillisen koulutuksen opiskelijoista, eli yli 10 000 opiskelijaa keskeyttää opintonsa ja jää vaille tutkintoa ja ammattia. Ammattiopistoille tämä aiheuttaa haasteita kustannusten ja opiskelijoista saatavan rahoituksen tasapainottamisessa. Riskit ovat suuret sekä syrjäytymisuhan alla oleville nuorille itselleen että koko yhteiskunnalle: miten he löytävät mielekkään paikkansa maailmassa ja kasvavat yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi sen sijaan, […]

Asiakastarinat

  • Kuinka saat teknologian tukemaan liiketoimintaasi?

    Kuinka saat teknologian tukemaan liiketoimintaasi?

    Onko teidän IT-palveluntarjoajannne tai muu IT-palveluyritys soittanut teille ja tiedustellut miten hyödynnätte pilvipalveluita ja tarjonnut ratkaisuja liiketoimintasi kehittämiseen? Vai oletteko itse miettineet, miten voisit oman IT-ympäristön kehittämisessä hyödyntää uusia teknologioita ja mitä niistä valitsisit ? Ette varmasti ole näiden mietteiden kanssa yksin. Kannattaakin lähteä miettimään omaa lähestymistapaa, miten saatte IT:n tukemaan entistä vahvemmin liiketoimintaanne. Tarjoamme […]

Digitalisaatio

  • a man and a woman sitting in a room

    Yhdessä toimiva älykäs data

    Maailmassa, jossa niin monet uudet välineet on suunnattu yksilöiden käyttöön, kollektiivista toimintaa parantavat työkalut ovat yhä arvokkaampia. Yhdessäolo ja yhtenäisyys määrittävät menestyksekkäimpiä organisaatioita – niitä yrityksiä, jotka pystyvät kukoistamaan ja mukautumaan jatkuvasti muuttuvaan digitalisaatioympäristöön ja mullistaviin teknologioihin. Suhteita, prosesseja ja dataa yhdistämällä yritykset voivat murtaa siiloja ja näin saada tietoa asioista, jotka aiemmin olivat näkymättömissä. […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – Innofactorin Microsoft Dynamics 365 Kokemuspajan ensiaskeleet

    Kumppaniblogi – Innofactorin Microsoft Dynamics 365 Kokemuspajan ensiaskeleet

    “Konkretiaa, ei vain hienoja kalvoesityksiä tai konsulttien vetämiä demoja, joissa kaikki sujuu kuin Strömsössä”, “Uusia ajatuksia miten tekeminen meillä voisi muuttua” “Voisimmeko oppia tekemään asioita toisin kuin mihin olemme tottuneet?” Nämä olivat muutamia asioita, joita asiakkaamme odottivat käynniltään Suomen ensimmäisessä Dynamics 365 Kokemuspajassa Innofactorin Espoon Campuksella. Konkretiaa, ei pelkkää puhetta ja pohdintaa Kun organisaatio miettii […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]