Siirry pääsisältöön

Tutkimus: Tulevaisuuden johtajat vaativat yrityksiltä digikulttuuria – työyhteisön merkitys säilyy jatkossakin

Harri Mikkanen

Harri Mikkanen

Microsoft Surface liiketoimintajohtaja

Lukuaika, 3 min.

Suomalaisten nuorten tulevaisuuden yritysjohtajien mukaan työyhteisön merkitys säilyy, vaikka digitalisaatio vähentääkin fyysisiä kohtaamisia työpaikalla. Työ muuttuu projektiluotoiseksi ja liikkuva ja etänä tehtävä työ ovat yleisempää kuin toimistolla työskentely. Digitalisaatiossa epäonnistuneet yritykset eivät selviä.

Tutkimuksen mukaan työtiimit hajaantuvat ja kohtaavat entistä harvemmin tulevaisuudessa, ja fyysisen kontaktin työkavereiden kanssa korvaavat entistä useammin digitaaliset työkalut. Jopa 68 prosenttia tutkimukseen vastanneista uskoo vuorovaikutuksen kollegojen kanssa olevan tulevaisuudessa pääosin digitaalista. Tiedot käyvät ilmi Microsoftin ja Keskuspuiston Nuorkauppakamarin Demos Helsingillä teettämästä tutkimuksesta, joka selvitti nuorten johtajien näkemyksiä tulevaisuuden työelämästä.

Tutkimuksesta käy myös ilmi, että nuoret johtajat näkevät työn tulevaisuuden yrittäjämäisenä ja projektiluontoisena. Etätyö ja liikkuva työ yleistyvät niin nopeasti, että lähes neljännes (23 %) vastaajista uskoo yrityksen tiloissa työskentelyn olevan harvinaista jo viiden vuoden päästä.

Työn muutoksesta ja digityökaluista huolimatta työyhteisön merkitys ei katoa. Lähes kaikki (92 %) tulevaisuuden johtajista uskovat, ettei hyvän työyhteisön tärkeys häviä tulevaisuudessakaan, ja 84 prosenttia uskoo tiimin sisäisen empatian merkityksen vain kasvavan.

”Kyse ei oikeastaan ole työkulttuurin pirstaloitumisesta, vaan moninaistumisesta”, Microsoft Oy:n Surface-liiketoimintajohtaja Antti Kuosmanen sanoo. ”Tulevaisuuden työelämä vaatii ja myös synnyttää uusia työn tekemisen tapoja. Juuri tässä teknologia voi auttaa. Esimerkiksi tekoälyn avulla tapahtuvan simultaanitulkkauksen tai virtuaalitodellisuuden avulla voimme auttaa kaikkia organisaation jäseniä olemaan osa työyhteisöä riippumatta työtehtävästä, fyysisestä sijainnista, kielestä tai kulttuurista. Tärkeintä onkin pitää huolta, että kaikilla työntekijöillä on yhtäläiset mahdollisuudet osallistua yrityksen digitaalisen kulttuurin rakentamiseen. Pelkkä firman mobiilisovellus kaikkien puhelimissa ei riitä.”

Digikulttuuria on ryhdyttävä luomaan nyt

Tulevaisuuden johtajat odottavat organisaatioilta ja yrityksiltä digitaalisia valmiuksia ja työkaluja. 40 prosenttia vastaajista pitää yrityksen digitaalisia valmiuksia merkittävänä kriteerinä työpaikkaa valittaessa jo tällä hetkellä, ja tulevaisuudessa tämän osuuden arvioidaan kasvavan huomattavasti. 29 prosenttia vastaajista myös uskoo, että digitalisaatiossa epäonnistuvat yritykset ovat lakanneet olemasta viimeistään viiden vuoden kuluttua.

”Suomalaisten organisaatioiden on ryhdyttävä kehittämään tulevaisuuden digivalmiuksiaan viimeistään nyt ja rohkeasti kehittää digityökalujaan mutta myös kulttuuria teknologian onnistuneeseen hyödyntämiseen. Tärkeää on valmius rakentaa työntekijät osallistavaa digitaalista kulttuuria, jossa johto selkeästi viestii strategisen visionsa teknologian hyödyntämiselle, tukee ja kuuntelee työntekijöitään sen toteuttamisessa ja käyttää tunneälyä ja empatiaa vuorovaikutuksessa niin työntekijöiden kuin asiakkaiden kanssa”, Kuosmanen korostaa. ”Jos yritykset eivät saa luotua näitä valmiuksia, ne eivät pysty rekrytoimaan tulevaisuuden johtajia tai rakentamaan elintärkeää digitaalista yrityskulttuuria.”

Johtajan rooli korostuu

Tutkimuksen mukaan noin 45 prosenttia vastaajista uskoo, että työntekijöiden toistuvat tehtävät on siirretty tekoälylle viiden vuoden päästä ja 80 prosenttia vastaajista uskoo, että tekoäly lisää tuottavuutta. Samaan aikaan yli puolet vastaajista uskoo, että työn kuormittavuus kasvaa. Samaan aikaan nuoret uskovat johtajan roolin korostuvan tulevaisuuden monimuotoisessa työelämässä: vastaajista 75 prosenttia näkee, että johtajalla on entistä suurempi rooli tiimin onnistumisessa ja että johtajat toimivat jatkossa ennen kaikkea tiimien toiminnan koordinaattorina ja mahdollistajana. Nuorten mukaan tulevaisuuden johtajan tärkeimmät taidot ovatkin empatia, luovuus, kuunteleminen, johtaminen ja joustavuus.

”Tutkimuksen mukaan tulevaisuuden johtajien mielestä heidän tehtävänsä on varmistaa, että tiimillä on kaikki tarvittava tieto, osaaminen ja motivaatio työn toteuttamiseen samaan aikaan kun teknologia muuttaa työn tekemistä”, kertoo Minna Karjalainen Keskuspuiston Nuorkauppakamarista. ”Johtajan rooli on auttaa virtuaalisesti työskentelevää ja alati muuttuvaa tiimiä pysymään oikeassa suunnassa, poistaa esteitä ja luoda mahdollisuuksia. Tässä kaikessa digitaaliset työkalut ovat tärkeässä osassa. Johtajan pitää huolehtia, että tekoälyn ja ihmisten työnjako on mielekäs ja tiimillä on käytettävissä tarvittava data.”

Tietoja tutkimuksesta

Demos Helsingin yhdessä Keskuspuiston Nuorkauppakamarin kanssa Microsoftille tekemään kyselytutkimukseen vastasi 240 Suomen Nuorkauppakamarien 18–40-vuotiasta johtajuudesta ja itsensä kehittämisestä kiinnostunutta jäsentä. Tutkimuksen tuloksia täydennettiin Suomen Nuorkauppakamarien jäsenille järjestetyssä työpajassa.

Lue koko tutkimusraportti täältä.

Maksuton e-kirja: Microsoft 365 Business -pikakurssi

Microsoft 365 Business tekee teknologiastasi helpommin hallittavaa ja parantaa tuottavuutta

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Wilma

    Wilma

    Ajattelepa, jos opettajalla näkyisi Wilmassa oppilasryhmä, siellä olisi myös nappi “Tee tästä ryhmästä Teams-ryhmä”. Tällainen nappi on jo pilottikäytössä muutamassa kunnassa. Primuksesta voidaan tuoda valmiit oppilasryhmät Teamsiin yhdellä napin painalluksella. Wilmassa on tämä valmius jo olemassa, ja Enterin kehittämä nappi voidaan ottaa käyttöön yhteistyössä kunnan ja kunnan tietohallinnon kanssa. Myöhemmin Teamsiin tulee myös valmiina ominaisuus, […]

  • Tehokasta oppimista ajasta ja paikasta riippumatta – näin Surface ja Office tukevat fysiikan professorin opetusfilosofiaa

    Tehokasta oppimista ajasta ja paikasta riippumatta – näin Surface ja Office tukevat fysiikan professorin opetusfilosofiaa

    Professori Pasi Vahimaan mielestä koronatilanne toi korkeakouluopetuksen digitalisaatiolle tervetulleen harppauksen. Hän on koonnut kurssimateriaalinsa Microsoft Teamsiin jo ennen koronaa, koska se tekee luentokokonaisuuksien tallentamisesta helppoa, selkeää ja nopeaa. Lisäksi Microsoft Surfacen ja OneNoten saumaton yhteispeli helpottaa kaavoja piirtävän fyysikon elämää. Itä-Suomen yliopiston professori Pasi Vahimaa tutkii ja opettaa fotoniikkaa, fysiikan osa-aluetta, joka keskittyy valon käyttäytymiseen. […]

Teollisuus

  • Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    HiQ konseptoi ja toteutti uuden intranetin ja modernit kollaboraatiotyökalut Normetille. Uusi SharePoint Online -intranet SmartNet, Microsoft Teams, Yammer ja modernit SharePoint-tiimisivustot ovat nyt 1 100 Normetilaisen käytössä 30 maassa. Tärkein tavoite projektissa oli sisäisen viestinnän ja työnteon helpottaminen ja tehostaminen. Käyttäjiä haluttiin myös rohkaista viestimään aktiivisemmin ja avoimemmin yli organisaatiorajojen. Muutoksen pääviesti oli: Let´s communicate […]

  • henkilö istuu työpöydällä olevan kannettavan tietokoneen ääressä

    Ihmisten johtamisen kompassi haastavina aikoina

    Microsoftin Max Tchapeyou kertoo kuudesta omakohtaisesta tavasta, joiden avulla hän on työskennellyt tehokkaammin ja positiivisemmin tiiminsä kanssa.

Terveydenhuolto

  • Lataa: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

    Lataa: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

    Oikein valjastettuna digitalisaatio tarjoaa vastauksia moniin terveydenhoitoa ravisteleviin haasteisiin: väestön ikääntymisestä kroonisten sairauksien yleistymiseen ja teknologisista siiloista kyberuhkiin. Unelmien pelikirjaan olemme koonneet kattavan tietopaketin onnistumiseen: • Visio terveydenhuollon digimurroksesta • Terveydenhoidon esimerkkikäyttötapaukset • Kyvykkyyksien kehittämisen suunnitelma LATAA: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

  • Mies, jolla on silmälasit, hymyilee kameralle

    HUS: tietojen turvallinen jakaminen elintärkeitä päätöksiä varten

    Sairaudet ovat usein hyvin epäoikeudenmukaisia. Tämä valitettava totuus korostui jälleen kerran koronavirusepidemian yhteydessä alkuvuodesta 2020, kun monet terveydenhuolto-organisaatiot joutuivat kohtaamaan haasteita, joita maailmassa ei ollut esiintynyt kokonaiseen vuosisataan. Sairaalat edellyttivät nopeaa vastetta voidakseen hidastaa viruksen leviämistä ilman, että sillä on vaikutusta hoidon laatuun. Tällainen tilanne aiheuttaa paineita mille tahansa instituutiolle, mutta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Ruotsalaisjohtajien menestyksen tukeminen nykyaikaisilla työpaikkaratkaisuilla

    Ruotsalaisjohtajien menestyksen tukeminen nykyaikaisilla työpaikkaratkaisuilla

    Johdonmukaisuuden puute tekee liiketoiminnasta aina vaikeampaa. Ruotsalainen johtajien ammattijärjestö Ledarna havaitsi tämän, kun sen työntekijöiden määrä ylitti 170 henkeä. Vanhojen työkalujen ja järjestelmien korvaaminen auttoi organisaatiota virtaviivaistamaan prosessejaan, parantamaan yhteistyötä ja tietoturvaa sekä avaamaan uusia innovaatiomahdollisuuksia. Surface-laitteet ja Microsoft Office 365 ovat parantaneet Ledarnan työntekijöiden liikkuvuutta ja tuottavuutta. Ne ovat helpottaneet luottamuksellisten tietojen ja henkilötietojen […]

Digitalisaatio

  • Sanotaan yhdessä ei suomalaisille työpainajaisille

    Sanotaan yhdessä ei suomalaisille työpainajaisille

    Organisaatio rakentuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Avoin, läpinäkyvä ja osallistava kulttuuri ruokkii koko organisaation tehokkuutta ja hyvinvointia. Tulevaisuuden työ tapahtuu yksilöiden muodostamissa yhteistyöverkostoissa. Onnistunut uusien teknologien ja toimintatapojen käyttöönotto tukee ihmisten työskentelyä ja tekee siitä fiksumpaa kuin koskaan aikaisemmin. Tämä pätee meihin kaikkiin, myös asiakkaisiimme. Yrityksissä innostavimmat uudet mahdollisuudet liittyvät ennen kaikkea kommunikaation, yhteistyön ja informaation […]

Kumppaniblogi

  • mies lasit katsot kameraa

    Nopean kansainvälistymisen haasteet yrityshallinnolle – Case Normet

    Yrityksen kasvaessa ja kansainvälistyessä paineet kasvavat myös yrityksen hallinnossa. Vaaditaan entistä nopeampaa reagointikykyä samalla kun on huomioitava monenlaiset compliance-vaatimukset. Lisäksi tiedostoihin ja tiedon käsittelyyn liittyvät tietoturva- ja tietosuojavaatimukset kasvavat. Normet Group löysi governance tarpeisiinsa sopivan palvelun, ContractZenin, helpottamaan tärkeiden sopimusten ja kokousten hallintaa. Normet Group on maanalaisessa kaivostoiminnassa ja tunnelien rakentamisessa tarvittavia laitteita valmistava teknologiayritys. […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Iceland runs on Trust

    Miten pilvipalvelut auttoivat pientä kansakuntaa toteuttamaan suuria tavoitteita

    Joulukuussa 2015 Islannin hallitus käynnisti digitaalisen infrastruktuuriarvioinnin. Sillä oli käytössään yli 100 toimittajaa, joita hallitsi yli 100 IT-päällikköä kussakin julkisyhteisössä. Tehtävänanto oli selvä: toiminnan yksinkertaistaminen ja IT:n virtaviivaistaminen yli 20 000 käyttäjälle. Ratkaisu: Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tehtiin päätös: Microsoft 365 valittiin koko julkisen sektorin yhteiseksi pilviympäristöksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin maa […]

Vinkit