Siirry pääsisältöön
Pulse
joukko ihmisiä istuu pöydän ääressä rakennuksen edessä
Lukuaika, 2 min.

Elämme poikkeuksellisen kulttuurisen ja teknologisen muutoksen aikaa.

Uusien sukupolvien siirtyessä työmarkkinoille työkulttuuri mukautuu uusiin ideoihin ja toimintatapoihin. Samalla teknologia on määrittelemässä työntekoa uudelleen. Kahdeksasta neljään -tyyppinen työpäivä tuntuu yhä vanhanaikaisemmalta, kun erilaiset yhteistyöteknologiat vapauttavat meidät työskentelemään missä tahansa ja viestimään milloin tahansa uusilla ja hämmästyttävillä tavoilla.

Johtajien kannalta kyse on ennennäkemättömästä muutoksesta: se, kuinka yritykset pystyvät vastaamaan tämän uuden työkulttuurin vaatimuksiin, voi olla ratkaiseva ero menestyksen ja epäonnistumisen välillä. Siksi Microsoft on tuonut yhteen kolme yritysjohtajaa, jotka toimivat työn, kulttuurin ja teknologian risteyskohdassa. Videoidussa keskustelussa he käsittelevät toimintaympäristön muutosta ja teknologian aiheuttamia työtapojen mullistuksia sekä esittävät kysymyksen siitä, miltä hyvä johtajuus näyttää tänä päivänä.

  • Maailman suurimman markkinointi- ja viestintäyritys WPP:n globaalista rekrytoinnista vastaava johtaja Frances Illingworth on globaalin osaamisen asiantuntija, joka konsultoi eri organisaatioiden johtoryhmiä työvoimastrategioissa sekä diversiteetin ja naisjohtajuuden edistämisessä.
  • Tohtori Cara Antoine, Alankomaiden Microsoftin markkinoinnin ja operatiivisen toiminnan johtaja, on mukana yritysten digitalisaatiossa pilvi-innovaatioiden avulla. Ne mahdollistavat ihmisiä ja organisaatioita saavuttamaan enemmän.
  • VodafoneZiggon tuotejohtaja Remco de Kramer on vastuussa virtuaalisesta tiimistä. Hänen viimeaikaiset kokemuksensa yritysfuusiosta ovat antaneet hänelle ensi käden kokemusta siitä, mitä tapahtuu, kun kaksi työkulttuuria yhdistyy – ja millä tavoin teknologia voi auttaa luomaan uuden kulttuurin, joka auttaa yhtenäisen tiimin luonnissa.

Francesin sanoin uudet teknologiat ja odotukset ovat juuri nyt mullistamassa työpaikkoja perustavalla tavalla:

"Uusi sukupolvi haluaa työskennellä eri tavalla. Se on seurannut vanhempiensa äärimmäisen jäykkiä työtapoja ja haluaa nyt työltä jotakin sellaista, joka ei ole yhtä tarkasti säädeltyä. Eräässä mielessä se pyytää meitä reagoimaan tähän ja tarjoamaan mahdollisuudet erilaiselle työskentelylle. Uskon, että uudet sukupolvet haluavat entistä laaja-alaisemman elämän."

Maksuton webinaari: Uusi työkulttuuri

Rekisteröidy ja katso video nyt, niin saat tietoa siitä, kuinka huippujohtajat luovat uudessa työkulttuurissa menestyviä tiimejä.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

Koulutus

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • HUS hyödyntää Hololens-teknologiaa yhteistyössä Disiorin kanssa
    HUS hyödyntää Hololens-teknologiaa yhteistyössä Disiorin kanssa

    Disior – uudet teknologiat lääkärien käytössä Disior kehittää lääkärien, insinöörien ja matemaatikkojen yhteistyönä täysin uudenlaista tapaa mallintaa ja analysoida luunmurtumia ja pehmytkudosta. Yhdessä HUS:n ja Microsoftin kanssa tehtävissä projekteissa tuodaan uutta teknologiaa potilastyöhön, leikkaussaleihin ja sairaalamaailmaan. Vuoropuhelu lääkärien ja insinöörien välillä varmistaa sen, että toiveet, tarpeet ja mahdollisuudet kohtaavat. Analyysiohjelmistot muuttavat potilaskuvan matemaattiseksi malliksi, jolloin […]

  • Terveydenhuolto uudistuu neljällä alueella
    Terveydenhuolto uudistuu neljällä alueella

    1. Osallista potilaasi Parempi hoitotulos ja hoitokokemus. https://www.slideshare.net/MicrosoftSuomi/suomen-terveydenhuolto-potilaan-osallistaminen?ref=https://www.microsoftmahdollista.fi/terveydenhuolto 2. Vapauta henkilökunta tuottavampaan työhön Tehokkuus ja tuottavuus 3. Optimoi kliiniset ja operatiiviset toimintosi Datan hyödyntäminen https://www.slideshare.net/MicrosoftSuomi/suomalainen-terveydenhuolto-optimoi-kliiniset-ja-operatiiviset-toimintosi?ref=https://www.microsoftmahdollista.fi/terveydenhuolto 4. Uudista hoitokokemus Älykkäät laitteet https://www.slideshare.net/MicrosoftSuomi/connected-care-scenario?ref=https://www.microsoftmahdollista.fi/terveydenhuolto    

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

Digitalisaatio

  • nainen istuu tuolissa puhumassa kännykällä
    7 oppia työn tulevaisuudesta

    Suomalainen työelämä on kevään jäljiltä murroksessa. Etätyö on tullut jäädäkseen, mikä vaatii yrityksiä ja organisaatioita sovittamaan työtilojaan uudenlaisiin yhteistyön tarpeisiin. Digitalisaatiossa moni yhteisö on tehnyt jättiharppauksen ja samalla ihmisyys ja luovuus nousevat uuteen arvoon tuottavuuden perustuksina. Paluuta vanhaan ei ole ja työnantajien sekä työntekijöiden on hyvä aika pohtia työntekemistä aivan uudesta näkökulmasta. Nämä havainnot perustuvat […]

Kumppaniblogi

Tietoturva ja tietosuoja

Vinkit