Siirry pääsisältöön
Lukuaika, 3 min.

Menestyksessä on kyse ihmisistä. Yritysjohtajat tunnustavat, että ihmiset ovat keskeisiä tekijöitä siinä, miten yritykset toimivat. Siksi heidän tukemisensa on tärkeää, jos on tarkoitus innovoida ja kasvaa millä tahansa alalla. Nykyaikaisen työpaikan toteuttamisen ei pitäisi olla kiva ekstra vaan ykkösprioriteetti.

Ihmiset ovat lisäksi kiintyneitä tietokoneisiinsa. Matkapuhelimet ovat hyviä viestintään ja pienimuotoiseen työhön liikkeellä, ja tabletit ovat käteviä valmiiksi luodun sisällön käyttämiseen. Mutta kun käyttäjä haluaa saada jotain kunnolla aikaiseksi, hän valitsee tietokoneen.

Voisiko siis organisaatiosi menestyä paremmin varsinaisten tietokoneiden avulla? Jos yrityksesi käyttää edelleen Windows 7:ää ja Office 2010:tä, kannattaa muistaa, että sitten niiden julkaisun maailma on muuttunut.

  • Perinteisistä toimistoista on siirrytty avokonttoreihin ja yhteistyötiloihin.
  • Tiimityöstä on tullut olennainen tapa saada asiat hoidettua, ja organisaatiot ovat entistä verkottuneempia.
  • Sekä työvoima että liiketoimintaympäristö ovat muutoksessa, samoin kuin työntekijöiden ja asiakkaiden odotukset.
  • Samaan aikaan yrityksillä on haasteena suojata henkilöstöään ja immateriaalioikeuksiaan yhä monimutkaisemmassa uhkatilanteessa.

Kriittisiä elementtejä digitalisaatiossa ovat oikean teknologian hyödyntäminen ja työntekijöiden mahdollisuus yltää parhaimpaansa paikasta riippumatta.

Tässä kuvaan astuu moderni työpöytä.

Mikä on moderni työpöytä?

Moderni työpöytä on työpöytä, joka perustuu Microsoft 365:een, Windows 10:een ja Office 365 ProPlusiin, joita pidetään ajan tasalla nykyaikaisessa laitteessa.

Nykyaikaiset laitteet tukevat kosketuskäyttöä, kynää, ääni- ja liikekomentoja sekä Windows Helloa, joten niissä voi hyödyntää monia Windows 10:n tuottavuus- ja tietoturvaominaisuuksia. Ne käynnistyvät nopeasti, niiden tietoturva ja suorituskyky ovat paremmalla tasolla kuin ennen, ja akunkesto on pidempi. Lisäksi ylläpito on entistä halvempaa.

Modernin työpöydän yksinkertaisuuden, joustavuuden ja mobiilikäytön avulla käyttäjät voivat työskennellä juuri niin kuin haluavat. IT-ammattilaiset voivat varmistaa tietoturvan ja vaatimustenmukaisuuden tinkimättä tuottavuudesta.

Moderniin työpöytään siirtymiseen sisältyy kolme asiaa:

  1. Päivittäminen vanhoista Windowseista, kuten Windows 7:stä, Windows 10:ksi tai uusien Windows 10 -laitteiden hankkiminen
  2. Vaihtaminen perinteisestä Officesta Office 365 ProPlusin monipuolisiin asiakassovelluksiin
  3. IT-tiimin osalta jatkuvan päivittämisen prosessin omaksuminen ottamalla käyttöön Windowsin ja Officen säännöllisiä tietoturva- ja ominaisuuspäivityksiä

Tämä yhdistelmä takaa tuottavimman ja turvallisimman kokemuksen käyttäjien kannalta, vähentää monimutkaisuutta IT:n kannalta ja leikkaa kokonaiskustannuksia koko organisaation kannalta.

Windows 7:n tuen päättymiseen on vain vuosi: Windows 7 on jo melkein vuosikymmenen ikäinen. Kun tuki päättyy 14.1.2020, Microsoft ei sen jälkeen julkaise Windows 7:lle korjauksia tai tietoturvapäivityksiä tai tarjoa sille enää minkäänlaista teknistä tukea.

Windows 7:n käyttämistä voi jatkaa edelleen, mutta emme suosittele minkään tuotteen – etenkään käyttöjärjestelmän – käyttämistä tuen päättymisen jälkeen, koska tietoturvan tai suojauksen taso ei ole sama kuin ennen.

Mitä voit tehdä seuraavaksi?

Maksuton e-kirja: Pikakurssi Windows 10:een päivittämisestä

Opi, miten helppoa on päivittää Windows 10:een

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Hämeenkylän koulussa matematiikkaa ja fysiikkaa opiskellaan digitaalisen kynän avulla

    Hämeenkylän koulussa matematiikkaa ja fysiikkaa opiskellaan digitaalisen kynän avulla

    Vantaan Hämeenkylän matematiikan ja fysiikan opettaja Timo Järvenpää käyttää aktiivisesti teknologiaa opetuksessa. Alla hän kertoo, miten hän hyödyntää oppilaiden kanssa uusia Acerin B118-kynälaitteita ja Office365-pilvipalvelua.   7. luokkalaisten valinnaiskurssilla oppilaat opiskelivat ohjelmointia BBC Micro:bitin avulla. Osa oppilaista halusi myös ensimmäisellä tunnilla tutustua laajemmin digitaalisen kynän ominaisuuksiin kokeilemalla Paint.net mahdollisuuksia. Tietokoneen digitaalisen kynän käyttökokemus ja toiminta ovat […]

  • Kansainväliseksi 20 minuutissa

    Kansainväliseksi 20 minuutissa

    Miten oppilaat oppivat pitämään esitelmän ja keskustelemaan englanniksi, ja vielä lukemaan karttaa 20 minuutissa? Ottamalla videopuhelu- eli Skype-yhteyden toiselle puolelle maapalloa! Kello lähestyy varttia vailla yhtä iltapäivällä Kokkolassa Torkinmäen koulussa. Samaan aikaan Redmondissa Yhdysvalloissa kello on lähes kolme aamuyöllä. Vaikka kyseessä on kokenut joukko oppilaita ja opettajia, ilmassa on pientä jännitystä. Pian on alkamassa Skype-videopuhelu […]

Teollisuus

  • Case Spitec – Laitehallintaa ja tietoturvaa paremman asiakaspalvelun ohella

    Case Spitec – Laitehallintaa ja tietoturvaa paremman asiakaspalvelun ohella

    Spitec heräsi omaan osaamattomuuteensa, kun puheet EU:n uudesta tietoturva-asetuksesta (GDPR) alkoivat. Ensin käytiin koulutuksissa itse. Sitten konsultointiin ammattilaista. Yhdessä kumppanin kanssa analysointiin nykytila ja määriteltiin kaikki välittömät tarpeet. Lista ei ollut pitkä, mutta tekemistä oli sitäkin enemmän. Ensin korjataan tietoturva, sitten uudistetaan laitehallinta. Siinä samalla koulutetaan tekijöille uuden asetuksen perusteet. Spitec teki järkevästi konsultoidessaan ammattilaista, […]

  • Etex

    Etex käyttää nykyaikaisia työkaluja liiketoimintansa yhdistämisessä ja asiakaskeskeisyytensä parantamisessa

    Rakennusalalla kaikkien komponenttien on toimittava oikea-aikaisessa yhteistyössä, jotta lopputuote on mahdollisimman hyvä. Belgialaiselle rakennusratkaisuja valmistavalle Etexille tämä on jokapäiväistä todellisuutta, mutta samalla se halusi löytää keinoja tuottavuuden ja sisäisen yhteistyön parantamiseen. Yritys toimii yli 42 maassa ja työllistää yli 15 000 henkeä. Etexille digitaalinen muutos on avainasemassa sisäisten prosessien parantamisessa ja paremman asiakaspalvelun tarjoamisessa. Muutos […]

Terveydenhuolto

  • Terveydenhuolto uudistuu neljällä alueella

    Terveydenhuolto uudistuu neljällä alueella

    1. Osallista potilaasi Parempi hoitotulos ja hoitokokemus. Suomen terveydenhuolto: Potilaan osallistaminen from Microsoft Suomi 2. Vapauta henkilökunta tuottavampaan työhön Tehokkuus ja tuottavuus 3. Optimoi kliiniset ja operatiiviset toimintosi Datan hyödyntäminen Suomalainen terveydenhuolto: Optimoi kliiniset ja operatiiviset toimintosi from Microsoft Suomi 4. Uudista hoitokokemus Älykkäät laitteet Terveydenhuolto Suomessa – Uudistunut hoitopolku from Microsoft Suomi    

  • Lataa: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

    Lataa: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

    Oikein valjastettuna digitalisaatio tarjoaa vastauksia moniin terveydenhoitoa ravisteleviin haasteisiin: väestön ikääntymisestä kroonisten sairauksien yleistymiseen ja teknologisista siiloista kyberuhkiin. Unelmien pelikirjaan olemme koonneet kattavan tietopaketin onnistumiseen: • Visio terveydenhuollon digimurroksesta • Terveydenhoidon esimerkkikäyttötapaukset • Kyvykkyyksien kehittämisen suunnitelma LATAA: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • Ineco

    Ineco parantaa työntekijöiden tuottavuutta uudenaikaisilla työkaluilla ja tekoälyllä

    Ohjelmistojen kanssa kamppailu ei auta tehokkaammassa työnteossa. Samoin tuottavuus kärsii, jos tiedostojen jakaminen ja asiakirjojen muokkaus yhteistyössä on vaikeaa. Espanjan julkisella sektorilla toimiva Ineco ymmärtää tämän. Siksi se päätti muuttaa tapoja, joilla työntekijät ovat vuorovaikutuksessa teknologian ja toistensa kanssa. Ottamalla käyttöön Microsoft 365 -ratkaisun yli 2 800 työntekijälleen Ineco on yhdessä kumppaninsa Necsian kanssa parantanut […]

  • Iceland runs on Trust

    Miten pilvipalvelut auttoivat pientä kansakuntaa toteuttamaan suuria tavoitteita

    Joulukuussa 2015 Islannin hallitus käynnisti digitaalisen infrastruktuuriarvioinnin. Sillä oli käytössään yli 100 toimittajaa, joita hallitsi yli 100 IT-päällikköä kussakin julkisyhteisössä. Tehtävänanto oli selvä: toiminnan yksinkertaistaminen ja IT:n virtaviivaistaminen yli 20 000 käyttäjälle. Ratkaisu: Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tehtiin päätös: Microsoft 365 valittiin koko julkisen sektorin yhteiseksi pilviympäristöksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin maa […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

Digitalisaatio

  • Neljän henkilön tiimi työskentelee yhdessä

    Miten johtajat voivat auttaa tiimejä menestymään yhdistämällä teknologiaa tunneälyyn

    Vanhat rajat työn ja muun elämän välillä ovat hälvenemässä. Tänä päivänä käytämme LinkedIniä verkostoitumiseen junamatkojemme aikana, laadimme esityksiä yhteistyössä maailman toisella puolella sijaitsevien kollegoiden kanssa, lounastamme ystävien kesken työpalaverien välillä – ja käytämme sovelluksia lounaan tilaamiseen Teams-puhelun aikana. Tapamme luoda, tehdä yhteistyötä, olla vuorovaikutuksessa ja viestiä ovat muuttuneet suuresti – eikä pelkästään viimeisten 50 vuoden […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi –  KPMG kasvattaa organisaatiosi tietoturvamaturiteettia

    Kumppaniblogi – KPMG kasvattaa organisaatiosi tietoturvamaturiteettia

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Monissa organisaatioissa on herätty kyberturvallisuuteen uutisoinnista johtuen. Tiedonkalastelutapaukset joissa organisaatioiden digitaaliset identiteetit ovat joutuneet vääriin käsiin ovat valitettavan yleisiä sekä tietovuodot, joissa organisaation arvokasta dataa päätyy rikollisten – ja sitä kautta – kilpailijoiden käsiin. Tietoturva onkin noussut organisaatioiden johdon agendalle ja sitä […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Sofie Lindblom istuu Surface-laitteen kanssa kokoushuoneessa

    200 miljardia syytä sille, miksi yritysten on vastattava kyberturvallisuuden haasteisiin

    Vuoteen 2021 mennessä verkkoon yhdistettyjä laitteita tulee olemaan 200 miljardia. Se on kerrassaan uskomaton määrä – ja sillä tulee olemaan valtavia vaikutuksia siihen, kuinka elämme ja teemme työtä. Tänä päivänä kaikki käyttävät mobiililaitteita. Voimme työskennellä mistä tahansa sekä jakaa työmme ja omat intohimomme saumattomasti laitteesta toiseen. Kiinteässä paikassa tapahtuva toimistotyö on menneisyyttä – työnteko ei […]

Vinkit