Siirry pääsisältöön
Pulse

Pilvipohjainen ERP tuo toivottua joustoa ja kustannustehokkuutta

Jani Savolainen

Jani Savolainen

liiketoimintajohtaja (Dynamics)

Lukuaika, 3 min.

Uudet liiketoiminta-alueet ja vanhan ratkaisun tekninen velka veivät Gasumin Microsoft D365 -käyttäjäksi. Digia toimitti ERP kokonaisuuden lisäksi myös Data Lake -ratkaisun järkevöittämään Gasumin analyytikkojen työtä.

Tuttu teknologia ja pilvimahdollisuudet ratkaisivat

Alun perin maakaasun myynnistä ponnistanut Gasum on tänä päivänä monipuolinen kaasualan pohjoismainen asiantuntija, jolla on toimintaa Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Norjassa. Kasvavan ja kehittyvän yrityksen toiminnanohjausjärjestelmä oli rakennettu palvelemaan maakaasun tarpeita, jolloin se ei enää tuonut vaadittavaa hyötyä Gasumille. ”Olemme viimeisen kolmen vuoden aikana laajentuneet uusille liiketoiminta-alueille. Nyt katsoimme, että oli aika tehdä mittava uudistus ERP-puolelle, jotta se vastaisi kaikkien liiketoiminta-alueidemme tarpeita”, kertoo Gasumin tietohallintojohtaja Pertti Norjos.

Gasumilla oli aiemmin käytössään Digian toimittama Microsoft AX 2012 -järjestelmä, johon oli vuosien aikana tehty runsaast räätälöintejä. Uudistusvaiheessa tavoitteeksi otettiin, että toiminnallisuudet toteutettaisiin mahdollisimman pitkälle standardiratkaisuina. Uudeksi järjestelmäksi valikoitui pilvessä toimiva Microsoft D365 -ratkaisu. Teknologiavalinta oli Norjoksen mukaan helppo.

”Gasumilla on käytössä Microsoft Office 365 -sovellukset ja myös aiempi ERP-järjestelmä oli Microsoftin. D365 ei poikkea käyttöliittymältään juurikaan vanhasta AX:sta, jolloin tuntui järkevältä jatkaa Microsoft-perheessä.”

Pilviratkaisuun Gasumia kannusti skaalautuvuus ja kustannustehokkuus. Kun infrastruktuuri sijaitsee pilvessä ja tarvittava lisenssimäärä on kohtuullisen pieni, ovat käyttökustannukset järkevällä tasolla. Pilviratkaisu on myös tarvittaessa joustava.

”Gasumissa olemme olleet aktiivisia ja tehneet esimerkiksi yritysostoja. D365-ratkaisun skaalautuvuus varmistaa, että järjestelmä pysyy mahdollisten yritysmuutosten mukana”, Norjos toteaa.

Data Lake ERP-uudistuksen rinnalla

Gasumin järjestelmäuudistusprojekti toteutettiin varsin tiiviissä aikataulussa. Esiselvitys aloitettiin toukokuussa 2017, jonka tulosten pohjalta edettiin varsinaiseen implementointiin. Lokakuun alkupuolella päästiin tositoimiin ja uuden järjestelmän käyttöönotto tapahtui huhtikuun 2018 alussa.

Omat haasteensa projektiin toivat muun muassa talousosaston vuodenvaihteen kiireet sekä master datan siirto uuteen järjestelmään. Aikaa kuitenkin pystyttiin varaamaan testaukselle ja henkilöstön koulutuksille, jolloin myös käyttöönotto sujui jouhevasti. Tiukan aikataulun vuoksi ensimmäiseen tuotantoversion laajuus määriteltiin tarkasti. Seuraavat kehityspaketit ovat jo tekeillä ja ne tuovat mukanaan paljon sellaistakin, mikä vanhasta järjestelmästä puuttui. ”Joitain pieniä jatkokehitystarpeita on, ja kehityspaketissa on mukana myös joukko sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat aiemmassa ERP-järjestelmässä jollain muotoa olleet tai niitä on muuten kovasti odotettu”, Norjos kertoo. ERP-uudistuksen ohella Gasumissa oli samaan aikaan meneillään muitakin projekteja. Yksi näistä oli analytiikan kehittäminen. Ratkaisuna oli Microsoft Data Lake -ratkaisun käyttöönotto Azure-pilvestä.

”Meillä Gasumilla on muutamia analyytikkoja, joiden tehtävän on seurata muun muassa markkinahintoja, hintaindeksejä ja säätilan muutoksia, ja muodostaa tiedon pohjalta ennustuksia. Analyytikot olivat rakentaneet omia raportointivälineitään, mutta ajan kanssa kävi ilmi, että työaikaa alkoi kulua liikaa niiden ylläpitoon varsinaisen analysoinnin sijaan”, Norjos muistelee. ”Tällä hetkellä Data Lake -alusta on meillä tuotannossa ja kaikki toimii niin kuin pitääkin. Arkkitehtuuri on Microsoftin suositusten mukainen, tässäkin olemme pyrkineet välttämään räätälöintejä.”

Pitkä yhteistyö pohjautuu tasavertaisuuteen

Gasumilla ja Digialla on pitkä yhteinen historia takana. Norjoksen mukaan siitä oli paljon hyötyä. ”Tunnemme toisemme, jolloin on hyvin matala kynnys esimerkiksi omalla kohdallani soittaa Digialla kenelle tahansa ja saada asiat sujuvasti hoidettua”, Norjos kuvailee. Norjoksen mukaan yhteistyön kannalta on merkityksellistä, että asiakas ja toimittaja ovat saman
kokoisia. ”Vaikka Gasum on liikevaihdoltaan aika suuri, olemme henkilöstömäärältämme kuitenkin varsin pieni verrattuna moneen teollisuuskonserniin. Tällöin meille Digian kokoinen talo on sopiva, sillä kummallakaan ei ole paljon byrokratiaa ja erilaisia hallinnon kerroksia”, Norjos jatkaa. ”Kun sopivat kontaktipinnat löytyvät ja hommat hoituvat, niin silloin se yhteistyö sujuu.”

Maksuton e-kirja: Etenemissuunnitelmasi digitaalisuutta painottavaan yritystoimintaan

Tutustu, miten voit navigoida, miettiä uudelleen ja optimoida yritystoimintaasi maailmassa, jossa digitaalisuus on ensisijaisessa roolissa.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

Koulutus

  • Tekoäly on täällä, mutta mitä se muuttaa?
    Tekoäly on täällä, mutta mitä se muuttaa?

    Tekoäly nähdään usein pelottavana science fiction -elokuvista opittuna robottien maailmanvaltauksena. Se ei kuitenkaan ole sitä: tekoälyä voi luonnehtia koneiden ja tietokonejärjestelmien kyvyksi reagoida tilanteisiin ihmismäisesti – tavalla, joka stimuloi ja tukee ihmisälyä. Hyviä esimerkkejä ovat puheen-, tekstin- ja kuvantunnistus tai kyky pelata shakin kaltaisia strategiapelejä. Tekoäly vahvistaa ihmisen osaamista, sillä se pärjää vaarallisissa, ahtaissa tai […]

  • 9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla
    9 tapaa tukea oppimista teknologian avulla

    Jokainen opiskelija ja opettaja ansaitsee työnsä tueksi vain parasta. Tämän tueksi tarjoamme yhdeksän näkökulmaa oppimisen, opettamisen ja teknologian parhaaseen liittoon. Uskomme, että laadukkaat tietokoneet ja ohjelmistot pystyvät merkittävästi parantamaan opiskelijan kykyä kommunikoida, oppia sekä soveltaa oppimaansa. Microsoftin teknologiat aina laitteista ja käyttöjärjestelmästä sovelluksiin on suunniteltu auttamaan jokaista opiskelijaa käyttämään koko potentiaaliaan.    1.Teknologia tukee oppimista monipuolisesti Vaikuttavatko teknologia– ja laitevalinnat oppimistuloksiin? […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • Nainen tutkimuksissa
    Ennakoiva huolto parantaa syöpäpotilaiden elämän laatua

    Yli 17 000 000 ihmistä sairastaa vuosittain syöpää, ja tämän luvun odotetaan nousevan tulevina vuosina merkittävästi. Tehokkaiden ja edullisten hoitotapojen kehittäminen on erittäin tärkeää. Microsoft Azure IoT:n käyttöönoton jälkeen IBA Worldwide, lääketieteellisten syöpähoitolaitteiden johtava kehittäjä, on pystynyt vähentämään laitteidensa huoltokustannuksia ja nopeuttamaan niiden korjausta. Sen kehittämä protoniterapiateknologia on kehityksen kärjessä, mutta se edellyttää merkittäviä investointeja. […]

  • Menetkö lääkäriin autolla vai videolla?
    Menetkö lääkäriin autolla vai videolla?

    Kesken kiireisen työpäivän tulee soitto päiväkodista. Lapsella on silmätulehdus. Kaksi vaihtoehtoa: lähdenkö sairaan lapsen kanssa ajamaan lääkäriin, odottamaan vuoroa, saamaan sillä aikaa muitakin pöpöjä, vastaanottamaan sen reseptin, jonka jo tiesimme saavamme, ajamaan apteekkiin ja sieltä taas kotiin hoitamaan tulehdusta kuntoon. Vai otanko lääkäriin yhteyttä chatissa, lähetän valokuvat silmästä, kuvailen oireet, saan reseptin sähköisenä ja ajan vain apteekkiin hakemaan reseptin ja pääsen nopeasti lapsen […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • kinderen met computers
    Koulutus on tulevaisuudessa kunnan ykköstehtävä

    Maailman osaavin ja onnellisin Suomi luodaan jokaisessa kunnassa ja koulussa askel askeleelta. Tämä toteutuu kuitenkin koulumaailmassa ainoastaan, jos kunnat ja kuntapäättäjät ovat sitoutuneita rohkeuteen ja muutokseen. Käännetään katseet historiasta tulevaisuuteen. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien hoidettaviksi, koulutus nousee kuntien keskeisimmäksi tehtäväksi. Ajanmukainen, tasokas koulutustarjonta on myös tärkeä vetovoimatekijä kuntien kilpaillessa asukkaista ja veronmaksajista. Siksi […]

Asiakastarinat

  • Nainen tutkimuksissa
    Ennakoiva huolto parantaa syöpäpotilaiden elämän laatua

    Yli 17 000 000 ihmistä sairastaa vuosittain syöpää, ja tämän luvun odotetaan nousevan tulevina vuosina merkittävästi. Tehokkaiden ja edullisten hoitotapojen kehittäminen on erittäin tärkeää. Microsoft Azure IoT:n käyttöönoton jälkeen IBA Worldwide, lääketieteellisten syöpähoitolaitteiden johtava kehittäjä, on pystynyt vähentämään laitteidensa huoltokustannuksia ja nopeuttamaan niiden korjausta. Sen kehittämä protoniterapiateknologia on kehityksen kärjessä, mutta se edellyttää merkittäviä investointeja. […]

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

Media

Tietoturva ja tietosuoja

  • Kyberturvallisuus pilviaikakaudella
    Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Yritys ei enää voi suojata itseään pelkällä suojamuurilla ja laskusillalla. Maailma oli IT:n näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi kymmenen vuotta sitten. Organisaation rajat olivat tietoteknisessä mielessä helposti piirrettävissä, joten suojaukset oli mielekästä rakentaa näitä rajoja mukaillen. Voidaan ajatella, että organisaatio oli kuin keskiaikainen linna, jonka suojaamiseen riitti suojamuuri ja laskusilta. Organisaatiolla oli oma sisäinen verkkonsa ja sen […]

Vinkit