Siirry pääsisältöön
puhelinta pitelevä henkilö ikkunan edessä
Lukuaika, 2 min.

Kilpailu kovenee koko ajan, minkä vuoksi nyt onkin tärkeämpää kuin koskaan ennen, että yritysten työskentelytavat ovat yhtenäisiä.

Menestyminen edellyttää, että organisaation kaikki työtekijät toimivat saman tavoitteen eteen. Microsoftin Work Reworked -raportti kuitenkin osoittaa, että parannettavaa on vielä paljon.

Esimerkki tästä on se, miten johtajat olettavat työntekijöiden käyttävät teknologiaa ja miten sitä todellisuudessa käytetään. Mitä tarkkaan ottaen raportista selviää ja miten liiketoiminnan tehokkuutta voidaan parantaa?

Selkeä tavoite

Jos syytä, miksi jokin ratkaisu otetaan käyttöön, ei tiedota selvästi koko organisaatiolle, työntekijät eivät todennäköisesti käytä ratkaisua toivotulla tavalla. Yrityksen toiminta-ajatus on tutumpi johtajille kuin työntekijöille, ja ehkäpä juuri siksi johtajat käyttävät yhteistyötyökalua noin 20 % todennäköisemmin kuin työntekijät. Lisäksi on 12 % todennäköisempää, että johtajat käyttävät työkalun toimintoja kokonaisvaltaisesti.

Henkilökohtainen etu

Muutokseen on helppo sopeutua, jos muutoksesta on hyötyä itselle. Koska johtajan tulos määräytyy tiimin tuloksen mukaan, ei ole mikään yllätys, että johtajat pitävät yhteistyötyökaluja tärkeämpinä kuin työntekijät. 22 % johtajista piti niitä erittäin tärkeinä, kun taas työntekijöistä samaa mieltä on 16 %.

Teknologian saatavuus

Teknologiainvestoinnit suosivat joskus johtotehtävissä työskenteleviä, mutta sujuva yhteistyö edellyttää, että samat työkalut ja laitteet ovat kaikkien käytettävissä. 66 % kaikista työntekijöistä katsoi oikeiden työkalujen puuttumisen heikentävän merkittävästi työtehoa, kun taas vain 17 % johtajista piti tätä ongelmana.

Käytön helppous

On ihmisluonnon mukaista, että jos siirtyminen uusin työtapoihin ei ole helppoa, palaamme takaisin siihen, minkä osaamme. Koska todennäköisesti juuri työntekijöiden mielestä koulutusta ei ole riittävästi, vaatimusten vastaisia sovelluksia käytetään yleisesti. Tämä ei aiheuta vain turvallisuus-ja yhteensopivuusriskejä, vaan se voi vaikuttaa merkittävästi myös tuottavuuteen.

Jo raportin otsikot viittaavat siihen, että parhaan teknologian käyttäminen yrityksessä ei yksin riitä. Käyttöön on sen sijaan otettava tarkoituksenmukaisinta teknologiaa, joka ottaa huomioon liiketoiminnan tarpeet ja työntekijöiden toimintatavat.

Microsoft Teams on tähän hyvä valinta. Se on räätälöity yhteistyötyökalu, joka on suunniteltu edistämään uudenlaista työkulttuuria hajottamalla siilot ja antamalla kaikille mahdollisuuden työskennellä haluamallaan tavalla olinpaikasta riippumatta.

Katso uudesta e-kirjasta, miten tiimityötä voidaan parantaa

Maksuton e-kirja: Työpaikkojen yhteistyön psykologia

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • 1 TB maksutonta tilaa kesäkuvillesi!

    1 TB maksutonta tilaa kesäkuvillesi!

    Kesäloma! Sehän on jo täällä! Ennen kuin kirmaat kokonaan kesälaitumille, hyödynnä oppilaitoksesi tarjoamaa Office365-tiliä esimerkiksi kuvien ja videoiden tallentamiseen. Lataa puhelimeesi OneDrive-sovellus, niin muistosi ja kuvasi säilyvät, vaikka puhelin kastuisi kesäsateessa tai uintireissulla. Lisäämällä oppilaitoksesi Office365-tilin OneDriveen saat yhden teratavun maksutonta tallennustilaa kuvillesi! Katso ohjeet täältä. Toivotamme sinulle ikimuistosta kesälomaa!

  • Microsoftin oppimisen työkalut: Teams

    Microsoftin oppimisen työkalut: Teams

    Yli-Iin yhteiskoulussa on kokeiltu ja otettu useita Microsoftin tarjoamia oppimisen työkaluja käyttöön. Yhteisöllisen oppimisen tukena Microsoft Teams toimii erityisen hyvin. Oppilaitosten Office 365 Education -ohjelmistopaketista löytyvä Teams on apulaisrehtori, biologian ja maantiedon lehtori Ville Sillanpään mukaan syrjäyttänyt perinteiset tavat esimerkiksi tehtävien tekemisessä ja niiden hallinnassa. Katso ensin Teamsin käyttövinkit videosta, ja lähde sitten liikkeelle osoitteesta: […]

Teollisuus

  • henkilö istuu työpöydällä olevan kannettavan tietokoneen ääressä

    Ihmisten johtamisen kompassi haastavina aikoina

    Microsoftin Max Tchapeyou kertoo kuudesta omakohtaisesta tavasta, joiden avulla hän on työskennellyt tehokkaammin ja positiivisemmin tiiminsä kanssa.

  • Case Spitec – Laitehallintaa ja tietoturvaa paremman asiakaspalvelun ohella

    Case Spitec – Laitehallintaa ja tietoturvaa paremman asiakaspalvelun ohella

    Spitec heräsi omaan osaamattomuuteensa, kun puheet EU:n uudesta tietoturva-asetuksesta (GDPR) alkoivat. Ensin käytiin koulutuksissa itse. Sitten konsultointiin ammattilaista. Yhdessä kumppanin kanssa analysointiin nykytila ja määriteltiin kaikki välittömät tarpeet. Lista ei ollut pitkä, mutta tekemistä oli sitäkin enemmän. Ensin korjataan tietoturva, sitten uudistetaan laitehallinta. Siinä samalla koulutetaan tekijöille uuden asetuksen perusteet. Spitec teki järkevästi konsultoidessaan ammattilaista, […]

Terveydenhuolto

  • logo

    Luottamuksen välttämättömyydestä terveydenhuollon digitalisaatiossa

    Puhelimeni oli soinut viikkokaupalla lähes tauotta, ja nyt se soi taas. ”Hei, Veronica, meillä on idea!” huudahti soittaja. Tunnistin Carlo Tacchettin heti, sillä olen tuntenut hänet lähes yhtä kauan kuin olen työskennellyt Microsoftilla. Hän toimii opettajana Vita-Salute San Raffaelen yliopistossa ja kokeellisen kuvantamisen keskuksen johtajana IRCCS San Raffaelessa, joka on Milanon merkittävimpiä sairaaloita. Tämä tapahtui […]

  • Digitalisaatio luo mahdollisuuksia terveydenhoitoalalle

    Digitalisaatio luo mahdollisuuksia terveydenhoitoalalle

    Digitalisaatio tarkoittaa mahtavia mahdollisuuksia terveydenhoitoalalle. Se on toimiala, joka saa digitalisaatiosta kaikista eniten hyötyä irti. Microsoftin ja meidän kumppaniekosysteemimme rooli terveydenhuollon digitalisaatiossa on auttaa ymmärtämään teknologian potentiaali, jota tarkastelemme neljästä eri näkökulmasta. Tervetuloa mukaan!

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

  • Ineco

    Ineco parantaa työntekijöiden tuottavuutta uudenaikaisilla työkaluilla ja tekoälyllä

    Ohjelmistojen kanssa kamppailu ei auta tehokkaammassa työnteossa. Samoin tuottavuus kärsii, jos tiedostojen jakaminen ja asiakirjojen muokkaus yhteistyössä on vaikeaa. Espanjan julkisella sektorilla toimiva Ineco ymmärtää tämän. Siksi se päätti muuttaa tapoja, joilla työntekijät ovat vuorovaikutuksessa teknologian ja toistensa kanssa. Ottamalla käyttöön Microsoft 365 -ratkaisun yli 2 800 työntekijälleen Ineco on yhdessä kumppaninsa Necsian kanssa parantanut […]

  • Iceland runs on Trust

    Miten pilvipalvelut auttoivat pientä kansakuntaa toteuttamaan suuria tavoitteita

    Joulukuussa 2015 Islannin hallitus käynnisti digitaalisen infrastruktuuriarvioinnin. Sillä oli käytössään yli 100 toimittajaa, joita hallitsi yli 100 IT-päällikköä kussakin julkisyhteisössä. Tehtävänanto oli selvä: toiminnan yksinkertaistaminen ja IT:n virtaviivaistaminen yli 20 000 käyttäjälle. Ratkaisu: Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tehtiin päätös: Microsoft 365 valittiin koko julkisen sektorin yhteiseksi pilviympäristöksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin maa […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Mies, jolla on silmälasit, hymyilee kameralle

    HUS: tietojen turvallinen jakaminen elintärkeitä päätöksiä varten

    Sairaudet ovat usein hyvin epäoikeudenmukaisia. Tämä valitettava totuus korostui jälleen kerran koronavirusepidemian yhteydessä alkuvuodesta 2020, kun monet terveydenhuolto-organisaatiot joutuivat kohtaamaan haasteita, joita maailmassa ei ollut esiintynyt kokonaiseen vuosisataan. Sairaalat edellyttivät nopeaa vastetta voidakseen hidastaa viruksen leviämistä ilman, että sillä on vaikutusta hoidon laatuun. Tällainen tilanne aiheuttaa paineita mille tahansa instituutiolle, mutta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille […]

Digitalisaatio

Kumppaniblogi

  • mies lasit katsot kameraa

    Nopean kansainvälistymisen haasteet yrityshallinnolle – Case Normet

    Yrityksen kasvaessa ja kansainvälistyessä paineet kasvavat myös yrityksen hallinnossa. Vaaditaan entistä nopeampaa reagointikykyä samalla kun on huomioitava monenlaiset compliance-vaatimukset. Lisäksi tiedostoihin ja tiedon käsittelyyn liittyvät tietoturva- ja tietosuojavaatimukset kasvavat. Normet Group löysi governance tarpeisiinsa sopivan palvelun, ContractZenin, helpottamaan tärkeiden sopimusten ja kokousten hallintaa. Normet Group on maanalaisessa kaivostoiminnassa ja tunnelien rakentamisessa tarvittavia laitteita valmistava teknologiayritys. […]

Tietoturva ja tietosuoja

Vinkit

  • raitapaitaan pukeutunut mies katsoo kameraan

    Yhdeksän merkittävintä tapaa, joilla Microsoftin IT-osasto auttaa henkilöstöään tekemään etätöitä

    Kymmenettuhannet Microsoftin työntekijät Milanosta Seattleen ovat alkaneet tehdä etätöitä kotona COVID-19-epidemian vuoksi. Monet asiakkaistamme ovat pyytäneet meitä kertomaan siitä, miten olemme mahdollistaneet niin suuren henkilöstön yhteis- ja etätyön. Seuraavassa on yhdeksän tärkeintä tekijää vaatimustenmukaisuuden ja tietoturvan näkökulmasta: 1. Identiteetit ja käyttöoikeudet Kaikki alkaa identiteettien hallinnasta. Meillä on hybridiympäristö, joka auttaa meitä sekä säilyttämään että laajentamaan olemassaolevia järjestelmiä. […]