Olemme eläneet etätyöaikaa jo melkein kolme kuukautta. Omien havaintojeni ja asiakkaiden suunnalta kuultuna alkuhässäkästä on toivuttu ja pikkuhiljaa siirrytty “uuteen normaaliin”. Projektit jatkuvat ja monet normaalin ajan tekemiset hakevat uutta tapaa tilanteessa, jossa olemme kaikki erillämme. Organisaatiot mukautuvat uusiin tapoihin tehdä asioita samalla opetellen jopa kokonaan uusien työvälineiden käyttöä ja hallintaa. Nämä opitut tavat jäävät varmasti osaksi myös tulevaa työn tekemistä kun alamme pikkuhiljaa palautumaan kohti ”uutta” tai ”hybridiä” normaalia.
Kriisi luo mahdollisuuden oppia
Kirjoitin maaliskuun puolivälissä VPN-yhteyksien kapasiteettihaasteista ja ratkaisuista niihin, kuten tietoliikenteen optimoinnista. Tämä uusi “etänä kaikkea” -tilanne yllätti monet organisaatiot paljastaen ongelmakohtia, joihin ei ehkä oltu varauduttu riittävillä toimenpiteillä.
Tietoturvallisuus määritellään yleensä CIA-kolmion avulla (C=Confidentiality, I=Integrity, A=Availability). Tietojen tulee siis olla riittävällä tavalla suojattu (luottamuksellisuus), niiden tulee olle muuttumattomia (eheys) ja niiden tulee olla saatavilla silloin kun niitä tarvitaan (saavutettavuus). Viime vuosikymmenten teknologinen kehitys on johtanut siihen, että näistä viimeinen (A) on jäänyt monesti liian vähälle huomiolle ja se on muuttunut ikään kuin itsestäänselvyydeksi. Huomio on keskittynyt pääosin salausteknologioiden riittävyyteen, jotka taas osaltaan tarjoavat samalla myös eheyden (C ja I). “Etänä kaikkea” -tilanteen alkaessa kävikin, että tiedot ja palvelut eivät olleetkaan käytettävissä tai niihin kaikkiin ei päästy käsiksi esim. etätöihin siirryttäessä. Tiedot olivat kyllä varmassa tallessa salattuina ja eheinä, mutta niitä ei päässyt käyttämään kun saavutettavuus petti.
“Varmaa on, että jotain joskus sattuu. Kyse on siitä, miten organisaatio on erilaisiin tilanteisiin varautunut.”
Jokainen kriisi on mahdollisuus, sanoi joku viisas joskus ja väitän, että tässä meillä on loistava tilaisuus oppia. “Perimeter Security”:stä on päästävä eteenpäin muuttuneessa maailmassa, ja kehotan miettimään tieto- ja kyberturvallisuutta tilan sijasta prosessina. Kutsun tätä prosessia kyberresilienssiksi. Isommassa kuvassa pitäisi oikeastaan puhua operatiivisesta resilienssistä, tai suomeksi sietokyvystä.
Varmaa on, että jotain joskus sattuu. Oli se sitten tietomurto, haittaohjelmaepidemia, palvelunestohyökkäys tai globaali pandemia. Kyse on siitä, miten organisaatio on erilaisiin tilanteisiin varautunut, miten se pystyy tilanteet havainnoimaan ja miten se kykenee niistä toipumaan. Kyberasiantuntijat ovat jo vuosia puhuneet “Assume breach” -asenteesta ja “Zero Trust” -arkkitehtuurista. Näissä molemmissa on kyse varautumisesta ennalta odottamattomaan, havaitsemaan se ja rakentamaan riittävää kybersietokykyä näistä tilanteista toipumiseksi.
Kolme ensiaskelta sietokykyiseen kyberturvallisuuteen
1. Zero Trust -lähestyminen kaikkeen
Zero Trust -arkkitehtuuri on edellytys tämän päivän kyberuhkilta suojautumiseksi ja kybersietokyvyn saavuttamiseksi. Tämä kokonaisuus on liian iso tässä käsiteltäväksi, mutta kantavana ajatuksena on suhtautuminen kaikkeen lähtökohtaisesti epäluotettavana. Perimeter Securitystä kohti kehittyneempää kyberturvallisuutta -aihepiiriin liittyy konsepteja kuten monivaiheinen tunnistaminen (MFA), ehdollinen pääsynhallinta (Conditional Access), jne.
2. Päivitykset
Tätä asiaa on toitotettu jo pari vuosikymmentä, mutta minua hämmästyttää yhä edelleen, miten helposti organisaatiot tästä asiasta luistavat. Koronaepidemia on jopa saanut aikaan sen, että päivitysten asentamista lykätään tai se on mahdotonta (koska perimeter security ja etätyö estävät fyysisen paikalle pääsyn eikä menetelmiä päivitystenhallintaan ilman fyysistä paikallaoloa ole mietitty saati toteutettu). Tämä on yksinkertaisesti liian suuri riski otettavaksi.
3. Tietoisuus ja kulttuuri
Meitä ihmisiä ei sovi unohtaa. Usein (ja valitettavasti) se heikoin lenkki löytyy näppäimistön tältä puolen ja tästä toimii hyvänä esimerkkinä tietojenkalastelun viime vuosien räjähdysmäinen lisääntyminen. Organisaatioiden henkilöstön kybervalveutuneisuuteen pitää nyt jos koskaan panostaa, luoda selkeät ohjeistukset sekä rakentaa mekanismit epäilyttävän toiminnan raportoimiseksi. Etätyöolosuhteet eivät suinkaan vähennä tätä tarvetta vaan päinvastoin korostavat sen merkitystä enemmän kuin ennen.
