Siirry pääsisältöön
Aivot käsittelevät dataa
Lukuaika, 2 min.

Tekoälystä puhutaan enemmän kuin koskaan ennen. Kyseessä on ehkäpä merkittävin keksintö sitten sähkön, johon koneiden ja järjestelmien älykästä toimintaa usein verrataankin. Vilkkaalle keskustelulle on myös syynsä: lähes rajoittamaton laskentakapasiteetti, kasvava tiedon määrä sekä itseoppivat algoritmit ovat tuoneet tekoälyn luontevaksi osaksi elämäämme – ehkä jopa huomaamatta.

Teknisten yksityiskohtien sijasta tärkeämpää onkin ymmärtää, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Toteutimme PwC:n kanssa selvityksen tekoälyn nykytilasta Suomessa, jossa haastattelimme 20 johtavaa yritystä tai organisaatiota eri toimialoilta. Tulokset ovat lupaavia. Esimerkiksi terveydenhuollossa, tekoäly ja yhdistetty todellisuus mahdollistavat useampien ihmishenkien pelastamisen. Hyvinvointia edistävät myös kaupungit, jotka voivat kohdentaa palveluja ennakoivasti syrjäytymisvaarassa oleville asukkailleen.

Tiivistettynä, tekoälyä hyödynnetään jo nyt laajasti uusissa tuote- ja palveluinnovaatioissa sekä tuottavuuden parantamisessa. Positiivista on myös huomata, kuinka lukuisista kokeiluista ja onnistumisista huolimatta olemme vasta alkutaipaleella tekoälymatkallamme. Tämä ei sinänsä tule yllätyksenä. Uusi teknologia herättää aina ennakkoluuloja ja pelkoa, kuten mikä tahansa vieras ja tuntematon asia. Samoin osaamisvaje sekä saatavilla olevan tiedon luotettavuus jarruttavat muutosta.

Huolestuneisuus työpaikkojen katoamisesta kannattaa kuitenkin kääntää suunnitteluksi tulevasta: miten toimimme yhteistyössä tekoälyn kanssa ja mitkä rutiinityöt haluamme ulkoistaa? Ihmistä ei ole tarkoitus syrjäyttää vaan apunamme on tukiäly, joka laajentaa kyvykkyyttämme ja vapauttaa aikaa merkityksellisempään työhön. Vai kuka todella nauttii jatkuvasta sähköpostin lajittelusta tai yhteisten tapaamisaikojen etsinnästä?

Onneksi meillä on lisäksi ominaispiirre, joka kannattaa nyt valjastaa käyttöön: uteliaisuus ja halu jatkuvaan oppimiseen. Tullaksemme tekoälyn kärkimaaksi, on ymmärrettävä millaisia ongelmia kone voi ratkaista puolestamme. Olemme maailman huippuoppilaita ja nykyään tarjolla on kattavia tekoälyn koulutusohjelmia – jopa maksutta. Yllätyin itsekin, kuinka koneoppimisen avulla onnistuin tekemään tarkkoja ennustuksia kuvitteellisten potilaiden diabetesriskistä vain muutaman tunnin harjoittelulla. Loistava alku ja matka jatkuu.

 

Nyt haastan sinut: minkä ongelman haluat itse ratkaista?

Nyt on tekojen aika – äly on jo täällä

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Oppimisen syvällinen muutos ei ole yksittäisen opettajan tai koulun vastuulla, vaan se edellyttää strategisia päätöksiä kunnan ja valtakunnan päättäjien tasolla.​ Jokaisella tämän hetken päättäjällä on kokemuksia ja muistoja omilta kouluajoiltaan, mutta sen varaan ei tulevaisuuden koulua voi rakentaa. ​ Microsoft teetti vuonna 2017 tutkimuksen kuntapäättäjien asenteista oppimisen muutokseen. Tutkimuksessa selvisi, että:​ Koulutukseen ja oppimiseen suhtaudutaan […]

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • nainen valkoisessa lääkärin takissa nojaa neutraalin väriseen seinään pitäen tablettia kädessään.

    Selvitys: Uudet hyvinvointipalvelut ovat täällä – tekoäly tukee palvelun ja tarpeen kohtaamista

    Sosiaali- ja terveydenhuolto on merkittävässä murroksessa. Hyvinvointialueet pyrkivät tasapainottamaan kasvavia palvelutarpeita, työntekijöiden saatavuutta ja taloudellisia reunaehtoja. Ne tarvitsevat uusia keinoja tarjotakseen pitkäjänteisiä ja kestäviä palveluja. Tekoälyn, hyperautomaation ja alustaratkaisujen hyödyntäminen luo uusia mahdollisuuksia ja toimintatapoja hyvinvointialueille, organisaatioille ja kansalaisille. Niiden avulla pystytään vähemmällä määrällä ammattilaisia hoitamaan enemmän asiakkaita ja heidän moninaisia tarpeitaan sekä varmistamaan palveluiden […]

  • Senior woman sitting in a couch while using a smartphone

    Teknologia palveluasumisen uudistajana

    Miltä näyttävät teknologian hyödyntämisen nykytila ja tulevaisuus hoivapalveluasumisessa? Haastattelimme yhdessä konsulttiyhtiö Nordic Healthcare Groupin (NHG) kanssa loppuvuodesta 2022 viiden suuren julkisen ja yksityisen hoivapalveluita tuottavan organisaation johtajia teknologian hyödyntämisestä hoivapalveluasumisessa. Saimme kuulla heidän visioitaan siitä, millaisena he näkevät tulevaisuuden hoivapalveluasumisen. Hämmästystä vastaajissa herätti erityisesti nykytilan pysähtyneisyys – esiin tuli kuitenkin myös toivo paremmasta. Sosiaalihuollon teknologinen […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • A man sitting at a table using a laptop

    Neljä yleistä haastetta, joita hallitukset kohtaavat kriisin aikana

    Tämä blogi antaa parhaat ratkaisut kotona työskentelyyn, yhteydenpitoon, tilannetietoisuuden lisäämiseen ja tietoturvallisuuden ylläpitämiseen.

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Asiakastarinat

  • Parasta kahvia keitetään pilvipalveluiden avulla

    Parasta kahvia keitetään pilvipalveluiden avulla

    Moderni kahvikulttuuri on monimutkaista. Kuppi pikakahvia amulla ei enää riitä useimmille meistä. Kahvi on elävää, hengittävää kulttuuria, ja sen myötä kuluttajien odotukset ovat nousseet uudelle tasolle. Näihin odotuksiin vastaaminen ja niiden ylittäminen määrittää kahviyritysten menestyksen toimialalla, jossa olet vain niin hyvä kuin viimeisin tekemäsi latte. On hämmästyttävää ajatella, että kun sveitsiläinen kahvinkeitinvalmistaja Thermoplan perustettiin vuonna […]

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

  • gebouwen

    Kumppaniblogi – palvelumuotoilulla asukas keskiöön – Case Asokodit

    Kukaan tuskin sanoo, että asiakas ei ole heillä kaiken keskiössä. Asiakaslähtöisyydestä ja asiakaskokemuksesta puhuvat kaikki, mutta monilla asiakaslähtöisyys jää pelkän puheen tasolle. Kun Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy (Asokodit) lähti kehittämään asukkaille suunnattua palvelua, yksi asia oli varma. Asiakas, tai oikeastaan asukas, on kaiken keskiössä. Kotikulma on asiontipalvelu Asokotien asukkaille. Kotikulma 2 edustaa asiointipalvelun seuraavaa askelta ja […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on ottanut käyttöön HUS Acamedic tutkimusympäristön, joka on ensimmäisenä pilvipohjaisena palveluna saanut Suomen sosiaali- ja terveysalan lupaviranomaisen Findatan hyväksynnän toisiolain mukaiselle terveystiedon käytölle. Kysymyksessä on palvelu, jonka valtavaa kapasiteettia pääsevät hyödyntämään tarvittaessa muutkin toimijat HUSin lisäksi, ja tutkimusaineistoja voidaan laajentaa myös omilla aineistoilla. Hyperskaalautuvien palvelualustojen nopea kehittyminen on johtanut siihen, […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]