Siirry pääsisältöön
Man on tablet
Lukuaika, 3 min.

Menestys rakentuu ihmisten varaan – saumattomaan tiimien ja ihmisten yhteistyöhön. Menestyminen vaatii hyvää johtajuutta – suurta visiota, jonka avulla inspiroidaan joukot tekemään merkityksellisempää ja tuloksellisempaa työtä. Siksi uskon, että kulttuurin tulee olla prioriteetti, sitten vasta teknologia.

Teknologia muuttaa paljon, ellei kaiken

Teknologia kehittyy huimaa vauhtia ja avaa uusia menestymisen mahdollisuuksia niille yrityksille, jotka osaavat hyödyntää sitä oikein omassa toiminnassaan. Teknologian oikeanlainen hyödyntäminen vaatii uudenlaista osaamista, jota yritysten kannattaa etsiä myös oman talon ulkopuolelta, uudenlaisilta kumppaneilta ja osaajilta. Kehittyminen vaatiikin uskallusta ja ketteryyttä uudistua.

Myös uudet teknologiat, kuten tekoäly, vauhdittavat yritysten tarvetta muuttua entisestään. Teknologian kehitys muuttaa myös perusteellisesti työtä ja sitä, miten ja missä työtä teemme. Koodarit voidaan siirtää luovempiin ja tuottavampiin rooleihin palvelemaan asiakkaita. Projektien perustusten rakentamisen hoitaa automatisoitu sovellustuotanto, jota ohjaa äärimmilleen hiottu tekoäly.

Koodarit eivät ole ainoita, vaan McKinseyn tutkimuksen mukaan noin 44 % töistä voidaan automatisoida jollakin asteella tulevina vuosina. Olemme varmasti samaa mieltä siitä, että tulevaisuudessa työ on hyvin erilaista kuin tänään.

Onko Suomi valmis muuttumaan?

Muutos vaatii uudenlaista johtajuutta. Se vaatii aitoa digitaalista kulttuuria, joka juurrutetaan syvälle yrityksen arvoihin sekä työntekijöihin. Onnistunut muutos digitalisaatioon vaatii tukea, ymmärrystä, koulutusta ja kannustusta – ja avointa suhtautumista uuteen! Yrityksen valmius digiin on muutakin kuin teknologiainvestointeja pilvipalveluihin. Digitaalinen valmius on muutakin kuin vanhan “digitoimista” uuteen, kiiltävään ulkoasuun.

Tuoreen tutkimuksemme mukaan vahvan digitaalisen työkulttuurin omaavissa yrityksissä on jopa kaksi kertaa enemmän itsensä tuottaviksi kokevia työntekijöitä ja kolme kertaa enemmän itsensä innovatiivisiksi kokevia työntekijöitä. Tämän vuoksi vahvan vision ja strategian rakentamisen lisäksi jokaisen yrityksen pitää mielestäni muovata toimintansa peruskalliota, johon kuuluvat tiiviisti henkilöstö ja sen kehittäminen, organisaatiorakenne, prosessit ja mittarit.

IDC:n tutkimus tukee käsitystä siitä, että organisaatiot hakevat kasvua uusista digitaalisista palveluista, joissa on globaali potentiaali. Tutkimus kuitenkin listaa, että suurin kasvun este on aidon, digitaalisen, yrityskulttuurin puuttuminen. Tutkimus muistuttaa meitä siitä, että yrityksen keskittäessä ison siivun energiastaan muutosta tukeviin asioihin, ja toimii aidosti lisäarvo tuottaen, työntekijät ovat viisi kertaa sitoutuneempia yritykseen sekä omaan työhönsä.

Yritykset tarvitsevat digisankareita ja sitoutuneen henkilöstön

Menestyksekäs digitaalinen kulttuuri vaatii investointeja teknologiaan, mutta sitäkin enemmän se tarvitsee aikaa ja tukea uuden opetteluun. Suurimman muutoksen tuleekin olla, miten työntekijöitä kohdellaan muutoksessa – millaista tukea heille tarjotaan ja miten heitä johdetaan.

Muutos on ennen kaikkea organisatorinen. Yritykset tarvitsevat digisankareita, jotka levittävät osaamisellaan työyhteisöönsä tietoa ja oikeaa asennetta. Muutosta voi johtaa (ja usein niin tekevätkin) työntekijät joiden käyntikortissa ei välttämättä lue ‘johtaja’.

Jaan digitaalisen kulttuurin rakentamisen kolmeen kokonaisuuteen:

1. Jokainen työntekijä tulee herättää työn muutokseen ja moderniin tapaan tehdä työtä: mihin pitää käyttää aikaa ja miten teknologia tukee muun muassa asiakkaiden palvelua, tuoteinnovaatioiden synnyttämistä, myyntiä ja työntekijöiden henkilökohtaista kehittymistä.

2. Muutos onnistuu parhaiten silloin, kun muutos aloitetaan ennakkoluulottomasta ja muutosvalmiista tiimistä tai joukosta ihmisiä. Onnistumiset ja konkreettiset tulokset toimivat parhaimpana rohkaisuna muille. Tulosten näkeminen saa muissakin työntekijöissä aikaan aidon halun muuttua. Ajatukset vaihtuvat pelosta toivoon. Haasteiden ratkominen ketterästi vaatii myös vuorovaikutusta, joka rakentuu uusiin sosiaalisiin ympäristöihin. Me Microsoftilla olemme ottaneet ensiaskelia tähän suuntaan #FiksumminYhdessä-hankkeemme kautta.

3. Yrityksen pitää ymmärtää modernin organisaation rakenne ja dynamiikka ja käyttää teknologiaa ja mittareita oman organisaation johtamisen tukena. Ei mutua, vaan tiedolla johtamista.

Muutos on täällä ja se tuo mukanaan monta hyvää mahdollisuutta. Mikäli haluat kuulla lisää siitä, miten muutosta johdetaan ja millaisilla työkaluilla voimme muutosta tukea, tule kuulemaan maksuton webinaarimme 16.3. aiheesta How to prepare for the future of work. Nähdään siellä!

 

Maksuton e-kirja: Neljä digitaalista strategiaa, joilla vastaat asiakasvaatimuksiin reaaliajassa

Tue tiimiesi yhteistyötä ja paranna asiakastyytyväisyyttä hävittämällä tietosiilot

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Terve elämä valtasi Heinsuon koulun Hollolassa

    Terve elämä valtasi Heinsuon koulun Hollolassa

    Luokanopettaja Tiina Aulion tunnilla 6.luokkalaiset ovat täysillä työn touhussa. Jotain innostumisesta kertoo se, että kotiin sairastumisen takia jäänyt oppilas haluaa osallistua ryhmätyöhön videopuhelulla. ”Kun oppilaat tutkivat itse päättämäänsä aihetta, he ottavat asian enemmän omakseen, kuin jos itse puhuisin asian luokalle”, toteaa Tiina tyytyväisenä. Heinsuon koulun rehtori Pekka Toikkanen joukkoineen osoitti rohkeutta lähtiessään näin kunnianhimoiseen hankkeeseen: […]

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kuntien IT-suunnittelijoille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen kuntien IT-suunnittelijoille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Rahoitus ja vakuutukset

  • kaupunkinäkymä

    Datan kerääminen auttaa säästämään vettä

    Rahoitusalan yritys Ibercaja on yli 140 vuoden historiansa aikana ollut vahvasti mukana kehittämässä Espanjan koillisosia. Maaseudulla sijaitsevien asiakkaiden tukemiseksi ja paikallisen vesipulan ratkaisemiseksi yritys auttaa nyt maanviljelijöitä digitalisoimaan viljelykasvien hallintaa. Tässä muutoksessa ovat keskeisessä osassa esineiden internetiä (IoT) tukevat laatikot, jotka keräävät reaaliaikaista tietoa maanviljelijän pelloilta. Useiden anturiensa avulla nämä tehokkaat IoT-laitteet mittaavat hyperpaikallista tietoa […]

  • Mustaa taustaa vasten sijoitettu äärettömyyttä kuvaava valkoinen silmukka, joka edustaa digitalisoidun organisaation jatkuvaa tietovirtaa

    Ohjelmistorobotiikka (RPA) säästää asiakkailta miljoonia dollareita älykkäällä tiedonkeruulla

    Miten autat asiakkaita poimimaan tietoja nopeasti monimutkaisista lomakkeista? RPA:n pioneeri Blue Prism teki sen käyttämällä uutta “Decipher”-ratkaisuaan.

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • joukko lääketieteen ammattilaisia katselee tietokonetta

    Asiakkaiden ja kumppaneiden auttaminen tarjoamaan parempia kokemuksia, näkemyksiä ja hoitoa

    Terveydenhuollon asiantuntijamme jakavat edistymisen neljässä uusimmassa Microsoftin innovaatiossa, jotta he voivat vastata tämän päivän kiireellisimpiin terveys- ja liiketoimintahaasteisiin.

  • Senior woman sitting in a couch while using a smartphone

    Teknologia palveluasumisen uudistajana

    Miltä näyttävät teknologian hyödyntämisen nykytila ja tulevaisuus hoivapalveluasumisessa? Haastattelimme yhdessä konsulttiyhtiö Nordic Healthcare Groupin (NHG) kanssa loppuvuodesta 2022 viiden suuren julkisen ja yksityisen hoivapalveluita tuottavan organisaation johtajia teknologian hyödyntämisestä hoivapalveluasumisessa. Saimme kuulla heidän visioitaan siitä, millaisena he näkevät tulevaisuuden hoivapalveluasumisen. Hämmästystä vastaajissa herätti erityisesti nykytilan pysähtyneisyys – esiin tuli kuitenkin myös toivo paremmasta. Sosiaalihuollon teknologinen […]

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • A man sitting at a table using a laptop

    Neljä yleistä haastetta, joita hallitukset kohtaavat kriisin aikana

    Tämä blogi antaa parhaat ratkaisut kotona työskentelyyn, yhteydenpitoon, tilannetietoisuuden lisäämiseen ja tietoturvallisuuden ylläpitämiseen.

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Oppimisen syvällinen muutos ei ole yksittäisen opettajan tai koulun vastuulla, vaan se edellyttää strategisia päätöksiä kunnan ja valtakunnan päättäjien tasolla.​ Jokaisella tämän hetken päättäjällä on kokemuksia ja muistoja omilta kouluajoiltaan, mutta sen varaan ei tulevaisuuden koulua voi rakentaa. ​ Microsoft teetti vuonna 2017 tutkimuksen kuntapäättäjien asenteista oppimisen muutokseen. Tutkimuksessa selvisi, että:​ Koulutukseen ja oppimiseen suhtaudutaan […]

Asiakastarinat

  • Menestystarinoita tekoälystä – Fimmic auttaa saamaan kudosnäytteiden tulokset sekunneissa

    Menestystarinoita tekoälystä – Fimmic auttaa saamaan kudosnäytteiden tulokset sekunneissa

    Olemme rakentaneet Suomelle tekoälyohjelman Suomen Tulevaisuus Nyt, jonka avulla haluamme ratkoa yhteiskunnallisia haasteita, kiihdyttää talouskasvua ja vahvistaa suomalaisten tekoälyosaamista. Tavoitteenamme on auttaa kahta miljoonaa suomalaista näkemään ja kokemaan tekoälyn mahdollisuudet vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan aiomme kouluttaa Suomeen 20 000 uutta tekoälyosaajaa. Kiihdytämme tekoälyn hyödyntämistä Yhtenä tekoälyohjelmamme neljästä pilarista on teknologia, jonka avulla haluamme kiihdyttää tekoälyn […]

Digitalisaatio

  • Naispuolinen toimitusjohtaja johtaa palaveria

    Liiketoiminnan nykyaikaistaminen kivuttomasti

    Digitalisaatio. Olet kuullut tämän termin lukemattomia kertoja. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Nopea haku tuottaa 519 miljoonaa tulosta. On siis perusteltua sanoa, että tiedosta ei ole pulaa. Suuri osa siitä on hyödytöntä ja monimutkaista – pelkkää kohinaa. Ajatellaanpa asiaa tästä näkökulmasta: Digitalisaatio on uusi vastaus vanhoihin ongelmiin. Ihmisten yhdistämiseen. Datan hyödyntämiseen parhaalla tavalla. Asiakkaiden ja […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – HSL nykyaikaisti taloushallinnon työtehtäviä Microsoft Dynamicsin avulla

    Kumppaniblogi – HSL nykyaikaisti taloushallinnon työtehtäviä Microsoft Dynamicsin avulla

    CGI tarjosi ratkaisun HSL:n tavoitteeseen nykyaikaistaa taloushallinnon työtehtäviä Microsoft Dynamics 365 Finance and Operations -pilvipalvelun avulla. HSL:n järjestelmä on ensimmäisiä Dynamics 365 -käyttöönottoja Suomessa.  Helsingin seudun liikenne (HSL) on kuntayhtymä, joka järjestää toimialueensa joukkoliikenteen sekä edistää sen toimintaedellytyksiä. HSL vastaa myös joukkoliikenteen markkinoinnista, lippujen myynnin järjestämisestä, matkustajainformaatiosta ja matkalippujen tarkastuksesta. Haasteena toimintojen hitaus ja vanhentunut järjestelmä […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Guy working in front of a PC

    Vaatimustenmukaisuusohjelma asiakaslähtöisen yrityskulttuurin tukena

    Vaatimustenmukaisuusongelmien ratkaisemiseen tarvitaan suunnittelua ja viestintää. Kattava ohjelma voi kuitenkin varmistaa, että olet valmiina tuleviin haasteisiin. Se antaa henkilöstöllesi vapauden keskittyä parhaaseen osaamiseensa. E-kirjamme Dynamics 365 vaatimustenmukaisuuden tukena kertoo, miten tällainen ohjelma voi auttaa markkinointitiimiäsi sopeutumaan muutokseen ja parantamaan asiakaslähtöisyyttä. Keskitetyn hallinta- ja vaatimustenmukaisuusohjelman voima on helppo ymmärtää ajattelemalla sen tuomia sekä sisäisiä että ulkoisia […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]

Please confirm your language