Siirry pääsisältöön

Teams opetuksessa 1/3: Projektityökurssit Metropoliassa

Microsoft

Microsoft

Lukuaika, 3 min.

Hannu Turunen, MIE-sertifioitu fysiikan lehtori Metropoliasta, kertoo esimerkin, kuinka heillä Metropoliassa hyödynnetään Teamsiä.

Hannu on työskennellyt neljä vuotta digimentorin roolissa Metropoliassa. Hänen toimenkuvaansa kuuluu digistrategian jalkautus, eli erilaisten ohjelmistojen ja työkalujen testaus sekä niiden soveltaminen opetustyöhön. Työn tulokset ja parhaat käytännöt hän jakaa henkilökunnalle ja tukee ohjelmistojen käyttöönotossa ja pedagogisessa soveltamisessa tarvittaessa.

”Kokeilen aika lennosta asioita”, Hannu naurahtaa. ”Kokemusten perusteella sitten katson, mihin asia sopii, ja sen perusteella jaan tietoa sekä koulutan”, hän jatkaa.

”Digimentorina lähdin testaamaan ja kokeilemaan Teamsiä eri yhteyksissä tämän kevään aikana. Teams on jo kehittynyt paljon kokeilujakson aikana”, Hannu kertoo.

Miksi Teams?

”Olen mukana 1. vuoden insinööriopiskelijoiden projektikurssin opetuksessa. Projektikurssilla opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat jonkun koulutusalaansa liittyvän projektin.”

”Meillä on ollut eri alustoja kokeilussa. Kaikissa on enemmän tai vähemmän huonoja puolia”, Hannu kertoo.

”Olemme kommunikoineet aiemmin sähköpostin välityksellä, joka on ollut mielestäni tosi kömpelöä. Kaipasin ratkaisua siihen, että ryhmän sisäinen viestintä saataisiin toimivammaksi, että opettajana pystyisin kommunikoimaan ryhmälle paremmin”, hän kertoo.

”Teams on kokeilujen perusteella osoittautunut kaikista toimivimmaksi tässä asiassa.”

”Jokaiselle projektiryhmälle voi perustaa oman kanavan. Siellä ryhmän jäsenet voivat jakaa omia tiedostojaan sekä työstää niitä yhdessä, ja keskustella reaaliajassa. Pystyn seuraamaan projektin etenemistä ja kommentoimaan esimerkiksi tuloksia suoraan siellä”, Hannu innostuu.

Teams_projektiryhmät
Kuva 1: Kuvakaappaus Teams-ryhmästä

”Kun mainitsen keskustelualueella kaikki ryhmät (@), niin sama viesti tulee näkyviin joka kanavan feediin. Ei tarvitse erikseen laittaa sähköpostia tai tiedottaa joka ryhmää erikseen”, Hannu jatkaa.

”Kun otin Teamsin lennosta käyttöön, en osannut alussa ohjeistaa esimerkiksi mobiilisovelluksen käytössä, se olisi pitänyt alussa selkeämmin viestiä. Opiskelijat alkoivat käyttämään WhatsAppia.”

”Selainversiossa olisi myös voinut käyttää Chattia, joka on yksityinen, eikä keskustelu tule kaikille näkyviin”, hän kertoo. ”Tämän osaan ohjeistaa jatkossa paremmin.”

”Teamsin mobiilisovellus on toimiva. Ilmoitukset ja päivitykset tulee heti kännykkään, se on tosi kätevää. Sanoin oppilaillekin, että Teamsissa on hyvä pitää työasiat, WhatsApp on vapaa-aikaa varten.”

Kuva 2: Esimerkkikuvia teamsin mobiilisovelluksesta

 

Miten opiskelijat ovat ottaneet Teamsin vastaan?

”Oppilaita on erilaisia. Osa on ottanut vastaan innolla, osa on vastentahtoisia. Olen myös kertonut, että Teams on melko varmasti käytössä tulevilla työnantajilla, että on hyvä, kun osaatte käyttää sitä jo valmiiksi.”


Haluaisitko tietää lisää Teamsistä oppilaitoskäytössä?

Tilaa ilmainen tallenne keväällä 2018 Mustosen Pasin pitämästä Teams-webinaarista rekisteröitymällä tästä.  Saat sähköpostiin webinaarilinkin. Webinaari alkaa 9 minuutin kohdalta.

Katso myös Microsoft Education -videosarja Teamsistä (englanniksi):

Muuta aiheeseen liittyvää:

Maksuton infografiikka: Saavuta enemmän tuloksia yhdessä Microsoft 365 Businessin avulla

Katso, mitä hyötyä Microsoft 365 Businessistä on työntekijöillesi

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Oppiminen on elinikäinen diili – PopUpCollegessa opiskelijat pääsevät keskelle liike-elämää

    Oppiminen on elinikäinen diili – PopUpCollegessa opiskelijat pääsevät keskelle liike-elämää

    Business College Helsingin PopUpCollege on voittanut kansainvälisen koulutusalan innovaatiopalkinnon ja nuoret opiskelijat lähtevät kokeilemaan uutta ratkaisua nimeltä Linda AI. Onko koskaan käynyt niin, että olet innostunut jostain hetkellisesti, mutta innostus laantuu ja unohdat asian? Näillä sanoilla alkaa Kaswu Oy:n toimitusjohtaja Mikko Ojasen puhe Business College Helsingin nuorille opiskelijoille Kauppakeskus Redissä ja moni samaistuu kommenttiin. Kaswun […]

  • Microsoftin oppimisen työkalut: Teams

    Microsoftin oppimisen työkalut: Teams

    Yli-Iin yhteiskoulussa on kokeiltu ja otettu useita Microsoftin tarjoamia oppimisen työkaluja käyttöön. Yhteisöllisen oppimisen tukena Microsoft Teams toimii erityisen hyvin. Oppilaitosten Office 365 Education -ohjelmistopaketista löytyvä Teams on apulaisrehtori, biologian ja maantiedon lehtori Ville Sillanpään mukaan syrjäyttänyt perinteiset tavat esimerkiksi tehtävien tekemisessä ja niiden hallinnassa. Katso ensin Teamsin käyttövinkit videosta, ja lähde sitten liikkeelle osoitteesta: […]

Teollisuus

  • Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    HiQ konseptoi ja toteutti uuden intranetin ja modernit kollaboraatiotyökalut Normetille. Uusi SharePoint Online -intranet SmartNet, Microsoft Teams, Yammer ja modernit SharePoint-tiimisivustot ovat nyt 1 100 Normetilaisen käytössä 30 maassa. Tärkein tavoite projektissa oli sisäisen viestinnän ja työnteon helpottaminen ja tehostaminen. Käyttäjiä haluttiin myös rohkaista viestimään aktiivisemmin ja avoimemmin yli organisaatiorajojen. Muutoksen pääviesti oli: Let´s communicate […]

  • Wärtsilä – tuottavuutta ajasta ja paikasta riippumatta Microsoft 365 -pilvipalvelujen avulla

    Wärtsilä – tuottavuutta ajasta ja paikasta riippumatta Microsoft 365 -pilvipalvelujen avulla

    Halki jäisen meren seilaa hinaaja. Sen komentosillalla seisoo kapteeni, joka keskittyy ohjaamaan aluksensa turvallisesti 200 merimailin päähän Pohjois-Suomessa sijaitsevaan Tornioon. Matkan syy? Varma-alus hinaa juuri valmistunutta 110 tonnin painoista nesteytetyn maakaasun (LNG) säiliömoduulia Tornio Mangan terminaaliin, joka on yksi Pohjoismaiden suurimmista LNG-terminaaleista. Kun hinaaja saapuu perille tiheässä sumussa, hydraulinen nosturi ohjaa säiliön paikoilleen. Tämä tarkkaan […]

Terveydenhuolto

  • Terveydenhuolto uudistuu neljällä alueella

    Terveydenhuolto uudistuu neljällä alueella

    1. Osallista potilaasi Parempi hoitotulos ja hoitokokemus. Suomen terveydenhuolto: Potilaan osallistaminen from Microsoft Suomi 2. Vapauta henkilökunta tuottavampaan työhön Tehokkuus ja tuottavuus 3. Optimoi kliiniset ja operatiiviset toimintosi Datan hyödyntäminen Suomalainen terveydenhuolto: Optimoi kliiniset ja operatiiviset toimintosi from Microsoft Suomi 4. Uudista hoitokokemus Älykkäät laitteet Terveydenhuolto Suomessa – Uudistunut hoitopolku from Microsoft Suomi    

  • Two female healthcare professionals looking at a tablet

    Virtual Care -webinaari

    Keskustelu Microsoft Teamsin mahdollistamistä Virtual Care -ratkaisuista – jotka italiassa tehty tapaustutkimus herätti henkiin.

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • Iceland runs on Trust

    Miten pilvipalvelut auttoivat pientä kansakuntaa toteuttamaan suuria tavoitteita

    Joulukuussa 2015 Islannin hallitus käynnisti digitaalisen infrastruktuuriarvioinnin. Sillä oli käytössään yli 100 toimittajaa, joita hallitsi yli 100 IT-päällikköä kussakin julkisyhteisössä. Tehtävänanto oli selvä: toiminnan yksinkertaistaminen ja IT:n virtaviivaistaminen yli 20 000 käyttäjälle. Ratkaisu: Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tehtiin päätös: Microsoft 365 valittiin koko julkisen sektorin yhteiseksi pilviympäristöksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin maa […]

  • Ineco

    Ineco parantaa työntekijöiden tuottavuutta uudenaikaisilla työkaluilla ja tekoälyllä

    Ohjelmistojen kanssa kamppailu ei auta tehokkaammassa työnteossa. Samoin tuottavuus kärsii, jos tiedostojen jakaminen ja asiakirjojen muokkaus yhteistyössä on vaikeaa. Espanjan julkisella sektorilla toimiva Ineco ymmärtää tämän. Siksi se päätti muuttaa tapoja, joilla työntekijät ovat vuorovaikutuksessa teknologian ja toistensa kanssa. Ottamalla käyttöön Microsoft 365 -ratkaisun yli 2 800 työntekijälleen Ineco on yhdessä kumppaninsa Necsian kanssa parantanut […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Case Spitec – Laitehallintaa ja tietoturvaa paremman asiakaspalvelun ohella

    Case Spitec – Laitehallintaa ja tietoturvaa paremman asiakaspalvelun ohella

    Spitec heräsi omaan osaamattomuuteensa, kun puheet EU:n uudesta tietoturva-asetuksesta (GDPR) alkoivat. Ensin käytiin koulutuksissa itse. Sitten konsultointiin ammattilaista. Yhdessä kumppanin kanssa analysointiin nykytila ja määriteltiin kaikki välittömät tarpeet. Lista ei ollut pitkä, mutta tekemistä oli sitäkin enemmän. Ensin korjataan tietoturva, sitten uudistetaan laitehallinta. Siinä samalla koulutetaan tekijöille uuden asetuksen perusteet. Spitec teki järkevästi konsultoidessaan ammattilaista, […]

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

  • ryhmä ihmisiä istuu pöydässä

    Avoimella yhteistyöllä kohti yhteisiä tavoitteita

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.    Tulevaisuuden henkilöstöpalvelua muuttuviin tarpeisiin Seure, Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän ja HUS:in omistama henkilöstöpalveluyhtiö, auttaa asiakkaitaan vakituisten työntekijöiden poissaolojen paikkaamisessa. Seuren toiminta on työvoimaintensiivisten toimialojen työvoimapulan ja lisääntyvien tarpeiden myötä kasvanut viime vuosina valtavasti. Taustalla on muun muassa useiden kunta-alan työntekijöiden tuleva eläkkeelle siirtyminen, […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Pk-yrityksen työntekijä tekee etätöitä lentokentällä

    Älä anna IT:n olla esteenä liiketoimintasi kasvulle

    Tämän päivän pienyrityksillä on valmiiksi riittävästi haasteita, eikä IT:n pidä antaa muodostua menestyksen esteeksi. Mutta miten voit varmistaa, että käyttämäsi järjestelmä toimii tukenasi eikä hidasteenasi? Kuluttajina edellytämme, että saumattomat yhteydet tarjoavat meille kaiken haluamamme sisällön silloin, kun sitä tarvitsemme. Useimmat meistä omaksuvat tämän asenteen myös työpaikalla. Odotamme, että työkalut ovat intuitiivisia ja auttavat kasvattamaan tietämystämme […]

Vinkit

  • Wilma

    Wilma

    Ajattelepa, jos opettajalla näkyisi Wilmassa oppilasryhmä, siellä olisi myös nappi “Tee tästä ryhmästä Teams-ryhmä”. Tällainen nappi on jo pilottikäytössä muutamassa kunnassa. Primuksesta voidaan tuoda valmiit oppilasryhmät Teamsiin yhdellä napin painalluksella. Wilmassa on tämä valmius jo olemassa, ja Enterin kehittämä nappi voidaan ottaa käyttöön yhteistyössä kunnan ja kunnan tietohallinnon kanssa. Myöhemmin Teamsiin tulee myös valmiina ominaisuus, […]