Siirry pääsisältöön
Three business people discuss graphs on screen in meeting room
Lukuaika, 3 min.

Globaalissa ja verkottuneessa toimintaympäristössä muutos on jatkuvaa, mikä tarjoaa lukemattomasti uusia mahdollisuuksia kehitykselle. Ihmisten ja organisaatioiden kyky oppia ja sopeutua muutokseen nopeasti ovat mielestäni tärkeimmät menestyksen edellytykset. Seuratessani lasteni kasvua ja kehitystä mietin usein, millaisia taitoja he mahdollisesti tarvitsevat elämässään ja miten kyky omaksua uusia asioita vaikuttaa heidän tapaansa tehdä työtä ja elää onnellista elämää.

Uskon, että empatiakyky, hyvät sosiaaliset taidot sekä halu oppia uutta ja kehittyä ihmisenä ovat lähtökohta työyhteisössä toimimiselle myös jatkossa, mutta sen lisäksi heillä tulisi olla hyvät valmiudet hyödyntää teknologiaa ja tietoa työssään. Mitä tahansa työtä he tekevätkään aikuisina, he tekevät sitä varmaankin melko eri tavalla kuin miten työtä tehdään tänä päivänä, mahdollisesti tehtävissä, joita ei ole edes olemassa tänään.

Tekoäly muuttaa työelämää koko ajan enemmän: McKinseyn arvion mukaan työmarkkinoilta katoaa jopa satoja miljoonia työpaikkoja. Samaan aikaan syntyy uusia mahdollisuuksia, ammatteja ja työpaikkoja. Monet uudet mahdollisuudet ovat teknologian parissa emmekä osaa vielä edes kuvitella, mitä nämä uudet työt ovat. Nopea muutos kasvattaa myös erilaisen osaamisen tarvetta ja monilla toimialoilla pula osaajista alkaa olla jo nyt todellisuutta. World Economic Forum nostaa esiin tutkimuksen, jonka mukaan teknisten osaajien nelivuotisen koulutuksen ensimmäisen vuoden opinnoista lähes puolet saattaa olla vanhentunutta tietoa koulutuksen päättyessä. Kyky ja halu jatkuvaan oppimiseen on siis oleellisen tärkeää.

Katse uhkakuvista mahdollisuuksiin

Suomessa on erinomaiset lähtökohdat menestyä muutoksessa. Suomi on World Economic Forumin vuonna 2016 julkaistun IT-raportin mukaan kärkisijoilla, kun puhutaan uusien teknologioiden kouluttamisesta, osaamisesta ja saatavuudesta. Työ- ja elinkeinoministeriö listaa myös Tekoälyaika-raportissaan Suomen vahvuuksiksi ketterän toimintaympäristön, suomalaisten teknologiamyönteisyyden, tehokkaan koulutusjärjestelmän, kokeilukulttuurin jalkautumisen julkishallintoon, nopeasti kasvavan start-up-ekosysteemin ja ainutlaatuisen datavarannon.

Nyt tarvitaan oikeaa, positiivista asennetta meiltä kaikilta: halua ymmärtää ja olla mukana tekoälykeskustelussa, intoa oppia uutta, taitoa luopua vanhasta, rohkeutta sietää tuntematonta sekä ennen kaikkea uskoa tulevaisuuteen. Keskustelua pitää käydä monissa eri yhteisöissä ja foorumeissa, joissa niin yritykset kuin julkinen sektori, ihmiset ja päättäjät ovat mukana. Me Microsoftilla näemme, että yrityksiltä ja yhteiskunnalta vaaditaan myös ennakointia ja määrätietoisia panostuksia:

– Koulutuskenttää pitää kehittää, jotta voimme auttaa kaikkia työikäisiä pitämään yllä intoa uuden oppimiseen, rohkaista ihmisiä vahvistamaan taitoja, jotka meille ihmisille ovat keskeisiä, ja nivoa jatkuva oppiminen ja kouluttautuminen täysipäiväiseen ja joskus myös projektiluontoiseen työhön

– Yritysten pitää etsiä uusia tapoja löytää itselleen tarvittavaa osaamista sekä tarjota työntekijöilleen entistä enemmän työssä kouluttautumista ja mahdollisuuksia hankkia uusia taitoja myös työnsä ulkopuolella.

– Lainsäädäntö pitää mukauttaa työn muuttumiseen. Työtä sääteleviä lakeja pitää uudistaa tunnistamaan työn uudenlaiset luonteet, suojaamaan työntekijöitä ja ylläpitämään sosiaaliturvaa muuttuvissa tilanteissa.

Työ- ja elinkeinoministeriö raportoi Accenturen ja Frontier Economicsin arvion siitä, että vuoteen 2030 mennessä tekoälykehitys voi tuplata Suomen talouden kasvun, jos sitä hyödynnetään oikein. Me Microsoftilla haluamme olla auttamassa yrityksiä ja organisaatioita hyödyntämään tekoälyn tuomaa kehitystä. Kevään aikana olemme yhdessä PwC:n kanssa tutkineet tekoälyn tilaa Suomessa ja laatineet konkreettisia neuvoja tekoälyn hyödyntämiseksi. Lataa uunituore tutkimus alla olevasta linkistä.

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Tekoälytaitajien koulutus käynnistyi Kaakkois-Suomesta

    Tekoälytaitajien koulutus käynnistyi Kaakkois-Suomesta

    Microsoft käynnisti 9.1. ensimmäisen Tekoälytaitajat-kurssin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Xamkin kanssa. Kurssin tarkoitus on saada kaivattuja uusia tekoälytaitajia työmarkkinoinnille ja Microsoftin kumppaniyrityksiin sekä pienentää samalla ICT-sektorin osaajapulaa. Lokakuussa julkaisemamme Suomen Tulevaisuus Nyt -tekoälyohjelman yksi keskeinen tavoite on vahvistaa suomalaisten tekoälyosaamista. Osana tekoälyohjelmaa olemme käynnistelleet yhteistyötä korkeakoulujen kanssa tekoälykoulutuksen lisäämiseksi osaksi koulujen kurssivalikoimaa. Xamkin lisäksi ainakin pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulut […]

  • Nyenroden kauppakorkeakoulu: Tietolähteiden yhdistäminen yhtenäisellä tavalla

    Nyenroden kauppakorkeakoulu: Tietolähteiden yhdistäminen yhtenäisellä tavalla

    Nyenroden kauppakorkeakoulu oli keskellä uuden SaaS-pohjaisen talousjärjestelmän integraatiosuunnittelua, kun se huomasi, että ratkaisun yhdistäminen lukuisiin muihin järjestelmiin olisi odotettua monimutkaisempaa. Tämän seurauksena kauppakorkeakoulu pyysi apua Microsoftin kumppaniverkoston jäseneltä Wortellilta, joka ehdotti Azure Unified Pipelinen käyttöönottoa datayhteyksien standardoimiseksi koko tietoympäristössä. “Vuosien ajattelimme IT-infrastruktuuriamme pastasalaattina – sekoituksena erilaisia ainesosia, jotka toimivat yhdessä. Mutta asiaa tutkittuamme tajusimme, että kyseessä […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • 9 tapaa saada kenttäpalvelukeskus tuottamaan voittoa

    9 tapaa saada kenttäpalvelukeskus tuottamaan voittoa

    Enemmän voittoa kuin kuluja tuottava palvelu on minkä tahansa organisaation tavoitteena. Listasimme muutamia vinkkejä tämän tavoitteen saavuttamiseen. 1. Tunne tarjontasi Tuotteen tai palvelun markkinoinnin tärkeitä elementtejä on tuntea oma tarjonta läpikotaisin ja tietää, miten potentiaaliset asiakkaat tarinaasi suhtautuvat. Mieti, mitä haluaisit asiakkaidesi sanovan yrityksestäsi ja missä se on parempi kuin alan muut yritykset. 2. Tarjoa […]

  • mies, jolla on maalisuihke kädessään

    Mitä voimme oppia AkzoNobelin digitalisaatiosta

    Fiksut yritykset pyrkivät aina etsimään tapoja parantaa sitä, mitä ne tekevät ja miten erottua kilpailijoista. Olipa kyse organisaation uudelleenjärjestelystä tai täysin uusien liiketoimintamallien kehittämisestä, jatkuvan parantamisen tavoittelu saa useita muotoja. Yksi yhteinen tekijä lähes kaikkien modernien yritysjohtajien suunnitelmissa on kuitenkin teknologisen innovoinnin korostaminen. Uuden teknologian käyttöönotto voi tuntua yritysjohtajien näkökulmasta helpolta tavalta saavuttaa etulyöntiasema. Tällaisen […]

Terveydenhuolto

  • Tekoäly ja yhteistyö tärkeässä osassa tulevaisuuden terveydenhuoltoa 

    Tekoäly ja yhteistyö tärkeässä osassa tulevaisuuden terveydenhuoltoa 

    Laadukkaan terveydenhuollon varmistaminen myös tulevaisuudessa vaatii yhteistyötä, uusia innovaatioita ja tekoja. Microsoft toi yhteen terveydenhuollon edelläkävijät keskustelemaan ja jakamaan kokemuksiaan hyvän terveydenhuollon takaamiseksi myös tulevaisuudessa. Osaamista Suomesta löytyy, kuten aloituspuheenvuorossaan kommentoi Elena Bonfiglioli, joka toimii Microsoftin Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan markkina-alueen terveydenhuollon toimialajohtajana.   ”Suomi on todellakin edelläkävijä terveydenhuollossa. Emme kuitenkaan voi jäädä lepäämään laakereillemme vaan meidän pitää ottaa myös seuraava harppaus.”  Data on ollut puheenaiheena jo vuosia ja olemme tilanteessa, jossa datan määrä ei ole enää ongelma vaan sen […]

  • mies ja nainen katselevat kannettavaa tietokonetta

    Miten kansainväliset terveydenhuollon organisaatiot käyttävät botteja covid-19:n torjuntaan

    Microsoftin Healthcare Bot on pilvipalvelu, joka hoitaa terveydenhuollon puheluiden määrän massivisen kasvun.

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • A man sitting at a table using a laptop

    Neljä yleistä haastetta, joita hallitukset kohtaavat kriisin aikana

    Tämä blogi antaa parhaat ratkaisut kotona työskentelyyn, yhteydenpitoon, tilannetietoisuuden lisäämiseen ja tietoturvallisuuden ylläpitämiseen.

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Mistä oppimisen digitalisaatiossa on kyse?

    Mistä oppimisen digitalisaatiossa on kyse?

    Tässä kohtaa oppimisen tarinat käyvät jännittäviksi, suorastaan mielikuvituksellisiksi. Uudella teknologialla ja algoritmisella ajattelulla voidaan nimittäin päästä syvälle oppimisen prosesseihin, tukemaan ja analysoimaan, suomaan luovuudelle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Ja ei – emme ole tässä markkinoimassa laitteita tai ohjelmia, vaan kannustamassa kaikkia koulun toimijoita aitoon digitalisaatioon. Siinäkin on nimittäin 95-prosenttisesti kyse ihmisistä ja vain 5-prosenttisesti teknologiasta. Digitalisaatio muuttaa […]

Asiakastarinat

  • Menestystarinoita tekoälystä – Collective Crunchin avulla ennennäkemätöntä tarkkuutta metsävarojen analysointiin

    Menestystarinoita tekoälystä – Collective Crunchin avulla ennennäkemätöntä tarkkuutta metsävarojen analysointiin

    Olemme rakentaneet Suomelle tekoälyohjelman Suomen Tulevaisuus Nyt, jonka avulla haluamme ratkoa yhteiskunnallisia haasteita, kiihdyttää talouskasvua ja vahvistaa suomalaisten tekoälyosaamista. Tavoitteenamme on auttaa kahta miljoonaa suomalaista näkemään ja kokemaan tekoälyn mahdollisuudet vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan aiomme kouluttaa Suomeen 20 000 uutta tekoälyosaajaa. Kiihdytämme tekoälyn hyödyntämistä Yhtenä tekoälyohjelmamme neljästä pilarista on teknologia, jonka avulla haluamme kiihdyttää tekoälyn […]

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

  • Kilpailun kiristyessä on osattava uudistua

    Kilpailun kiristyessä on osattava uudistua

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.   Jo kaksikymmentä vuotta sitten Rocla Oy piirsi ensimmäiset kuvat valkotaululle laitteisiin asennettavista sensoreista, jotka tuottaisivat valmista ja liiketoimintaa ohjaavaa dataa. Lähestyttäessä 2010 –luvun loppua Logisnext Finland Oy (entinen Rocla Solutions Oy) lähti uudistamaan rohkeasti entistä teknologiaa. Syntyi ekosysteemi, jota hyödyntää nyt […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Yritys ei enää voi suojata itseään pelkällä suojamuurilla ja laskusillalla. Maailma oli IT:n näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi kymmenen vuotta sitten. Organisaation rajat olivat tietoteknisessä mielessä helposti piirrettävissä, joten suojaukset oli mielekästä rakentaa näitä rajoja mukaillen. Voidaan ajatella, että organisaatio oli kuin keskiaikainen linna, jonka suojaamiseen riitti suojamuuri ja laskusilta. Organisaatiolla oli oma sisäinen verkkonsa ja sen […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]