Siirry pääsisältöön
trukki pihalla

Oikeanlainen kemia ja kumppanuus luovat aitoa arvoa kaikille osapuolille

Tarja Kauhanen

Tarja Kauhanen

Partner Marketing Advisor

Lukuaika, 4 min.

Logisnext Finlandin tavoitteena on tarjota asiakkailleen tulevaisuuden polku, ja parhaiten tämä onnistuu yhteistyössä aidosti innostuneiden, samaan suuntaan katsovien kumppaneiden, kuten eCraftin ja Microsoftin kanssa. 

Kansainvälistä kasvua käyttäjäkokemus edellä

Osa kansainvälistä Mitsubishi Logisnext Europe -konsernia oleva Logisnext Finland Oy on kansainvälisesti kasvava materiaalinkäsittelyteollisuuden toimija. Logisnext Finland Oy:n tietojärjestelmistä, datasta ja datan hyödyntämisestä osaltaan vastaava ICT-johtaja Juha Pöllänen korostaa aidon lisäarvon luomista asiakkaille konkreettisten tulosten kautta.

Logisnext Finlandilla on aina lähdetty liikkeelle asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisessä. Yritys on sitoutunut tarjoamaan uutta lisäarvoa sisälogistiikkaan ja tekee tiivistä kehitystyötä yhdessä asiakkaidensa kanssa. Innovatiiviset ratkaisut, resurssitehokkuuden optimointi sekä kestävän kehityksen huomioiminen ovat Logisnext Finlandin toimintojen ja tarjoamien palveluiden ydin.

Tähän liittyen on otettu kehitysaskeleita entistä digitaalisempaan suuntaan yhdessä asiakkaiden ja yhteistyöverkostojen kanssa aidosti oikeiden ratkaisujen tekemisen varmistamiseksi.

Loistavien edelläkävijäratkaisujen pohjalta yhdessä kohti tulevaisuutta

Logisnext Finland on ollut jo toistakymmentä vuotta jalostamassa IoT-tietoa sekä rakentamassa ratkaisuja silloisilla Microsoftin tuotteilla hyödyntämällä kulloinkin ajankohtaisia teknologioita. Roclan Abbot-telematiikkajärjestelmä oli aikanaan innovatiivinen ja aikaansa edellä, mutta teknologioiden jatkuvan kehityksen mukana on uusiuduttava ja etsittävä uusia ratkaisuja.

Tarkastelemalla asiakaspalautteita etsittiin ajankohtaisemmilla teknologioilla varustettua polkua, jota pitkin suunnata yhdessä asiakkaiden kanssa kohti tulevaisuutta. – Näin päädyttiin tekemään ratkaisu Microsoftin alustalle.

“Tavoitteena Rocla Intelligencen kehitystyössä oli luoda asiakaskeskeinen sisälogistiikan ratkaisu, joka mahdollistaa asiakkaalle läpinäkyvyyden omaan toimintaan ja sen tehokkuuden parantamiseen. Näkökulmina olivat esimerkiksi ensiluokkainen käyttäjäkokemus, päivittäisen johtamisen työkalu ja konkreettisen lisäarvon luominen.” – Juha Pöllänen, ICT-johtaja, Logisnext Finland Oy

Yhteistyö eCraftin kanssa aloitettiin tekemällä Microsoft-pohjaiset toiminnanohjausjärjestelmä ja asiakkuudenhallintajärjestelmä (CRM). Tämän pohjalta oli luontevaa lähteä ratkaisemaan haastetta siitä, miten asiakkaat saisivat aina oikean trukkikannan käyttöön oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan – valtava, jatkuvasti kasvava sensoridatan määrä huomioiden.

Meidän oli löydettävä skaalautuva, varma ja tietoturvallinen ratkaisu koko toteutusympäristöineen sekä oikeat kumppanit, joiden kanssa ratkaisu saataisiin varmasti toteutettua. Vastaus löytyi Microsoftin Azure-pohjaisista ratkaisuista.

 

Kumppanuus on yhdessä tekemistä – sillä tulee olla arvoa kaikille osapuolille

Logisnext Finlandilla oli kiikarissa asioiden ratkaisemiseen intohimoisesti suhtautuvat kumppanit, jotka ymmärtäisivät aidosti teknologian tarjoamat mahdollisuudet tuotteen ja lisäarvon luomiseksi asiakkaille.

eCraft toi mukaan lisäksi uuden ulottuvuuden Microsoftin Fast track -ohjelman osalta, jolloin yhteistyötä päästiin tekemään myös Microsoftin globaalien osaajien kanssa.

Kumppanuus – Logisnext Finlandin sanoin co-creation – toteutuu myös asiakassuhteessa: asiakkaan kanssa keskustellaan ja kehitetään yhdessä yhteistyötä asiakkaan liiketoiminnan johtamista aidosti tukevaan ja arvoa tuovaan suuntaan. Etenkin useiden kumppanien muodostamassa yhteistyössä keskiössä on kommunikaation merkitys ja se, että kaikki osapuolet ymmärtävät asioiden merkityksen oikealla ja keskenään samalla tavalla. Kaikille yhteisen tavoitteen saavuttaminen on co-creationin parasta antia.

”Tästä on tullut älyttömän hienosti yhteen toimiva ratkaisu, koska kaikilla osapuolilla on aidosti intohimo, jolla asioita halutaan ratkoa ja viedä eteenpäin!” – Juha Pöllänen, ICT-johtaja, Logisnext Finland Oy

Kumppanuus on yhdessä tekemistä – sillä tulee olla arvoa kaikille osapuolille.

Moniulotteista tehokkuutta Rocla Intelligencen avulla

Toimiva yhteistyö loi uuden digitaalisen Rocla Intelligence -palvelun keräämään ja hyödyntämään sisälogistiikan dataa. Trukkien käyttöön ja huoltotarpeisiin liittyvää tietoa tarjoavaa Logisnext Finlandin IoT-sensoriteknologiaa hyödyntävä ratkaisu tarjoaa muun muassa moniulotteista tehokkuutta, turvallisuutta, nopeaa ja ennakoivaa huoltoa sekä sisälogistiikan kehittämiseen liittyviä parannuksia.

Asiakkaiden silmin tämä näyttäytyy liiketoimintalähtöisesti helppokäyttöisten ja selkeiden visuaalisten raporttien muodossa – käytännössä ratkaisun hyödyt ilmenevät lisääntyneenä työn ja koneiden tehokkuutena, turvallisuutena sekä kustannustehokkuutena päivittäisen johtamisen ja päätöksenteon tukena.

Datan avulla etsitään tarinoita, joiden pohjalta pystytään rakentamaan tulevaisuutta

Käytännössä datan avulla etsitään ilmiöitä, joista muodostuu tarinoita. Tarinat ja niiden merkitys auttavat meitä rakentamaan parempaa tulevaisuutta. Esimerkiksi trukin kiihtyvyysmittarilla voidaan havaita pientä tärinää sekä huomata tämän pohjalta, että trukkia ajettaessa lattia ei olekaan tarpeeksi puhdas, minkä vuoksi trukin rengas kuluu normaalia nopeammin. Siivoamalla lattia paremmin saataisiin tärinä pienenemään sekä trukin rengas kestämään kauemmin – ja alennettua tätä kautta asiakkaan kustannuksia sekä vaikutettua lopulta vähentävästi myös hiilidioksidipäästöihin, jolloin asiakas, ympäristö ja kaikki kiittävät.

Yksinkertaisuus on valttia: asiat tulee pitää riittävän yksinkertaisina – asiayhteyksien ymmärtäminen onnistuu datatarinoiden kertomisen kautta konkreettisten esimerkkien avulla. Toisaalta yksinkertaisuuden vastapainoksi kannattaa antaa tilaa myös uusille, luoville ja ennestään tuntemattomillekin ideoille ja toimintatavoille, sillä niiden kautta voidaan ottaa iso askel kohti tulevaisuutta!

Maksuton e-kirja: Kehitä ERP-ratkaisujasi – tue yrityksesi ketteryyttä Dynamics 365:n avulla

Tutustu siihen, miten Microsoft Dynamics 365:n pilvipohjaiseen ERP-järjestelmään päivittäminen auttaa tekemään yrityksestäsi ketterämmän.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kouluille ja opettajille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kouluille ja opettajille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

  • Mistä oppimisen digitalisaatiossa on kyse?

    Mistä oppimisen digitalisaatiossa on kyse?

    Tässä kohtaa oppimisen tarinat käyvät jännittäviksi, suorastaan mielikuvituksellisiksi. Uudella teknologialla ja algoritmisella ajattelulla voidaan nimittäin päästä syvälle oppimisen prosesseihin, tukemaan ja analysoimaan, suomaan luovuudelle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Ja ei – emme ole tässä markkinoimassa laitteita tai ohjelmia, vaan kannustamassa kaikkia koulun toimijoita aitoon digitalisaatioon. Siinäkin on nimittäin 95-prosenttisesti kyse ihmisistä ja vain 5-prosenttisesti teknologiasta. Digitalisaatio muuttaa […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • Eneco-asiakasesimerkki

    Tehoa uuteen digitaaliseen tulevaisuuteen: Eneco siirtyy pilvipalveluun toimittaakseen ekologista energiaa koko Eurooppaan

    Tuuli- ja aurinkovoiman valjastaminen vihreisiin energiaratkaisuihin on alankomaalaisen Eneco-energiayhtiön missio. Yrityksen kasvaessa se kohtasi kuitenkin merkittävän haasteen. Se halusi kehittää ekologisia energiaratkaisuja mahdollisimman tehokkaasti, mutta sen omat tietokannat ja infrastruktuuri olivat monimutkaisia ja ajastaan jäljessä. Microsoft-kumppani Conclusionin avulla Eneco otti ohjat käsiinsä ja siirsi infrastruktuurinsa ja järjestelmänsä Microsoft Azureen. Enecolla on 3 000 työntekijää Alankomaissa, […]

  • Microsoft Dynamics 365 for Field Service toi Handicarelle välittömiä etuja

    Microsoft Dynamics 365 for Field Service toi Handicarelle välittömiä etuja

    Handicare on ottanut käyttöön Microsoft Dynamics 365 for Field Service-ratkaisun. Ratkaisun hyödyt kävivät selväksi välittömästi: parempi yhteistyö toimiston ja kenttähenkilöstön välillä, enemmän tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä sekä lisääntynyt asiakastyytyväisyys. Handicare pystyy nyt tukemaan asiakkaitaan optimaalisella tavalla.

Terveydenhuolto

  • suuri vesistö, jonka taustalla on kaupunki

    Kotimainen sairaanhoitopiiri torjuu koronaviruksen leviämistä datan ja pilviteknologian avulla

    *** Suomen suurin sairaanhoitopiiri HUS on luonut kattavan testaus-, seuranta- ja jäljitysjärjestelmän avuksi koronaviruksen leviämisen torjuntaan. Useiden Microsoft Cloud for Healthcare -palvelujen avulla järjestelmä johdattaa asiakkaat terveysbotilla tehtävän itsearvioinnin kautta testin varaamiseen. Järjestelmä myös auttaa tulosten kertomisessa ja ottamaan yhteyttä muihin tartunnan mahdollisesti saaneisiin. Järjestelmän toiminnan perustana olevaa data kerätään ja käytetään Suomen tietosuojalainsäädännön mukaisesti. […]

  • Menestystarinoita tekoälystä – Fimmic auttaa saamaan kudosnäytteiden tulokset sekunneissa

    Menestystarinoita tekoälystä – Fimmic auttaa saamaan kudosnäytteiden tulokset sekunneissa

    Olemme rakentaneet Suomelle tekoälyohjelman Suomen Tulevaisuus Nyt, jonka avulla haluamme ratkoa yhteiskunnallisia haasteita, kiihdyttää talouskasvua ja vahvistaa suomalaisten tekoälyosaamista. Tavoitteenamme on auttaa kahta miljoonaa suomalaista näkemään ja kokemaan tekoälyn mahdollisuudet vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan aiomme kouluttaa Suomeen 20 000 uutta tekoälyosaajaa. Kiihdytämme tekoälyn hyödyntämistä Yhtenä tekoälyohjelmamme neljästä pilarista on teknologia, jonka avulla haluamme kiihdyttää tekoälyn […]

Vähittäiskauppa

  • Naispuoliset ja miespuoliset etulinjan työntekijät seisovat vähittäiskaupan myyntitiloissa seinälle asennetun näytön edessä. Nainen käyttää Acer-yhdistelmäkannettavaa (joka on avattu tablettitilaan) sekä selaa kuvia näytöllä, jossa on näkyvissä kodin kalusteiden tuotemainoksia.

    Re-imagine Retail: Älykäs toimitusketju

    Tässä webinaarissa selvitetään toimitusketjun läpinäkyvyyden tarvetta ja sitä, miksi kyky tehdä reaaliaikaiseen dataan perustuvia nopeita toimia kasvaa.

  • Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Pohdi hetki, kuinka monta vaihtoehtoa sinulla on aina, kun mielesi tekee jotain juotavaa. Vettä? Mehua? Limua? Haluatko yksittäisen tölkin vai kuuden tölkin pakkauksen? Tai ehkäpä litran pullon? Tosiasiassa me kuluttajat odotamme, että meillä on paljon vaihtoehtoja – ja maailmanlaajuinen virvoitusjuomateollisuus vastaa tähän kysyntään. Johtava meksikolainen virvoitusjuomien valmistaja ja jakelija Arca Continental tietää, että raakadatan muuntaminen […]

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kouluille ja opettajille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kouluille ja opettajille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Asiakastarinat

  • Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Big data tehostaa virvoitusjuomayhtiön liiketoimintaa

    Pohdi hetki, kuinka monta vaihtoehtoa sinulla on aina, kun mielesi tekee jotain juotavaa. Vettä? Mehua? Limua? Haluatko yksittäisen tölkin vai kuuden tölkin pakkauksen? Tai ehkäpä litran pullon? Tosiasiassa me kuluttajat odotamme, että meillä on paljon vaihtoehtoja – ja maailmanlaajuinen virvoitusjuomateollisuus vastaa tähän kysyntään. Johtava meksikolainen virvoitusjuomien valmistaja ja jakelija Arca Continental tietää, että raakadatan muuntaminen […]

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

  • Tietoinen riski kannatti – yhtenäisyys, automaatiot ja asiakastyytyväisyys lisääntyivät

    Tietoinen riski kannatti – yhtenäisyys, automaatiot ja asiakastyytyväisyys lisääntyivät

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.  Mitä tehdä, kun vuosituhannen alussa hankitut IT-järjestelmät ovat vanhenemassa käsiin? Jos mallia otetaan suomalaisesta lasitustuotteita tarjoavasta perheyrityksestä, Lumonista, niin vanhat IT-järjestelmät laitetaan kokonaisuudessaan kierrätykseen ja tilalle rakennetaan ennätysvauhdilla uutta. Riskin ja tiukan aikataulun koetellessa harteita, koko liiketoiminnan kattavat järjestelmät käyttöönotettiin onnistuneesti ja […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]