Siirry pääsisältöön

Microsoft TechDays 2019: tekoälyä, innovaatioita ja luottamusta

Lukas Lundin

Lukas Lundin

Tuotemarkkinointipäällikkö, Azure

Lukuaika, 2 min.

Tekoälyä, innovaatioita ja luottamusta

Tech Days on muodostunut monelle jokavuotiseksi IT-alan vaikuttajien must-tapahtumaksi, sillä se tarjoaa osallistujilleen juuri sopivan cocktailin tulevaisuuden näkymiä, verkostoitumismahdollisuuksia sekä paikan iskeä kättä uuden tuloshakuisen kumppanin tai työnantajan kanssa.

Olemme puhtaasti Azure-talo. Tech Days on meille juuri sopiva paikka tavata potentiaalisia asiakkaita ja työntekijöitä. Tänä vuonna halusimme tuoda esiin omaa Azure-asiantuntijuuttamme uuden brändin alla. Siksi satsasimmekin tapahtumaan isommin. Meille Tech Days on vuosittainen investointi, joka luo meidän suuntaan aina positiivista tunnettuutta ja jopa liiketoimintahyötyjä. Tech Days ei jättänyt tänäkään vuonna kylmäksi.

 

Karl Ots,

Zuren Managing Consultant

Future Now!

Mukana tätä kaksipäiväistä Tech Days -tapahtumaa olivat mahdollistamassa Microsoft yhdessä 35 partnerinsa kanssa, jotka tarjoilivat messumakeisien lisäksi huippuosaamista suurelle vierailijajoukolle. Tapahtumassa oli mukana 52 puhujaa, 51 sessiota ja yli 850 osallistujaa.

Tapahtuman vuoden 2019 teemoiksi muodostuivat tekoäly, innovaatiot ja luottamus. Lavalla nähtiin useita IT-alan lavakonkareita, jotka nostattivat kuulijoiden suunpielet korviin valtavan kovalla substanssilla. Tähtiin lukeutuivat muun muassa Chris Heilmann, joka tarinoi verkkosisältöjen optimoinnista sekä matkastaan kohti parempaa selainkokemusta. Tähtiin lukeutuva Paula Januszkiewicz sen sijaan paljasti omia oivalluksiaan aikaa kestävistä käytänteistä, joiden avulla rakennetaan sovellus jos toinenkin kulutusta kestävälle pohjalle. Lavalla nähtiin myös lukuisia kumppaneiden tekkitähtiä, jotka eivät tähtien rinnalla kalvenneet. Päinvastoin. On mahtavaa nähdä, kuinka tiivis ja osaava joukkio meiltä täältä pienestä pohjolan maasta löytyy.

Katso tapahtuman video:

Opit talteen ja tulevaa kohti rinta rottingilla

Kaksipäiväinen tapahtuma antoi messuväelle hurjan määrän kantapään kautta opittua tietotaitoa ja käytännön vinkkejä arkeen vietäväksi. Tänä vuonna ylistystä sai sisältöjen konkretia. Monet sisällöt keskittyivätkin puimaan Azurea ja sen monipuolisuutta uudenlaista huomista rakennettaessa. Tech Daysin tavoitteena on nostaa esiin aikaansa edellä olevia toteutuksia. Tämän lisäksi tapahtumatiimin toiveissa oli antaa mahdollisimman monelle osallistujalle uusia ideoita, rohkeutta ja inspiraatiota, joiden avulla huomista muovataan kuin kädenlämpöistä muovailuvahaa. Kiitos kaikille osallistuneille. Se on tältä erää näkemiin, ja ensi vuonna nähdään!

Lue lisää Helsingin Tech Daysin nettisivuilta ja palaa keskusteluihin Twitterissä #TDFinland.

 

Ilmainen AI-raportti: Tekoäly Suomessa. Lue miten 277 suurta Eurooppalaista yritystä hyötyy tekoälystä.

Tutustu, miten länsieurooppalaiset ja suomalaiset päättäjät käyttävät tekoälyä organisaationsa digitalisointiin

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Government

  • Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki valjasti Microsoft Azuren tiedolla johtamisen tueksi

    Järvenpään kaupunki haluaa tarjota laadukkaita digitaalisia palveluja sekä työntekijöille että asukkaille ja tuottaa ajantasaista dataa kaupungin toiminnan ja päätöksenteon pohjaksi. Tiedolla johtaminen on kaupungin strategian ytimessä. Tietovarastointi- ja raportointiratkaisuksi Järvenpää valitsi Microsoft Azure -pilvipalvelun ja Power BI:n.  Järvenpää on noin 45 000 asukkaan kaupunki Keski-Uudellamaalla. Järvenpäällä on pienen kaupungin resurssit, mutta kasvukeskuksena suuren kaupungin tavoitteet. Toisaalta […]

  • nainen istuu jalkakäytävällä

    Kansalaispalvelujen digitaalinen murros

    Tutustu siihen, miten hallitukset käyttävät pilvipohjaisia työkaluja ja kokemuksia suunitellakseen uudelleen, miten ihmiset, data ja prosessit voivat yhdessä luoda lisäarvoa.

Koulutus

  • Mistä oppimisen digitalisaatiossa on kyse?

    Mistä oppimisen digitalisaatiossa on kyse?

    Tässä kohtaa oppimisen tarinat käyvät jännittäviksi, suorastaan mielikuvituksellisiksi. Uudella teknologialla ja algoritmisella ajattelulla voidaan nimittäin päästä syvälle oppimisen prosesseihin, tukemaan ja analysoimaan, suomaan luovuudelle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Ja ei – emme ole tässä markkinoimassa laitteita tai ohjelmia, vaan kannustamassa kaikkia koulun toimijoita aitoon digitalisaatioon. Siinäkin on nimittäin 95-prosenttisesti kyse ihmisistä ja vain 5-prosenttisesti teknologiasta. Digitalisaatio muuttaa […]

  • Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseen päättäjille

    Syväoppiminen muuttaa koulua, opetusta sekä opettajan ja oppilaan roolia. Lahjana satavuotiaalle Suomelle Microsoft käynnisti Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Visiona on hyvinvointi ja tasa-arvoinen koulumaailma, jossa oppiminen sujuu ajasta ja paikasta riippumatta ja on motivoivaa ja innostavaa kaikille – lähtötaidoista ja varallisuudesta riippumatta. Ohjelman […]

Rahoitus ja vakuutukset

Teollisuus

  • joukko ihmisiä käyttää virtuaalista merikarttaa

    Microsoft Azuren avulla datavyöry on hallittavissa

    12 000 alusta sertifioineen DNV GL:n tehtävänä on varmistaa, että laivat sekä rakennetaan turvallisesti että pysyvät turvallisina. Tämä voi vaikuttaa valtavalta urakalta etenkin, kun yritys joutuu suorittamaan vuosittain yli 50 000 tarkastusta. Microsoft Azuren koneoppimisalgoritmeja hyödyntämällä yritys on kuitenkin onnistunut sekä parantamaan tehokkuuttaan, vastaamaan paremmin asiakkaidensa tarpeisiin että kasvattamaan liiketoimintaansa. Microsoftin ratkaisuihin kokonaisvaltaisesti tukeutuva DNV […]

  • mies, jolla on maalisuihke kädessään

    Mitä voimme oppia AkzoNobelin digitalisaatiosta

    Fiksut yritykset pyrkivät aina etsimään tapoja parantaa sitä, mitä ne tekevät ja miten erottua kilpailijoista. Olipa kyse organisaation uudelleenjärjestelystä tai täysin uusien liiketoimintamallien kehittämisestä, jatkuvan parantamisen tavoittelu saa useita muotoja. Yksi yhteinen tekijä lähes kaikkien modernien yritysjohtajien suunnitelmissa on kuitenkin teknologisen innovoinnin korostaminen. Uuden teknologian käyttöönotto voi tuntua yritysjohtajien näkökulmasta helpolta tavalta saavuttaa etulyöntiasema. Tällaisen […]

Terveydenhuolto

  • Terveydenhuollon tulevaisuus – Microsoft Envision Forum: Healthcare

    Terveydenhuollon tulevaisuus – Microsoft Envision Forum: Healthcare

    Terveydenhuolto mullistuu hurjaa vauhtia. Eliniän pidentyminen yhdessä väestön ikääntymisen, kroonisten sairauksien lisääntymisen ja terveysammattilaisten vajaamiehityksen kanssa aiheuttavat uudistumispaineita. Miten terveydenhuollon pitää uudistua säilyttääkseen laadukkaat palvelut tässä haastavassa toimintaympäristössä ja mitä mahdollisuuksia teknologia tähän tarjoaa? Terveydenhuollon tulevaisuus Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia 5.-6.2.2020 Microsoftin Envision Forumissa, joka kokoaa yhteen alan tuoreimmat trendit, vakavimmat haasteet ja merkittävimmät mahdollisuudet. […]

  • joukko lääketieteen ammattilaisia katselee tietokonetta

    Asiakkaiden ja kumppaneiden auttaminen tarjoamaan parempia kokemuksia, näkemyksiä ja hoitoa

    Terveydenhuollon asiantuntijamme jakavat edistymisen neljässä uusimmassa Microsoftin innovaatiossa, jotta he voivat vastata tämän päivän kiireellisimpiin terveys- ja liiketoimintahaasteisiin.

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • Kaksi henkilöä käyttää Surface Go -laitetta toimistossa

    Miten teknologia uudistaa julkishallintojen työtä

    Julkishallinnot kantavat suurimman vastuun jokaisen maan kansalaisista. Ihmiset ovat riippuvaisia niiden tarjoamista palveluista tavalla, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun instituutioon. Olipa kyse terveydenhuollosta, opetusalasta, liiketoiminnasta, tie- ja rautatieverkostoista tai vesijohdoista – on keskeisen tärkeää, että julkishallinnon instituutiot ovat aina sosiaalisten ja digitaalisten trendien kärjessä. Pilvipohjaisilla teknologioilla on ratkaiseva rooli siinä, miten julkishallinnon virastot ovat […]

  • A skyscraper in a city

    Gov Pod -sarja: Microsoft hallituksessa

    Lue, miten pilvipalvelut, kehittyvät teknologiat ja lohkoketju voivat parantaa työntekijöiden ja kansalaisten elämää.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

100 Tarinaa

  • Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Muutos alkaa kunnasta ja päättäjistä

    Oppimisen syvällinen muutos ei ole yksittäisen opettajan tai koulun vastuulla, vaan se edellyttää strategisia päätöksiä kunnan ja valtakunnan päättäjien tasolla.​ Jokaisella tämän hetken päättäjällä on kokemuksia ja muistoja omilta kouluajoiltaan, mutta sen varaan ei tulevaisuuden koulua voi rakentaa. ​ Microsoft teetti vuonna 2017 tutkimuksen kuntapäättäjien asenteista oppimisen muutokseen. Tutkimuksessa selvisi, että:​ Koulutukseen ja oppimiseen suhtaudutaan […]

Asiakastarinat

Digitalisaatio

  • Microsoft AI Summit Finland 2024: Tekoälyä ja Yhteistyötä

    Microsoft AI Summit Finland 2024: Tekoälyä ja Yhteistyötä

    Lämmin kiitos kaikille osallistujille ja kumppaneille! Microsoft AI Summit Finland järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 31.10.2024. Tapahtuma keräsi paikan päälle huikeat 1300 osallistujaa ja linjoilla mukana oli 1600 innokasta tekoälyn ystävää. ”Voisi siis sanoa, että tekoäly kiinnostaa suomalaisia”, totesi Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Mervi Airaksinen avauspuheenvuorossaan.  Microsoft AI Summit Finland oli täynnä inspiroivia puheenvuoroja ja innostavia keskusteluja. Tapahtuman avasi Microsoft […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – MTV:n ja HIQ:n strateginen kumppanuus vastaa ketterästi liiketoiminnan vaatimuksiin

    Kumppaniblogi – MTV:n ja HIQ:n strateginen kumppanuus vastaa ketterästi liiketoiminnan vaatimuksiin

    HiQ:n ketteryys ja ammattitaito vastaavat MTV:n nopeasti muuttuviin tarpeisiin. Kumppanuus on jatkuvaa vuoropuhelua ja molemminpuolista liiketoiminnan kehitystä. Haaste Nopea kasvu, kiristynyt kilpailu ja toiminnan muuttuminen aidosti monikanavaiseksi, asettaa myös MTV:n ICT-toiminnoille haasteita vastatakseen nopeasti ja ketterästi liiketoiminnan vaatimuksiin. Analytiikka ohjaa vahvasti päätöksentekoa ja on myös MTV:n mediamyynnin kilpailuvaltti. Tiedon pitää siirtyä nopeasti ja varmasti järjestelmien […]

Media

  • Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Katarina Engblom kumppani- ja SMB liiketoimintajohtajaksi

    Aloitin tammikuun alussa 2019 Microsoft Oy:llä kumppaniliiketoiminnasta ja pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaavana johtajana. Edeltäjäni Microsoftilla Jussi Tolvanen siirtyi syyskuun alussa Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi, joten minulla on mielenkiintoinen tehtävä edessäni. Sain heti aluksi muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääsenkin helposti esittäytymään. Kuka olet ja mistä tulet? Olen energinen ja iloinen teknologiasta ja ihmisistä innostuva johtaja. Aamulla […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Huippumoderni tietoturvasertifioitu tutkimusympäristö mahdollistaa entistä laajemman terveystutkimuksen

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on ottanut käyttöön HUS Acamedic tutkimusympäristön, joka on ensimmäisenä pilvipohjaisena palveluna saanut Suomen sosiaali- ja terveysalan lupaviranomaisen Findatan hyväksynnän toisiolain mukaiselle terveystiedon käytölle. Kysymyksessä on palvelu, jonka valtavaa kapasiteettia pääsevät hyödyntämään tarvittaessa muutkin toimijat HUSin lisäksi, ja tutkimusaineistoja voidaan laajentaa myös omilla aineistoilla. Hyperskaalautuvien palvelualustojen nopea kehittyminen on johtanut siihen, […]

Vinkit

  • Kaksi naispuolista työntekijää ja yksi miespuolinen työntekijä ideoi epämuodollisessa toimistoympäristössä. Molemmat naiset käyttävät kannettavia tietokoneita, mies kirjoittaa. Taustalla näkyy suurikokoinen näyttö.

    Vuoden 2019 nykyaikaiset myyntitrendit 5 webinaarissa

    Ostajien ja myyjien suhde muuttuu päivittäin monimutkaisemmaksi. Jokainen potentiaalinen kumppanuus edellyttää oikean ostajan löytämistä, hänen liiketoimintansa kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ostosyklissä etenemisen seuraamista ja asiakkaan sitouttamista oikeanlaisella sisällöllä – ja tämän kaiken tulee tapahtua asiakkaan haluamalla tavalla ja hänelle sopivaan aikaan. Tämä muuttuva dynamiikka korostaa nykyaikaisen myynnin taiteellisuutta. Kun aika on oikea, ostajat haluavat edelleen henkilökohtaista huomiota […]