Siirry pääsisältöön
henkilö istuu pöydän ääressä ja käyttää kannettavaa tietokonetta

Sitoutumisemme Microsoft Teamsin yksityisyyteen ja tietoturvaan

Johanna Winqvist

Johanna Winqvist

Microsoft, Modern Workplace

Lukuaika, 5 min.

Videoneuvotteluista on tullut tänä päivänä suurempi osa päivittäistä elämäämme ja työtämme kuin koskaan ennen. Minä, tiimini ja muut Microsoftin työntekijät ovat sopeutuneet uuteen todellisuuteen, jossa näemme toistemme kodit koirineen, kissoineen ja muine perheenjäsenineen. Ympäri maailmaa työskentely, oppiminen sekä yhteydenpito kollegoiden, ystävien ja perheenjäsenten kanssa tapahtuu teknologian välityksellä. Olipa työpaikkana keittiön pöytä, olohuoneen sohva tai myös kotikouluna toimiva kotitoimisto, ihmiset tukeutuvat Microsoft Teamsiin niin työnteossa kuin oppimisessa.

Sekä suuret että pienet yritykset hoitavat Teamsin avulla toimintakriittistä työtään. Ensivasteen työntekijät käyttävät Teamsia viestintään, kun ihmishenkiä on vaarassa. Julkishallinnot suunnittelevat Teamsin avulla lääketieteellisten tarvikkeiden toimituksia paikkoihin, joissa niitä tarvitaan eniten. Lääkärit ja sairaanhoitajat käyttävät Teamsia yhteydenpitoon potilaiden kanssa, ja tutkijat eri puolilla maailmaa tekevät sen kautta yhteistyötä kehittääkseen rokotteen koronavirusta vastaan. Opettajat käyttävät Teamsia oppilaiden kanssa täysin uudenlaisilla tavoilla. Ihmisten välinen yhteydenpito sekä erilaiset saavutukset ja niiden juhlistaminen ovat siirtyneet verkkoympäristöihin.

Tänä päivänä ihmisten on pystyttävä olemaan varmoja siitä, että heidän virtuaaliset keskustelunsa säilyvät yksityisinä ja suojattuina. Microsoftilla yksityisyyttä ja tietoturvaa ei ole koskaan lähdetty miettimään vasta jälkikäteen. Se on osa sitoumustamme sinua kohtaan – ei pelkästään näinä haastavina aikoina vaan joka tilanteessa. Seuraavassa on kerrottu hieman siitä, miten Microsoft Teamsin kehittäjät pyrkivät ansaitsemaan luottamuksesi joka päivä.

Tarjoamme yksityisyyden ja tietoturvan hallintamäärityksiä Teams-videoneuvotteluihin

Tarjoamme erilaisia yksityisyyden ja tietoturvan hallintamäärityksiä, joiden avulla voit hallita kokoustesi osanottajia ja kokoustietojen käyttöoikeuksia.

Voit esimerkiksi päättää, ketkä voivat organisaatiosi ulkopuolelta liittyä kokoukseen suoraan ja keiden tulee odottaa sisäänpääsyä aulassa. Voit myös poistaa osanottajia kokouksen aikana, määrittää “esittäjiä” ja “osallistujia” sekä hallita, ketkä kokouksen osanottajista voivat esittää sisältöä. Vieraskäyttöoikeuksien avulla voit lisätä henkilöitä organisaatiosi ulkopuolelta mutta hallita edelleen tietojasi kokonaisvaltaisesti. Moderointia hyödyntämällä voit hallita, keillä on oikeus julkaista ja jakaa sisältöä ja keillä taas ei. Lisäksi edistynyt tekoäly valvoo chatteja ja auttaa ehkäisemään negatiivista käytöstä, kuten kiusaamista ja ahdistelua.

Kokouksen tallennuksen alkaessa kaikki osallistujat saavat siitä ilmoituksen, ja verkkokokoukseen jo liittyneet näkevät yksityisyysilmoituksemme suoraan. Tallenteet ovat vain kokouksen osanottajien ja kokoukseen kutsuttujen henkilöiden saatavilla. Tallenteet myös varastoidaan hallittuun säilöön, joka on suojattu käyttöoikeuksien ja salauksen avulla.

Tietosuoja on sisäänrakennettu ratkaisuihimme

Kun käytät Microsoft Teamsia, tukeudut siihen, että tärkeimmät resurssisi – datasi ja henkilötietosi – ovat turvassa meidän käsissämme. Lähestymistapamme yksityisyyteen perustuu siihen, että olemme sitoutuneet avoimesti kertomaan tietojesi keräämisestä, käytöstä ja jakamisesta. Emme ajattele yksityisyyttä vasta jälkikäteen, vaan se on syvällinen osa yrityksemme filosofiaa ja tapaamme kehittää tuotteita.

Seuraavassa on yksityisyyttä koskevat sitoumuksemme sinua kohtaan.

  • Emme koskaan näytä sinulle mainoksia Teams-tietojesi pohjalta.
  • Emme seuraa osanottajien huomiota tai muiden tehtävien samanaikaista tekoa Teams-kokousten aikana.
  • Tietosi poistetaan, kun tilauksesi päätetään tai raukeaa.
  • Varmistamme tietojesi käyttöoikeusrajoitukset vankoilla toimenpiteillä ja määrittelemme tarkasti ehdot, joiden perusteella julkishallinto voi esittää pyynnön tiedoistasi.
  • Pääset käsiksi omiin asiakastietoihisi milloin ja mistä syystä tahansa.
  • Julkaisemme säännöllisiä avoimuusraportteja Transparency Hubissa ja kerromme niissä vastauksistamme kolmansien osapuolien tietopyyntöihin.

Suojaamme identiteettiäsi ja tilitietojasi.

Monimenetelmäinen todentaminen (MFA) on toiminto, jonka IT-järjestelmänvalvojasi voi ottaa käyttöön. Se suojaa käyttäjänimeäsi ja salasanaasi edellyttämällä toisen varmistustavan, jolla todennat identiteettisi. Tätä yksinkertaista, kaksivaiheista varmistusprosessia käyttävät tänä päivänä monet kuluttajasovellukset (mm. pankkisovellukset). Se suojaa sinua hyökkäyksiltä, jotka käyttävät hyväkseen heikkoja tai varastettuja salasanoja.

Suojaamme tietojasi ja puolustaudumme kyberuhkia vastaan.

Microsoft käsittelee yli 8 biljoonaa tietoturvasignaalia päivittäin ja käyttää niitä suojatakseen sinua aktiivisesti erilaisilta tietoturvauhkilta. Teamsissa salaamme niin liikkuvat kuin tallennetut tiedot, tallennamme tietosi suojattuun datakeskusverkostoomme ja käytämme SRTP-protokollaa (Secure Real-time Transport Protocol) videoiden, äänen ja työpöytien jakamiseen.

Täytämme yli 90 erilaista säädösvaatimusta ja alan vaatimusta.

Globaalien, kansallisten, alueellisten ja toimialakohtaisten säädösten täyttämiseksi Teams täyttää yli 90 säädösstandardin ja lain vaatimukset, mukaan lukien HIPAAGDPRFedRAMPSOC sekä Family Educational Rights and Privacy Act (FERPA), joka suojelee oppilaiden ja lasten turvallisuutta.

Lisätietoja ominaisuuksista, jotka olemme kehittäneet näiden lupausten täyttämiseksi, saat tästä yksityiskohtaisesta kirjoituksesta, joka käsittelee Microsoft Teamsin yksityisyyttä ja tietoturvaa. Voit myös tutustua Teamsin tuotedokumentaatioon. Lisätietoja lähestymistavastamme tietoturvaan, vaatimustenmukaisuuteen ja yksityisyyteen koko tuotevalikoimassamme (mukaan lukien Teams) saat Microsoft Trust Centeristä.

Riippumatta siitä, miten käytät Teamsia tänä poikkeuksellisena aikana yhteydenpitoon työtovereidesi tai muiden ihmisten kanssa, Microsoft on sitoutunut parantamaan ratkaisujaan jatkuvasti sekä pitämään kaikki keskustelusi yksityisinä ja suojattuina.

Etätyön tukeminen Zero Trust -tietoturvan käyttöönotolla

Tietoturvan vahvistaminen on ratkaisevan tärkeää, kun yrityksesi henkilöstö työskentelee yhä useammin kotona. Siksi on tärkeää ymmärtää, mitä Zero Trust -tietoturva tarkoittaa ja miten voit kehittää pilvipalveluiden tietoturvastrategiasi sen ympärille.

Sen sijaan, että kaikkea yrityksen palomuurin takana olevaa pidettäisiin turvallisena, Zero Trust -mallissa kaikkea pidetään lähtökohtaisesti tietomurtona. Jokainen pyyntö vahvistetaan ikään kuin se olisi peräisin avoimesta verkosta. Riippumatta siitä, mistä pyyntö on peräisin tai mihin resurssiin se kohdistuu, Zero Trust opettaa: “älä luota koskaan – vahvista aina”.

Napsauta tätä saadaksesi lisätietoja Zero Trust -tietoturvasta.

Ota vahva tunnistatuminen käyttöön maksutta

Auta suojaamaan organisaatiosi yksinkertaisilla toimenpiteillä

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

Teollisuus

  • Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    Kumppaniblogi – HiQ tarjoaa työkalut sisäiselle viestinnälle ja modernille kollaboraatiolle

    HiQ konseptoi ja toteutti uuden intranetin ja modernit kollaboraatiotyökalut Normetille. Uusi SharePoint Online -intranet SmartNet, Microsoft Teams, Yammer ja modernit SharePoint-tiimisivustot ovat nyt 1 100 Normetilaisen käytössä 30 maassa. Tärkein tavoite projektissa oli sisäisen viestinnän ja työnteon helpottaminen ja tehostaminen. Käyttäjiä haluttiin myös rohkaista viestimään aktiivisemmin ja avoimemmin yli organisaatiorajojen. Muutoksen pääviesti oli: Let´s communicate […]

  • henkilö istuu työpöydällä olevan kannettavan tietokoneen ääressä

    Ihmisten johtamisen kompassi haastavina aikoina

    Microsoftin Max Tchapeyou kertoo kuudesta omakohtaisesta tavasta, joiden avulla hän on työskennellyt tehokkaammin ja positiivisemmin tiiminsä kanssa.

Terveydenhuolto

  • henkilö istuu kannettavan tietokoneen ääressä

    Nopea ja tehokas lähestymistapa digitalisaatioon – ja miten se onnistuu

    Tänä päivänä yritystoiminnan hoitaminen “tavalliseen tapaan” on jäämässä jalkoihin. Muutoksista ja mullistuksista on muodostunut uusi normaali. Ajattele niitä muutoksia, jotka vaikuttavat organisaatioosi juuri tällä hetkellä: uusi teknologia ja uudet tekniikat ohjaavat niin työntekijöiden kuin asiakkaiden uusia asenteita ja odotuksia. Kaikki on muuttumassa. Ja asia, joka yhdistää kaikkia näitä muutoksia, on nopeus. Ne tapahtuvat poikkeuksellisen nopealla […]

  • Two female healthcare professionals looking at a tablet

    Virtual Care -webinaari

    Keskustelu Microsoft Teamsin mahdollistamistä Virtual Care -ratkaisuista – jotka italiassa tehty tapaustutkimus herätti henkiin.

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Case Spitec – Laitehallintaa ja tietoturvaa paremman asiakaspalvelun ohella

    Case Spitec – Laitehallintaa ja tietoturvaa paremman asiakaspalvelun ohella

    Spitec heräsi omaan osaamattomuuteensa, kun puheet EU:n uudesta tietoturva-asetuksesta (GDPR) alkoivat. Ensin käytiin koulutuksissa itse. Sitten konsultointiin ammattilaista. Yhdessä kumppanin kanssa analysointiin nykytila ja määriteltiin kaikki välittömät tarpeet. Lista ei ollut pitkä, mutta tekemistä oli sitäkin enemmän. Ensin korjataan tietoturva, sitten uudistetaan laitehallinta. Siinä samalla koulutetaan tekijöille uuden asetuksen perusteet. Spitec teki järkevästi konsultoidessaan ammattilaista, […]

Digitalisaatio

  • henkilö istuu pöydässä kannettavan tietokoneen

    Etätyö: Kalsarit, kahvia ja kuulokkeet?

    Etätyö, läsnätyö, WFH, kotikonttori. Siinä saman asian termejä, jotka ovat viime viikkoina tulleet kovin tutuiksi. Tämä erittäin poikkeuksellinen aika tuo esiin monia piirteitä ihmisistä ja työyhteisöistä. Se pakottaa monet pois rutiineista, kun taas toisille työpäivät eivät juurikaan eroa normaalista. Alla kokemuksia ja vinkkejä viisihenkisen perheen uudesta arjesta. Lapsiperheille mausteen nykyiseen työpäivään tuovat kotona olevat lapset. […]

Kumppaniblogi

  • Selkeä ja keskitetty ratkaisu organisaatioviestinnän ja tiimityön tarpeisiisi – Valo + Teams

    Selkeä ja keskitetty ratkaisu organisaatioviestinnän ja tiimityön tarpeisiisi – Valo + Teams

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista. Nykyään on olemassa erilaisia, toinen toistaan innovatiivisempia työkaluja ja työskentelyä helpottavia ratkaisuja, joiden väliltä valitseminen saattaa tuottaa haasteita. Tyypillisesti erilaisia ratkaisuja käytetään täyttämään erilaisia tarpeita, mutta työskentelyn suunnittelun ja itse työn tekemisen helpottamiseksi ja selkeyttämiseksi kannattaa keskittää toiminta yhteen paikkaan.   Valo(a) […]

Tietoturva ja tietosuoja

Vinkit

  • raitapaitaan pukeutunut mies katsoo kameraan

    Yhdeksän merkittävintä tapaa, joilla Microsoftin IT-osasto auttaa henkilöstöään tekemään etätöitä

    Kymmenettuhannet Microsoftin työntekijät Milanosta Seattleen ovat alkaneet tehdä etätöitä kotona COVID-19-epidemian vuoksi. Monet asiakkaistamme ovat pyytäneet meitä kertomaan siitä, miten olemme mahdollistaneet niin suuren henkilöstön yhteis- ja etätyön. Seuraavassa on yhdeksän tärkeintä tekijää vaatimustenmukaisuuden ja tietoturvan näkökulmasta: 1. Identiteetit ja käyttöoikeudet Kaikki alkaa identiteettien hallinnasta. Meillä on hybridiympäristö, joka auttaa meitä sekä säilyttämään että laajentamaan olemassaolevia järjestelmiä. […]