Siirry pääsisältöön

Äitiyslomani jälkeen minusta tuli Pelle Peloton

Daniela Ekholm

Daniela Ekholm

Finance Manager

Lukuaika, 3 min.

Daniela Ekholm on työskennellyt Microsoftilla taloushallinnossa kuuden vuoden ajan. Näiden vuosien aikana Ekholm on oppinut tuntemaan työnsä läpikotaisin. Viime vuoden elokuussa hänen työnkuvansa muuttui kuitenkin kertarykäyksellä.

Ammatillinen identiteetti mankelissa

Miltä sinusta tuntuisi palata vuoden äitiyslomalta ja huomata jonkun toisen hoitelevan työtehtäviäsi? Minulle se oli shokki.

Olen työskennellyt Microsoftilla taloushallinnon tiimissä yhteensä kuuden vuoden ajan. Sinä aikana minulle on kehittynyt vahva ammatillinen identiteetti. Business Controllerina autan organisaatiotamme ennustamaan myyntiä, toimin johtoryhmämme tukena kaikissa talousasioissa ja autan myyntitiimejämme parhaan kykyni mukaan.

Vuosien aikana olen oppinut ennustamaan tarkasti paitsi myyntiä myös omien työpäivieni sisältöä. Kerran viikossa pulssi liiketoimintayksiköiltä. Isompi ponnistus kvartaaleittain. Loppurypistys tilikauden päätteeksi.

Vuosi sitten äitiyslomalta palattuani huomasin kuitenkin, että toimenkuvani oli heitetty mankeliin, enkä heti tunnistanut uutta rooliani. Tekoälyn kehittäminen oli vuoden poissaoloni aikana viety niin pitkälle, että se muutti miltei kolmasosan päivittäisestä työstäni.

Vaikka tiesin jo ennen äitiyslomaani, että tekoälyä kehitettiin organisaatiossamme taloushallinnon tueksi ja ehdin olla itsekin mukana kouluttamassa ja testaamassa sitä, niin muutoksen laajuus yllätti minut täysin.

Excelin pyörittäjästä keskustelijaksi

Kuvailisin alkushokin jälkeistä tunnetilaa innostuneeksi paniikiksi. Innostus heräsi ymmärryksestä, että tekoäly ihan oikeasti kykenee suoriutumaan monista rutiineista varsin itsenäisesti ja auttaa samalla minuakin tekemään työni paremmin ja nopeammin.

Tekoäly vapautti aikaa tehdä paljon muutakin kuin mihin olin aikaisemmin tottunut. Olen nykyisin Excel-taulukoiden pyörittäjän sijaan ennemmin käyttäjä ja tulkki. Minulla on merkittävästi aiempaa enemmän aikaa keskustella ihmisten kanssa ja olla kiinnostunut organisaatiomme asioista oman toimenkuvani ulkopuolellakin.

Paniikkia nostatti muutoksen välittömyys, sillä työni muuttui kertarysäyksellä.

Muutokseen sopeutuminen on varmasti yksilöllinen asia. Joku toinen saattaa rakastaa rutiineja ja saada turvaa siitä, että työpäivät muistuttavat pitkälti toisiaan. Minä en rutiineista niin välitä.

Koska tekoälyn vaikutus työntekoon on niin valtava, tarvitaan yritysjohdolta empatiaa ja kykyä auttaa työntekijöitä yksilöllisesti.

Daniela Ekholm, Finance Controller, Microsoft Suomi

Yksi voi tarvita apua tiimitaitojen opettelussa, kun taas joku toinen kaipaa enemmän teknistä tukea tekoälysovellusten hyödyntämisessä. Johdon tuki ja uuden oppimiseen kannustava yrityskulttuuri auttavat sopeutumaan muutokseen.

Minkälainen työkaveri tekoäly on?

Minun ja tekoälyn välinen työsuhde muistuttaa monella tapaa Aku Ankasta tutun Pelle Pelottoman ja hänen luottoapurinsa Pikku apulaisen välistä suhdetta. Pikku apulainen tosin syntyi Pellen tekemien kokeiden kautta vahingossa. Meiltä tekoälyn kehittäminen tehokkaaksi työkaveriksi vei useamman vuoden.

Pikku apulaisen tavoin meidän hyödyntämä tekoäly ei puhu ihmisten kieltä, vaan sen aivoituksia pitää osata tulkita. Se vaatii koulutusta ja ammattitaitoa. Niiden merkitys ei minun työssäni ole tekoälyn saapumisen myötä kadonnut mihinkään.

Tekoäly ei tee töitä puolestani, mutta on minulle suunnaton apu rutiinien hoitamisessa. Työnjakomme on karkeasti sellainen, että tekoäly tekee valmistelut ja minä vien työt maaliin. Tekoäly syöttää ja minä lauon.

Minulta kysyttiin äskettäin, onko tekoäly hyvä työkaveri.

Minusta on. Hyvä työkaveri innostaa ja avartaa sekä pakottaa miettimään asioita uudella tavalla – juuri sellainen tekoäly on. Sparraava partneri.

 

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Nyenroden kauppakorkeakoulu: Tietolähteiden yhdistäminen yhtenäisellä tavalla

    Nyenroden kauppakorkeakoulu: Tietolähteiden yhdistäminen yhtenäisellä tavalla

    Nyenroden kauppakorkeakoulu oli keskellä uuden SaaS-pohjaisen talousjärjestelmän integraatiosuunnittelua, kun se huomasi, että ratkaisun yhdistäminen lukuisiin muihin järjestelmiin olisi odotettua monimutkaisempaa. Tämän seurauksena kauppakorkeakoulu pyysi apua Microsoftin kumppaniverkoston jäseneltä Wortellilta, joka ehdotti Azure Unified Pipelinen käyttöönottoa datayhteyksien standardoimiseksi koko tietoympäristössä. “Vuosien ajattelimme IT-infrastruktuuriamme pastasalaattina – sekoituksena erilaisia ainesosia, jotka toimivat yhdessä. Mutta asiaa tutkittuamme tajusimme, että kyseessä […]

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Rahoitus ja vakuutukset

  • Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

    Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

      Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Asiakkaiden sydämistä ja rahoista kilpailevat yhä enenevissä määrin ketterät maksupalveluntarjoajat sekä Googlen ja Applen kaltaiset toimijat. Kuluttaja ei enää kysy, milloin paremmat palvelut tulevat – tarjolla on niin paljon uusia vaihtoehtoja, että asiakas voi vaihtaa palveluntarjoajaa parissa minuutissa kotisohvalta käsin. Enää […]

  • Woman taking a credit card out of a wallet

    Rahoituspalveluyritys panostaa bottien tulevaisuuteen

    Raiffeisen on kehittänyt chatbotin, jotta se voi pysyä kilpailukykyisenä ja palvella asiakkaitaan paremmin.

Teollisuus

  • Älykkäät ratkaisut auttavat säästämään vettä, rahaa… ja ympäristöä

    Älykkäät ratkaisut auttavat säästämään vettä, rahaa… ja ympäristöä

    Grundfos on maailman johtava kehittyneiden pumppuratkaisujen ja vesiteknologian toimittaja. Se edistää maailmanlaajuisesti kestävää kehitystä uraauurtavilla teknologioilla, jotka parantavat ihmisten elämänlaatua ja terveyttä kaikkialla maailmassa. Tämän vuoksi Grundfos jatkaakin älypumppuratkaisujen älytoimintojen kehittämistä Microsoft IoT Suiten ja Microsoft Dynamics 365:n avulla.

  • Guy standing next to plane looking at Smartwatch to check reporting.

    Air France Industries KLM Engineering & Maintenancen tytäryhtiö EPCOR ennakoi tulevia vikatilanteita datan ja tekoälyn avulla

    EPCOR tarjoaa ylläpito-, korjaus- ja huoltopalveluja huippuluokan testilaitoksessaan lentokoneiden paineilmakomponenteille ja ulkoisille virtayksiköille (APU-yksiköille). APU-yksikkö vastaa pääkoneiden käynnistämisestä ja tarjoaa virtaa lentokoneen perustoimintoihin. EPCOR auttaa lentoyhtiöitä saavuttamaan kustannus-, turvallisuus- ja luotettavuustavoitteensa hyödyntämällä pilvipohjaista APU-dataa, innovatiivista analytiikkaa ja koneoppimista. Tämän tuloksena lentojen myöhästelyjä pystytään vähentämään. Air France Industries KLM Engineering & Maintenance -konserniin kuuluva EPCOR lisäsi APU-yksikköjen […]

Terveydenhuolto

Vähittäiskauppa

  • Raportti: Näkemyksiä vähittäiskaupasta – Valjasta datan voima

    Raportti: Näkemyksiä vähittäiskaupasta – Valjasta datan voima

    Vähittäiskauppa-ala muodostaa merkittävän osan monien maiden bruttokansantuotteesta, työllistää kymmeniä miljoonia ihmisiä ja on osa lähes kaikkien elämää. Saadaksemme alasta tarkempaa tietoa tänä poikkeuksellisen epävaakana aikana toteutimme hiljattain kyselytutkimuksen, johon osallistui 100 vähittäiskauppa-alan johtajaa. Kyselyssä he kertovat kohtaamistaan liiketoimintahaasteista ja siitä, kuinka he käyttävät tai aikovat käyttää analytiikkaa ja pilvipalveluja vastatakseen nykypäivän kuluttajien vaatimuksiin. Vähittäismyyjät, jotka […]

  • mies pitelee tablettia ja nainen seisoo digitaalisen näytön edessä, näytössä näkyy myymälän tuotteita (tyynyjä)

    Re-imagine Retail: Paranna tuottavuutta ja ketteryyttä

    Tässä webinaarissa käydään läpi, miten Microsoft Store mobilisoi ensimmäisen linjan henkilöstön etätyöhön alle 10 päivässä.

Valtionhallinto

  • A man sitting at a table using a laptop

    Neljä yleistä haastetta, joita hallitukset kohtaavat kriisin aikana

    Tämä blogi antaa parhaat ratkaisut kotona työskentelyyn, yhteydenpitoon, tilannetietoisuuden lisäämiseen ja tietoturvallisuuden ylläpitämiseen.

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Turvallisesti netissä

    Turvallisesti netissä

    Diginatiivien aikakaudella moni aikuinen pohtii, miten ohjeistaa lapsia verkon käyttöön. Myös lapset kohtaavat hämmentäviä sisältöjä ja pohtivat, mitä tehdä. Whatsapp, Snapchat, Instagram, Twitter, Youtube, Facebook, keskustelufoorumit ja blogit ovat pullollaan sisältöä, joka ei välttämättä sovi lapsille. Oppimisen Pohjantähti -ohjelmassa on tuotettu infograafiopas tueksi aikuisille ja lapsille turvalliseen netin käyttöön. Se sisältää 5 vinkkiä aikuisille ja […]

Asiakastarinat

  • Stora Enso muuttaa toimialaa johtamalla datan avulla

    Stora Enso muuttaa toimialaa johtamalla datan avulla

    “Kaikkien täytyy voittaa tai tämä ei toimi.” Stora Enson digitalisaatiojohtaja Samuli Savo ymmärtää, että tulevaisuudessa valmistavaa teollisuutta hallitsee data. Se, joka omistaa datan sekä jakaa ja hyödyntää sitä kaikkein tehokkaimmin, voi hyvin olla toimialan edelläkävijä seuraavat 50 vuotta. Savon mukaan tämä tarkoittaa muutoksia yritysten käytäntöihin. Muutos osana dna:ta ”Me todella uskomme dataan,” Savo sanoo. ”Mutta […]

Digitalisaatio

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – Tieto Oyj kertoo miksi kaikki kannattaa hankkia pilvestä

    Kumppaniblogi – Tieto Oyj kertoo miksi kaikki kannattaa hankkia pilvestä

    Dataa ja tekoälyä tehokkaasti hyödyntävät yritykset saavuttavat teollisuudessakin jo vauhdilla kilpailuetua. Tieto Oyj ja Heikki Alho kertoo tässä kirjoituksessa miksi yrityksissä kannattaa nyt tosissaan panostaa ketteryyttä ja integroitavuutta tarjoavaan pilviekosysteemiin. Kyse on tuotannon, logistiikan ja alihankinnan tehostamisesta sekä kyvystä panostaa uusiin palveluihin. Toiminnanohjauksessa ollaan siirrytty pilven myötä ’evergreen’-aikakauteen, jossa kehitys on jatkuvaa. Kymmenen vuoden välein […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Yritys ei enää voi suojata itseään pelkällä suojamuurilla ja laskusillalla. Maailma oli IT:n näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi kymmenen vuotta sitten. Organisaation rajat olivat tietoteknisessä mielessä helposti piirrettävissä, joten suojaukset oli mielekästä rakentaa näitä rajoja mukaillen. Voidaan ajatella, että organisaatio oli kuin keskiaikainen linna, jonka suojaamiseen riitti suojamuuri ja laskusilta. Organisaatiolla oli oma sisäinen verkkonsa ja sen […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]