Siirry pääsisältöön
pöydän edessä seisova henkilö

Tekoäly tarjoaa yrityksille lisäarvoa – mutta miksi vain 5 % julkisen sektorin toimijoista Suomessa kokee saavansa siitä merkittävää hyötyä?

Salla Aromaa

Salla Aromaa

Johtaja, julkishallinnon liiketoiminta.

Lukuaika, 4 min.

Kustannusten alentaminen, tehokkuuden parantaminen ja arvon luominen ovat jatkuvia huolenaiheita kaikenkokoisille ja -tyyppisille toimijoille sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Viime vuosina pilviteknologian ja tekoälyn tapaiset innovaatiot ovat olleet merkittävässä roolissa yritysten tuotteiden ja palvelun parantamisessa sekä toiminnan tehostamisessa. 

EY:n kanssa toteuttamamme tutkimuksen mukaan suomalaiset julkisen sektorin toimijat ovat kuitenkin törmänneet esteisiin tekoälyn kaltaisten teknologioiden mahdollisimman tehokkaassa hyödyntämisessä. Julkisella sektorilla riittää kiinnostusta tekoälyn käyttöönottoon ja hyödyntämiseen. Lähes puolet (45 %) tutkimukseen osallistuneista suomalaisista julkisen sektorin toimijoista on ottanut tekoälyratkaisuja käyttöön. Kuitenkin vain 5 % kuvaili tekoälyn tarjonneen merkittävää lisäarvoa ulkoisten sidosryhmien suuntaan. Suomen julkisen sektorin toimijoilla on eri syistä vaikeuksia päästä tilanteeseen, jossa tekoäly tuottaa mitattavia tuloksia.  

Tekoälyn menestyksekäs hyödyntäminen vaatii systemaattista työskentelyä strategisella ja operatiivisella tasolla sekä innovatiivisen kokeilu- ja muutoskulttuurin omaksumista

Monet julkisen sektorin organisaatiot ovat tunnistaneet käyttötapauksia, joissa tekoäly voi tuottaa lisäarvoa, mutta skaalautuvien ratkaisujen luomisessa on yhä haasteita. Tekoälyn menestyksekäs hyödyntäminen vaatii systemaattista työskentelyä strategisella ja operatiivisella tasolla sekä innovatiivisen kokeilu- ja muutoskulttuurin omaksumista, sanoo Matti Puttonenasiakas- ja strategiajohtaja, EY. 

Tekoälyn hyödyntäminen lähtee liikkeelle johdon päätöksistä

Tutkimuksen mukaan menestyksekkäimpiä organisaatioita ovat ne, joiden johtajat ovat aktiivisesti mukana tekoälyhankkeiden suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Tämä johtuu siitä, että tekoälyn täysipainoinen hyödyntäminen vaatii valmiutta työskennellä paitsi paremmin, myös toisin 

Tekoäly voi parantaa toiminnan tehokkuutta, kun yksinkertaiset tai toistuvat tehtävät siirretään tekoälypohjaisten työkalujen hoidettaviksi. Paras arvo saavutetaan kuitenkin silloin, kun tekoälyä käytetään apuna välttämättömien palvelujen ja kansalaiskokemusten innovoinnissa ja kehittämisessä ja kun tavoitteena on täydentää ihmisten osaamista sen korvaamisen sijaan.  

Esimerkiksi Verohallinto ottaa vuosittain vastaan noin 8 000 kansalaisten lähettämää verkkoilmiantoa mahdollisista veropetoksista, vaikka monet ovat perusteettomia. Jos tekoälyratkaisu ensin arvioisi avainsanojen esiintyvyyttä sekä verotuksen ja verovelkojen tapaisia tekijöi pohjalta, noin 30 % tapauksista voitaisiin tunnistaa suoraan perusteettomiksi, ja virkailijoilla vapautuisi enemmän aikaa keskittyä kiinnostaviin ja haastaviin tapauksiin

Tekoälyn tuoma uudistus muuttaa verovirkailijoiden työpäiviä ja energian jakamista sekä tapaa, jolla he käsittelevät dataa arjessaan. Kyse on kulttuurimuutoksesta, ei vain uuden teknologian käyttöönotosta. Niinpä ylemmän johdon aktiivisella panoksella on keskeinen merkitys.  

Taidot keskipisteessä

Tutkimuksessa ilmeni myös, että tekoälyä tehokkaimmin hyödyntävissä yrityksissä ja organisaatioissa painotetaan henkilöstön taitojen kehittämistä yhtä paljon kuin varsinaista teknologiaa. Kuten tekoälyn aikakaudella saattaa odottaakin, esimerkiksi datatiede- ja insinööriosaamisella on yhä enemmän kysyntää. Kun otetaan huomioon ne asiat, joihin tekoäly ei kykene – luovuus, empatia, ongelmanratkaisu – on kuitenkin helppo nähdä monenlaisten ”pehmeämpien” osaamisalojen muuttuvan vieläkin arvokkaammiksi. Erinomaisia esimerkkejä ovat neuvottelu, hallinnointi, johtaminen ja viestintä.  

Kaikista länsieurooppalaisista kyselyyn vastanneista julkisen sektorin organisaatoista vain 11 % koki, että heidän edustamistaan organisaatioista löytyi oikea yhdistelmä tekoälyyn liittyviä taitoja. Tämä on selkeä haaste, kuten yksityiselläkin puolella.  

Jotta organisaatiolla olisi käytössään oikeaa osaamista oikeassa paikassa, on tärkeää luoda rajattoman oppimisen kulttuuri, jossa taitojen kehittäminen ei tapahdu vain koulutuksissa, vaan oppiminen on keskeinen tapa parantaa tuloksia, joustavuutta ja uusiutumiskykyä.  

Samalla aukeaa merkittävä mahdollisuus taitojen päivittämiseen. Näin voidaan sekä säilyttää monille julkisen sektorin toimijalle elintärkeää hiljaista tietoa että vahvistaa työntekijöiden sitoutumista. Uusia taitoja opettavat ohjelmat tarjoavat työntekijöille loistavia tilaisuuksia tehdä yhteistyötä esimiestensä kanssa ja vaikuttaa omiin urapolkuihinsa, jolloin osaajien sitouttaminen organisaatioon entisestään helpottuu merkittävästi.  

Onneksi verkossa on parhaillaan saatavilla runsaasti ilmaisia koulutuksia ja opiskelusisältöä – hyvänä esimerkkinä Microsoft’s AI Business School. Mukana on myös erityisesti valtiollisten tahojen käyttöön suunniteltu opintopolku. 

Tekoäly voi muuttaa asioita, muttei ilman apua. Onnistuminen riippuu yhtä paljon ihmisistä, kulttuurista ja johtajuudesta kuin teknologiasta. Tekoälyn täysipainoinen hyödyntäminen on ennen kaikkea ihmisistä kiinni. 

Lue lisää tekoälyn käytöstä raportistamme: Tekoäly julkisella sektorilla.  

Raporttiin on kerätty dataa kyselytutkimuksesta, johon vastasi yli 200 julkisen sektorin työntekijää, esimiestä ja johtajaayli 60 julkisen sektorin johtajan haastattelusta sekä 16 tekoälyyn keskittyvästä selvityksestä, keskittyen kolmeen alaan: julkishallintoon, terveyteen ja liikenteeseenMukana on 12 Länsi-Euroopan maata: Itävalta, Belgia, Tanska, Suomi, Irlanti, Italia, Alankomaat, Norja, Portugali, Espanja, Ruotsi ja Sveitsi. Suomesta raportissa on mukana 20 organisaatiota.  

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Maksuton e-kirja: Tekoäly käytännössä – 10 todellista käyttökohdetta terveydenhuoltoalalla

Hanki tietoa tekoälystä (AI) ja lue tästä vuorovaikutteisesta e-kirjasta, miten se voi auttaa ratkaisemaan terveydenhuollon haasteita.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

Koulutus

  • Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta ajattelua ja toimintamalleja kaikilta toimijoilta valtakunnan päättäjien tasolta jokaisen koululaisen perheeseen.​ Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta […]

  • Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Oppimisen syvällinen muutos ei ole yksittäisen opettajan tai koulun vastuulla, vaan se edellyttää strategisia päätöksiä kunnan ja valtakunnan päättäjien tasolla.​ Jokaisella tämän hetken päättäjällä on kokemuksia ja muistoja omilta kouluajoiltaan, mutta sen varaan ei tulevaisuuden koulua voi rakentaa. ​ Microsoft teetti vuonna 2017 tutkimuksen kuntapäättäjien asenteista oppimisen muutokseen. Tutkimuksessa selvisi, että:​ Koulutukseen ja oppimiseen suhtaudutaan […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • Nainen tutkimuksissa

    Ennakoiva huolto parantaa syöpäpotilaiden elämän laatua

    Yli 17 000 000 ihmistä sairastaa vuosittain syöpää, ja tämän luvun odotetaan nousevan tulevina vuosina merkittävästi. Tehokkaiden ja edullisten hoitotapojen kehittäminen on erittäin tärkeää. Microsoft Azure IoT:n käyttöönoton jälkeen IBA Worldwide, lääketieteellisten syöpähoitolaitteiden johtava kehittäjä, on pystynyt vähentämään laitteidensa huoltokustannuksia ja nopeuttamaan niiden korjausta. Sen kehittämä protoniterapiateknologia on kehityksen kärjessä, mutta se edellyttää merkittäviä investointeja. […]

  • Senior woman sitting in a couch while using a smartphone

    Teknologia palveluasumisen uudistajana

    Miltä näyttävät teknologian hyödyntämisen nykytila ja tulevaisuus hoivapalveluasumisessa? Haastattelimme yhdessä konsulttiyhtiö Nordic Healthcare Groupin (NHG) kanssa loppuvuodesta 2022 viiden suuren julkisen ja yksityisen hoivapalveluita tuottavan organisaation johtajia teknologian hyödyntämisestä hoivapalveluasumisessa. Saimme kuulla heidän visioitaan siitä, millaisena he näkevät tulevaisuuden hoivapalveluasumisen. Hämmästystä vastaajissa herätti erityisesti nykytilan pysähtyneisyys – esiin tuli kuitenkin myös toivo paremmasta. Sosiaalihuollon teknologinen […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Mistä oppimisen muutoksessa on kyse?

    Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta ajattelua ja toimintamalleja kaikilta toimijoilta valtakunnan päättäjien tasolta jokaisen koululaisen perheeseen.​ Oppiminen ja koulunkäynti ovat kokemassa syvällisempää muutosta kuin kenties koskaan koko koululaitoksen historiassa – ja se tapahtuu juuri nyt. Muutos vaatii uutta […]

Asiakastarinat

Digitalisaatio

  • Tue opiskelijoita Microsoftin uusilla Oppimisen apuohjelmilla

    Tue opiskelijoita Microsoftin uusilla Oppimisen apuohjelmilla

    Opettajat ovat jo pitkään pyrkineet räätälöimään opetusta. Pandemia nosti korostetusti esiin, miten vaikea tämä haaste on opettajille, sillä opiskelijoilla on nyt monimuotoisempia tarpeita kuin koskaan.  Aidosti räätälöidyn ja henkilökohtaisen oppimiskokemuksen tarjoaminen jokaiselle opiskelijalle vaatii nimittäin juuri sitä resurssia, jota opettajilta usein puuttuu… Aikaa.   Aikaa tarvitaan räätälöityjen oppimismahdollisuuksien luomiseen luokassa ja sen ulkopuolella. Aikaa tarvitaan […]

Kumppaniblogi

  • Podcast-sarja: Kumppaniohjelman ytimessä

    Podcast-sarja: Kumppaniohjelman ytimessä

    Kumppaniohjelman ytimessä -podcast-sarjassamme käsittelemme sitä, miten tuemme kumppaniemme liiketoiminnan kasvua ja luomme yhdessä menestystarinoita. Microsoft myynnin tukipilarina Jakso 3 – Tässä jaksossa Kumppanipodcastissä vieraileva Janne Sipilä kertoo, kuinka Microsoft auttaa kumppaneitaan menestymään uusilla markkinoilla. Kuuntele miten Microsoft voisi tukea sinun yrityksesi kasvua. Isäntänä tässä jaksossa toimii Juhani Vuorio.   Yhteismyynnillä menestykseen –tositarina Jakso 2 –  Kumppani-podcastin […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]