Siirry pääsisältöön

Oppiminen on elinikäinen diili – PopUpCollegessa opiskelijat pääsevät keskelle liike-elämää

Micke Alho

Micke Alho

Asiakas- ja kumppanivastaava, Oppilaitokset

Lukuaika, 3 min.

Business College Helsingin PopUpCollege on voittanut kansainvälisen koulutusalan innovaatiopalkinnon ja nuoret opiskelijat lähtevät kokeilemaan uutta ratkaisua nimeltä Linda AI.

Onko koskaan käynyt niin, että olet innostunut jostain hetkellisesti, mutta innostus laantuu ja unohdat asian?

Näillä sanoilla alkaa Kaswu Oy:n toimitusjohtaja Mikko Ojasen puhe Business College Helsingin nuorille opiskelijoille Kauppakeskus Redissä ja moni samaistuu kommenttiin. Kaswun ratkaisu Linda AI on ensimmäistä kertaa näytillä kouluille ja innovatiivinen Business College Helsinki on päättänyt lähteä testaamaan sitä. Redissä sijaitsee uniikki oppimisympäristö PopUpCollege ja kun paikalle saapuu ja tutustuu toimintaan, ei yhtään ihmettele, että konsepti on saanut kansainvälisen koulutusalan innovaatiopalkinnon.

Business Collegen historia ulottuu jopa 1800-luvulle ja se tunnettiin aikaisemmin nimellä Suomen Liikemiesten Kauppaopisto. Brändi rakennettiin uudestaan, koska toiminta on kansainvälistynyt. Nimi vaihtui ja hakijamäärä nousi. Opetustoimen päällikkö Paula Hyytiäinen kertoo, että ammatillinen toinen aste on lisännyt kiinnostavuutta ja erityisesti tieto-ja viestintätekniikan alat ovat olleet suosittuja. Yksi syy tähän on digitalisaatio.

PopUpCollegen kulmakivi on tiimioppiminen

Konsepti alkoi vuonna 2015 kun Jyväskylän tiimiakatemiasta otettiin yhteyttä ja kerrottiin, että haluttaisiin tehdä kokeilu tiimioppimiseen liittyen.

Suunnittelutyötä tehtiin ja ideana oli, että mennään keskelle liike-elämää ja toteutetaan aidosti oppimista siellä,

Paula Hyytiäinen kertoo.

Perinteinen oppiminen luokkahuoneissa ei kaikkia innosta, joten piilossa oleva potentiaali ja luovuus paljastuu erilaisessa oppimisympäristössä. PopUpCollege toimii ennakkoon sovitun mittaisissa jaksoissa ja tänä vuonna liiketila on varattu Kauppakeskus Redistä. Nuoret verkostoituvat itse kauppakeskuksen yrittäjien kanssa ja hankkivat uusia projekteja, joita lähtevät yhdessä toteuttamaan oman tiimin kanssa – saatu projekti voi olla vaikka sosiaalisen median sisällön suunnittelua ja toteutusta.

Ensimmäiset kontaktoinnit vaativat rohkeutta. PopUpCollegen yksi tärkeä tavoite on kehittää nuorelle hyvät perustaidot, tarinan kerronnan jalo taito, asiakaspalvelu- ja myyntihenkisyys ja hyvät tiimityöskentelytaidot.

Business College Helsingin digitaalisen oppimisen asiantuntija Katarina Ojala kertoo, että tiimityöskentelyyn sopii työvälineeksi hyvin Microsoft Teams, joka on nuorilla aktiivisesti käytössä. Teamsissa olevaa luokan muistikirjaa käytetään dokumentoinnissa, tehtävien arviointi on helpottunut ja kokemukset ovat olleet kaiken kaikkiaan hyvät. Ojalan mukaan on tärkeä muistaa myös pedagoginen näkökulma. Digitaalisen kommunikaatiotyökalun käyttäminen lisää työelämävalmiutta, kun sellaista on jo käyttänäyt opiskelussa, niin on helpompi omaksua vastaava työkalu tulevaisuuden työpaikalla.

Tietotekniikkataidot rajoittuvat pitkälti kännykän käyttöön, tietokoneiden- ja erilaisten ohjelmistojen kanssa pitää tsempata lisää,

Ojala jatkaa.

Linda AI auttaa opiskelijaa yksilöllisen kehityssuunnitelman kanssa

Mikko Ojasen puhe nuorille opiskelijoille on pysynyt sopivan lyhyenä ja nyt nuorilla on virallinen lupa räplätä kännyköitään, sillä seuraavaksi nuori kertoo Linda AI:lle oman yksilöllisen kehityssuunnitelman – mitä haluasin oppia. Opiskelijat kertovat muun muassa, että kirjoittivat Lindalle haluavansa oppia liikennesääntöjä, markkinointitaitoja, Adoben ohjelmia kuten Photoshoppia, kieliä, englannin lausumista ja mukavuus alueen ulkopuolelle menemistä. Kun oppimissuunnitelma on kerrottu Lindalle, niin sen jälkeen Linda kontaktoi säännöllisesti tietyn ajan opiskelijaa ja auttaa opiskelijaa pääsemaan lähemmäksi omaa tavoitettaan. Linda toimii opettajan tukena ja sitä voidaankin kutsua tekoälyn sijaan nimellä tukiäly.

Kaswu Oy:n toimitusjohtaja Mikko Ojanen on alunperin opettaja ja kirjoittanut lukuisia kirjoja sekä toiminut pitkään yritysvalmentajana. Hän kertoo, että filosofia Linda AI:n taustalla perustuu tutkimuksiin ja yrityksen omaan tuplavarmista-menetelmään. Lindaa on kokeiltu yhteistyössä Suomen Työsuojelurahaston kanssa ja tulokset osoittaa, että tämä metodi nostaa oppimiskykyä 70 %.

Tutkimuksissa on kerrottu, että 65 % opiskelijoista tulee tekemään työelämässä tehtäviä, joita ei vielä ole olemassa. Paula Hyytiäinen myöntää, että tämä on koulutuksenjärjestäjälle positiivinen haaste ja koulutuksenjärjestäjän tuleekin olla tietoinen siitä mitä osaamista työelämässä tarvitaan.

Opettajien ammattitaidon ylläpitäminen ja mahdollisimman hyvän opetuksen tarjoaminen opiskelijalle vaatii myös henkilökohtaista aktiivisuutta.
Mikko Ojasen elämänohje on se, että jos oppiminen loppuu, loppuu myös kehittyminen ja tämä ohje on sisällytetty Linda AI:n DNA:han.

Linda AI:hin voi tutustua nyt myös Microsoftin AppSourcessa

Maksuton e-kirja: Anna työntekijöillesi mahdollisuudet luovuuteen ja tietoturvalliseen yhteistyöhön

Menesty nopeasti kehittyvässä digitaalisessa maailmassa tarjoamalla työntekijöillesi vapaus ja joustavuus, joiden ansiosta he pystyvät olemaan tuottavia ja tekemään yhteistyötä mistä tahansa.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • 1 TB maksutonta tilaa kesäkuvillesi!
    1 TB maksutonta tilaa kesäkuvillesi!

    Kesäloma! Sehän on jo täällä! Ennen kuin kirmaat kokonaan kesälaitumille, hyödynnä oppilaitoksesi tarjoamaa Office365-tiliä esimerkiksi kuvien ja videoiden tallentamiseen. Lataa puhelimeesi OneDrive-sovellus, niin muistosi ja kuvasi säilyvät, vaikka puhelin kastuisi kesäsateessa tai uintireissulla. Lisäämällä oppilaitoksesi Office365-tilin OneDriveen saat yhden teratavun maksutonta tallennustilaa kuvillesi! Katso ohjeet täältä. Toivotamme sinulle ikimuistosta kesälomaa!

  • Teams opetuksessa 3/3: Opinnäytetyön ohjaus Metropoliassa
    Teams opetuksessa 3/3: Opinnäytetyön ohjaus Metropoliassa

    Hannu Turunen, digitutor, MIE-sertifioitu fysiikan lehtori Metropoliasta, hyödyntää Teamsiä myös opinnäytetyön ohjauksessa. ”Taas samat sähköpostit eteenpäin”, Hannu ajatteli uuden opinnäytetyön ohjauksen alussa. ”Sitten ajattelin, että miksen tekisi tätä Teamsissä?” ”Opinnäytetyön ohjaukseen Teams tuntui sopivan todella hyvin. Ajattelin, että tärkeintä olisi, että kaikki asiat olisivat yhdessä paikassa; opinnäytetyöt, kommentit, lähdemateriaali, ohjeistus.”   ”Plannerin käyttö Teamsissa sopii […]

Teollisuus

Terveydenhuolto

Vähittäiskauppa

Valtionhallinto

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Asiakastarinat

Digitalisaatio

  • joukko ihmisiä istuu pöydän ääressä rakennuksen edessä
    Uuden työkulttuurin näkökulmia

    Elämme poikkeuksellisen kulttuurisen ja teknologisen muutoksen aikaa. Uusien sukupolvien siirtyessä työmarkkinoille työkulttuuri mukautuu uusiin ideoihin ja toimintatapoihin. Samalla teknologia on määrittelemässä työntekoa uudelleen. Kahdeksasta neljään -tyyppinen työpäivä tuntuu yhä vanhanaikaisemmalta, kun erilaiset yhteistyöteknologiat vapauttavat meidät työskentelemään missä tahansa ja viestimään milloin tahansa uusilla ja hämmästyttävillä tavoilla. Johtajien kannalta kyse on ennennäkemättömästä muutoksesta: se, kuinka yritykset […]

Kumppaniblogi

  • nainen istuu pöydän avulla laptop
    Kumppaniblogi – Työntekijäkokemuksen Netflix

    Tämä artikkeli on osa Kumppaniblogi nimistä vieraskynäsarjaa, jossa Microsoftin kumppanit kertovat tarinoita pilvipalveluista.   Huipputason työntekijäkokemus on valtava kilpailuetu, kunhan sen ymmärtää ihmislähtöisesti Työntekijäsi kohtaa arjessaan jatkuvasti huipputason käyttäjäkokemuksia. Kansainväliset mobiilipalvelut, verkkokaupat sekä viihdepalvelut kuten Netflix on rakennettu maailman parhaiden käyttöliittymäsuunnittelijoiden kanssa sujuviksi ja käyttäjien tarpeita ennakoiviksi kokemuksiksi. Työntekijäsi odottaa samaa myös toimistolla ja etätyössä, […]

Vinkit