Siirry pääsisältöön
Pulse

Miten rakennat sillan tekoälyhypen ja todellisuuden välille?

Kari Aarvala

Kari Aarvala

Suurasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja

Lukuaika, 2 min.

Tekoälyhypeltä on mahdotonta välttyä, sillä tekoälystä kirjoitetaan nyt paljon. Ennen kuin otsikon kysymykseen voi järkevästi vastata, täytyy selventää pari perusasiaa.

Tekoäly (tai AI) voidaan määritellä kategorisoimalla se esimerkiksi kolmeen osa-alueeseen:

  • Ihmisen kaltainen toiminta ja simulointi. Esimerkkeinä chatbotit, virtuaaliassistentit, verkkopalvelujen suositukset aiempaan perustuen ja kognitiiviset palvelut kuten puheen, tekstin tai kuvan tunnistaminen.
  • Analysoinnin ympärille rakennettu toiminta. Esimerkkeinä ennustaminen, segmentointi, kategorisointi tai heikkojen signaalien tunnistaminen tietomassoista.
  • Automatisointi. Esimerkkeinä digitaaliset kaksoset, prosessien optimointi, automatisoitu osakkeiden välitys.

Väitän, että kaikilla meistä on jokin käsitys tai kokemus tekoälystä. Eri tutkimusten mukaan se on erityisesti ylimmän johdon ykkösprioriteetti, oli kyse sitten toimitus-, tietohallinto- tai muista liiketoimintajohtajista.

Toisaalta tekoälyviesti ei ole vielä saavuttanut koko organisaatiota. Syksyllä julkaisemamme tekoälytutkimuksen perusteella alle 30 % henkilöstöstä kokee tekoälyn omakseen tai liiketoiminnan kannalta tärkeäksi. Saman tutkimuksen mukaan johto kokee tekoälyn tärkeimmäksi liiketoimintaa kehittäväksi tekijäksi, mutta vain noin kolmannes tutkimukseen osallistuneista suomalaisyrityksistä on tehnyt tai aikoo tehdä sillä jotain merkittävää seuraavan 12 kuukauden aikana.

Tämä ei tunnu loogiselta. Hukkuvatko tekoälyn mahdollisuudet sen ympärillä olevan hypen jalkoihin? Vai onko kyse osaamisen tai resurssien puutteesta? Tähän me Microsoftissa panostamme kouluttamalla Suomeen tuhansia uusia tekoäly- ja dataosaajia jo nyt ja seuraavien vuosien aikana.

Tekoäly ei vie työpaikkoja, vaan antaa monelle työntekijälle ylennyksen tehdä mielekkäämpiä tai uusia tehtäviä. Gartner ennustaa, että vuodesta 2020 alkaen tekoälyn kautta syntyy 500 000 uutta nettotyöpaikkaa globaalisti. Ja niin tässä kuin monessa muussakin teknologisessa kehityksessä – aikaiset omaksujat saavat suurimmat hyödyt.

Kenelle tekoäly siis kuuluu ja miten rakennetaan silta hypestä todellisuuteen?

  1. Älä jää vierestä katsomaan tekoälyhypeä – tekoäly kuuluu kaikille, joten koko yritys pitää saada mukaan. Työntekijöiltä saa monesti parhaat kehitysehdotukset, joten tuo tekoäly alusta alkaen kaikkien saataville.
  2. Älä tyydy ainoastaan automatisoimaan olemassa olevaa toimintoa tai prosessia ja keskity pelkästään operatiiviseen tehokkuuteen, vaan hyödynnä kaikkia tekoälyn mahdollisuuksia.
  3. Etsi uusia esimerkkejä yli toimialarajojen.
  4. Älä jumiudu miettimään nykyisen osaamisen luomia rajoja, vaan kokeile, kouluta, osallista ja aktivoidu – ja hyväksy myös epäonnistumiset.
  5. Eettisyys on tärkeää, mutta älä tee siitä tekosyytä olla tekemättä mitään.

Oletpa tekoälystä mitä mieltä tahansa, varmaa on, että sillä on tulevien vuosien teknologiakehityksessä merkittävä rooli ja olemme nähneet sen tuomista mahdollisuuksista vasta jäävuoren huipun. Jo nyt on toteutettu ja käynnissä niin merkittäviä tekoälyhankkeita, että tulevaisuuden hyötyjen ja mahdollisuuksien odotus tuntuu pitkältä.

Tiesitkö, että tekoälyn kasvojentunnistusominaisuuden avulla pystytään kehittyneissä maissa löytämään 80 % kadoksissa olevista ihmisistä tai että tarpeettomien potilaskäyntien määrä lääkärissä ja päivystyksessä vähenee 20 miljoonalla käyntikerralla, kun kroonisista sairauksista kärsivät ihmiset saadaan tekoälyn avulla toimivien ennakkohoitopalveluiden piiriin. Vaikuttavaa vai mitä? Mikä on teidän innovaationne?

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kuntien IT-suunnittelijoille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kuntien IT-suunnittelijoille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

  • Tyttö tekee läksyjä

    Mittelschule Kirchdorf: Uudenlaista hybridioppimista digitalisaation kautta

    ”Halusimme tehdä asiat mahdollisimman helpoiksi sekä oppilaille että opettajille. Digitalisaation myötä olemme ymmärtäneet, että perinteisen opetuksen ja opiskelun täydentäminen teknologiaratkaisuilla on sijoitus tulevaisuuteen – ei pelkästään oppilaiden, vaan meidän kaikkien kannalta.” Itävaltalaisessa Mittelschule Kirchdorfissa opettajana ja IT-järjestelmänvalvojana työskentelevä Martin Schnetzer pohtii koulussaan viimeisen vuoden aikana tapahtunutta digitaalista muutosta sekä Microsoft Teamsin ja Surface-laitteiden käyttöönoton positiivista vaikutusta. […]

Rahoitus ja vakuutukset

  • a woman sitting at a desk in front of a laptop computer in a virtual meeting

    Rahoituspalvelujen digitaalinen foorumi: koronaviruspandemian vaikutukset

    Bill Borden, varatoimitusjohtaja Microsoft Worldwide Financial Services ja McKinseyn ja Manulifen erikoisvieraat keskustelevat alan uusimmista opeista.

  • kaupunkinäkymä

    Datan kerääminen auttaa säästämään vettä

    Rahoitusalan yritys Ibercaja on yli 140 vuoden historiansa aikana ollut vahvasti mukana kehittämässä Espanjan koillisosia. Maaseudulla sijaitsevien asiakkaiden tukemiseksi ja paikallisen vesipulan ratkaisemiseksi yritys auttaa nyt maanviljelijöitä digitalisoimaan viljelykasvien hallintaa. Tässä muutoksessa ovat keskeisessä osassa esineiden internetiä (IoT) tukevat laatikot, jotka keräävät reaaliaikaista tietoa maanviljelijän pelloilta. Useiden anturiensa avulla nämä tehokkaat IoT-laitteet mittaavat hyperpaikallista tietoa […]

Teollisuus

  • joukko ihmisiä käyttää virtuaalista merikarttaa

    Microsoft Azuren avulla datavyöry on hallittavissa

    12 000 alusta sertifioineen DNV GL:n tehtävänä on varmistaa, että laivat sekä rakennetaan turvallisesti että pysyvät turvallisina. Tämä voi vaikuttaa valtavalta urakalta etenkin, kun yritys joutuu suorittamaan vuosittain yli 50 000 tarkastusta. Microsoft Azuren koneoppimisalgoritmeja hyödyntämällä yritys on kuitenkin onnistunut sekä parantamaan tehokkuuttaan, vastaamaan paremmin asiakkaidensa tarpeisiin että kasvattamaan liiketoimintaansa. Microsoftin ratkaisuihin kokonaisvaltaisesti tukeutuva DNV […]

  • Microsoft Dynamics 365 for Field Service toi Handicarelle välittömiä etuja

    Microsoft Dynamics 365 for Field Service toi Handicarelle välittömiä etuja

    Handicare on ottanut käyttöön Microsoft Dynamics 365 for Field Service-ratkaisun. Ratkaisun hyödyt kävivät selväksi välittömästi: parempi yhteistyö toimiston ja kenttähenkilöstön välillä, enemmän tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä sekä lisääntynyt asiakastyytyväisyys. Handicare pystyy nyt tukemaan asiakkaitaan optimaalisella tavalla.

Terveydenhuolto

Vähittäiskauppa

  • Raportti: Näkemyksiä vähittäiskaupasta – Valjasta datan voima

    Raportti: Näkemyksiä vähittäiskaupasta – Valjasta datan voima

    Vähittäiskauppa-ala muodostaa merkittävän osan monien maiden bruttokansantuotteesta, työllistää kymmeniä miljoonia ihmisiä ja on osa lähes kaikkien elämää. Saadaksemme alasta tarkempaa tietoa tänä poikkeuksellisen epävaakana aikana toteutimme hiljattain kyselytutkimuksen, johon osallistui 100 vähittäiskauppa-alan johtajaa. Kyselyssä he kertovat kohtaamistaan liiketoimintahaasteista ja siitä, kuinka he käyttävät tai aikovat käyttää analytiikkaa ja pilvipalveluja vastatakseen nykypäivän kuluttajien vaatimuksiin. Vähittäismyyjät, jotka […]

  • Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Pohdi hetki, kuinka monta vaihtoehtoa sinulla on aina, kun mielesi tekee jotain juotavaa. Vettä? Mehua? Limua? Haluatko yksittäisen tölkin vai kuuden tölkin pakkauksen? Tai ehkäpä litran pullon? Tosiasiassa me kuluttajat odotamme, että meillä on paljon vaihtoehtoja – ja maailmanlaajuinen virvoitusjuomateollisuus vastaa tähän kysyntään. Johtava meksikolainen virvoitusjuomien valmistaja ja jakelija Arca Continental tietää, että raakadatan muuntaminen […]

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Oppimisen analytiikalla torjutaan tehokkaasti syrjäytymistä

    Oppimisen analytiikalla torjutaan tehokkaasti syrjäytymistä

    Vuosittain yli 8% suomalaisen ammatillisen koulutuksen opiskelijoista, eli yli 10 000 opiskelijaa keskeyttää opintonsa ja jää vaille tutkintoa ja ammattia. Ammattiopistoille tämä aiheuttaa haasteita kustannusten ja opiskelijoista saatavan rahoituksen tasapainottamisessa. Riskit ovat suuret sekä syrjäytymisuhan alla oleville nuorille itselleen että koko yhteiskunnalle: miten he löytävät mielekkään paikkansa maailmassa ja kasvavat yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi sen sijaan, […]

Asiakastarinat

  • Mies katselee tablettia tehtaalla

    Schipholin lentokentän muutos kestävän kehityksen mukaiseksi

    Yli 71 miljoonaa matkustajaa kulkee vuosittain Schipholin lentokentän lävitse. Se on yksi Euroopan suurimmista lentokentistä. Jotta kaikille matkustajille voidaan tarjota mahdollisimman sujuva lentokenttäkokemus, 17 000 resurssia on pidettävä huollettuina 24 tuntia päivässä, 7 päivää viikossa. Erinomaisen palvelun toimittamista ja ylläpidon optimointia varten BAM Bouw en Techniek toteutti datapohjaisen kenttäpalvelusovelluksen. Se varmistaa, että kenttäpalveluteknikoilla on käytössään […]

Digitalisaatio

  • 9 tapaa saada kenttäpalvelukeskus tuottamaan voittoa

    9 tapaa saada kenttäpalvelukeskus tuottamaan voittoa

    Enemmän voittoa kuin kuluja tuottava palvelu on minkä tahansa organisaation tavoitteena. Listasimme muutamia vinkkejä tämän tavoitteen saavuttamiseen. 1. Tunne tarjontasi Tuotteen tai palvelun markkinoinnin tärkeitä elementtejä on tuntea oma tarjonta läpikotaisin ja tietää, miten potentiaaliset asiakkaat tarinaasi suhtautuvat. Mieti, mitä haluaisit asiakkaidesi sanovan yrityksestäsi ja missä se on parempi kuin alan muut yritykset. 2. Tarjoa […]

Kumppaniblogi

  • Zure auttaa ContractZenia kansainvälistymään Azuren avulla

    Zure auttaa ContractZenia kansainvälistymään Azuren avulla

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. ? Zuren Azure-kokemus ja Microsoft Azuren globaalit palvelut tukevat ContractZenin kansainvälistymistä. ContractZen on innovatiivinen SaaS-ratkaisu, jolla vastataan koventuvan regulaation, tietoturvavaatimusten sekä kansainvälisen kilpailun tuomiin haasteisiin hyvän hallintotavan osalta. Palvelun tavoitteena on järisyttää markkinoita tarjoamalla kilpailijoitaan intuitiivisempi ja nopeampi työskentelytapa murto-osalla kustannuksista. ContractZenillä […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]