Siirry pääsisältöön

Terve elämä valtasi Heinsuon koulun Hollolassa

Microsoft

Microsoft

Lukuaika, 2 min.

Luokanopettaja Tiina Aulion tunnilla 6.luokkalaiset ovat täysillä työn touhussa. Jotain innostumisesta kertoo se, että kotiin sairastumisen takia jäänyt oppilas haluaa osallistua ryhmätyöhön videopuhelulla. ”Kun oppilaat tutkivat itse päättämäänsä aihetta, he ottavat asian enemmän omakseen, kuin jos itse puhuisin asian luokalle”, toteaa Tiina tyytyväisenä.

Heinsuon koulun rehtori Pekka Toikkanen joukkoineen osoitti rohkeutta lähtiessään näin kunnianhimoiseen hankkeeseen: koko uuden yhtenäiskoulun yhteinen ilmiöviikko. Ja kyllä kannatti, sillä tunnelma Heinsuon yhtenäiskoulun Terve elämä -viikolla on innostunut. Oppilaat tekevät itsenäisesti töitä, ja opettajat antavat tarvittaessa vinkkejä.

”Emme ole aiemmin tehneet mitään tällaista, joten siihen nähden tämä on mennyt aivan loisteliaasti”, iloitsee luokanopettaja Tiina Aulio. Terve elämä on koulun Office365 -ympäristöön toteutettu monialainen oppimiskokonaisuus, jonka koulu suunnitteli yhdessä Otavan Oppimisen palveluiden kanssa.

Homekoirista harrastuksiin

Oppilaat ovat löytäneet monia näkökulmia aiheeseen: Heinsuon oppilaiden liikuntatottumukset suhteessa liikuntasuosituksiin, sokerin osuus ruokavaliossa, unen määrä ja laatu. Tietoa oppilaat hakevat eri lähteistä. Osa kiertää luokissa kyselyiden kanssa keräämässä tietoa toisiltaan yli luokka-asterajojen ja yksi ryhmä on lähtenyt läheiseen kauppakeskukseen tekemään selvitystä pikaruoasta.

Luokanopettaja Anna-Maija Väkevän mielestä oppilaiden itsetunto kasvaa kohisten onnistumisten myötä. Itsearvioinneissa oppilaat olivat kahden ensimmäisen päivän jälkeen listanneet hienosti oppimiaan asioita. ”O365-ympäristön käyttö, valittuun aiheeseen liittyvät tiedot ja myös tutustuminen muihin oppilaisiin”, Anna-Maija luettelee 5. –6.-luokkalaisten vastauksia.

Otavan Oppimisen palvelut toteutti yhdessä Heinsuon kehittäjäopettajien kanssa Terve elämä -monialaisen oppimiskokonaisuuden. Terve elämä -viikko pidettiin Heinsuon koululla lokakuussa 2018. Mukana viikolla olivat kaikki koulun 5. –8.-luokkalaiset oppilaat.

Kun uskaltaa, oppii

Myös TVT-tutor Heikki Hyyryläinen on tyytyväinen, sillä teknologian näkökulmasta kaikki on mennyt paremmin kuin hän odotti. ”Hatunnosto opettajille, heillä on hyvä asenne. Täällä kaikki ovat olleet hyvin mukana hommassa”, hän kiittelee opettajia.

Niin opettajilla kuin oppilaillakin on ollut paljon uutta, mutta kun on rohkeutta ryhtyä tekemään, kaikki oppivat. ”Hyppy uuteen ei tapahdu kerralla, mutta muutoksessa pitää olla mukana. Pitää uskaltaa tehdä, vaikka välillä menisi metsään.”

Ja Heinsuolla on uskallettu. Oppilaat ovat innoissaan, kun saavat toimia asiantuntijoina, ja yhteisopettajuus tuottaa uusia ideoita. ”Uusi tapa tehdä ja uudet työparit ruokkivat omaa ajattelua. Päässäni on alkanut itää monta hyvää ideaa taito- ja taideaineisiin”, Tiina kertoo.

Lisätietoja Liiketoimintajohtaja Markku Pelkonen markku.pelkonen@otava.fi

Maksuton raportti: Miten teknologia auttaa liiketoimintaa ideoiden arvon maksimoinnissa

Edistä parempaa työympäristöä, jossa työntekijöillä on keinot ja voimavarat uudenlaisen ajattelun luomiseen

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Koulutus

  • 9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla

    9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla

    Jokainen opiskelija ja opettaja ansaitsee työnsä tueksi vain parasta. Tämän tueksi tarjoamme yhdeksän näkökulmaa oppimisen, opettamisen ja teknologian parhaaseen liittoon. Uskomme, että laadukkaat tietokoneet ja ohjelmistot pystyvät merkittävästi parantamaan opiskelijan kykyä kommunikoida, oppia sekä soveltaa oppimaansa. Microsoftin teknologiat aina laitteista ja käyttöjärjestelmästä sovelluksiin on suunniteltu auttamaan jokaista opiskelijaa käyttämään koko potentiaaliaan.    1.Teknologia tukee oppimista monipuolisesti Vaikuttavatko teknologia– ja laitevalinnat oppimistuloksiin? […]

  • Tyttö tekee läksyjä

    Mittelschule Kirchdorf: Uudenlaista hybridioppimista digitalisaation kautta

    ”Halusimme tehdä asiat mahdollisimman helpoiksi sekä oppilaille että opettajille. Digitalisaation myötä olemme ymmärtäneet, että perinteisen opetuksen ja opiskelun täydentäminen teknologiaratkaisuilla on sijoitus tulevaisuuteen – ei pelkästään oppilaiden, vaan meidän kaikkien kannalta.” Itävaltalaisessa Mittelschule Kirchdorfissa opettajana ja IT-järjestelmänvalvojana työskentelevä Martin Schnetzer pohtii koulussaan viimeisen vuoden aikana tapahtunutta digitaalista muutosta sekä Microsoft Teamsin ja Surface-laitteiden käyttöönoton positiivista vaikutusta. […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • Lääkärit ja potilaat yhteisrintamassa syöpää vastaan teknologian avulla

    Lääkärit ja potilaat yhteisrintamassa syöpää vastaan teknologian avulla

    Fabian Bolin oli vain 28-vuotias saadessaan tietää sairastavansa leukemiaa. Lupaava näyttelijä tunsi syöpädiagnoosin myötä menettäneensä tulevaisuutensa hallinnan pysyvästi. Hänen kokemuksensa on aivan liian tavallinen. Euroopassa tilastoidaan vuosittain 3,7 miljoonaa uutta syöpädiagnoosia ja 1,9 miljoonaa syöpäkuolemaa. Maailman terveysjärjestön mukaan neljäsosa kaikista maailman syöpätapauksista diagnosoidaan Euroopassa, vaikka maanosassa asuu vain yksi kahdeksasosa maailman väestöstä. Syöpä on itse […]

  • Two people working in Healthcare with a Windows device

    Lääkinnällisten laitteiden toimittaja rakentaa kaikki tulevaisuuden skenaariot huomioivaa tiedonhallintaratkaisua

    Tanskalainen lääketieteellisen teknologian yritys Coloplast laatii innovatiivisia hoitotuotteita intiimeistä terveysvaivoista kärsiville Tuottavien asiakassuhteiden ylläpitämistä ja potilaiden tarpeiden ymmärtämistä varten Coloplast siirtyi paikallisesta tietovarasto- ja liiketoimintatiedon hallintaratkaisusta Microsoft Power BI-, Azure SQL Data Warehouse- ja muihin Azure-palveluihin. Tämä siirtymä on osa Coloplastin yleistä BI-modernisaatiota, jonka odotetaan hyödyttävän koko organisaatiota. Tulevaisuuden ennustamisen sijaan käytämme Azurea rakentaaksemme alustan, […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kunnille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Asiakastarinat

Digitalisaatio

  • Mustaa taustaa vasten sijoitettu äärettömyyttä kuvaava valkoinen silmukka, joka edustaa digitalisoidun organisaation jatkuvaa tietovirtaa

    Kuinka Microsoftista kehittyi älyratkaisuihin pohjautuva organisaatio – ja miten oma yrityksesi voi uudistua samoin

    Microsoft on oppinut saavuttamaan digitalisaatiohankkeilla merkittäviä tuloksia – ei ainoastaan asiakasprojektien vaan myös oman uudistumisensa myötä. Digitalisaatio on yhä tärkeämpää. Uudistuminen voi avata rajattomia mahdollisuuksia kaiken kokoisille ja kaikilla aloilla toimiville organisaatioille. Viime vuosina Microsoft on tukenut laajamittaisia uudistuksia useilla toimialoilla ja tuottanut todellisia, mitattavissa olevia tuloksia. Robotiikkajätti ABB:n asiakastyytyväisyys kasvoi 20 % sen jälkeen, […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – Sovelto tuki Otavan Tähtiä toimintatapamuutoksessa

    Kumppaniblogi – Sovelto tuki Otavan Tähtiä toimintatapamuutoksessa

    Otavalla toteutettiin organisaation toimintatapojen muutos, jota vauhdittivat Otavan tuleva toimitilavaihdos, muutostarpeet työskentelykulttuurissa sekä modernien työvälineiden tuomat mahdollisuudet. Erityisesti Microsoft Teams koettiin työkaluksi, jota Otavalla haluttiin laaja-alaisesti oppia hyödyntämään arkityössä. Toimintatapojen uudistaminen käynnistettiin työtavat edellä ”Tavoitteemme oli modernisoida ja nykyaikaistaa työtapojamme sekä säilyttää tietyt toimintatavat halutulla tasolla. Lähdimme tekemään uudistusta nimenomaan tästä näkökulmasta ja uudet työkalut […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]