Siirry pääsisältöön
vesistö, jonka taustalla on vuori

Vastuullinen sijoittaminen määrittää kestävän kehityksen muutosvauhdin

Minna  Pulkkinen

Minna Pulkkinen

Asiakkuusjohtaja, finanssitoimiala

Lukuaika, 2 min.

Pankki- ja rahoitusala sekä vastuullisuus kytkeytyvät tiiviisti toisiinsa: sijoittajat odottavat jatkuvasti enemmän vastuullisia sijoitusvaihtoehtoja ja monet vihreät investointiprojektit  tarvitsevat mittavia pääomasijoituksia. Samalla kun mielenkiinto vastuulliseen sijoittamiseen kasvaa, pankki- ja rahoitusalan toimijat saavat uusia mahdollisuuksia.

Elämme usean rakenteellisen muutoksen ja megatrendin keskellä. Ilmastonmuutos, digitalisaatio sekä väestönkehitys ohjaavat investointipäätöksiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen suuntaan. Vastuullisuuden rooli investointipäätöksissä onkin kasvanut viime vuosina vauhdilla: sijoittajat huomioivat yhä enenevissä määrin tuotto-odotusten lisäksi muun muassa hiilidioksidipäästöjä, monimuotoisuutta sekä vastuullisuuden parempaa läpinäkyvyyttä. 

Pankki ja rahoitusalan toimijat ovat tuoneet aktiivisesti saataville erilaisia vastuullisen sijoittamisen rahastoja ja muita sijoitustuotteita, jotka täyttävät ympäristön, yhteiskunnan ja hyvän hallintotavan niin kutsutut ESG (Environmental, Social, Corporate Governance) -kriteerit. Bloombergin mukaan sosiaalisesti vastuullisten sijoitusten kokonaisarvo vuonna 2019 oli yli 30 biljoonaa dollaria. Tämä vastaa 34 % kasvua viimeisen kahden vuoden aikana. Lähes puolet vastuullisista investoinneista kohdistuivat Eurooppaan.  

Myös suomalaiset pankit ja rahoitusalan yritykset tarjoavat omia vastuullisen sijoittamisen tuotteitaan. Vastuullisen sijoittamisen rahastoja löytyy lähes kaikilta toimijoilta ja osalla pankeista on valikoimassaan myös erilaisia, esimerkiksi maksukortteihin kytkettyjä palveluita, jotka mahdollistavat muun muassa ostosten ympäristöjalanjäljen seuraamisenSuurimmat eläkevakuutusyhtiömme Ilmarinen ja Varma ovat myös sitoutuneet sijoitussalkkujensa hiilineutraaliuuteen vuoteen 2035 mennessä. 

Sijoitusten hiilijalanjäljen huomioiminen parantaisi finanssisektorin päästöarvioita ja edistäisi kestävän kehityksen investointeja 

Finanssisektorilla vastuullisuutta ajavat lainsäädännön ja hyvän hallintotavan lisäksi myös osakkeenomistajien odotukset. Viime vuosina useiden pankkien osakkeenomistajat ovat tehneet aloitteitajoilla pyritään rajoittamaan investointeja korkeiden hiilipäästöjen yrityksiin tai toimialoihin. Tämä on nostanut kestävän kehityksen sekä vastuullisuuden merkittävään asemaan ylimmän johdon agendalla. 

Suurin osa finanssitoimialan yrityksistä mittaa ja julkaisee kattavasti omasta toiminnastaan syntyvät Scope 1 ja 2 päästötPankki- ja rahoitusalalla merkittävin hiilijalanjälki syntyy kuitenkin välillisesti rahoitettujen kohteiden hiilijalanjäljistä. Investoinnit kuuluvat Scope 3 päästöjen piiriinjoista sektori ei tavallisesti julkaise kuin hankinnat, työntekijöiden matkat ja jätteet. 

Kaiken keskiössä on data 

Jotta finanssitoimialan yritykset voisivat asettaa ja arvioida sijoitustensa riskejä paremmin, täytyy toimialan olla mukana kehittämässä yhtenäisempää mittaristoa rahoitettavien kohteiden kestävän kehityksen arviointiin. Tärkeää on hyödyntää dataa paremmin, jotta voidaan todentaa, ymmärtää ja pienentää sijoituskohteiden koko arvoketjun tuottamaa hiilijalanjälkeä ja seurata tätä muutosta. Digitalisaation myötä tätä kompleksia haastetta voidaan lähteä purkamaan yhdessä hyperskaalautuvan pilven ja tekoälyn avulla. Microsoft tarjoaa tukea kestävän kehityksen hankkeisiin muun muassa Planetary Computer hankkeellaan sekä AI for Earth rahastollaan. Molemmat ovat osa vastuullisuusohjelmaamme 

 Kaiken kaikkiaan vastuullisessa sijoittamisessa on kyse oikeaan tietoon pohjautuvasta päätöksenteosta ja riskien paremmasta ymmärtämisestä. Parempi läpinäkyvyys ja suunta kohti kestävää kehitystä tuottavat myös parempaa arvoa sijoituksille tulevaisuudessa. Lue lisää ylimmälle johdolle suunnatusta, vastuullisemman liiketoiminnan kehittämisen ideoista Microsoftin Sustainability Executive Playbook -oppaasta alla:

Sustainability. Good For Business. Executive Playbook.

Ohjeita ylimmän johdon kuudelle eri roolille, kuinka ottaa ensimmäiset askeleet kohti kestävämpää ja tuottavampaa tulevaisuutta.

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Microsoftin yhteistyö Ruotsin prinssiparin säätiön kanssa lisää tietoisuutta lukihäiriöstä

    Microsoftin yhteistyö Ruotsin prinssiparin säätiön kanssa lisää tietoisuutta lukihäiriöstä

    Microsoft Ruotsi ja prinssiparin säätiö ovat aloittaneet kumppanuuden, jonka tarkoitus on lisätä tietoisuutta lukihäiriöstä. Kumppanuuden tavoite on jakaa tietoa lukihäiriöstä sekä näyttää, miten moderni teknologia voi auttaa lukihäiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria saavuttamaan täyden potentiaalinsa. Ruotsin lukihäiriöyhdistyksen mukaan jokaisessa koululuokassa ainakin yhdellä oppilaalla on lukihäiriö. Microsoft ja prinssiparin säätiö pyrkivätkin luomaan parempaa ymmärrystä aiheesta ja […]

  • Microsoftin oppimisen työkalut ja digitaalinen kynä

    Microsoftin oppimisen työkalut ja digitaalinen kynä

    Yli-Iin yhtenäiskoulussa kädentaidot ja luovuus ovat arvossaan. Joka vuosi koulun kolmannelta luokalta aloittaa painotettu opetuksen kuvaamataito- ja käsityöryhmä. Digitaalinen kynä ja kosketusnäyttölaitteet nostavat luovuuden uudelle tasolle. Katso luokanopettaja Soili Päkkilän vinkit Windows 10 -laitteiden ja digitaalisen kynän käytöstä: Haluaisitko tietää lisää Microsoftin oppimisen työkaluista? Osallistu kevään 2019 maksuttomiin kouluille ja oppilaitoksille suunnattuihin webinaareihimme.

Teollisuus

  • henkilö, jolla on kypärä

    Valmistavalle teollisuudelle kasvua vastuullisuusratkaisuista

    Suomessa ja muualla Euroopassa ollaan entistä tietoisempia omien valintojen vaikutuksista ympäristöön. Kuluttajat myös kiinnittävät yhä enemmän huomiota yritysten kestävään toimintaan ja tuotantoketjuihin tuotteita valitessaan. Mitä vastuullisuus vaatii valmistavan teollisuuden yrityksiltä? Entä miten digitalisaatio auttaa vastuullisuuden edistämisessä? Kestävä kehitys on noussut keskeiseksi puheenaiheeksi myös valmistavassa teollisuudessa. Ekologisuus tuo liiketoiminnalle mahdollisuuksia mutta myös vaatimuksia niin lainsäädännöstä, asiakkailta, sijoittajilta kuin myös työntekijöiltä.    Suomessa valmistavan teollisuuden kestävää kehitystä ohjaavat esimerkiksi hallituksen hiilineutraaliustavoitteet, joita useat suomalaiset toimijat ovat täydentäneet omilla tavoitteillaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Konkreettisia kestävän kehityksen toimenpiteitä ovat […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Digitalisaatio

Vinkit

  • MIE vie maailmalle

    MIE vie maailmalle

    Suomalainen voitti hopeaa kansainvälisissä opettajatapaamisessa Singaporessa! Etkö heti muista nähneesi otsikoita? Kyseessä on Microsoftin E2 | Education Exchange 2018 -tapahtuma MIE-verkoston jäsenille, joka pidettiin tänä vuonna Singaporessa. MIE on lyhenne sanoista Microsoft Innovative Educator. Jokaisen maan edistyksellisimmät opettajat pääsevät mukaan tapahtumaan, jossa sekä opitaan lisää, kisataan että verkostoidutaan. Tapahtumasta kertoo paljon se, että thaimaalaiset opettajat […]