Siirry pääsisältöön

Työpaikkojen digitalisaatio ei koske vieläkään kaikkia – olisiko nyt etulinjan työntekijöiden vuoro?

Kati Viita

Kati Viita

Muutosjohtaja

Lukuaika, 4 min.

Koronavuosi kiihdytti digitalisaatiota Suomessa niin yksityisen kuin julkisen sektorin organisaatioissa. Etätöihin siirtyneet tietotyöläiset kohtasivat kollegat toimiston sijaan Microsoft Teamsissa, ja mediassa hehkutettiin etä- ja hybridityön onnistumisia tai toisaalta väsymystä virtuaalipalavereihin. Kirjoitusten perusteella saattaa saada kuvan, että koko Suomi siirtyi etätöihin. Kuitenkin etätyön osuus tehdystä työstä oli koronakriisin alussakin vain noin 30 prosenttia ja on nyt reilun 20 prosentin luokkaa.

Mitä kuuluu tällä hetkellä muille kuin etätyöntekijöille, esimerkiksi niille sosiaali- ja terveydenhuollon, logistiikan, rakennusalan, tuotantoteollisuuden ja vähittäiskauppojen työntekijöille, jotka ovat työskennelleet läpi koronakriisin etulinjassa, pitkälti yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisissä tehtävissä? Miten digiloikka näkyy heidän arjessaan?

Valitettavasti ei lähes lainkaan. Siinä missä organisaatioiden hallinto, esimiehet ja tietotyöläiset siirtyivät viimeistään viime keväänä Teamsiin, etulinjan työntekijöiden viestintäkanavana on usein edelleen epävirallinen ja tietoturvaton WhatsApp-ryhmä, jos sitäkään.

Joissakin edelläkävijäorganisaatioissa on asiaan herätty, mutta mallit ovat edelleen hahmotelma-asteella. Frontline-työntekijät on saatettu nähdä vain helposti vaihdettavissa olevina resursseina tai digipalvelujen tarjoaminen on koettu hankalaksi henkilöstölle, joilla ei ole työpuhelinta tai -tietokonetta. Johdolla on voinut olla epäilyksiä työntekijöiden valmiuksista käyttää digitaalisia palveluita. Satojen tai tuhansien työntekijöiden Teams-aktivointi on voitu myös kokea työläänä kustannuseränä.

Nämä ovat kuitenkin vain ennakkoluuloja ja olettamuksia, joita työkseni asiakkaiden parissa pyrin hälventämään.

Etulinjan työntekijät haluavat tuntea yhteenkuuluvuutta

Tutkimusten mukaan lähes neljännes etulinjan työntekijöistä suunnittelee työpaikan vaihtamista, koska kokevat ettei heitä kuunnella. Työntekijöiden sitouttamisen puute johtaa korkean vaihtuvuuden lisäksi myös vähentyneeseen tuottavuuteen ja jämähtäneisiin taitoihin. 75 prosentilla organisaatioista ei kuitenkaan ole sitouttamisstrategiaa, ja ongelman ratkaiseminen on vaikeaa ilman helppoja keinoja vuorovaikutukseen ja tiedon jakamiseen organisaation sisällä. Tähän Teams on toimiva ratkaisu.

Esimerkiksi logistiikkakeskuksessa töitä tehdään kolmessa vuorossa, työntekijöitä on satoja ja vaihtuvuus suuri. Teamsin Shifts-palvelun kautta voidaan tehdä työntekijälle näkyväksi, mihin tiimiin hän kuuluu ja keitä on tällä viikolla hänen kanssaan samassa työvuorossa. Palvelussa työntekijät voivat myös tarkastella omia tulevia työvuorojaan, pyytää vuorojen vaihtoja, ilmoittautua vapaisiin työvuoroihin tai pyytää lomaa. Palveluun voi lisätä myös keskustelukanavan, jossa esimies ja tiimiläiset voivat jakaa kuulumisia tai vaikka kalakuvia viikonlopulta.

Etulinjan työntekijät rakentavat yrityksen tuloksen, joten kulttuuri, joka ottaa mukaan kaikki työntekijät, on myös yrityksen menestyksen kannalta keskiössä. Teamsin intranetin kautta voidaan avata koko henkilöstölle, millainen yritys on, kuvata sen visiota ja arvoja. Viva Connections -palvelussa voidaan kertoa keskitetysti ja samalla yksittäiselle työntekijälle räätälöidysti vaikkapa terveydenhuollon palveluista tai muistuttaa joulupuurotarjoilun alkamisajasta.

Digilaitteiden tai -osaamisen puutekaan ei ole ongelma. Suomalaisista yli 95 prosentilla on jo käytössään älypuhelin, ja erilaiset keskustelusovelluksetkin ovat valtaosalle tuttuja vapaa-ajalta. ”Diginatiivien” työntekijöiden osuus työvoimasta kasvaa jatkuvasti. Lähes kaikilla Teamsia käyttävillä organisaatioilla Teams on lisensoituna kaikille työntekijöille jo valmiiksi – sitä ei ole vain otettu käyttöön. Siinä missä monissa organisaatioissa etulinjan työntekijöiden tiedonvälitys hoituu nyt monenlaisten epävirallisten ja valvomattomien sovellusten ja kanavien kautta, Teams tarjoaa tiedon jaolle ja keskusteluille hallitun ja tietoturvallisen alustan.

Uudet yhteistyön mallit vaativat muutosjohtamista

Vaikka Teamsin käyttöönotto teknologisesti vaatii vain muutaman klikkauksen, edellyttää uusien toimintatapojen juurruttaminen organisaatioon muutosjohtamista. Projektiryhmällä pitää olla ymmärrys siitä, miksi muutos tehdään, miten käyttäjät koulutetaan, kuka toimii vertaistukena ja miten tuloksia mitataan, jotta halutut tulokset myös saavutetaan. Johdon pitää ymmärtää kokonaisuus ja jokaisen työntekijän arvo, määrittää hankkeen tavoitteet sekä vakuuttaa keskijohto muutoksen välttämättömyydestä. HR toteuttaa muutoksen käytännössä viestinnän avustamana ja IT-osasto, ketterän Microsoft-kumppanin tuella, varmistaa sujuvan muutosprosessin. Ja kuten mihin tahansa uuteen työkaluun tai palveluun, Teamsin käyttöön etulinjassa tarvitaan myös selkeät pelisäännöt ja käyttöohjeet.

Eri alojen eturintamassa on maailmanlaajuisesti yli kaksi miljardia etulinjan työntekijää – mutta alle 25 prosenttia heistä sanoo, että heillä on tarvittavat välineet ja teknologia työnsä tekemiseen kunnolla. Me Microsoftilla haluamme varmistaa, että etulinjan työntekijöitä ei unohdeta vaan että heillä on saatavilla ne työkalut, resurssit ja ammattitaito, joita tässä haastavassa ajassa tarvitaan.

Myös etulinjan työntekijät haluavat olla osa tiimiä, kokea ylpeyttä siitä, että työskentelevät tietyssä organisaatiossa. Heidän sitouttamisensa yritykseen on ehdoton edellytys sille, että yritykset pärjäävät kiihtyvässä kilpailussa. Etulinjan työntekijät ovat työssään ensimmäisiä asiakkaan kontakteja, ensimmäisiä brändin edustajia sekä ensimmäisiä, jotka näkevät tuotteet ja palvelut tositoimissa. Heidän työstään kumpuavat myös uudet, innovatiiviset ideat tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi. Nämä unohdetut huipputekijät ansaitsevat laadukkaan työntekijäkokemuksen.

Suomi on ollut edelläkävijä teknologian hyödyntämisessä tietotyöläisten työn tukena. Uskon ja luotan, että suomalaiset organisaatiot ovat nyt valmiita tuomaan digitalisaation hyödyt koko henkilöstölle.

Maksuton raportti: Viisi tapaa ylläpitää työntekijöiden sitoutumista ja tuottavuutta

Kuinka tarjoat oikeat teknologiat, joiden avulla työntekijät voivat kasvattaa liiketoimintaasi missä, milloin ja miten tahansa

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Kansainväliseksi 20 minuutissa

    Kansainväliseksi 20 minuutissa

    Miten oppilaat oppivat pitämään esitelmän ja keskustelemaan englanniksi, ja vielä lukemaan karttaa 20 minuutissa? Ottamalla videopuhelu- eli Skype-yhteyden toiselle puolelle maapalloa! Kello lähestyy varttia vailla yhtä iltapäivällä Kokkolassa Torkinmäen koulussa. Samaan aikaan Redmondissa Yhdysvalloissa kello on lähes kolme aamuyöllä. Vaikka kyseessä on kokenut joukko oppilaita ja opettajia, ilmassa on pientä jännitystä. Pian on alkamassa Skype-videopuhelu […]

  • nainen käyttää kannettavaa tietokonetta

    Tutustu, miten voit tarjota tehokkaampaa opetusta “hybridioppimisen” avulla

    COVID-19-epidemian alusta lähtien koulutusalan asiakkaamme ovat toteuttaneet hämmästyttäviä asioita ylläpitääkseen oppilaiden sitoutumista opetukseen kotioloissa. Olipa kyse verkko-oppimisen innovaatioista tai yhteishengen kohottamisesta valokuva- ja ruoanlaittohaasteiden avulla, oppilaat ja opettajat ovat osoittaneet poikkeuksellista sisukkuutta näinä vaikeina aikoina. Koulut ja yliopistot ovat havainneet sen poikkeuksellisen lisäarvon, jota verkko-oppiminen pystyy tarjoamaan. Vaikka maailma alkaa nyt ottaa pieniä askeleita kohti […]

Teollisuus

  • Wärtsilä – tuottavuutta ajasta ja paikasta riippumatta Microsoft 365 -pilvipalvelujen avulla

    Wärtsilä – tuottavuutta ajasta ja paikasta riippumatta Microsoft 365 -pilvipalvelujen avulla

    Halki jäisen meren seilaa hinaaja. Sen komentosillalla seisoo kapteeni, joka keskittyy ohjaamaan aluksensa turvallisesti 200 merimailin päähän Pohjois-Suomessa sijaitsevaan Tornioon. Matkan syy? Varma-alus hinaa juuri valmistunutta 110 tonnin painoista nesteytetyn maakaasun (LNG) säiliömoduulia Tornio Mangan terminaaliin, joka on yksi Pohjoismaiden suurimmista LNG-terminaaleista. Kun hinaaja saapuu perille tiheässä sumussa, hydraulinen nosturi ohjaa säiliön paikoilleen. Tämä tarkkaan […]

  • Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    HiQ konseptoi ja toteutti uuden intranetin ja modernit kollaboraatiotyökalut Normetille. Uusi SharePoint Online -intranet SmartNet, Microsoft Teams, Yammer ja modernit SharePoint-tiimisivustot ovat nyt 1 100 Normetilaisen käytössä 30 maassa. Tärkein tavoite projektissa oli sisäisen viestinnän ja työnteon helpottaminen ja tehostaminen. Käyttäjiä haluttiin myös rohkaista viestimään aktiivisemmin ja avoimemmin yli organisaatiorajojen. Muutoksen pääviesti oli: Let´s communicate […]

Terveydenhuolto

  • logo

    Luottamuksen välttämättömyydestä terveydenhuollon digitalisaatiossa

    Puhelimeni oli soinut viikkokaupalla lähes tauotta, ja nyt se soi taas. ”Hei, Veronica, meillä on idea!” huudahti soittaja. Tunnistin Carlo Tacchettin heti, sillä olen tuntenut hänet lähes yhtä kauan kuin olen työskennellyt Microsoftilla. Hän toimii opettajana Vita-Salute San Raffaelen yliopistossa ja kokeellisen kuvantamisen keskuksen johtajana IRCCS San Raffaelessa, joka on Milanon merkittävimpiä sairaaloita. Tämä tapahtui […]

  • Digitalisaatio luo mahdollisuuksia terveydenhoitoalalle

    Digitalisaatio luo mahdollisuuksia terveydenhoitoalalle

    Digitalisaatio tarkoittaa mahtavia mahdollisuuksia terveydenhoitoalalle. Se on toimiala, joka saa digitalisaatiosta kaikista eniten hyötyä irti. Microsoftin ja meidän kumppaniekosysteemimme rooli terveydenhuollon digitalisaatiossa on auttaa ymmärtämään teknologian potentiaali, jota tarkastelemme neljästä eri näkökulmasta. Tervetuloa mukaan!

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • Iceland runs on Trust

    Miten pilvipalvelut auttoivat pientä kansakuntaa toteuttamaan suuria tavoitteita

    Joulukuussa 2015 Islannin hallitus käynnisti digitaalisen infrastruktuuriarvioinnin. Sillä oli käytössään yli 100 toimittajaa, joita hallitsi yli 100 IT-päällikköä kussakin julkisyhteisössä. Tehtävänanto oli selvä: toiminnan yksinkertaistaminen ja IT:n virtaviivaistaminen yli 20 000 käyttäjälle. Ratkaisu: Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tehtiin päätös: Microsoft 365 valittiin koko julkisen sektorin yhteiseksi pilviympäristöksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin maa […]

  • Ineco

    Ineco parantaa työntekijöiden tuottavuutta uudenaikaisilla työkaluilla ja tekoälyllä

    Ohjelmistojen kanssa kamppailu ei auta tehokkaammassa työnteossa. Samoin tuottavuus kärsii, jos tiedostojen jakaminen ja asiakirjojen muokkaus yhteistyössä on vaikeaa. Espanjan julkisella sektorilla toimiva Ineco ymmärtää tämän. Siksi se päätti muuttaa tapoja, joilla työntekijät ovat vuorovaikutuksessa teknologian ja toistensa kanssa. Ottamalla käyttöön Microsoft 365 -ratkaisun yli 2 800 työntekijälleen Ineco on yhdessä kumppaninsa Necsian kanssa parantanut […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Vene Söderhamnissa

    Riskialtis, huonosti suojattu tiedostojen jakaminen toimi inspiraationa muutokselle julkishallinnossa.

    “Tämä tiedosto on liian suuri lähetettäväksi.” Tuttu tilanne meille kaikille. Kun aikataulussa on pysyttävä ja suuri tiedosto ei lähde vastaanottajalle, riskialttiit julkiset tiedostonsiirtopalvelut alkavat yhtäkkiä näyttää houkuttelevilta vaihtoehdoilta. Käytännöllisyys menee tietoturvan edelle. Julkishallinnoille tästä aiheutuu järjestelmän ongelma ja lisäksi valtavia tietoturvariskejä. Ruotsalaisen Söderhamnin rannikkoalueen paikallishallinto päätti, ettei se kiirehtisi kieltämään tätä toimintaa vaan sen sijaan […]

Digitalisaatio

  • 1 TB maksutonta tilaa kesäkuvillesi!

    1 TB maksutonta tilaa kesäkuvillesi!

    Kesäloma! Sehän on jo täällä! Ennen kuin kirmaat kokonaan kesälaitumille, hyödynnä oppilaitoksesi tarjoamaa Office365-tiliä esimerkiksi kuvien ja videoiden tallentamiseen. Lataa puhelimeesi OneDrive-sovellus, niin muistosi ja kuvasi säilyvät, vaikka puhelin kastuisi kesäsateessa tai uintireissulla. Lisäämällä oppilaitoksesi Office365-tilin OneDriveen saat yhden teratavun maksutonta tallennustilaa kuvillesi! Katso ohjeet täältä. Toivotamme sinulle ikimuistosta kesälomaa!

Kumppaniblogi

  • nainen istuu pöydän avulla laptop

    Kumppaniblogi – Työntekijäkokemuksen Netflix

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.   Huipputason työntekijäkokemus on valtava kilpailuetu, kunhan sen ymmärtää ihmislähtöisesti Työntekijäsi kohtaa arjessaan jatkuvasti huipputason käyttäjäkokemuksia. Kansainväliset mobiilipalvelut, verkkokaupat sekä viihdepalvelut kuten Netflix on rakennettu maailman parhaiden käyttöliittymäsuunnittelijoiden kanssa sujuviksi ja käyttäjien tarpeita ennakoiviksi kokemuksiksi. Työntekijäsi odottaa samaa myös toimistolla ja etätyössä, […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Dynamics 365 yhdistää yleisen tietosuoja-asetuksen ja älykkäät liiketoimintasovellukset

    Dynamics 365 yhdistää yleisen tietosuoja-asetuksen ja älykkäät liiketoimintasovellukset

    EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen määräaika, 25. toukokuuta 2018, lähestyy nopeasti, joten tietosuoja-asetus (engl. General Data Protection Regulation, GDPR) ei ole enää kaukainen idea, vaan lähiaikoina toteutuva tietosuojasääntelyn muutos. On aika ajatella yleisen tietosuoja-asetuksen ja liiketoimintasovellusten välistä tärkeää yhteyttä, sillä monimutkainen uusi asetus saattaa vaatia yritykseltäsi merkittäviä muutoksia siihen, miten henkilötietoja kerätään, käytetään ja hallinnoidaan liiketoimintasovelluksilla – […]

Vinkit