Siirry pääsisältöön
Pulse

Slush osuu tänä vuonna napakymppiin – mihin me tähtäämme?

Microsoft

Microsoft

Lukuaika, 3 min.

Loppuvuoden merkittävin päivämäärä lähestyy hurjaa vauhtia.

Joulukuun neljäs päivä Suomi ja startupit nousevat taas parrasvaloihin, kun Slush saapuu Helsinkiin. Slush täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi meidänkin on syytä avata meidän kokemuksia startuppien kanssa toimimisesta.

Olen ollut kolmen vuoden ajan mukana miettimässä, mitä Microsoft voi tarjota suomalaisille teknologiayrittäjille ja minkälainen rooli meillä voisi olla heidän menestystarinoidensa rakentamisessa. Tämän kolmen vuoden aikana tiimimme on kiertänyt lukuisissa tapahtumissa ja työpajoissa tapaamassa uusia startuppeja. Samalla olemme tarjonneet alkuvaiheen yrityksille sponsorointimielessä mahdollisuuksia hyödyntää Azure-pilvipalveluamme sekä olemme tuoneet suomalaisia yrityksiä esille omissa kanavissamme ja tapahtumissamme.

Näihin kolmeen vuoteen on mahtunut myös kaksi isompaa kokeilua, Microsoft Flux ja Turbopump. Flux avattiin keväällä 2016 tarjoamaan uusille teknologiayrittäjille ilmainen ja avoin kohtaamispaikka. Ajatuksena oli, että kuka tahansa voisi astua ovesta sisään, saada vinkkejä yrityksen perustamiseen ja – kaikkein tärkeimpänä – verkostoitua muiden eri toimijoiden kanssa.

Fluxissa kaikki oli Warrior Coffeen maukkaasta kahvista lähtien aloitteleville yrittäjille ilmaista. Tämä tuntui herättävän ihmisissä ihmetystä. Minulta kysyttiin monesti, mitä Microsoft tästä kaikesta saa irti? Minusta asiassa ei ollut mitään ihmeellistä. Flux on ollut meidän tapamme auttaa ja kannustaa mahdollisimman erilaisia ihmisiä tutustumaan startup-maailmaan ja saamaan käytännön tukea oman bisnesidean jalostamiseen. Microsoftille tämä on ollut toimiva tapa ymmärtää, minkälaista tukea suomalaiset yrittäjät kaipaavat ja samalla tutustua uusiin yrittäjiin heidän matkansa alkuvaiheessa.

Saimme Fluxin toiminnasta runsaasti palautetta, ja Microsoftin liiketoiminnan kehittyessä entistä pilvivetoisemmaksi syntyi ajatus Turbopumpista, joka Toni Perämäen johdolla lähti tutustuttamaan suomalaisia yrityksiä Microsoftin asiakkaisiin Suomen ulkopuolella. Turbopumppiin haki kirjava joukko yrityksiä, kuten esimerkiksi Jakamo ja GetJenny, joiden kanssa tutkittiin, miltä skaalautuva B2B-arkkitehtuuri näyttää ja miten näiden suomalaisten startuppien ratkaisut saadaan esiteltyä meidän Azure-pilvipalvelun asiakkaillemme, jotka painiskelevat digitalisaation haasteiden kanssa.

Kansainvälisellä tiimillä Slushiin

Tänä juhlavuonna Slushissa nähdään, mitä me Microsoftilla olemme oppineet startuppien kanssa työskentelystä. Tiivistäisin tärkeimmät opit kolmen kohdan listaksi:

1)      Meidän pitää auttaa startuppeja valmistautumaan nopeammin myymään isoille kansainvälisille asiakkaille.

2)      Teknologian rooli on älyttömän tärkeä. Kyse on siitä, miten rakennetaan skaalautuvia ratkaisuja niillä teknologioilla, jotka tehtävään parhaiten sopivat.

3)      Startuppien uudet ratkaisut, hinnoittelumallit ja lähestymistavat vastaavat moniin asiakkaidemme tarpeisiin. Startup-kumppanit ovat erittäin tärkeä osa meidän ydinliiketoimintaamme.

Olemme Slushissa mukana kansainvälisellä tiimillä, joka tapaa tapahtumassa yrittäjiä ja vaihtaa heidän kanssaan kokemuksia, oppeja ja ideoita. Samalla haluamme löytää uusia kumppaneita, jotka voivat skaalata liiketoimintaansa Azuren avulla ja auttaa ratkomaan asiakkaidemme haasteita.

Käynnistämme Slushin jo varsinaista tapahtumaa edeltävänä maanantaina Start with Microsoft – Day 0 –varjotapahtumalla, jossa tutustutaan globaaliin Microsoft for Startups –ohjelmaan ja  Microsoftin B2B-kanaviin sekä kuullaan vinkkejä teknisen arkkitehtuurin toteuttamisesta maailmanluokan kehittäjiltä. Puhujina on muun muassa Amy Boyd, Jason Hand ja Victoria Almanazova.

Itse Slushin aikana meidän standilla järjestetään 20 minuutin sessioita, joiden aikana annamme vierailijoille käytännön ohjeita koneoppimiseen, javascriptiin, tietoturvaan, B2B-myyntiin ja tavoitteissa pysymiseen OKR:ien (Objectives and Key Results) avulla.

Tämän vuoden tiimissämme on mukana esimerkiksi Warwick Hill, Anne-Claire LoBianco ja Philip Laurim, jotka kuuluvat tapahtuman matchmaking-työkaluun ja etsivät aktiivisesti tapahtumasta uusia kumppaneita.

Kiinnostaako jakaa kokemuksia teknologiasta? Ständillämme on mukana muun muassa Kickstarterista ja Dockerista tuttu James Turnbull, Wunderlististä tuttu Duncan Davidson ja monta muuta huipputyyppiä.

Tutustu tarkemmin meidän Slush-tiimiin ja suunnitelmiimme osoitteessa http://aka.ms/slush sekä nappaa Twitterissä seurantaan Microsoft for Startups.

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

Koulutus

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • Tuoreena tehtaalta – teknologia mullistaa valmistusteollisuuden
    Tuoreena tehtaalta – teknologia mullistaa valmistusteollisuuden

    Tuoreena tehtaalta – teknologia mullistaa valmistusteollisuuden Ympärillämme on lukematon määrä esineitä, jotka ovat kulkeneet läpi tarkoin suunniteltujen vaiheiden ennen lopullista päämääräänsä – uutta omistajaansa, eli asiakasta. Tänä päivänä valmistusteollisuuden toimijoiden täytyy kehittää omaa toimintaansa enemmän ja nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, mikäli he haluavat pysyä kilpailukykyisinä ja tavoittaa asiakkaansa. Alan edelläkävijät hyödyntävät jo monin eri tavoin […]

  • Tuotantolinja tehtaalla
    MillMetrics uskoo avoimeen dataan

    Ilkka Mustonen on toiminut yli kaksikymmentäviisi vuotta teollisuudessa. Ja vaikka digitalisaatio on muovannut monta toimialaa, teollisuudessa juuri mikään ei ole muuttunut – tehtaat toimivat vielä tänäkin päivänä suljetuissa ympäristöissä. Jonkin oli muututtava. MillMetrics auttaa valmistavan teollisuuden yrityksiä tuottamaan tasalaatuisempia tuotteita yhdistämällä tuotantolaitteet verkkoon helposti asennettavien sensorien avulle. Sensorit siirtävät tuotannosta syntyvän datan suoraan pilveen, jossa […]

Terveydenhuolto

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

Asiakastarinat

  • kaupunkinäkymä
    Datan kerääminen auttaa säästämään vettä

    Rahoitusalan yritys Ibercaja on yli 140 vuoden historiansa aikana ollut vahvasti mukana kehittämässä Espanjan koillisosia. Maaseudulla sijaitsevien asiakkaiden tukemiseksi ja paikallisen vesipulan ratkaisemiseksi yritys auttaa nyt maanviljelijöitä digitalisoimaan viljelykasvien hallintaa. Tässä muutoksessa ovat keskeisessä osassa esineiden internetiä (IoT) tukevat laatikot, jotka keräävät reaaliaikaista tietoa maanviljelijän pelloilta. Useiden anturiensa avulla nämä tehokkaat IoT-laitteet mittaavat hyperpaikallista tietoa […]

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

Media

Tietoturva ja tietosuoja

Vinkit