Siirry pääsisältöön
ryhmä ihmisiä istuu pöydässä
Lukuaika, 2 min.

Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.  

 Tulevaisuuden henkilöstöpalvelua muuttuviin tarpeisiin

Seure, Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän ja HUS:in omistama henkilöstöpalveluyhtiö, auttaa asiakkaitaan vakituisten työntekijöiden poissaolojen paikkaamisessa.

Seuren toiminta on työvoimaintensiivisten toimialojen työvoimapulan ja lisääntyvien tarpeiden myötä kasvanut viime vuosina valtavasti. Taustalla on muun muassa useiden kunta-alan työntekijöiden tuleva eläkkeelle siirtyminen, työelämän murros, asiakkaiden kasvava kysyntä sekä muuttuvat tarpeet lyhyistä sijaisuuksista pysyvämpään henkilöstön paikkaamiseen.

Maailman muuttuessa tarpeet muuttuvat, ja tarpeiden muuttuessa palvelutarjonta kaipaa muutosta. Seuren liiketoiminnan kasvaessa tavoitteena oli löytää uudenlaisia tapoja automatisoida rutiinitehtäviä, kehittää toimintatapoja ketterämmiksi, tukea toimintaa tehokkaammin tietojärjestelmien avulla sekä uudistaa palveluita vastaamaan asiakkaiden muuttuneisiin tarpeisiin perinteistä henkilöstövuokrausta paremmin.

Haussa muutoksessa tukeva kumppani

Seuren vuonna 2018 tekemä IT-arviointi paljasti huomattavia puutteita silloisissa tietojärjestelmissä. Oli aika lähteä rakentamaan uutta tietojärjestelmäarkkitehtuuria sekä muuttuneita tarpeita paremmin vastaavia palveluita. Alustaksi valittiin Microsoftin Azure ja toimintamalliksi PaaS. Enää piti löytää muutoksessa parhaalla mahdollisella tavalla tukeva kumppani. Tästä alkoi yhteistyö haasteiden ratkomiseen erikoistuneen Zuren kanssa.

Yhteistyössä on luotu jo vuoden 2019 marraskuussa julkaistu, työntekijöille suunnattu OmaSeure-mobiilisovellus omien työsuhdeasioiden hoitamista ja työvuorojen buukkausta varten. Tällä hetkellä kehitteillä on myös asiakkaille tarkoitettu OmaSeure-sovellus tilausten tekemisen joustavuuden lisäämiseksi sekä uusi sijoittelupalvelu asiakkaiden henkilöstöresurssien optimoimiseksi. Sijoittelupalvelun tavoitteena on automatisoida rutiinityötä algoritmien ja koneoppimisen avulla. Tulevaisuudessa myös tekoälyä voitaisiin hyödyntää entistä tehokkaampaan ja tasapuolisempaan henkilöstöresurssien optimointiin henkilöstön riittävyyden varmistamiseksi.

Ammattitaito, aito auttamishalu ja avoimuus ovat onnistuneen yhteistyön perusta

“Yhteistyö Zuren kanssa on toiminut sujuvasti alusta alkaen ammattitaidon, aidon auttamishalun ja avoimuuden pohjalta. Zure on ymmärtänyt tarpeemme, vastannut niihin ketterästi, tukenut muutoksessa ja haasteissa sekä tarjonnut sopivia ratkaisuja oma-aloitteisesti. Tämä on ollut loistava pohja lähteä rakentamaan uusia järjestelmiä katse kohti yhdessä suunniteltuja, tulevaisuuden kehitysaskeleita.”  – Antti Nummiranta, Johtaja, teknologia ja kehitys, Seure Henkilöstöpalvelut Oy.

henkilön piirros

asiakirjat

Kumppaniblogi

Maksuton e-kirja: Etenemissuunnitelmasi digitaalisuutta painottavaan yritystoimintaan

Tutustu, miten voit navigoida, miettiä uudelleen ja optimoida yritystoimintaasi maailmassa, jossa digitaalisuus on ensisijaisessa roolissa.

Maksuton e-kirja: Neljä digitaalista strategiaa, joilla vastaat asiakasvaatimuksiin reaaliajassa

Tue tiimiesi yhteistyötä ja paranna asiakastyytyväisyyttä hävittämällä tietosiilot

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Teams opetuksessa 1/3: Projektityökurssit Metropoliassa

    Teams opetuksessa 1/3: Projektityökurssit Metropoliassa

    Hannu Turunen, MIE-sertifioitu fysiikan lehtori Metropoliasta, kertoo esimerkin, kuinka heillä Metropoliassa hyödynnetään Teamsiä. Hannu on työskennellyt neljä vuotta digimentorin roolissa Metropoliassa. Hänen toimenkuvaansa kuuluu digistrategian jalkautus, eli erilaisten ohjelmistojen ja työkalujen testaus sekä niiden soveltaminen opetustyöhön. Työn tulokset ja parhaat käytännöt hän jakaa henkilökunnalle ja tukee ohjelmistojen käyttöönotossa ja pedagogisessa soveltamisessa tarvittaessa. ”Kokeilen aika lennosta […]

  • henkilö katselee kannettavaa tietokonetta

    Etäopiskelun tehostaminen ja sitominen Microsoft Educationin resursseihin

    Etkö ole varma, mistä löydät parhaat verkkokoulutusresurssit? Tämä artikkeli tarjoaa erinomaisia vinkkejä ja osoittaa sinut oikeaan suuntaan.

Teollisuus

  • Wärtsilä – tuottavuutta ajasta ja paikasta riippumatta Microsoft 365 -pilvipalvelujen avulla

    Wärtsilä – tuottavuutta ajasta ja paikasta riippumatta Microsoft 365 -pilvipalvelujen avulla

    Halki jäisen meren seilaa hinaaja. Sen komentosillalla seisoo kapteeni, joka keskittyy ohjaamaan aluksensa turvallisesti 200 merimailin päähän Pohjois-Suomessa sijaitsevaan Tornioon. Matkan syy? Varma-alus hinaa juuri valmistunutta 110 tonnin painoista nesteytetyn maakaasun (LNG) säiliömoduulia Tornio Mangan terminaaliin, joka on yksi Pohjoismaiden suurimmista LNG-terminaaleista. Kun hinaaja saapuu perille tiheässä sumussa, hydraulinen nosturi ohjaa säiliön paikoilleen. Tämä tarkkaan […]

  • Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    HiQ konseptoi ja toteutti uuden intranetin ja modernit kollaboraatiotyökalut Normetille. Uusi SharePoint Online -intranet SmartNet, Microsoft Teams, Yammer ja modernit SharePoint-tiimisivustot ovat nyt 1 100 Normetilaisen käytössä 30 maassa. Tärkein tavoite projektissa oli sisäisen viestinnän ja työnteon helpottaminen ja tehostaminen. Käyttäjiä haluttiin myös rohkaista viestimään aktiivisemmin ja avoimemmin yli organisaatiorajojen. Muutoksen pääviesti oli: Let´s communicate […]

Terveydenhuolto

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Fitness24Seven

    Fitness24Seven: Uutta voimaa älykkäällä viestinnällä

    Fitness24Seven on yksi Euroopan nopeimmin kasvavista fitness-brändeistä. Yhtiö löysi itsensä tilanteesta, jossa sille syntyi tarve yhdistää hajallaan olevia tiimejä ja parantaa tietojen jakamista. Stratiteqin vanhempi konsultti Stefan Hult kertoo: "Jokainen toimipaikka eli omassa pienessä maailmassaan. Minkäänlaista koko yrityksen laajuista yhteyttä ei ollut." Ratkaisu: Yksinkertaisuus ja joustavuus ovat olleet kaksi Fitness24Sevenin menestyksen avaintekijää. Tämän tiedostaen Fitness24Seven […]

Digitalisaatio

  • Tutkimus: työntekijät suosivat tiivistä viestintää – chat kasvattaa suosiotaan

    Tutkimus: työntekijät suosivat tiivistä viestintää – chat kasvattaa suosiotaan

    Työympäristöt ja -kulttuurit ovat keskellä muutosta. Monissa yrityksissä yhteistyö, kuten palaverit, puhelut ja sähköposteihin vastaaminen, vie jo jopa 80 prosenttia työntekijöiden työajasta. Uudet teknologian parissa kasvaneet sukupolvet tulevat työmarkkinoille ja tuovat mukanaan omat odotuksensa ja norminsa. Etä- ja freelance-työskentelyn suosio kasvaa jatkuvasti, ja joidenkin arvioiden mukaan esimerkiksi Yhdysvaltojen työntekijöistä enemmistö toimii freelancereina vuoteen 2027 mennessä. […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    HiQ konseptoi ja toteutti uuden intranetin ja modernit kollaboraatiotyökalut Normetille. Uusi SharePoint Online -intranet SmartNet, Microsoft Teams, Yammer ja modernit SharePoint-tiimisivustot ovat nyt 1 100 Normetilaisen käytössä 30 maassa. Tärkein tavoite projektissa oli sisäisen viestinnän ja työnteon helpottaminen ja tehostaminen. Käyttäjiä haluttiin myös rohkaista viestimään aktiivisemmin ja avoimemmin yli organisaatiorajojen. Muutoksen pääviesti oli: Let´s communicate […]

Tietoturva ja tietosuoja

Vinkit

  • YSBtYW4gYW5kIGEgd29tYW4gc2l0dGluZyBhdCBhIHRhYmxl

    Viisi syytä sille, miksi sinun kannattaa aloittaa Microsoft Teamsin käyttö jo tänään

    Yhteistyö ja tiimityö ovat nykyajan organisaatioiden keskeisiä piirteitä. Lanseerauksensa jälkeen Microsoft Teamsista on tullut nopeimmin kasvava sovellus Microsoftin historiassa. Sitä on ryhtynyt käyttämään yli 330 000 yritystä ympäri maailmaa. Jos työskentelet jossakin näistä yrityksistä, olet jo saattanut keksiä uusia tapoja käyttää sovellusta päivittäisessä työssäsi. Mutta jos näin ei ole, seuraavassa on kerrottu viisi syytä sille, […]