Siirry pääsisältöön

Kumppaniblogi – Innofactorin Microsoft Dynamics 365 Kokemuspajan ensiaskeleet

Jani Savolainen

Jani Savolainen

liiketoimintajohtaja (Dynamics)

Lukuaika, 3 min.

“Konkretiaa, ei vain hienoja kalvoesityksiä tai konsulttien vetämiä demoja, joissa kaikki sujuu kuin Strömsössä”,

“Uusia ajatuksia miten tekeminen meillä voisi muuttua”

“Voisimmeko oppia tekemään asioita toisin kuin mihin olemme tottuneet?”

Nämä olivat muutamia asioita, joita asiakkaamme odottivat käynniltään Suomen ensimmäisessä Dynamics 365 Kokemuspajassa Innofactorin Espoon Campuksella.

Konkretiaa, ei pelkkää puhetta ja pohdintaa

Kun organisaatio miettii miten lähtisi digitalisoimaan prosessejaan, maalailen usein asiakkaalle tulevaisuuden visiota siiloutumattomasta yhdessä tekemisestä organisaation eri tiimien kesken, asiakkaan kokemasta saumattomasta palvelukokemuksesta ja myynnin uusista toimintamalleista, joiden avulla tekeminen tehostuu. Mutta miten välittäisin jokaiselle loisteputkien valaisemassa huoneessa istuvalle asiakkaalle tunteen siitä, että kohta organisaation tekeminen voi ihan oikeasti olla uudella tasolla? Entä miten tartuttaa innostusta ja uskoa muutoksen hyvään voimaan mahdollisuutena, eikä uhkana, silloin kun sähköposti pursuaa kyselyitä asiakkailta toimituksen ajankohdasta ja puhelin soi myyjien tiedustellessa samaa?

Inspiraation heräämiseen tarvitaan kalvojen lisäksi konkretiaa.

Monet asiakkaat osaavatkin jo kysyä mahdollisuutta kokeilla ja testata järjestelmiä heidän tarpeitaan vastaavissa tilanteissa. Erilaisista PoCeista ja MoCeista on saatu vuosien saatossa hyviä tuloksia, joiden avulla on ponnistettu konseptitasolta täysin uusiin toimintatapoihin.

Mutta mitä jos organisaation on vaikea kirkastaa ajatusta siitä, mitä se todella haluaa, tarvitsee ja mikä lopulta on edes mahdollista? Eri järjestelmiin on mahdollista tutustua Microsoftin sivuilta ladattavien 30 päivän ilmaisten kokeiluversioiden avulla, minkä lisäksi YouTubesta löytyy roppakaupalla erinomaisia teknistä käyttöä tukevia videoita. Nämä apukeinot ovat toki hyödyllisiä, mutta eivät auta selventämään miten organisaatio tästä oikeasti hyötyy, miten toiminta käyttöönoton avulla tehostuu tai miten varmistetaan, että järjestelmän käyttö omaksutaan osaksi normaalia työpäivää.

Miltä digitaalinen muutos sitten näyttää käytännössä?

Valo alkoi vilkkua pöydällä aiheuttaen jonkinlaisen hälytyksen, ilmoituksen poikkeamasta.

”No niin, katsos nyt, poikkeama havaittu!” pörssiyhtiön toimitusjohtaja nauroi ja iski silmää kollegalleen pöydän toisella
puolella, joka hetken päästä silmät innostusta loistaen mutta hieman ällistyneenä huudahti “Oikeasti, johtuiko hälytys siitä? Tällaisen minä haluan ja heti!”

Niin, tehokas digitalisoitu prosessi pääsi automatisoidulla toimenpiteellä yllättämään asiakkaan kesken Kokemuspajan. Aamun aikana oli jo siirrytty kokeilemaan miten markkinoinnin, myynnin ja kenttätyön eri vaiheissa kertynyt tieto ja asiakkaan sekä toimittajan reaaliaikainen kommunikaatio onnistuu vaivattomasti. Kuvitteellisen, mutta todellisista tilanteista ja esimerkeistä luodun yrityksen tarinan avulla päästiin kokeilemaan laajasti uusia vaivattomia Dynamicsin työkaluja. Jos jokin tuntuikin alussa haastavalta, kollegani Juhani ohjasi ryhmää varmoin ottein eteenpäin. Ihan kuten projekteissakin, koulutamme ja varmistamme, että kaikki osaavat käyttää järjestelmää jokapäiväistä tekemistä tukevalla tavalla.

Uusi työskentelytapa itse koettuna on vakuuttanut useita Kokemuspajan kävijöitä. Kävijät ovat olleet erityisen vaikuttuneita siitä, miten sosiaalisen myynnin mahdollisuuksia voidaan hyödyntää muodostettaessa 360-näkymää asiakkuuteen. Eräs myyntijohtaja ilmoittikin heti Kokemuspajan jälkeen haluavansa hyödyntää Sales Navigatorin tarjoamia mahdollisuuksia omassa organisaatiossaan. Viikkoa myöhemmin kaikilla myyjillä oli käytössään lisäarvoa tuottava toiminnallisuus. Välitön hyöty B2B myyjien arjessa näkyi näin nopeasti organisaation jo muutoin käyttäessä Dynamics Salesia, jota kehitetään nyt monin tavoin.

Kokemuspajan ensiaskeleet ovat siis sujuneet hyvin, ja organisaatiot ovat nähneet käytännössä, miten he voivat tehostaa ja virtaviivaistaa prosessejaan. Jos digitaalisten ratkaisujen käyttäminen ydinliiketoimintaprosessien tueksi mietityttää, suosittelemme lämpimästi Kokemuspajaan tutustumista sekä ajan varaamista maksuttomaan, organisaation päätöksentekijöille suunnattuun sessioomme.

Kokeile Microsoft Dynamicsia maksutta

Yhdistä CRM- ja ERP-ominaisuudet ja murra tietosiiloja Dynamics 365:n avulla

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Koulutus

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kouluille ja opettajille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kouluille ja opettajille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

  • Tyttö tekee läksyjä

    Mittelschule Kirchdorf: Uudenlaista hybridioppimista digitalisaation kautta

    ”Halusimme tehdä asiat mahdollisimman helpoiksi sekä oppilaille että opettajille. Digitalisaation myötä olemme ymmärtäneet, että perinteisen opetuksen ja opiskelun täydentäminen teknologiaratkaisuilla on sijoitus tulevaisuuteen – ei pelkästään oppilaiden, vaan meidän kaikkien kannalta.” Itävaltalaisessa Mittelschule Kirchdorfissa opettajana ja IT-järjestelmänvalvojana työskentelevä Martin Schnetzer pohtii koulussaan viimeisen vuoden aikana tapahtunutta digitaalista muutosta sekä Microsoft Teamsin ja Surface-laitteiden käyttöönoton positiivista vaikutusta. […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on ottanut käyttöön HUS Acamedic tutkimusympäristön, joka on ensimmäisenä pilvipohjaisena palveluna saanut Suomen sosiaali- ja terveysalan lupaviranomaisen Findatan hyväksynnän toisiolain mukaiselle terveystiedon käytölle. Kysymyksessä on palvelu, jonka valtavaa kapasiteettia pääsevät hyödyntämään tarvittaessa muutkin toimijat HUSin lisäksi, ja tutkimusaineistoja voidaan laajentaa myös omilla aineistoilla. Hyperskaalautuvien palvelualustojen nopea kehittyminen on johtanut siihen, […]

  • Lääkärit ja potilaat yhteisrintamassa syöpää vastaan teknologian avulla

    Lääkärit ja potilaat yhteisrintamassa syöpää vastaan teknologian avulla

    Fabian Bolin oli vain 28-vuotias saadessaan tietää sairastavansa leukemiaa. Lupaava näyttelijä tunsi syöpädiagnoosin myötä menettäneensä tulevaisuutensa hallinnan pysyvästi. Hänen kokemuksensa on aivan liian tavallinen. Euroopassa tilastoidaan vuosittain 3,7 miljoonaa uutta syöpädiagnoosia ja 1,9 miljoonaa syöpäkuolemaa. Maailman terveysjärjestön mukaan neljäsosa kaikista maailman syöpätapauksista diagnosoidaan Euroopassa, vaikka maanosassa asuu vain yksi kahdeksasosa maailman väestöstä. Syöpä on itse […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Oppimisen analytiikalla torjutaan tehokkaasti syrjäytymistä

    Oppimisen analytiikalla torjutaan tehokkaasti syrjäytymistä

    Vuosittain yli 8% suomalaisen ammatillisen koulutuksen opiskelijoista, eli yli 10 000 opiskelijaa keskeyttää opintonsa ja jää vaille tutkintoa ja ammattia. Ammattiopistoille tämä aiheuttaa haasteita kustannusten ja opiskelijoista saatavan rahoituksen tasapainottamisessa. Riskit ovat suuret sekä syrjäytymisuhan alla oleville nuorille itselleen että koko yhteiskunnalle: miten he löytävät mielekkään paikkansa maailmassa ja kasvavat yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi sen sijaan, […]

Asiakastarinat

  • joukko ihmisiä käyttää virtuaalista merikarttaa

    Microsoft Azuren avulla datavyöry on hallittavissa

    12 000 alusta sertifioineen DNV GL:n tehtävänä on varmistaa, että laivat sekä rakennetaan turvallisesti että pysyvät turvallisina. Tämä voi vaikuttaa valtavalta urakalta etenkin, kun yritys joutuu suorittamaan vuosittain yli 50 000 tarkastusta. Microsoft Azuren koneoppimisalgoritmeja hyödyntämällä yritys on kuitenkin onnistunut sekä parantamaan tehokkuuttaan, vastaamaan paremmin asiakkaidensa tarpeisiin että kasvattamaan liiketoimintaansa. Microsoftin ratkaisuihin kokonaisvaltaisesti tukeutuva DNV […]

Digitalisaatio

  • 9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla

    9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla

    Jokainen opiskelija ja opettaja ansaitsee työnsä tueksi vain parasta. Tämän tueksi tarjoamme yhdeksän näkökulmaa oppimisen, opettamisen ja teknologian parhaaseen liittoon. Uskomme, että laadukkaat tietokoneet ja ohjelmistot pystyvät merkittävästi parantamaan opiskelijan kykyä kommunikoida, oppia sekä soveltaa oppimaansa. Microsoftin teknologiat aina laitteista ja käyttöjärjestelmästä sovelluksiin on suunniteltu auttamaan jokaista opiskelijaa käyttämään koko potentiaaliaan.    1.Teknologia tukee oppimista monipuolisesti Vaikuttavatko teknologia– ja laitevalinnat oppimistuloksiin? […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – Tieto Oyj kertoo miksi kaikki kannattaa hankkia pilvestä

    Kumppaniblogi – Tieto Oyj kertoo miksi kaikki kannattaa hankkia pilvestä

    Dataa ja tekoälyä tehokkaasti hyödyntävät yritykset saavuttavat teollisuudessakin jo vauhdilla kilpailuetua. Tieto Oyj ja Heikki Alho kertoo tässä kirjoituksessa miksi yrityksissä kannattaa nyt tosissaan panostaa ketteryyttä ja integroitavuutta tarjoavaan pilviekosysteemiin. Kyse on tuotannon, logistiikan ja alihankinnan tehostamisesta sekä kyvystä panostaa uusiin palveluihin. Toiminnanohjauksessa ollaan siirrytty pilven myötä ’evergreen’-aikakauteen, jossa kehitys on jatkuvaa. Kymmenen vuoden välein […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on ottanut käyttöön HUS Acamedic tutkimusympäristön, joka on ensimmäisenä pilvipohjaisena palveluna saanut Suomen sosiaali- ja terveysalan lupaviranomaisen Findatan hyväksynnän toisiolain mukaiselle terveystiedon käytölle. Kysymyksessä on palvelu, jonka valtavaa kapasiteettia pääsevät hyödyntämään tarvittaessa muutkin toimijat HUSin lisäksi, ja tutkimusaineistoja voidaan laajentaa myös omilla aineistoilla. Hyperskaalautuvien palvelualustojen nopea kehittyminen on johtanut siihen, […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]