Siirry pääsisältöön

Vauhtia suomalaisten teknologiayritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen

Mika Hämäläinen

Mika Hämäläinen

Customer Program Manager.

Lukuaika, 4 min.

Suomalaisissa ohjelmistoalan kasvuyrityksissä on valtavasti osaamista ja uusia ideoita. Teknologiainnovaatiot ovat Microsoft-ekosysteeminkin kasvun perusta, minkä vuoksi haemme jatkuvasti uusia ohjelmistoyrityksiä ja ohjelmistoon perustuvia palveluyrityksiä, joiden kanssa voimme tehdä yhteistyötä ja joiden liiketoiminnan kasvua voimme tukea.

Tukea kaikissa vaiheissa

Tarjoamme apua yrityksille kaikissa kehityspolun vaiheissa muun muassa antamalla yritysten käyttöön erilaisia lisenssejä, krediittejä ja teknistä tukea sekä auttamalla yrityksiä hyödyntämään Microsoftin työkaluja, alustoja ja markkinapaikkoja.

Haluamme auttaa suomalaisia kasvuyrityksiä viemään toimintansa uudelle tasolle. Kansainväliset ohjelmamme ja kumppaniverkostomme auttavat jalostamaan idean yritykseksi ja tarjoavat jo vakiintuneemmille kasvuyrityksille tukea maailmanvalloitukseen. Startup-ohjelmissamme on vuosien aikana ollut mukana Suomesta niin pelitaloja, kuluttajasovelluksia tekeviä yrityksiä kuin perinteisiä B2B-ohjelmistotaloja – ja onpa joukossa ainakin yksi pörssiyhtiö ja yksisarvinenkin.

Microsoft for Startups Founders Hub -ohjelma auttaa yrityksen lentoon 

Maaliskuun 2022 alussa käynnistyi startup-yrityksille suunnatun Microsoft for Startups Founders Hub -ohjelman avoin haku. Ohjelma on suunniteltu tukemaan kasvuyrityksiä ideatasolta aina laajentumisvaiheeseen asti. Koska jokaisen startupin kasvumatka on erilainen, Founders Hub -palvelut joustavat yrityksen kulloistenkin tarpeiden ja kehitysvaiheen mukaisesti. 

Founders Hub -ohjelma keskittyy kolmeen osa-alueeseen: 

  • Innovaatioiden avaaminen kaikille: Ohjelman avulla startupien perustajat pääsevät helposti alkuun. Ohjelmaan osallistuminen ei vaadi esimerkiksi varmistettua rahoitusta tai kolmannen osapuolen validointia, ja siihen kannattaakin hakeutua mukaan matalalla kynnyksellä – pelkkä idea riittää! 
  • Teknologiaedut, jotka kasvavat yrityksen tahdissa: Ohjelma pyrkii nopeuttamaan startupien kehitystä tarjoamalla ilmaisen käyttöoikeuden kehitys- ja liiketoiminnan pyörittämistä varten tarvittaviin työkaluihin, kuten GitHubiin ja Microsoft 365 -palveluihin. Tarjolla on myös jopa 150 000 dollarin edestä Azure-krediittejä tuotteen rakentamista varten. Ohjelman osallistujat pääsevät hyötymään myös kumppaneidemme teknologioista. Esimerkiksi OpenAI kehittää GPT-3- ja Codex-tekoälyjärjestelmiä ja pystyy tarjoamaan osallistujille erikoisetuja ja alennuksia. 
  • Mahdollisuus mentorointiin ja tekniseen konsultointiin: Ohjelman ansiosta startupien perustajilla ei tarvitse olla valmiina laajoja verkostoja, vaan heille tarjotaan helppo tapa olla yhteydessä alan kokeneisiin konkareihin, joilta saada mentorointia ja neuvoja. Lisäksi tarjolla on teknistä tukea ja opastusta, ja myös startup-yritysten tarpeisiin räätälöidyt koulutukset ovat osallistujien käytettävissä.  

Markkinapaikat mahdollistavat kansainvälisen kasvun

Autamme myös ohjelmistoyrityksiä, jotka ovat kasvaneet startup-vaiheen ohi ja ovat valmiita laajentamaan toimintaansa Suomen rajojen ulkopuolelle. Tällöin tärkeässä osassa on muun muassa Microsoftin globaali Azure Marketplace -markkinapaikka, joka auttaa yrityksiä tavoittamaan uusia potentiaalisia asiakkaita ja skaalaamaan myyntiään.  

Solitan tuoreen tutkimuksen mukaan 82 prosenttia suurista suomalaisista yrityksistä käyttää Azure-pilvipalveluita, ja näiden yritysten on luonnollista myös ostaa Azure-pohjaisia sovelluksia ja palveluita. Käyttämällä Microsoftin markkinapaikkoja ohjelmistoyritykset voivat tarjota asiakkailleen Azure-pohjaisia ratkaisuja kustannustehokkaasti ja skaalautuvasti. Kauppapaikoissa voidaan myös hyödyntää asiakkaiden olemassa olevia Azure-sopimuksia, mikä helpottaa kaupan tekoa huomattavasti. Suomalaisille yrityksille markkinapaikkojen hyödyntäminen tarjoaa siis erinomaisia mahdollisuuksia kasvuun niin kotimaassa kuin maailmanlaajuisestikin. 

Yrityshallinnon ohjelmistoihin erikoistuneen ContractZenin toimitusjohtaja Markus Mikola korostaa, että Azure Marketplace on tarjonnut heille globaalin myyntikanavan: ” Asiakkaamme voivat ostaa tuotteemme suoraan Microsoftin sovelluskaupan kautta, jossa olemme luotettuna kumppanina, mikä lisää luotettavuutta ja on yksi B2B-myynnin kulmakivistä. Marketplacen useat tuetut paikalliset valuutat helpottavat myös huomattavasti kaupankäyntiä.”  

Paikallisen tason tukea kasvuyrityksille

Osallistumme myös paikallisiin tapahtumiin ja verkostoihin, joiden avulla pääsemme tehokkaammin tapaamaan potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Olimme esimerkiksi viime marraskuussa jälleen paikan päällä Slush-tapahtumassa. Oli hienoa nähdä, miten kasvuyritysten tarina on jatkunut Suomessa vahvana, ja päästä pitkästä aikaa keskustelemaan kasvuyritysten edustajien kanssa kasvotusten. 

 Maaliskuun aikana aloitimme yhteistyön Suomen enkelisijoittajaverkoston FIBANin sekä Pohjoismaiden suurimman kasvuyrityskeskittymä Maria01:n kanssa. FIBANIn ja Maria 01:n avulla pystymme olemaan yhä aktiivisemmin läsnä kasvuyritysten arjessa ja tarjoamaan heille paikallisen tason tukea Azure-alustan hyödyntämiseen ja kasvuun osana Microsoft-ekosysteemiä.  

 Tiedostamme myös oman ja kumppaniemme roolin kestävässä kehityksessä ja ilmastonmuutoksen torjunnassa. Investoimme jatkuvasti datakeskustemme kestävää kehitystä vauhdittaviin innovatiivisiin ratkaisuihin sekä kehitämme kumppanien kanssa pilviratkaisuja ja -työkaluja, joita voimme käyttää omassa toiminnassamme ja tarjota myös muiden toimijoiden käyttöön. Pilvi-infrastruktuuri-investointien lisäksi tarjoamme asiakkaiden ja kumppaneiden käyttöön myös Microsoft Cloud for Sustainability -palvelun, jonka avulla organisaatiot voivat tehokkaammin mitata, raportoida ja vähentää hiilidioksidipäästöjään. Palvelun avulla organisaatiot saavat kattavan, integroidun ja automatisoidun kokonaiskuvan kestävän kehityksen eteen tehdyn työn kaikista vaiheista.  

Technical Guide to Building SaaS Apps on Azure

Software as a service (SaaS) is increasingly becoming a driving force behind most organizations’ businesses or operations—to promote innovation, productivity, and growth. Learn how to bring your SaaS applications to customers around the world with Azure capabilities and tools.

Team up with Microsoft and grow your business as a Technology Partner

Whether you’re a software or app builder, SaaS company or ISV, as a Microsoft Technology Partner you can develop your business, improve profitability and accelerate sales.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Tekoäly on täällä, mutta mitä se muuttaa?

    Tekoäly on täällä, mutta mitä se muuttaa?

    Tekoäly nähdään usein pelottavana science fiction -elokuvista opittuna robottien maailmanvaltauksena. Se ei kuitenkaan ole sitä: tekoälyä voi luonnehtia koneiden ja tietokonejärjestelmien kyvyksi reagoida tilanteisiin ihmismäisesti – tavalla, joka stimuloi ja tukee ihmisälyä. Hyviä esimerkkejä ovat puheen-, tekstin- ja kuvantunnistus tai kyky pelata shakin kaltaisia strategiapelejä. Tekoäly vahvistaa ihmisen osaamista, sillä se pärjää vaarallisissa, ahtaissa tai […]

  • Oppimisen analytiikalla torjutaan tehokkaasti syrjäytymistä

    Oppimisen analytiikalla torjutaan tehokkaasti syrjäytymistä

    Vuosittain yli 8% suomalaisen ammatillisen koulutuksen opiskelijoista, eli yli 10 000 opiskelijaa keskeyttää opintonsa ja jää vaille tutkintoa ja ammattia. Ammattiopistoille tämä aiheuttaa haasteita kustannusten ja opiskelijoista saatavan rahoituksen tasapainottamisessa. Riskit ovat suuret sekä syrjäytymisuhan alla oleville nuorille itselleen että koko yhteiskunnalle: miten he löytävät mielekkään paikkansa maailmassa ja kasvavat yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi sen sijaan, […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • Eksote: Keskitetyn asiakaspalvelun avulla koko hyvinvointialueen palvelut samalta luukulta

    Eksote: Keskitetyn asiakaspalvelun avulla koko hyvinvointialueen palvelut samalta luukulta

    On hyvä syy olla hippusen kateellinen sille vauhdille, jolla Eksote etenee hyvinvointialueeksi. Tai miltä kuulostaa se, että terveysasemien palveluihin saa kontaktin aamuseitsemästä iltakahdeksaan? Jo ensikontaktilla voi tavoittaa etälääkärin. Microsoftin asiakkuusjohtaja Aleksi Kuitunen muistuttaa, että terveydenhuollon palveluiden tasa-arvoinen saatavuus ja yhden luukun asiointiperiaate on yksi koko sote-uudistuksen tavoitteista. Uutta julkisilla varoilla luotua keskitetyn asiakaspalvelun konseptia käytetään […]

  • Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Tekoälyhaasteena tuotteen tunnistaminen kuvien avulla – Case Lappset

    Leikkipuistoihin ja leikkikenttiin erilaisia tuotteita valmistava Lappset lähestyi iSoftia puolitoista vuotta sitten haasteella: miten heidän tuotteidensa huoltotoimia voitaisiin nopeuttaa ja automatisoida. Haasteen ratkaisuksi alkoi pian hahmottumaan tuotevalokuvien yhdistäminen tekoälyyn pohjautuvan kuvantunnistusteknologiaan. Lappsetin tavoite oli helpottaa noin viidensadan erilaisen leikkikenttiin liittyvän tuotteen selausta ja huoltoa. Lappset halusi rakentaa kumppaneilleen, asiakkailleen sekä Lappsetin työntekijöille mahdollisuuden tilata varaosia, […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • A man sitting at a table using a laptop

    Neljä yleistä haastetta, joita hallitukset kohtaavat kriisin aikana

    Tämä blogi antaa parhaat ratkaisut kotona työskentelyyn, yhteydenpitoon, tilannetietoisuuden lisäämiseen ja tietoturvallisuuden ylläpitämiseen.

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Turvallisesti netissä

    Turvallisesti netissä

    Diginatiivien aikakaudella moni aikuinen pohtii, miten ohjeistaa lapsia verkon käyttöön. Myös lapset kohtaavat hämmentäviä sisältöjä ja pohtivat, mitä tehdä. Whatsapp, Snapchat, Instagram, Twitter, Youtube, Facebook, keskustelufoorumit ja blogit ovat pullollaan sisältöä, joka ei välttämättä sovi lapsille. Oppimisen Pohjantähti -ohjelmassa on tuotettu infograafiopas tueksi aikuisille ja lapsille turvalliseen netin käyttöön. Se sisältää 5 vinkkiä aikuisille ja […]

Asiakastarinat

  • Nainen tutkimuksissa

    Ennakoiva huolto parantaa syöpäpotilaiden elämän laatua

    Yli 17 000 000 ihmistä sairastaa vuosittain syöpää, ja tämän luvun odotetaan nousevan tulevina vuosina merkittävästi. Tehokkaiden ja edullisten hoitotapojen kehittäminen on erittäin tärkeää. Microsoft Azure IoT:n käyttöönoton jälkeen IBA Worldwide, lääketieteellisten syöpähoitolaitteiden johtava kehittäjä, on pystynyt vähentämään laitteidensa huoltokustannuksia ja nopeuttamaan niiden korjausta. Sen kehittämä protoniterapiateknologia on kehityksen kärjessä, mutta se edellyttää merkittäviä investointeja. […]

Digitalisaatio

  • henkilö seisoo pöydällä

    Uusi pilvipohjainen ERP-ratkaisu pienille ja keskisuurille yrityksille

    Monien pienten ja keskisuurten yritysten johtajat kamppailevat samojen yleisten ongelmien kanssa. Kuinka pitää pienen tai keskisuuren yrityksen toiminta sujuvana riippumatta siitä, minkälaisia tilanteita tulee vastaan? Kuinka seurata hajallaan olevia tietoja eri osastojen järjestelmissä? Kuinka yhdenmukaistaa ja automatisoida hallintaprosesseja toiminnan kasvaessa ja kehittyessä? Ja miten tarjota erinomaista personoitua palvelua ja samalla edistyä nopeasti laajassa skaalassa? Vastaus […]

Kumppaniblogi

  • Podcast-sarja: Kumppaniohjelman ytimessä

    Podcast-sarja: Kumppaniohjelman ytimessä

    Kumppaniohjelman ytimessä -podcast-sarjassamme käsittelemme sitä, miten tuemme kumppaniemme liiketoiminnan kasvua ja luomme yhdessä menestystarinoita. Microsoft myynnin tukipilarina Jakso 3 – Tässä jaksossa Kumppanipodcastissä vieraileva Janne Sipilä kertoo, kuinka Microsoft auttaa kumppaneitaan menestymään uusilla markkinoilla. Kuuntele miten Microsoft voisi tukea sinun yrityksesi kasvua. Isäntänä tässä jaksossa toimii Juhani Vuorio.   Yhteismyynnillä menestykseen –tositarina Jakso 2 –  Kumppani-podcastin […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Kyberturvallisuus pilviaikakaudella

    Yritys ei enää voi suojata itseään pelkällä suojamuurilla ja laskusillalla. Maailma oli IT:n näkökulmasta huomattavasti yksinkertaisempi kymmenen vuotta sitten. Organisaation rajat olivat tietoteknisessä mielessä helposti piirrettävissä, joten suojaukset oli mielekästä rakentaa näitä rajoja mukaillen. Voidaan ajatella, että organisaatio oli kuin keskiaikainen linna, jonka suojaamiseen riitti suojamuuri ja laskusilta. Organisaatiolla oli oma sisäinen verkkonsa ja sen […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]