Siirry pääsisältöön
Pulse

Suomalainen NPDL vertaisauditointiohjelma tukemassa kulttuurimuutosta

Kati Tiainen

Kati Tiainen

-

Lukuaika, 2 min.

Oppimisen Pohjantähti -hankkeeseen osallistuneiden kuntien opetustoimille ja niiden kouluille on valmistunut vertaisauditointiin perustuva auditointikäsikirja. Sitä voivat opetustoimet ja koulut käyttää joko itsenäisesti tai asiantuntijoiden tukemana NPDL-ohjelman paikalliseen arviointiin ja jatkokehittämiseen.

Systeeminen arviointi käy läpi kouluorganisaation kaikki portaat. Auditointiryhmä kootaan niin, että siinä on yhteistyökaupungin tai – kunnan kollegat ja siten auditointi vahvistaa kuntien ja koulujen välistä verkostoitumista. Ryhmä laatii yhdessä kehittämissuositukset CAT-arviointiviitekehyksen pohjalta. CAT eli Coherence Assessmet Tool on kansainvälisen NPDL-organisaation johtajien Michael Fullanin ja Joanne Quinnin vuonna 2016 kehittämä arviointityökalu, joka on kehitetty suomalaiseen opetustoimeen soveltuvaksi.

NPDL- auditointiprosessi koostuu esikyselyistä, auditointikäynneistä kouluissa sekä opettajien, rehtoreiden ja opetustoimen johdon ryhmähaastatteluista. Oppilaiden työskentelyä havainnoidaan auditointipäivien aamuina ja haastatellaan iltapäivällä. Lopuksi auditointiryhmä tekee yhteenvedon havainnoistaan.

NPDL-auditointi vahvistaa kohdeyhteisöjen ja koulujen sitoutumista NPDL:n soveltamiseen ja kaikkien opetuksen toimijoiden keskinäistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Se antaa kohdeyhteisölle kolmesta viiteen kehittämissuositusta kehittävän arvioinnin periaatteiden mukaisesti. Suositukset tarjoavat konkreettista tietoa NPDL:n käytön kehittämiseksi kouluissa ja kunnan opetustoimessa. Auditointimalli toteuttaa kokonaisuudessaan NPDL-ohjelman mukaista vertaisuutta, yhdessä oppimista ja dialogisuutta.

Auditointimalli on pilotoitu maassamme lukuvuonna 2016-2017 ja kokemukset olivat rohkaisevia. Mukana olivat neljän kaupungin opetustoimet ja kaikkiaan kahdeksan koulua. Käytännön tasolla NPDL:n ydintaitojen kehittäminen oli yhdistetty uuden opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen taitojen kehittämiseen. Jossakin tapauksissa kehitystyö oli viety niin pitkälle, että oppimisen arviointi oli laadittu kuuden ydintaidon osaamisen asteikon mukaiseksi. Vaikka NPDL:n käyttöä oppimisen uudistamisessa on hyödynnetty varsin lyhyen ajan, voitiin havaita monia myönteisiä tuloksia ja toisaalta myös kehittämiskohteita.

NPDL on maailmanlaajuisesti harvinaisen laaja ja yksityiskohtainen oppimisen kehittämisen ja arvioinnin konsepti. Sen tueksi laadittu suomalainen auditointikäsikirja varmistaa kehittämistyön laatua ja vaikuttavuutta jatkossa. Sitä voidaan soveltaa myös uuden opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen arviointiin ja niiden juurruttamisen koulujen toimintakulttuuriin.

Lupaavan alun jälkeen toivomme, että NPDL-auditointi saa maamme opetustoimissa ja kouluissa myönteisen vastaanoton. Auditointimallia on jatkossa tarkoitus kehittää edelleen, ja sen tekijät ottavat mieluusti vastaan palautetta.

Auditointikäsikirjan ovat kehittäneet yhteistyössä KT Peter Johnson, Licence to learn Ltd, toimitusjohtaja Hannu Laukkanen, Pro Practica Oy ja Educode /Edita Oy:n asiantuntijat.

Tutustu auditointikäsikirjaan täältä.


Tulevaisuuden oppiminen -kirjanen​

  • Tämä kirjanen summaa oppimisen muutoksen tarinat yksiin kansiin, ja huipentaa Microsoftin kolmevuotisen Oppimisen Pohjantähti –yhteiskuntavastuuohjelman, joka on tuonut maailmalla tunnustettua pedagogista lähestymistapaa NewPedagogies for Deep Learning suomalaiseen koulumaailmaan.​
  • Toivomme, että viihdyt kirjasen parissa ja se inspiroi sinua luomaan uutta tulevaisuudelle. Kirja on ladattavissa myös englanniksi täältä.

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Koulutus

  • 9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla

    9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla

    Jokainen opiskelija ja opettaja ansaitsee työnsä tueksi vain parasta. Tämän tueksi tarjoamme yhdeksän näkökulmaa oppimisen, opettamisen ja teknologian parhaaseen liittoon. Uskomme, että laadukkaat tietokoneet ja ohjelmistot pystyvät merkittävästi parantamaan opiskelijan kykyä kommunikoida, oppia sekä soveltaa oppimaansa. Microsoftin teknologiat aina laitteista ja käyttöjärjestelmästä sovelluksiin on suunniteltu auttamaan jokaista opiskelijaa käyttämään koko potentiaaliaan.    1.Teknologia tukee oppimista monipuolisesti Vaikuttavatko teknologia– ja laitevalinnat oppimistuloksiin? […]

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • Toimeksiannosta valmiiseen demoon viikossa – näin SoulCore hyödyntää automatisoitua sovellustuotantoa yhteistyössä Vapon kanssa

    Toimeksiannosta valmiiseen demoon viikossa – näin SoulCore hyödyntää automatisoitua sovellustuotantoa yhteistyössä Vapon kanssa

    Vapo oli jo tekemässä päätöstä oman turvehallintajärjestelmänsä toimittajasta, kunnes se antoi tarjouskisan mustalle hevoselle mahdollisuuden osallistua tarjouskisaan. SoulCorelle annettiin viikko valmistella omaa esitystään.  Tuli aika esittää. SoulCore lyö koneen kiinni projektoriin. Kalvolle kajahtaa valmis turvetuotannon demo. Neukkari hiljenee ja kasvot valahtavat valkoisiksi. Oli aika pohtia päätöstä uudelleen. Katso videolta, miten Vapo sai itselleen uudet järjestelmät ja […]

  • Eneco-asiakasesimerkki

    Tehoa uuteen digitaaliseen tulevaisuuteen: Eneco siirtyy pilvipalveluun toimittaakseen ekologista energiaa koko Eurooppaan

    Tuuli- ja aurinkovoiman valjastaminen vihreisiin energiaratkaisuihin on alankomaalaisen Eneco-energiayhtiön missio. Yrityksen kasvaessa se kohtasi kuitenkin merkittävän haasteen. Se halusi kehittää ekologisia energiaratkaisuja mahdollisimman tehokkaasti, mutta sen omat tietokannat ja infrastruktuuri olivat monimutkaisia ja ajastaan jäljessä. Microsoft-kumppani Conclusionin avulla Eneco otti ohjat käsiinsä ja siirsi infrastruktuurinsa ja järjestelmänsä Microsoft Azureen. Enecolla on 3 000 työntekijää Alankomaissa, […]

Terveydenhuolto

  • Two people working in Healthcare with a Windows device

    Lääkinnällisten laitteiden toimittaja rakentaa kaikki tulevaisuuden skenaariot huomioivaa tiedonhallintaratkaisua

    Tanskalainen lääketieteellisen teknologian yritys Coloplast laatii innovatiivisia hoitotuotteita intiimeistä terveysvaivoista kärsiville Tuottavien asiakassuhteiden ylläpitämistä ja potilaiden tarpeiden ymmärtämistä varten Coloplast siirtyi paikallisesta tietovarasto- ja liiketoimintatiedon hallintaratkaisusta Microsoft Power BI-, Azure SQL Data Warehouse- ja muihin Azure-palveluihin. Tämä siirtymä on osa Coloplastin yleistä BI-modernisaatiota, jonka odotetaan hyödyttävän koko organisaatiota. Tulevaisuuden ennustamisen sijaan käytämme Azurea rakentaaksemme alustan, […]

  • Lääkärit ja potilaat yhteisrintamassa syöpää vastaan teknologian avulla

    Lääkärit ja potilaat yhteisrintamassa syöpää vastaan teknologian avulla

    Fabian Bolin oli vain 28-vuotias saadessaan tietää sairastavansa leukemiaa. Lupaava näyttelijä tunsi syöpädiagnoosin myötä menettäneensä tulevaisuutensa hallinnan pysyvästi. Hänen kokemuksensa on aivan liian tavallinen. Euroopassa tilastoidaan vuosittain 3,7 miljoonaa uutta syöpädiagnoosia ja 1,9 miljoonaa syöpäkuolemaa. Maailman terveysjärjestön mukaan neljäsosa kaikista maailman syöpätapauksista diagnosoidaan Euroopassa, vaikka maanosassa asuu vain yksi kahdeksasosa maailman väestöstä. Syöpä on itse […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

  • A man sitting at a table using a laptop

    Neljä yleistä haastetta, joita hallitukset kohtaavat kriisin aikana

    Tämä blogi antaa parhaat ratkaisut kotona työskentelyyn, yhteydenpitoon, tilannetietoisuuden lisäämiseen ja tietoturvallisuuden ylläpitämiseen.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Asiakastarinat

  • Guy standing next to plane looking at Smartwatch to check reporting.

    Air France Industries KLM Engineering & Maintenancen tytäryhtiö EPCOR ennakoi tulevia vikatilanteita datan ja tekoälyn avulla

    EPCOR tarjoaa ylläpito-, korjaus- ja huoltopalveluja huippuluokan testilaitoksessaan lentokoneiden paineilmakomponenteille ja ulkoisille virtayksiköille (APU-yksiköille). APU-yksikkö vastaa pääkoneiden käynnistämisestä ja tarjoaa virtaa lentokoneen perustoimintoihin. EPCOR auttaa lentoyhtiöitä saavuttamaan kustannus-, turvallisuus- ja luotettavuustavoitteensa hyödyntämällä pilvipohjaista APU-dataa, innovatiivista analytiikkaa ja koneoppimista. Tämän tuloksena lentojen myöhästelyjä pystytään vähentämään. Air France Industries KLM Engineering & Maintenance -konserniin kuuluva EPCOR lisäsi APU-yksikköjen […]

Digitalisaatio

  • Seuraa johtajaa: Mitä osaamista tekoäly edellyttää?

    Seuraa johtajaa: Mitä osaamista tekoäly edellyttää?

    Jokainen teknologia käy läpi samat vaiheet tutkimuksesta ja kokeiluista käyttöönottoon ja soveltamiseen. Tällä hetkellä tekoälyn käyttöönottovaihe on täydessä vauhdissa. Yritykset soveltavat sitä työntekijöiden tukemiseen, asiakkaiden osallistamiseen ja liiketoiminnan uudistamiseen. ”Kaikki isot teknologiayritykset investoivat tekoälyominaisuuksiin. Niiden avoimissa visioissa tähtäimenä on oppia ihmisen ajattelu ja käyttäytyminen. Laskentatehoon yhdistettynä kehitys on väistämätön.” – Skandia Microsoft ja EY tekivät […]

Kumppaniblogi

  • Zure auttaa ContractZenia kansainvälistymään Azuren avulla

    Zure auttaa ContractZenia kansainvälistymään Azuren avulla

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. ? Zuren Azure-kokemus ja Microsoft Azuren globaalit palvelut tukevat ContractZenin kansainvälistymistä. ContractZen on innovatiivinen SaaS-ratkaisu, jolla vastataan koventuvan regulaation, tietoturvavaatimusten sekä kansainvälisen kilpailun tuomiin haasteisiin hyvän hallintotavan osalta. Palvelun tavoitteena on järisyttää markkinoita tarjoamalla kilpailijoitaan intuitiivisempi ja nopeampi työskentelytapa murto-osalla kustannuksista. ContractZenillä […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on ottanut käyttöön HUS Acamedic tutkimusympäristön, joka on ensimmäisenä pilvipohjaisena palveluna saanut Suomen sosiaali- ja terveysalan lupaviranomaisen Findatan hyväksynnän toisiolain mukaiselle terveystiedon käytölle. Kysymyksessä on palvelu, jonka valtavaa kapasiteettia pääsevät hyödyntämään tarvittaessa muutkin toimijat HUSin lisäksi, ja tutkimusaineistoja voidaan laajentaa myös omilla aineistoilla. Hyperskaalautuvien palvelualustojen nopea kehittyminen on johtanut siihen, […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]