Siirry pääsisältöön

Perinteisten opetusmenetelmien parantaminen Microsoft Teamsin avulla

Tia  Ainola

Tia Ainola

Education Lead

Lukuaika, 3 min.

COVID-19-epidemialla on ollut valtava vaikutus miljoonien opettajien ja oppilaiden rutiineihin ympäri maailmaa. Microsoft Education -tiimi on sitoutunut auttamaan kaikkia osapuolia pitämään toisiinsa yhteyttä ja toimimaan tehokkaasti etäopetuksessa. Kun nyt eri maat alkavat vähitellen selvitä kriisistä, Microsoft auttaa oppilaitoksia siirtymään “monimuoto-oppimiseen”. Siinä lähiopetus ja virtuaaliluokat yhdistyvät entistä tehokkaammaksi koulutusmalliksi.

 Vaikka monet opettajat, oppilaat ja vanhemmat ehtivät jo tottua etäopetukseen, se oli vain väliaikainen toimenpide. Monimuoto-oppiminen on kuitenkin tullut jäädäkseen ja sillä on tulevaisuudessa paljon aiempaa suurempi rooli.

 Ensinnäkin useimmat oppilaitokset palaavat normaaliin vaiheittain. Esimerkiksi joissakin maissa peruskoulun ensimmäiset luokat ovat avautuneet mutta vanhemmat oppilaat jatkavat etäopiskelua. Ja vielä sen jälkeenkin, kun kaikki oppilaitokset on avattu uudelleen, joidenkin oppilaiden ja opettajien on pysyttävä eristyksissä riskiryhmään kuulumisen vuoksi.

 Nämä vuoden 2020 ensimmäiset kuukaudet ovat kuitenkin tuoneet esille sen, miten paljon merkittäviä etuja verkko-oppiminen voi tarjota. Koulutusala on huomaamassa, että teknologia voi parantaa koko oppimiskokemusta monimuoto-oppimisen avulla.

 Microsoft Teams tarjoaa oppilaitoksille maksuttoman ratkaisun, joka on käytettävissä niin mobiililaitteilla, tableteilla, tietokoneilla kuin selaimilla. Monet oppilaitokset ovat alkaneet käyttää sitä verkkoluokkana, jossa oppilaat ja opettajat voivat jatkaa oppituntien järjestämistä etäyhteydellä. Siitä huolimatta, että kaikki ottavat nyt pieniä askeleita kohti normaalitilannetta, monet oppilaitokset jatkavat tämän alustan käyttöä edelleen.

 Teamsin avulla opettajat ja oppilaat voivat ylläpitää yhteyksiä kasvotusten niiden kanssa, jotka pysyttelevät kotona. Tehtävien ja tiedostojen jakaminen sekä oppilaiden kanssa kahdenkeskinen viestiminen tekee opettajan työstä helpompaa. Oppilaille se vuorostaan tarjoaa turvallisen tilan toimia keskinäisessä vuorovaikutuksessa sekä työstää projekteja yhdessä.

 Maksuttomasta webinaarisarjastamme saat selkeän käsityksen siitä, miten voit käyttää Microsoft Teamsia ja muita työkaluja niin, että koko kouluyhteisösi sitoutuu opetukseen entistä paremmin. Samalla voit aloittaa monimuoto-oppimisen soveltamisen.

Apua etäopiskeluun

Microsoft Teams sisältyy Office 365 A1 -pakettiin, joka on oppilaitoksille maksuton. IT-ohjeita Office 365:n käyttöönottoon sekä etäopetuksen tai monimuoto-opetuksen aloittamiseen oppilaitoksessasi saat tältä sivulta.  Kun Teams on otettu käyttöön, oppilaat ja koko oppilaitoksen henkilöstö voivat aloittaa sen käytön syöttämällä oppilaitoksen myöntämän sähköpostiosoitteen osoitteessa teams.microsoft.com. Jos sinulla on tukikysymyksiä tai ongelmia, voit lähettää tukipyynnön täällä.

 Etäopetusta ja monimuoto-opetusta nerokkailla tavoilla toteuttavat oppilaitokset ympäri maailmaa innoittavat meitä jatkuvasti. Löydät lisätietoa niistä ja Microsoftin Teamsin käytöstä opetuksessa täältä.

 Teamsin ohella tarjolla on useita muita työkaluja, jotka voivat tukea etäopetusta tai monimuoto-opetusta. Jotkut niistä auttavat oppilaita tekemään tehokkaampaa yhteistyötä – muokkaamaan projekteja yhteistoimin sekä jakamaan materiaaleja. Toiset taas auttavat luku- ja kirjoitustaidon kehittämisessä. Minecraft Education Editionin kaltaiset ohjelmat voivat tehdä matematiikan, luonnontieteiden, taiteiden ja historian opiskelusta monipuolisempaa. Lisäksi Flipgridin kaltaiset alustat voivat parantaa sitoutumista opetukseen koko luokassa.

Webinaarit: Microsoft Teams etäopiskeluun

Saat lisätietoja Microsoft Teamsin käytöstä etäopiskelussa osallistumalla johonkin webinaareistamme.

Katso tulevat LIVE-webinaarit ja aiempien webinaarien tallenteet tältä sivulta

Kaikkien webinaarien tallenteet ovat myös katsottavissa jälkikäteen.

Microsoft Teams sisältyy Office 365 A1 -lisenssiin, joka on oppilaitoksille maksuton. Lisätietoja Office 365:n käyttöönotosta IT-näkökulmasta ja Teamsin käytön aloittamisesta saat tältä sivulta.

Kun Teams on otettu käyttöön, oppilaat, opiskelijat ja henkilöstö voivat aloittaa sen käytön syöttämällä oppilaitoksen myöntämän sähköpostiosoitteensa osoitteessa: teams.microsoft.com. Annamme tarvittaessa tukea. Jos sinulla on kysymyksiä tai ongelmia tai haluat Teams-koulutusta, lähetä sähköpostia osoitteeseen oppilaitostiimi@microsoft.com.

Olemme oppineet valtavasti kouluilta, jotka ovat ottaneet etäopiskelua kekseliäillä tavoilla käyttöön kaikkialla maailmassa. Sinulle on olemassa lisätietoa Microsoft Teamsista oppimisympäristönä täältä. Riippumatta siitä, mitä työkaluja käytät, toivotamme oppilaille, opiskelijoille, opettajille, henkilöstölle ja perheille kaikkea hyvää.

3 tuntia

Tutustu kolmeen tunnin mittaiseen kurssiin, jotka auttavat sinua tehostamaan opetustasi teknologian avulla

Tämä oppimispolku esittelee, miten voit täydentää perinteistä lähiopetusta Microsoft Teamsin kaltaisilla digitaalisilla työkaluilla

Tukea etäopetuksen ja yhdistetyn opetuksen hankkeisiin

Tämä kokoelma tarjoaa parhaisiin käytäntöihin pohjautuvan oppaan, jonka avulla voit aloittaa, toteuttaa ja kehittää etäopetuksen ja yhdistetyn opetuksen ohjelmia

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • ThingLink julkisti Office 365 -integraation: Interaktiivinen kuvaeditori toimii nyt Teams-ympäristössä

    ThingLink julkisti Office 365 -integraation: Interaktiivinen kuvaeditori toimii nyt Teams-ympäristössä

    Suomalainen media- ja koulutusteknologiayritys ThingLink on julkaissut Office 365 integraation, joka tuo interaktiivisen kuvaeditoinnin suoraan Teams-ympäristön sisälle. OneNote integraatio on tehty jo aiemmin ja mahdollisuus käyttää ThingLinkiä Teamsin sisällä tekee kuvaeditorista entistä käyttäjäystävällisemmän. Office 365 Teams Office 365 Education -ohjelmistopakettiin sisältyvä Teams on monipuolinen sovellus yhteistyöhön, kommunikointiin, tehtävien jakamiseen ja palauttamiseen ollen näin erittäin rikas […]

  • Skypellä POKEn tutkintotilaisuuksiin!

    Skypellä POKEn tutkintotilaisuuksiin!

    Teksti: Tuija Tiitinen Kuva: Pekka Ouli Miten saataisiin kätevämmin arvioitua tutkintotilaisuudet, kun opiskelija asuu monen sadan kilometrin päässä Äänekoskelta? Kysymys tuli ajankohtaiseksi Agco Suomi Oy:n myyjille suunnatun myynnin ammattitutkinnon aikana Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistossa (Poke) Äänekoskella vuonna 2016. Yrityksen varaosamyyjät työskentelevät ympäri Suomea Rovaniemeltä Turkuun ja Kokkolasta Joensuuhun, ja yritys halusi kouluttaa heitä koko maan verkoston […]

Teollisuus

  • Wärtsilä – tuottavuutta ajasta ja paikasta riippumatta Microsoft 365 -pilvipalvelujen avulla

    Wärtsilä – tuottavuutta ajasta ja paikasta riippumatta Microsoft 365 -pilvipalvelujen avulla

    Halki jäisen meren seilaa hinaaja. Sen komentosillalla seisoo kapteeni, joka keskittyy ohjaamaan aluksensa turvallisesti 200 merimailin päähän Pohjois-Suomessa sijaitsevaan Tornioon. Matkan syy? Varma-alus hinaa juuri valmistunutta 110 tonnin painoista nesteytetyn maakaasun (LNG) säiliömoduulia Tornio Mangan terminaaliin, joka on yksi Pohjoismaiden suurimmista LNG-terminaaleista. Kun hinaaja saapuu perille tiheässä sumussa, hydraulinen nosturi ohjaa säiliön paikoilleen. Tämä tarkkaan […]

  • Etex

    Etex käyttää nykyaikaisia työkaluja liiketoimintansa yhdistämisessä ja asiakaskeskeisyytensä parantamisessa

    Rakennusalalla kaikkien komponenttien on toimittava oikea-aikaisessa yhteistyössä, jotta lopputuote on mahdollisimman hyvä. Belgialaiselle rakennusratkaisuja valmistavalle Etexille tämä on jokapäiväistä todellisuutta, mutta samalla se halusi löytää keinoja tuottavuuden ja sisäisen yhteistyön parantamiseen. Yritys toimii yli 42 maassa ja työllistää yli 15 000 henkeä. Etexille digitaalinen muutos on avainasemassa sisäisten prosessien parantamisessa ja paremman asiakaspalvelun tarjoamisessa. Muutos […]

Terveydenhuolto

  • Lataa: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

    Lataa: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

    Oikein valjastettuna digitalisaatio tarjoaa vastauksia moniin terveydenhoitoa ravisteleviin haasteisiin: väestön ikääntymisestä kroonisten sairauksien yleistymiseen ja teknologisista siiloista kyberuhkiin. Unelmien pelikirjaan olemme koonneet kattavan tietopaketin onnistumiseen: • Visio terveydenhuollon digimurroksesta • Terveydenhoidon esimerkkikäyttötapaukset • Kyvykkyyksien kehittämisen suunnitelma LATAA: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

  • Terveydenhuolto uudistuu neljällä alueella

    Terveydenhuolto uudistuu neljällä alueella

    1. Osallista potilaasi Parempi hoitotulos ja hoitokokemus. Suomen terveydenhuolto: Potilaan osallistaminen from Microsoft Suomi 2. Vapauta henkilökunta tuottavampaan työhön Tehokkuus ja tuottavuus 3. Optimoi kliiniset ja operatiiviset toimintosi Datan hyödyntäminen Suomalainen terveydenhuolto: Optimoi kliiniset ja operatiiviset toimintosi from Microsoft Suomi 4. Uudista hoitokokemus Älykkäät laitteet Terveydenhuolto Suomessa – Uudistunut hoitopolku from Microsoft Suomi    

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • Iceland runs on Trust

    Miten pilvipalvelut auttoivat pientä kansakuntaa toteuttamaan suuria tavoitteita

    Joulukuussa 2015 Islannin hallitus käynnisti digitaalisen infrastruktuuriarvioinnin. Sillä oli käytössään yli 100 toimittajaa, joita hallitsi yli 100 IT-päällikköä kussakin julkisyhteisössä. Tehtävänanto oli selvä: toiminnan yksinkertaistaminen ja IT:n virtaviivaistaminen yli 20 000 käyttäjälle. Ratkaisu: Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tehtiin päätös: Microsoft 365 valittiin koko julkisen sektorin yhteiseksi pilviympäristöksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin maa […]

  • Ineco

    Ineco parantaa työntekijöiden tuottavuutta uudenaikaisilla työkaluilla ja tekoälyllä

    Ohjelmistojen kanssa kamppailu ei auta tehokkaammassa työnteossa. Samoin tuottavuus kärsii, jos tiedostojen jakaminen ja asiakirjojen muokkaus yhteistyössä on vaikeaa. Espanjan julkisella sektorilla toimiva Ineco ymmärtää tämän. Siksi se päätti muuttaa tapoja, joilla työntekijät ovat vuorovaikutuksessa teknologian ja toistensa kanssa. Ottamalla käyttöön Microsoft 365 -ratkaisun yli 2 800 työntekijälleen Ineco on yhdessä kumppaninsa Necsian kanssa parantanut […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Wärtsilä – tuottavuutta ajasta ja paikasta riippumatta Microsoft 365 -pilvipalvelujen avulla

    Wärtsilä – tuottavuutta ajasta ja paikasta riippumatta Microsoft 365 -pilvipalvelujen avulla

    Halki jäisen meren seilaa hinaaja. Sen komentosillalla seisoo kapteeni, joka keskittyy ohjaamaan aluksensa turvallisesti 200 merimailin päähän Pohjois-Suomessa sijaitsevaan Tornioon. Matkan syy? Varma-alus hinaa juuri valmistunutta 110 tonnin painoista nesteytetyn maakaasun (LNG) säiliömoduulia Tornio Mangan terminaaliin, joka on yksi Pohjoismaiden suurimmista LNG-terminaaleista. Kun hinaaja saapuu perille tiheässä sumussa, hydraulinen nosturi ohjaa säiliön paikoilleen. Tämä tarkkaan […]

Digitalisaatio

  • Mies, jolla on silmälasit, hymyilee kameralle

    HUS: tietojen turvallinen jakaminen elintärkeitä päätöksiä varten

    Sairaudet ovat usein hyvin epäoikeudenmukaisia. Tämä valitettava totuus korostui jälleen kerran koronavirusepidemian yhteydessä alkuvuodesta 2020, kun monet terveydenhuolto-organisaatiot joutuivat kohtaamaan haasteita, joita maailmassa ei ollut esiintynyt kokonaiseen vuosisataan. Sairaalat edellyttivät nopeaa vastetta voidakseen hidastaa viruksen leviämistä ilman, että sillä on vaikutusta hoidon laatuun. Tällainen tilanne aiheuttaa paineita mille tahansa instituutiolle, mutta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille […]

Kumppaniblogi

  • nainen istuu pöydän avulla laptop

    Kumppaniblogi – Työntekijäkokemuksen Netflix

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.   Huipputason työntekijäkokemus on valtava kilpailuetu, kunhan sen ymmärtää ihmislähtöisesti Työntekijäsi kohtaa arjessaan jatkuvasti huipputason käyttäjäkokemuksia. Kansainväliset mobiilipalvelut, verkkokaupat sekä viihdepalvelut kuten Netflix on rakennettu maailman parhaiden käyttöliittymäsuunnittelijoiden kanssa sujuviksi ja käyttäjien tarpeita ennakoiviksi kokemuksiksi. Työntekijäsi odottaa samaa myös toimistolla ja etätyössä, […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Iceland runs on Trust

    Miten pilvipalvelut auttoivat pientä kansakuntaa toteuttamaan suuria tavoitteita

    Joulukuussa 2015 Islannin hallitus käynnisti digitaalisen infrastruktuuriarvioinnin. Sillä oli käytössään yli 100 toimittajaa, joita hallitsi yli 100 IT-päällikköä kussakin julkisyhteisössä. Tehtävänanto oli selvä: toiminnan yksinkertaistaminen ja IT:n virtaviivaistaminen yli 20 000 käyttäjälle. Ratkaisu: Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tehtiin päätös: Microsoft 365 valittiin koko julkisen sektorin yhteiseksi pilviympäristöksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin maa […]

Vinkit

  • Wilma

    Wilma

    Ajattelepa, jos opettajalla näkyisi Wilmassa oppilasryhmä, siellä olisi myös nappi “Tee tästä ryhmästä Teams-ryhmä”. Tällainen nappi on jo pilottikäytössä muutamassa kunnassa. Primuksesta voidaan tuoda valmiit oppilasryhmät Teamsiin yhdellä napin painalluksella. Wilmassa on tämä valmius jo olemassa, ja Enterin kehittämä nappi voidaan ottaa käyttöön yhteistyössä kunnan ja kunnan tietohallinnon kanssa. Myöhemmin Teamsiin tulee myös valmiina ominaisuus, […]