Siirry pääsisältöön
Pulse
Lukuaika, 2 min.

Haluan osaltani ottaa kantaa ja edistää suomalaisten yritysten ja organisaatioiden valmiutta kohdata yleisen tietosuoja-asetuksen mukanaan tuomat vaatimukset. Samalla toivon vaikuttavani asenteisiin, joilla asetus kohdataan.

Peikosta hyödyksi

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen perimmäinen tarkoitus on tukea EU:n digitaalisen sisämarkkinan kehitystä ja vahvistaa luottamusta yritysten ja asiakkaiden välille lisäämällä henkilötietojen käsittelyn avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Samalla asetus vahvistaa rekisteröityjen, kuten asiakasrekistereissä olevien asiakkaiden tai esimerkiksi uutiskirjetilaajien, oikeuksia valvoa henkilötietojensa käsittelyä.

Tavoite on varsin ritarillinen eikä sen tulisi aiheuttaa mielipahaa ääneen sanottaessa. Tavoite ei myöskään ole niin monimutkainen, miltä se aluksi saattaa kuulostaa. Siksi ihmettelen sitä, miksi GDPR nähdään isona peikkona, joka tuo mukanaan “turhia” kulueriä, sanktioita ja harmaita hiuksia.  Tärkeintähän on varmasti kaikille osapuolille yksityisyydensuojan mahdollisimman tehokas varmistaminen.

Haluan, että GDPR nähtäisiin mahdollisuutena palvella asiakasta paremmin. GPDR tarjoaa oivan mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan, mitä tietoja oikeasti tarvitsemme ja miten tietoja käsitellään siten että asiakas siitä parhaiten hyötyy. Samalla yritykset ja organisaatiot saavat hyvän tilaisuuden siivota järjestelmät ylimääräisistä ja vanhentuneista tiedoista, jonka lopputuloksena ne parantavat oman toimintansa kehittämistä ja kehittymistä.

Projektista prosessiksi

Pakko on pakko, vai onko se sittenkin mahdollisuus? Uudet, yhteiset pelisäännöt tuovat markkinalle positiivisen kehityssuunnan.

Ennen kuin GPDR muuttuu kilpailueduksi, on yritysten käytävä läpi nykyiset prosessit ja järjestelmät, joissa se henkilötietoja käsittelee. On listattava, mitä henkilötietoja yritys käsittelee? Miksi ja miten yritys käsittelee henkilötietoja? Kuka niitä käsittelee? Miten henkilötiedot poistetaan? Onko yritys asetuksen näkökulmasta rekisterinpitäjä vai henkilötiedon käsittelijä? Vai onko yritys kenties molempia ja niin edelleen.

Lopputulokset voidaan edelleen hyödyntää yrityksen oman toiminnan kehittämiseen.

Kysymykset pohjautuvat yleisen tietosuoja-asetuksen kuuteen periaatteeseen, joita voisi kuvailla seuraavalla tavalla:

  1. henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja läpinäkyvyys
  2. henkilötietojen käsittelyn rajoittaminen määritettyihin, lainmukaisiin tarkoituksiin
  3. henkilötietojen keräämisen, säilyttämisen ja käsittelemisen rajoittaminen käyttötarkoituksen mukaiseksi
  4. henkilötietojen täsmällisyys ja henkilöiden mahdollisuus korjata henkilötietojaan tai pyytää niiden poistamista
  5. henkilötietojen säilytyksen rajoittaminen vain käyttötarkoituksen kannalta välttämättömään aikaan
  6. henkilötietojen turvallisuuden varmistaminen käyttämällä asianmukaisia suojauskäytäntöjä.

Mahdollisuus digiloikkaan

Tämä blogi oli vasta lämmittelyä, ja seuraavissa blogeissani sukelletaan suoraan syvään päätyyn. Annan vinkit siihen, miten yrityksissä ja organisaatioissa nostetaan valmius kohdata tuntematon ja kasvatetaan liikevaihtoa modernein keinoin. GDPR on tullut jäädäkseen ja on siten pitkä prosessi ja toimintatapojen muutos, joka tulee vaatimaan useita pohdintoja ja istuntoja kera asiantuntijatiimin. Yrityksiltä ja organisaatioilta vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä eteenpäin mentäessä.

Ps. Seuraavassa blogissa käyn läpi muun muassa sitä, miten tekoäly tulee mullistamaan tiedonhallinnan ja -käsittelyn. Kannattaa siis pysyä kuulolla.

(Liiketoiminta + tietosuoja-asetuksen vaatimukset) x tavoitteet = onnistuminen

Maksuton e-kirja: Viisi kysymystä, jotka johtajien pitäisi kysyä tietoturvatiimeiltään

Katso, mitä kysymyksiä sinun on esitettävä organisaatiosi suojaustoimiin liittyen

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Microsoft -ohjelmat maksutta opiskelijoiden ja henkilökunnan omille tietokoneille, tabletille ja matkapuhelimeen

    Microsoft -ohjelmat maksutta opiskelijoiden ja henkilökunnan omille tietokoneille, tabletille ja matkapuhelimeen

    Tiesitkö, että valtaosa suomalaisista opiskelijoista, opettajista ja oppilaitosten työntekijöistä voi asentaa Microsoft Office -paketin maksutta omalle tietokoneelle, tabletille tai matkapuhelimeen? Officen asentaminen tapahtuu oppilaitoksesi Office 365 -palvelun kautta, ja asennuksen voit tehdä jopa viidelle omalle kotikoneellesi sekä viidelle puhelimellesi ja tabletillesi. Näin ollen saat Office paketin jopa 15 laitteellesi täysin maksutta. Office -ohjelmistopakettiin sisältyy Microsoft Teams, Word, Excel, PowerPoint ja OneNote sekä muita opiskelussa tarpeellisia sovelluksia. Katso […]

  • Teams opetuksessa 3/3: Opinnäytetyön ohjaus Metropoliassa

    Teams opetuksessa 3/3: Opinnäytetyön ohjaus Metropoliassa

    Hannu Turunen, digitutor, MIE-sertifioitu fysiikan lehtori Metropoliasta, hyödyntää Teamsiä myös opinnäytetyön ohjauksessa. ”Taas samat sähköpostit eteenpäin”, Hannu ajatteli uuden opinnäytetyön ohjauksen alussa. ”Sitten ajattelin, että miksen tekisi tätä Teamsissä?” ”Opinnäytetyön ohjaukseen Teams tuntui sopivan todella hyvin. Ajattelin, että tärkeintä olisi, että kaikki asiat olisivat yhdessä paikassa; opinnäytetyöt, kommentit, lähdemateriaali, ohjeistus.”   ”Plannerin käyttö Teamsissa sopii […]

Teollisuus

Terveydenhuolto

  • Digitalisaatio luo mahdollisuuksia terveydenhoitoalalle

    Digitalisaatio luo mahdollisuuksia terveydenhoitoalalle

    Digitalisaatio tarkoittaa mahtavia mahdollisuuksia terveydenhoitoalalle. Se on toimiala, joka saa digitalisaatiosta kaikista eniten hyötyä irti. Microsoftin ja meidän kumppaniekosysteemimme rooli terveydenhuollon digitalisaatiossa on auttaa ymmärtämään teknologian potentiaali, jota tarkastelemme neljästä eri näkökulmasta. Tervetuloa mukaan!

  • Lataa: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

    Lataa: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

    Oikein valjastettuna digitalisaatio tarjoaa vastauksia moniin terveydenhoitoa ravisteleviin haasteisiin: väestön ikääntymisestä kroonisten sairauksien yleistymiseen ja teknologisista siiloista kyberuhkiin. Unelmien pelikirjaan olemme koonneet kattavan tietopaketin onnistumiseen: • Visio terveydenhuollon digimurroksesta • Terveydenhoidon esimerkkikäyttötapaukset • Kyvykkyyksien kehittämisen suunnitelma LATAA: Suomen terveydenhuollon unelmien pelikirja

Vähittäiskauppa

  • Vähittäiskauppa ja GDPR: neljä GDPR-vaatimusta ja miten Microsoft voi auttaa sinua noudattamaan niitä

    Vähittäiskauppa ja GDPR: neljä GDPR-vaatimusta ja miten Microsoft voi auttaa sinua noudattamaan niitä

      Lue, miten voimme auttaa sinua täyttämään GDPR:n vaatimukset ratkaisuilla, jotka ovat saatavilla jo nyt: Arvioi nykyinen riskiprofiilisi “Mistä voin tietää, miltä osin noudatan jo säädöksiä ja mihin minun pitää seuraavaksi keskittyä?” Tämä on yksi yleisimmistä vähittäismyyjien GDPR:ään liittyvistä kysymyksistä. Se on myös yksi vaikeimmin vastattavista kysymyksistä, koska jokainen vähittäismyyjä on erilainen. Onneksi uusi Compliance Manager […]

  • Microsoft 365 Business auttaa HeadBrandsia valmistautumaan tulevaisuuteen

    Microsoft 365 Business auttaa HeadBrandsia valmistautumaan tulevaisuuteen

    HeadBrands on perustamisvuodestaan 2010 asti kasvanut tasaista tahtia ja on nyt hiustenhoitotuotteiden johtava vähittäismyyjä Pohjoismaissa. HeadBrands tarvitsi modernin IT-ratkaisun, joka parantaa liiketoiminnan tuottavuutta ja tehostaa yhteistyötä sekä yrityksen sisällä että ulkoisesti. Tähän haasteeseen vastaamiseksi yritys päätti korvata useimmat käytössä olleet palvelunsa Microsoft 365 Businessilla. Kyseessä on täysin uusi ratkaisu, jossa yhdistyvät Microsoft Office 365:n, Windows […]

Valtionhallinto

  • Ineco

    Ineco parantaa työntekijöiden tuottavuutta uudenaikaisilla työkaluilla ja tekoälyllä

    Ohjelmistojen kanssa kamppailu ei auta tehokkaammassa työnteossa. Samoin tuottavuus kärsii, jos tiedostojen jakaminen ja asiakirjojen muokkaus yhteistyössä on vaikeaa. Espanjan julkisella sektorilla toimiva Ineco ymmärtää tämän. Siksi se päätti muuttaa tapoja, joilla työntekijät ovat vuorovaikutuksessa teknologian ja toistensa kanssa. Ottamalla käyttöön Microsoft 365 -ratkaisun yli 2 800 työntekijälleen Ineco on yhdessä kumppaninsa Necsian kanssa parantanut […]

  • Iceland runs on Trust

    Miten pilvipalvelut auttoivat pientä kansakuntaa toteuttamaan suuria tavoitteita

    Joulukuussa 2015 Islannin hallitus käynnisti digitaalisen infrastruktuuriarvioinnin. Sillä oli käytössään yli 100 toimittajaa, joita hallitsi yli 100 IT-päällikköä kussakin julkisyhteisössä. Tehtävänanto oli selvä: toiminnan yksinkertaistaminen ja IT:n virtaviivaistaminen yli 20 000 käyttäjälle. Ratkaisu: Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tehtiin päätös: Microsoft 365 valittiin koko julkisen sektorin yhteiseksi pilviympäristöksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin maa […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

  • Wärtsilä – tuottavuutta ajasta ja paikasta riippumatta Microsoft 365 -pilvipalvelujen avulla

    Wärtsilä – tuottavuutta ajasta ja paikasta riippumatta Microsoft 365 -pilvipalvelujen avulla

    Halki jäisen meren seilaa hinaaja. Sen komentosillalla seisoo kapteeni, joka keskittyy ohjaamaan aluksensa turvallisesti 200 merimailin päähän Pohjois-Suomessa sijaitsevaan Tornioon. Matkan syy? Varma-alus hinaa juuri valmistunutta 110 tonnin painoista nesteytetyn maakaasun (LNG) säiliömoduulia Tornio Mangan terminaaliin, joka on yksi Pohjoismaiden suurimmista LNG-terminaaleista. Kun hinaaja saapuu perille tiheässä sumussa, hydraulinen nosturi ohjaa säiliön paikoilleen. Tämä tarkkaan […]

Digitalisaatio

  • ryhmä ihmisiä, jotka istuvat pöydässä kannettavan tietokoneen avulla

    Fiksummin Yhdessä -työpaja

    Digitalisaation tuomista mahdollisuuksista ja muutoksista on tarjolla paljon tietoa ja usein on haastavaa arvioida miten edetä viisaasti muutoksessa. Fiksummin Yhdessä -työpajat ovat osallistavia oppimiskokemuksia, jotka tarjoavat työkaluja päätöksenteon helpottamiseen sekä keinoja tehokkaampaan työskentelyyn Microsoft 365:n avulla. Oikeilla työkaluilla ja aavistuksella rohkaisua pystytte mihin vain Fiksummin Yhdessä -työpajassa, jossa keskitytään digitalisaation tuomiin mahdollisuuksiin. Työpaja toteutetaan yhteistyössä […]

Kumppaniblogi

  • Kumppaniblogi – Innofactorin Kokemuspaja auttaa ymmärtämään miten pilvipohjaiset sovellukset mahdollistavat tehokkaamman työskentelyn

    Kumppaniblogi – Innofactorin Kokemuspaja auttaa ymmärtämään miten pilvipohjaiset sovellukset mahdollistavat tehokkaamman työskentelyn

    Innofactorin Fiksummin Yhdessä Kokemuspaja Koe tiimisi kanssa, miten Microsoft 365 ja modernit kollaboraatioratkaisut, kuten Teams, vievät tiimityöskentelynne seuraavalle tasolle! Innofactorin Fiksummin Yhdessä Kokemuspaja käytännössä Innofactorin kolmen tunnin kokemuspaja Suurten ja keskisuurten organisaatioiden johtoryhmille. Suositeltu ryhmän koko 5-8 Järjestetään Innofactorin tiloissa Espoon Keilarannassa Koet session aikana kuinka modernit työskentelytavat auttavat lisäämään arvoa yrityksellesi sekä ratkaisemaan nykyisiä […]

Tietoturva ja tietosuoja

  • Iceland runs on Trust

    Miten pilvipalvelut auttoivat pientä kansakuntaa toteuttamaan suuria tavoitteita

    Joulukuussa 2015 Islannin hallitus käynnisti digitaalisen infrastruktuuriarvioinnin. Sillä oli käytössään yli 100 toimittajaa, joita hallitsi yli 100 IT-päällikköä kussakin julkisyhteisössä. Tehtävänanto oli selvä: toiminnan yksinkertaistaminen ja IT:n virtaviivaistaminen yli 20 000 käyttäjälle. Ratkaisu: Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tehtiin päätös: Microsoft 365 valittiin koko julkisen sektorin yhteiseksi pilviympäristöksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin maa […]

Vinkit

  • YSBtYW4gYW5kIGEgd29tYW4gc2l0dGluZyBhdCBhIHRhYmxl

    Viisi syytä sille, miksi sinun kannattaa aloittaa Microsoft Teamsin käyttö jo tänään

    Yhteistyö ja tiimityö ovat nykyajan organisaatioiden keskeisiä piirteitä. Lanseerauksensa jälkeen Microsoft Teamsista on tullut nopeimmin kasvava sovellus Microsoftin historiassa. Sitä on ryhtynyt käyttämään yli 330 000 yritystä ympäri maailmaa. Jos työskentelet jossakin näistä yrityksistä, olet jo saattanut keksiä uusia tapoja käyttää sovellusta päivittäisessä työssäsi. Mutta jos näin ei ole, seuraavassa on kerrottu viisi syytä sille, […]