Siirry pääsisältöön
Pulse
Lukuaika, 1 min.

Mitä on tekoäly? Miten se toimii ja mitä hyötyä siitä on? Näihin kysymyksiin vastauksia löytyy tekoälyrekasta, jonka tavoitteena on auttaa suomalaisia kokeilemaan tekoälyä sekä oppia tekoälyyn liittyviä keskeisiä käsitteitä.  

 Tekoälyrekka tuo tekoälyn lähellesi, sillä tekoäly kuuluu kaikille.

Tekoälyä on täällä jo nyt. Tekoäly vahvistaa ihmisen kykyjä ja voi auttaa meitä esimerkiksi havainnoimaan, ennakoimaan ja analysoimaan. Tekoälysovellukset havainnoivat maailmaa ihmisten kanssa ja puolesta, tekevät liiketoiminnassa budjetteja ja myyntiennusteita ja suosittelevat meille sopivaa musiikkia tai elokuvia. Tekoäly muuttaa myös työtä – on puhuttu jopa miljoonan suomalaisen uudelleenkoulutustarpeesta. Koska tekoäly koskettaa tulevaisuudessa lähes kaikkia arkielämämme osa-alueita, on tärkeää, että suomalaiset ymmärtävät, mitä tekoäly on ja kuinka se toimii.  

Tule tekoälyrekkaan tutustumaan tekoälyyn!  

Tekoälyrekassa ja sen yhteyteen pystytettävällä tekoälyalueella voit oppia tekoälyn toimintaperiaatteita ja nähdä, mitä tekoäly käytännössä tekee. Tekoälyrekassa on pakohuonepeli, jossa kavereidesi kanssa saat kolme tehtävää ja aikaa 20 minuuttia. Rekan virtuaalimaailmassa pääset myös katsomaan tulevaisuuden tekoälyvisiota, ja lisäksi tutustut kasvojen- ja puheentunnistukseen sekä puheohjaukseen. 

Tekoälyrekka liikkuu näin:  

Päivämäärä  Paikka  Kaupunki 
17.-20.9. Omnia Leppävaara Espoo
1.10 Atea Focus Helsinki
11.10 Tyttöjen päivä, Heureka Vantaa
15.-16.10 VET Expo, Töölönlahti Helsinki
24.10 OEP syyssseminaari Kuopio

 

 Tekoälyrekka on Espoon kaupungin, Lenovon, Microsoftin ja Omnian yhteistyöhanke. Lue lisää: www.tekoalyrekka.fi 

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

Koulutus

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

Terveydenhuolto

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Mistä oppimisen digitalisaatiossa on kyse?
    Mistä oppimisen digitalisaatiossa on kyse?

    Tässä kohtaa oppimisen tarinat käyvät jännittäviksi, suorastaan mielikuvituksellisiksi. Uudella teknologialla ja algoritmisella ajattelulla voidaan nimittäin päästä syvälle oppimisen prosesseihin, tukemaan ja analysoimaan, suomaan luovuudelle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Ja ei – emme ole tässä markkinoimassa laitteita tai ohjelmia, vaan kannustamassa kaikkia koulun toimijoita aitoon digitalisaatioon. Siinäkin on nimittäin 95-prosenttisesti kyse ihmisistä ja vain 5-prosenttisesti teknologiasta. Digitalisaatio muuttaa […]

Asiakastarinat

  • Nainen tutkimuksissa
    Ennakoiva huolto parantaa syöpäpotilaiden elämän laatua

    Yli 17 000 000 ihmistä sairastaa vuosittain syöpää, ja tämän luvun odotetaan nousevan tulevina vuosina merkittävästi. Tehokkaiden ja edullisten hoitotapojen kehittäminen on erittäin tärkeää. Microsoft Azure IoT:n käyttöönoton jälkeen IBA Worldwide, lääketieteellisten syöpähoitolaitteiden johtava kehittäjä, on pystynyt vähentämään laitteidensa huoltokustannuksia ja nopeuttamaan niiden korjausta. Sen kehittämä protoniterapiateknologia on kehityksen kärjessä, mutta se edellyttää merkittäviä investointeja. […]

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

  • Esittelyssä Kumppanikehitystiimi
    Esittelyssä Kumppanikehitystiimi

    95% Microsoftin liikevaihdosta tulee kumppaneidemme kautta. Meillä Microsoftin kumppanitiimissä on mahtava etuoikeus tutustua erilaisiin kumppaneihin, ja osana koko alan transformaatiota ekosysteemimme muuttuu jatkuvasti. Välillä itsekin mietin ketkä kumppaneitamme nykyään ovat? Onko esimerkiksi teollisuusyritys, joka kehittää softaa oman liiketoimintansa kasvattamiseen Microsoftin teknologialla kumppani? Kyllä mielestäni on – varsinkin jos yritys pyrkii myymään kehittämäänsä teknologiaa myös muille. […]

Media

Tietoturva ja tietosuoja

Vinkit