Siirry pääsisältöön
Western Europe made of dots

Tutkimus: Suomi Euroopan kärkeä tekoälyn hyödyntämisessä – silti yli puolet yrityksistä vasta suunnittelee tai pilotoi tekoälyn käyttöä 

Teemu Vidgren

Teemu Vidgren

COO, Microsoft Oy

Lukuaika, 5 min.

Tekoälyn hyötyjen toteutuminen edellyttää myös tunneälyä, jonka arvoa ei Suomessa ole vielä tunnistettu. Microsoft haluaa auttaa 2 miljoonaa suomalaista ymmärtämään tekoälyä

Microsoftin tuoreen, 15 Euroopan maata kattavan tutkimusraportin mukaan suomalaisyritykset ovat Euroopan huippua tekoälyn hyödyntämisessä. Kaikki tutkimukseen Suomessa osallistuneet yritykset käyttävät tekoälyä ainakin jossain määrin, ja 14 prosenttia hyödyntää tekoälyä jo monipuolisesti liiketoimintaprosesseissa ja työn tukena. Keskimäärin yhtä edistyneiden yritysten osuus Euroopassa on vain 4 prosenttia. Myös yritysten valmiudet tekoälyn hyödyntämiseen ovat muuta Eurooppaa edellä muun muassa analytiikkaosaamisen, johtamisen, yrityskulttuurin ja ekosysteemiyhteistyön osalta. Kuitenkin Suomessakin puolet yrityksistä on tekoälyn käytössä vielä pilotointivaiheessa, ja 14 prosenttia vasta suunnittelee tekoälyn käyttöönottoa.

EY:n Microsoftille toteuttamaan tutkimukseen osallistui 277 yritystä, joista 22 Suomesta. Tutkimusraportin mukaan 79 prosenttia vastaajista Euroopassa ja 86 prosenttia vastaajista Suomessa arvioi tekoälyn yritykselleen tärkeäksi digitalisaatiohankkeeksi. Valtaosa Euroopan yrityksistä pitää tekoälyä kuitenkin vain yhtenä digihankkeena muiden joukossa.

”Tekoälytekojen aika on nyt. Monet suomalaisyritykset ovat jo toteuttaneet menestyksekkäitä pilottihankkeita, mutta liian monessa yrityksessä ollaan vielä tekoälyn suhteen odottavalla kannalla”, sanoo Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen. ”Keväällä julkaisemamme tutkimuksen mukaan tekoäly edustaa Suomelle 47 miljardin euron taloushyötyä vuoteen 2023 mennessä. Näemme selkeästi, että myös yritykset uskovat tekoälyn vaikutukseen ja mahdollisuuksiin. Jotta yritykset ja julkinen hallinto lähtee vahvemmin tekoälytekoihin, tarvitaan osaltaan yhteistä keskustelua ja toimia tekoälyn soveltamisen periaatteita ja eettisyydestä sekä yrityksiltä rohkeutta laajentaa onnistuneita pilotteja liiketoimintaan ja lopettaa niitä kokeiluja, jotka eivät tuota tuloksia”, neuvoo Tolvanen.

Commercial Licensing Bootcamp – Understand the value and benefits of Microsoft licensing

81 prosenttia eurooppalaisista ja 86 prosenttia suomalaisyrityksistä arvioi tekoälyllä olevan merkittävä vaikutus yrityksen toimialaan seuraavan viiden vuoden aikana. Kiristyvän kilpailun ja uusien tuotteiden ja palveluiden uskotaan vaikuttavan etenkin yritysten ydinliiketoimintaan. Toisaalta jopa 32 prosenttia vastaajista uskoo tekoälyllä olevan lähitulevaisuudessa erittäin suuri vaikutus yritykselle täysin uusille liiketoiminta-alueille.

Tekoälyn tärkeimpinä käyttökohteina nähdään Suomessa ja muualla Euroopassa erityisesti ennustava analytiikka ja ennakoiva huolto sekä älykäs automaatio. Tutkimukseen osallistuneista yrityksistä Euroopassa yli 70 prosenttia ja Suomessa yli 90 prosenttia arvioi näillä sovelluksilla olevan hyötyä liiketoiminnalleen. Tällä hetkellä monipuolisimmin tekoälyä hyödyntävät liiketoiminnassaan teknologia-, media- ja tietoliikennealan, palvelualojen ja finanssialan yritykset.

Ei tekoälyä ilman tunneälyä

Tutkimukseen osallistuneet yritykset arvioivat myös tekoälyn menestyksekkääseen hyödyntämiseen liitettyjen valmiuksien merkittävyyttä ja osaamista omassa organisaatiossaan. Yritykset Suomessa tai muualla Euroopassa eivät arvioineet osaamistaan millään osa-alueella keskimääräistä paremmaksi, mutta suomalaisyritykset arvioivat itsensä muuta Eurooppaa selvästi paremmiksi etenkin tekoälymuutoksen johtamisessa. Myös edistyneen analytiikan, avoimen yrityskulttuurin, ekosysteemiyhteistyön ja ketterän kehityksen osaaminen ovat Suomessa Euroopan kärkeä. Suomalaisyritykset myös arvioivat nämä valmiudet tärkeämmiksi kuin yritykset Euroopassa keskimäärin.

Ainoa alue, joka Suomessa arvotettiin vähemmän tärkeäksi kuin Euroopassa keskimäärin ja jossa suomalaisyritysten kyvyt ovat myös muuta Eurooppaa heikommat, on tunneäly eli kyky ymmärtää ja jäljitellä ihmisten käyttäytymistä, vastata ihmisten tarpeisiin ja ottaa nämä huomioon tekoälyratkaisujen käytössä ja kehityksessä. Kuitenkin muualla Euroopassa tunneäly korreloi vahvasti tekoälyn hyödyntämisen kanssa, ja 80 prosenttia tekoälyn käytössä edistyksellisistä yrityksistä arvioi myös tunneälykykynsä hyväksi, kun osuus tekoälyn käyttöä vasta suunnittelevissa yrityksissä oli vain 16 prosenttia.

”Suomessa tekoälyhankkeet ovat vahvemmin johtovetoisia kuin Euroopassa keskimäärin, ja tekoälymuutoksen johtamisessa yritykset Suomessa arvioivat itsensä Euroopan huipuiksi. Tekoälyn menestyksekäs hyödyntäminen vaatii kuitenkin myös tunneälyä, empatiaa ja henkilöstön sitouttamista muutokseen”, Tolvanen jatkaa. ”Yrityksiin täytyy rakentaa tunneälyyn, luovuuteen ja yhteistyöhön kannustava kulttuuri, jossa teknologian avulla ihmiset voivat antaa parastaan. Kulttuuri, jossa ymmärretään asiakasta ja hänen tarpeitaan sekä osataan tukea omia työntekijöitä muutoksessa. Yritysten pitää suunnitella tekoälyratkaisuja työntekijöiden ja palveluja käyttävien asiakkaidensa tarpeiden pohjalta, ei teknologiavetoisesti tai pelkästään johdon näkemysten perusteella. Vain näin tekoälyn hyödyt saadaan laajennettua yksittäisistä projekteista kaikkeen yrityksen toimintaan, myös täysin uusille liiketoiminta-alueille.”

Microsoft haluaa auttaa Suomea ja suomalaisia ymmärtämään, käyttämään ja soveltamaan tekoälyä kasvun ja oppimisen tueksi. ”Tekoäly koskettaa tulevien vuosien aikana koko Suomea. Me Microsoftina haluamme edistää suomalaisten tekoäly-ymmärrystä ja auttaa 2 miljoonaa suomalaista vuoteen 2020 mennessä näkemään ja kokemaan, mitä tekoäly meille tarjoaa. Samaan aikaan aiomme kouluttaa 20 000 tekoälyosaajaa Suomeen”, kiteyttää Tolvanen.

Tietoja tutkimuksesta

Microsoftin tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää eurooppalaisten yritysten valmiuksia tekoälyn käyttöön ja yritysten näkemyksiä tekoälyn käyttökohteista, mahdollisuuksista ja riskeistä sekä tekoälyn hyödyntämistä tukevista kyvykkyyksistä. Tutkimuksen toteutti Ernst & Young, ja siihen osallistui yli 300 etupäässä yritysten ylintä johtoa edustanutta henkilöä 15:stä Euroopan maasta: Alankomaat, Belgia & Luxemburg, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Norja, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi ja Tanska. Tutkimus toteutettiin verkkokyselyn ja erillishaastattelujen yhdistelmänä. Suomesta tutkimukseen osallistui johtajia 22 yrityksestä: Ahlström-Munksjö, Asiakastieto, DNA, Fazer, Finnair, Ilmarinen, Kemira, Metso, M-Files, Neste, Nokia, OP Ryhmä, Orion, Posti, Pöyry, S-Ryhmä, Stora Enso, Terveystalo, Tokmanni, UPM, Vaisala ja Valmet. Lataa tutkimusraportti täältä.

 

Lisätietoja:

Anne Alarotu, viestintäjohtaja
anne.alarotu@microsoft.com
puh. 050 4871308

Microsoft on digitaalisen muutoksen mahdollistaja älykkään pilven ja siihen yhteydessä olevien älykkäiden laitteiden aikakaudella. Yhtiön missio on auttaa jokaista maailman ihmistä ja organisaatiota saavuttamaan enemmän heille tärkeitä asioita. Lisätietoa osoitteessa: www.microsoft.fi ja news.microsoft.com/fi-fi/. Twitterissä @MicrosoftSuomi

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Tyttö tekee läksyjä

    Mittelschule Kirchdorf: Uudenlaista hybridioppimista digitalisaation kautta

    ”Halusimme tehdä asiat mahdollisimman helpoiksi sekä oppilaille että opettajille. Digitalisaation myötä olemme ymmärtäneet, että perinteisen opetuksen ja opiskelun täydentäminen teknologiaratkaisuilla on sijoitus tulevaisuuteen – ei pelkästään oppilaiden, vaan meidän kaikkien kannalta.” Itävaltalaisessa Mittelschule Kirchdorfissa opettajana ja IT-järjestelmänvalvojana työskentelevä Martin Schnetzer pohtii koulussaan viimeisen vuoden aikana tapahtunutta digitaalista muutosta sekä Microsoft Teamsin ja Surface-laitteiden käyttöönoton positiivista vaikutusta. […]

  • Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Oppimisen syvällinen muutos ei ole yksittäisen opettajan tai koulun vastuulla, vaan se edellyttää strategisia päätöksiä kunnan ja valtakunnan päättäjien tasolla.​ Jokaisella tämän hetken päättäjällä on kokemuksia ja muistoja omilta kouluajoiltaan, mutta sen varaan ei tulevaisuuden koulua voi rakentaa. ​ Microsoft teetti vuonna 2017 tutkimuksen kuntapäättäjien asenteista oppimisen muutokseen. Tutkimuksessa selvisi, että:​ Koulutukseen ja oppimiseen suhtaudutaan […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • Vanoord ship in St Peterburg

    Van Oord eliminoi manuaaliset prosessit ja pääsee käsiksi reaaliaikaiseen tietoon ja analytiikkaan mistä tahansa

    Pilvipohjaisia tekoälyratkaisuja hyödyntämällä eräs maailman suurimmista ruoppauslaivastoista onnistui kehittämään prosessejaan, vapauttamaan resursseja ja keskittymään tulevaan innovointiin ja kasvuun. Kuvittele tilanne. Eri puolilla maailmaa lukuisia aluksia, joiden laitedokumentaatioita ja sertifikaatteja pyytävät säännöllisesti matkan aikana niin oma henkilökunta kuin säätelevät viranomaiset. Kuvittele seuraavaksi, että useat näistä sertifikaateista on tallennettu eri sijainteihin – tulostettuina, digitaalisessa muodossa vanhoilla laitteistoilla […]

  • Älykkäät ratkaisut auttavat säästämään vettä, rahaa… ja ympäristöä

    Älykkäät ratkaisut auttavat säästämään vettä, rahaa… ja ympäristöä

    Grundfos on maailman johtava kehittyneiden pumppuratkaisujen ja vesiteknologian toimittaja. Se edistää maailmanlaajuisesti kestävää kehitystä uraauurtavilla teknologioilla, jotka parantavat ihmisten elämänlaatua ja terveyttä kaikkialla maailmassa. Tämän vuoksi Grundfos jatkaakin älypumppuratkaisujen älytoimintojen kehittämistä Microsoft IoT Suiten ja Microsoft Dynamics 365:n avulla.

Terveydenhuolto

  • Lääkärit ja potilaat yhteisrintamassa syöpää vastaan teknologian avulla

    Lääkärit ja potilaat yhteisrintamassa syöpää vastaan teknologian avulla

    Fabian Bolin oli vain 28-vuotias saadessaan tietää sairastavansa leukemiaa. Lupaava näyttelijä tunsi syöpädiagnoosin myötä menettäneensä tulevaisuutensa hallinnan pysyvästi. Hänen kokemuksensa on aivan liian tavallinen. Euroopassa tilastoidaan vuosittain 3,7 miljoonaa uutta syöpädiagnoosia ja 1,9 miljoonaa syöpäkuolemaa. Maailman terveysjärjestön mukaan neljäsosa kaikista maailman syöpätapauksista diagnosoidaan Euroopassa, vaikka maanosassa asuu vain yksi kahdeksasosa maailman väestöstä. Syöpä on itse […]

  • joukko ihmisiä seisomassa

    Hyväksy digitaalinen transformaatio tänään parantaaksesi potilastuloksia huomiseksi

    Täältä löydät viisi digitaalisen transformaation “must-dos” terveydenhuollon organisaatioille ja linkkejä organisaatioiden tarinoihin, jotka ovat jo tehneet digitaalisen muutosmatkan Microsoftin avulla.

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • A man sitting at a table using a laptop

    Neljä yleistä haastetta, joita hallitukset kohtaavat kriisin aikana

    Tämä blogi antaa parhaat ratkaisut kotona työskentelyyn, yhteydenpitoon, tilannetietoisuuden lisäämiseen ja tietoturvallisuuden ylläpitämiseen.

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Mistä oppimisen digitalisaatiossa on kyse?

    Mistä oppimisen digitalisaatiossa on kyse?

    Tässä kohtaa oppimisen tarinat käyvät jännittäviksi, suorastaan mielikuvituksellisiksi. Uudella teknologialla ja algoritmisella ajattelulla voidaan nimittäin päästä syvälle oppimisen prosesseihin, tukemaan ja analysoimaan, suomaan luovuudelle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Ja ei – emme ole tässä markkinoimassa laitteita tai ohjelmia, vaan kannustamassa kaikkia koulun toimijoita aitoon digitalisaatioon. Siinäkin on nimittäin 95-prosenttisesti kyse ihmisistä ja vain 5-prosenttisesti teknologiasta. Digitalisaatio muuttaa […]

Asiakastarinat

  • Mies katselee tablettia tehtaalla

    Schipholin lentokentän muutos kestävän kehityksen mukaiseksi

    Yli 71 miljoonaa matkustajaa kulkee vuosittain Schipholin lentokentän lävitse. Se on yksi Euroopan suurimmista lentokentistä. Jotta kaikille matkustajille voidaan tarjota mahdollisimman sujuva lentokenttäkokemus, 17 000 resurssia on pidettävä huollettuina 24 tuntia päivässä, 7 päivää viikossa. Erinomaisen palvelun toimittamista ja ylläpidon optimointia varten BAM Bouw en Techniek toteutti datapohjaisen kenttäpalvelusovelluksen. Se varmistaa, että kenttäpalveluteknikoilla on käytössään […]

Digitalisaatio

  • An illustration of a girl with headphones

    The Artificial Intelligence -podcast: Tilanteen kartoitus

    Tässä The Artificial Intelligence -podcastin jaksossa käsitellään tekoälyä Länsi-Euroopassa yleisellä tasolla. EY:n digistrategiayksikön osakas Thomas Holm Møller arvioi uutta ja uraauurtavaa tekoälyraporttia, jonka Microsoft ja EY ovat tuottaneet yhdessä. Raportti perustuu 277 yrityksessä tehtyihin haastatteluihin ja kyselyihin. Se tarjoaa ensimmäisenä lajissaan yleiskatsauksen siitä, miten yritykset käyttävät tekoälyä juuri nyt lisäarvon tuottamiseen. Raportissa käsitellään myös sitä, […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – Case YIT: Koneoppiminen auttaa teiden ja katujen kunnossapidossa

    Kumppaniblogi – Case YIT: Koneoppiminen auttaa teiden ja katujen kunnossapidossa

    ”Kelikoneäly” on koneoppimiseen perustuva järjestelmä tiestön kunnossapitotöiden hallintaan. Järjestelmä auttaa YIT:tä ennustamaan liukkauden todennäköisyyttä ja tienpinnan olosuhdemuutoksia, joita hyödynnetään teiden ja katujen kunnos sapitotoimenpiteiden optimoinnissa. Oikea-aikaisia toimenpiteitä Ratkaisun avulla huoltoajoneuvojen lähettäjällä on käytössään ennakoivaa analytiikkaa hyväksi käyttävä malli, jolla saadaan tietoa tien pinnan liukkauden todennäköisyydestä tulevina tunteina. Parhaimmillaan järjestelmällä saadaan hiottua toimenpiteet täsmälleen oikea-aikaisiksi, mikä […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Yritys ei enää voi suojata itseään pelkällä suojamuurilla ja laskusillalla. Maailma oli IT:n näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi kymmenen vuotta sitten. Organisaation rajat olivat tietoteknisessä mielessä helposti piirrettävissä, joten suojaukset oli mielekästä rakentaa näitä rajoja mukaillen. Voidaan ajatella, että organisaatio oli kuin keskiaikainen linna, jonka suojaamiseen riitti suojamuuri ja laskusilta. Organisaatiolla oli oma sisäinen verkkonsa ja sen […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]