Siirry pääsisältöön
Pulse
Suuri punainen laiva telakalla, aluksella muutamia miehiä

Säkenöivää iloa: energiasektorin siivoustalkoot Dynamics 365:n avulla

Microsoft

Microsoft

Lukuaika, 1 min.

Liiketoiminnan kasvu digitaalisena aikana on nopeampaa kuin koskaan ennen, mutta siihen liittyy omat haasteensa. Vaikka nopea kasvu on myönteinen asia mille tahansa yritykselle, vanhentuneita järjestelmiä ja käytäntöjä voi kasautua nopeasti, kun yritykset laajenevat ja fuusioituvat.

Pohjoismaiselle energia-alan jättiläiselle Gasumille tämä oli melkoinen haaste. Yritys huomasi, että sen kansainvälisten operaatioiden yksittäin räätälöidyt ERP-järjestelmät vievät runsaasti työntekijöiden aikaa, ja niiden käyttö edellytti erikoistunutta henkilökuntaa. Siirtyminen Dynamics 365:een antoi sille juuri oikean sysäyksen, jonka myötä se pystyi tehokkaasti järjestelemään moninaisten prosessiensa kaaosta tehokkaan pilvipalvelun avulla.

Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa toimiva Gasum omistaa 12 biokaasujalostamoa. Yritys on Pohjoismaiden suurin biohajoavien jätteiden jalostaja. Organisaation sisällä on tapahtumassa huomattavia muutoksia useiden suurten yrityskauppojen ja energia-alan yritysten toimintaa säätelevien uusien lakien johdosta. Yrityksen missiona on parantaa kestävää energiantuotantoa, mutta sillä oli myös akuutti tarve hallita ERP-järjestelmiensä sekavuutta.

Pilvipohjaista helppokäyttöisyyttä

Gasum päätti hyödyntää Microsoft Dynamics 365:n pilvipohjaisten järjestelmien joustavuutta ja yksinkertaisuutta. Kun yritys on nyt saanut siirrettyä yli puolet järjestelmistään pilveen, se on pystynyt vapauttamaan resursseja uusille hankkeille, vähentämään paikallisten ratkaisujen aiheuttamia kustannuksia sekä parantanut ja sujuvoittanut eri toimintojen välisiä työnkulkuja. Gasum on varma siitä, että energiantuotannon tulevaisuus perustuu pilvipalveluiden hyödyntämiseen.

Vanhojen järjestelmien käyttö on yrityksissä melko yleinen ongelma, sillä erilaisia ainutkertaisia asennuksia on niin paljon. Tämä tarkoittaa, että muutoksiin tarvitaan ihmisiä, jotka hallitsevat näiden järjestelmien räätälöinnin. Nyt, kun käytössämme on Dynamics 365, meillä on laajemmat mahdollisuudet käyttää eri toimittajia. Asennukset ovat vakioituja ja tunnettuja.

Lue koko asiakaskertomus

Maksuton e-kirja: Kehitä ERP-ratkaisujasi – tue yrityksesi ketteryyttä Dynamics 365:n avulla

Tutustu siihen, miten Microsoft Dynamics 365:n pilvipohjaiseen ERP-järjestelmään päivittäminen auttaa tekemään yrityksestäsi ketterämmän.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

Koulutus

  • Turvallisesti netissä
    Turvallisesti netissä

    Diginatiivien aikakaudella moni aikuinen pohtii, miten ohjeistaa lapsia verkon käyttöön. Myös lapset kohtaavat hämmentäviä sisältöjä ja pohtivat, mitä tehdä. Whatsapp, Snapchat, Instagram, Twitter, Youtube, Facebook, keskustelufoorumit ja blogit ovat pullollaan sisältöä, joka ei välttämättä sovi lapsille. Oppimisen Pohjantähti -ohjelmassa on tuotettu infograafiopas tueksi aikuisille ja lapsille turvalliseen netin käyttöön. Se sisältää 5 vinkkiä aikuisille ja […]

  • Tekoälytaitajien koulutus käynnistyi Kaakkois-Suomesta
    Tekoälytaitajien koulutus käynnistyi Kaakkois-Suomesta

    Microsoft käynnisti 9.1. ensimmäisen Tekoälytaitajat-kurssin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Xamkin kanssa. Kurssin tarkoitus on saada kaivattuja uusia tekoälytaitajia työmarkkinoinnille ja Microsoftin kumppaniyrityksiin sekä pienentää samalla ICT-sektorin osaajapulaa. Lokakuussa julkaisemamme Suomen Tulevaisuus Nyt -tekoälyohjelman yksi keskeinen tavoite on vahvistaa suomalaisten tekoälyosaamista. Osana tekoälyohjelmaa olemme käynnistelleet yhteistyötä korkeakoulujen kanssa tekoälykoulutuksen lisäämiseksi osaksi koulujen kurssivalikoimaa. Xamkin lisäksi ainakin pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulut […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

Terveydenhuolto

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Turvallisesti netissä
    Turvallisesti netissä

    Diginatiivien aikakaudella moni aikuinen pohtii, miten ohjeistaa lapsia verkon käyttöön. Myös lapset kohtaavat hämmentäviä sisältöjä ja pohtivat, mitä tehdä. Whatsapp, Snapchat, Instagram, Twitter, Youtube, Facebook, keskustelufoorumit ja blogit ovat pullollaan sisältöä, joka ei välttämättä sovi lapsille. Oppimisen Pohjantähti -ohjelmassa on tuotettu infograafiopas tueksi aikuisille ja lapsille turvalliseen netin käyttöön. Se sisältää 5 vinkkiä aikuisille ja […]

Asiakastarinat

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

Media

Tietoturva ja tietosuoja

Vinkit