Siirry pääsisältöön

Terveydenhuollon tulevaisuus – Microsoft Envision Forum: Healthcare

Aleksi  Kuitunen

Aleksi Kuitunen

Terveydenhuollon palveluista vastaava johtaja

Lukuaika, 2 min.

Terveydenhuolto mullistuu hurjaa vauhtia. Eliniän pidentyminen yhdessä väestön ikääntymisen, kroonisten sairauksien lisääntymisen ja terveysammattilaisten vajaamiehityksen kanssa aiheuttavat uudistumispaineita. Miten terveydenhuollon pitää uudistua säilyttääkseen laadukkaat palvelut tässä haastavassa toimintaympäristössä ja mitä mahdollisuuksia teknologia tähän tarjoaa?

Terveydenhuollon tulevaisuus

Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia 5.-6.2.2020 Microsoftin Envision Forumissa, joka kokoaa yhteen alan tuoreimmat trendit, vakavimmat haasteet ja merkittävimmät mahdollisuudet. Envision Forum esittelee, kuinka alan edistyksellisimmät toimijat ovat haasteisiin vastanneet.

Microsoft Suomen ensimmäinen Envision Forum, teemanaan Future of Manufacturing, järjestettiin 12.-13.11.2019. Päivän aikana kuultiin asiaa muun muassa merkittävän arvon luomisesta teollisuuden alalla datapohjaisten työkalujen avulla ja asiakasymmärryksen tärkeydestä. Lisää kyseisen päivän tunnelmia:

Terveydenhuoltoon keskittyvän tapahtuman puheenvuoroissa pohditaan muun muassa sitä, kuinka ihmisiä voidaan entistä enemmän palvella ennakoivasti ennen kuin heistä tulee potilaita sekä sitä, kuinka teknologian avulla potilaita voidaan hoitaa yksilöllisemmin yhä enemmän heidän kotioloissaan. Puheenvuoroissa esitellään uusia toimintatapoja, joiden avulla oikeat diagnoosit voidaan tehdä tarkemmin sekä aikaisemmassa vaiheessa ja näin pelastaa ihmishenkiä. Kumppaniekosysteemi-osiossa kuullaan erilasia näkökulmia ja esimerkkejä myös maakunnista.

Tapahtuman agenda

Päivä 1:

Envision Forum: Healthcare teemana on terveydenhuollon tulevaisuus johtajan ja liiketoimintapäättäjän näkökulmasta. Päivän aikana kuullaan inspiroivia muutostarinoita sekä esitellään terveydenhuollon haasteita ja mahdollisuuksia.

Päivä 2:

Envision Forum Training Day tapahtumakokonaisuus tarjoaa teknistä koulutusta, ja apua terveydenhuollon uusien tuulien jalkauttamiseen. Tapahtumat tarjoavat konkreettisia vinkkejä, ajatuksia sekä työkalupakin eri ratkaisujen hyödyntämiseen. Training Day- päivä koostuu eri ohjelmalinjoista, joista lisätietoja ilmoittautumisivulla.

Päivän 1 aikataulu

09:00-09:40 Reimagining Healthcare: Transform your business and optimize your patients’ health outcomes using an intelligent, trusted, and secure health cloud platform – Elena Bonfiglioli, Microsoft
09:45-10:20 Uudet teknologiat HUS:in palveluiden mahdollistajana – yhteistyö Microsoftin ja kumppaniekosysteemin kanssa –   Mikko Rotonen, ICT development director, HUS
10:20-10:35 Kahvitauko
10:35-10:55 Kuinka Terveystalo uudistaa palveluita digitaalisilla alustoilla – Juha Juosila, CDO, Terveystalo
11:00-11:30 Paneelikeskustelu:

Teknologian merkitys henkilökohtaisemman hoidon, paremmin saavutettavien palveluiden ja tehokkaammin toimivan terveydenhoidon organisaation tukena – Elena Bonfiglioli, Microsoft – Pekka Kahri, Teknologiajohtaja, HUS – Juha Juosila, CDO, Terveystalo – Juha Metso, Perusturvajohtaja, Espoon kaupunki

11:30-12:10 Parempaa terveyttä ja oikeita hoitopäätöksiä tiedon hyödyntämisen avulla – Aleksi Kuitunen, Microsoft & kumppanit
12:20-12:50

 

Monikanavaisten terveydenhoidon palveluiden mahdollistaminen tehokkaalla toiminnanohjauksella ja asiakkuudenhallinnalla – Juhani Paavilainen, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri & Janne Suominen, Microsoft
12:50-13:00 Päivän yhteenveto – Salla Aromaa, Johtaja, julkishallinnon liiketoiminta, Microsoft
13:00-14:00 Lounas
14:00 Työpajat:

14:00-16:00 Älykäs ja automatisoitu toiminnanohjaus terveydenhuollossa
14:00-15:30 Koneäly käytännössä terveydenhuollossa
14:00-15:30 Microsoft Teams terveydenhuollossa

 

Puhujat

 

Elena Bonfiglioli

Toimialajohtaja, Terveys- ja biotieteet

Microsoft EMEA

 

 

 

Mikko Rotonen

ICT-Kehitysjohtaja

HUS

 

 

 

Juha Juosila

CDO

Terveystalo

 

 

Juhani Paavilainen

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

mies yllään puku ja solmio

 

Juha Metso 

Perusturvajohtaja

Espoon kaupunki

 

 

 

Antti Merilehto

Chief Growth Officer

Houston Analytics

Tietokirjailija ja puhuja

 

Kumppanit

Accenture & Avanade
BC platforms
CGI
Digia
Innofactor
Efima
TietoEVRY

 

 

Maksuton e-kirja: Neljä digitaalista strategiaa, joilla vastaat asiakasvaatimuksiin reaaliajassa

Tue tiimiesi yhteistyötä ja paranna asiakastyytyväisyyttä hävittämällä tietosiilot

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Koulutus

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

  • Kuinka kasiluokkalainen rekrytään

    Kuinka kasiluokkalainen rekrytään

    Olipa kerran, eräänä syyskuisena torstaina, opetusteknologian messut Messukeskuksessa. Messuille oli tulossa suuri joukko inspiraatiota etsiviä tiedonjanoisia opettajia. Eräs näytteilleasettajista oli sopinut, että espoolaisen Juvanpuiston koulun kasiluokkalaiset pitäisivät osastollaan työpajoja, joissa he opettaisivat halukkaita säveltämään micro:bit Makecodella musiikkia, rakentamaan Arduinolla kytkentöjä ja testaamaan 3D-skannausta Paint 3D:n ja HP Sproutin avulla. Tarkoitus oli näyttää, kuinka tämä espoolainen […]

Rahoitus ja vakuutukset

  • Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

    Suomalainen finanssitalo, älä jää datatulvan alle

      Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Asiakkaiden sydämistä ja rahoista kilpailevat yhä enenevissä määrin ketterät maksupalveluntarjoajat sekä Googlen ja Applen kaltaiset toimijat. Kuluttaja ei enää kysy, milloin paremmat palvelut tulevat – tarjolla on niin paljon uusia vaihtoehtoja, että asiakas voi vaihtaa palveluntarjoajaa parissa minuutissa kotisohvalta käsin. Enää […]

  • Woman taking a credit card out of a wallet

    Rahoituspalveluyritys panostaa bottien tulevaisuuteen

    Raiffeisen on kehittänyt chatbotin, jotta se voi pysyä kilpailukykyisenä ja palvella asiakkaitaan paremmin.

Teollisuus

  • Tuotantolinja tehtaalla

    MillMetrics uskoo avoimeen dataan

    Ilkka Mustonen on toiminut yli kaksikymmentäviisi vuotta teollisuudessa. Ja vaikka digitalisaatio on muovannut monta toimialaa, teollisuudessa juuri mikään ei ole muuttunut – tehtaat toimivat vielä tänäkin päivänä suljetuissa ympäristöissä. Jonkin oli muututtava. MillMetrics auttaa valmistavan teollisuuden yrityksiä tuottamaan tasalaatuisempia tuotteita yhdistämällä tuotantolaitteet verkkoon helposti asennettavien sensorien avulle. Sensorit siirtävät tuotannosta syntyvän datan suoraan pilveen, jossa […]

  • Komatsun keltaisia koneita

    Tietokannan siirto, joka auttaa sinua olemaan "parempi kuin paras"

    Japanin termi dantotsu on vaikea kääntää, mutta karkeasti ottaen se tarkoittaa "parempi kuin paras". Kansainvälisillä markkinoilla toimiva japanilainen rakennus- ja kaivosvälineyritys Komatsu perustettiin lähes 100 vuotta sitten, ja siitä lähtien se on pyrkinyt tarjoamaan asiakkailleen palvelua tällä ohjenuoralla. Osana tätä missiota Komatsu lanseerasi Dantotsu-strategiansa vuonna 2003. Siihen sisältyy "Dantotsu-tuotteiksi" nimetty tuotevalikoima niiden vertaansa vailla olevan […]

Terveydenhuolto

  • Tekoäly ja yhteistyö tärkeässä osassa tulevaisuuden terveydenhuoltoa 

    Tekoäly ja yhteistyö tärkeässä osassa tulevaisuuden terveydenhuoltoa 

    Laadukkaan terveydenhuollon varmistaminen myös tulevaisuudessa vaatii yhteistyötä, uusia innovaatioita ja tekoja. Microsoft toi yhteen terveydenhuollon edelläkävijät keskustelemaan ja jakamaan kokemuksiaan hyvän terveydenhuollon takaamiseksi myös tulevaisuudessa. Osaamista Suomesta löytyy, kuten aloituspuheenvuorossaan kommentoi Elena Bonfiglioli, joka toimii Microsoftin Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan markkina-alueen terveydenhuollon toimialajohtajana.   ”Suomi on todellakin edelläkävijä terveydenhuollossa. Emme kuitenkaan voi jäädä lepäämään laakereillemme vaan meidän pitää ottaa myös seuraava harppaus.”  Data on ollut puheenaiheena jo vuosia ja olemme tilanteessa, jossa datan määrä ei ole enää ongelma vaan sen […]

  • Lääkärit ja potilaat yhteisrintamassa syöpää vastaan teknologian avulla

    Lääkärit ja potilaat yhteisrintamassa syöpää vastaan teknologian avulla

    Fabian Bolin oli vain 28-vuotias saadessaan tietää sairastavansa leukemiaa. Lupaava näyttelijä tunsi syöpädiagnoosin myötä menettäneensä tulevaisuutensa hallinnan pysyvästi. Hänen kokemuksensa on aivan liian tavallinen. Euroopassa tilastoidaan vuosittain 3,7 miljoonaa uutta syöpädiagnoosia ja 1,9 miljoonaa syöpäkuolemaa. Maailman terveysjärjestön mukaan neljäsosa kaikista maailman syöpätapauksista diagnosoidaan Euroopassa, vaikka maanosassa asuu vain yksi kahdeksasosa maailman väestöstä. Syöpä on itse […]

Vähittäiskauppa

  • Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Pohdi hetki, kuinka monta vaihtoehtoa sinulla on aina, kun mielesi tekee jotain juotavaa. Vettä? Mehua? Limua? Haluatko yksittäisen tölkin vai kuuden tölkin pakkauksen? Tai ehkäpä litran pullon? Tosiasiassa me kuluttajat odotamme, että meillä on paljon vaihtoehtoja – ja maailmanlaajuinen virvoitusjuomateollisuus vastaa tähän kysyntään. Johtava meksikolainen virvoitusjuomien valmistaja ja jakelija Arca Continental tietää, että raakadatan muuntaminen […]

  • Myymälähenkilöstö katsoo ja osoittaa näyttöä

    Auta myymälähenkilöstöäsi luomaan maailmanluokan kokemuksia

    Kuluttajien saatavilla on enemmän tietoa ja valintoja kuin koskaan ennen. Siksi ostokokemukset tarjoavat mahdollisuuden erilaistua ja ilahduttaa asiakkaita – sen sijaan, että kilpailisit vain hinnalla. Digitaalisen ostamisen vallankumous on tuonut saatavillemme tietoja ja yrityksiä, joita kaksi vuosikymmentä sitten ei olisi voitu edes kuvitella. Tämän seurauksena myös fyysisiin myymälöihin kohdistuvat odotukset ovat nousseet. 79 % asiakkaista […]

Valtionhallinto

  • A skyscraper in a city

    Gov Pod -sarja: Microsoft hallituksessa

    Lue, miten pilvipalvelut, kehittyvät teknologiat ja lohkoketju voivat parantaa työntekijöiden ja kansalaisten elämää.

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Suomalainen NPDL vertaisauditointiohjelma tukemassa kulttuurimuutosta

    Suomalainen NPDL vertaisauditointiohjelma tukemassa kulttuurimuutosta

    Oppimisen Pohjantähti -hankkeeseen osallistuneiden kuntien opetustoimille ja niiden kouluille on valmistunut vertaisauditointiin perustuva auditointikäsikirja. Sitä voivat opetustoimet ja koulut käyttää joko itsenäisesti tai asiantuntijoiden tukemana NPDL-ohjelman paikalliseen arviointiin ja jatkokehittämiseen. Systeeminen arviointi käy läpi kouluorganisaation kaikki portaat. Auditointiryhmä kootaan niin, että siinä on yhteistyökaupungin tai – kunnan kollegat ja siten auditointi vahvistaa kuntien ja koulujen […]

Asiakastarinat

  • Mitä jos metsäpaloja ei enää syttyisikään?

    Mitä jos metsäpaloja ei enää syttyisikään?

    Menneinä kesinä vakavia metsäpaloja on riehunut eri puolilla maailmaa, ja tänä vuonna myös Ruotsissa taisteltiin valtavia paloja vastaan. Hehtaarikaupalla tuhoutunutta metsää, vakavia vahinkoja ihmisille, kaupungeille ja kylille. Teknologian avulla vastaavaa ei ehkä tarvitsisi enää tapahtua. Tuore WildFire Aware -palvelu voi ennakoida maastopalojen syttymistä ja estää paloista aiheutuvia vahinkoja. Palvelu perustuu saatavilla olevaan avoimeen tietoon kuten […]

Digitalisaatio

  • Eksote: Keskitetyn asiakaspalvelun avulla koko hyvinvointialueen palvelut samalta luukulta

    Eksote: Keskitetyn asiakaspalvelun avulla koko hyvinvointialueen palvelut samalta luukulta

    On hyvä syy olla hippusen kateellinen sille vauhdille, jolla Eksote etenee hyvinvointialueeksi. Tai miltä kuulostaa se, että terveysasemien palveluihin saa kontaktin aamuseitsemästä iltakahdeksaan? Jo ensikontaktilla voi tavoittaa etälääkärin. Microsoftin asiakkuusjohtaja Aleksi Kuitunen muistuttaa, että terveydenhuollon palveluiden tasa-arvoinen saatavuus ja yhden luukun asiointiperiaate on yksi koko sote-uudistuksen tavoitteista. Uutta julkisilla varoilla luotua keskitetyn asiakaspalvelun konseptia käytetään […]

Kumppaniblogi

  • Nordcloud + julkinen pilvi

    Nordcloud + julkinen pilvi

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Pilvipalveluiden matka on vasta alussa. Liian usein asiakkaat yksinkertaistavat Azuren kaltaiset pilvipalvelut pelkäksi datakeskukseksi, vaikka pilven tarjoamien mahdollisuuksien kirjo aukeaa kokonaisuudessaan vasta, kun kaikki liiketoimintaa tukevat sovellukset on siirretty pilveen. Pilvipalveluiden liiketoiminnallisten mahdollisuuksien ja potentiaalin osalta edes taivas ei ole rajana! Liiketoiminnan […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Yritys ei enää voi suojata itseään pelkällä suojamuurilla ja laskusillalla. Maailma oli IT:n näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi kymmenen vuotta sitten. Organisaation rajat olivat tietoteknisessä mielessä helposti piirrettävissä, joten suojaukset oli mielekästä rakentaa näitä rajoja mukaillen. Voidaan ajatella, että organisaatio oli kuin keskiaikainen linna, jonka suojaamiseen riitti suojamuuri ja laskusilta. Organisaatiolla oli oma sisäinen verkkonsa ja sen […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]