Siirry pääsisältöön

Tutkimus: Miksi tytöt menettävät kiinnostuksensa teknologiaan teini-iässä?

Microsoft

Microsoft

Lukuaika, 2 min.

Vain 37 prosenttia 11–18-vuotiaista suomalaisista tytöistä näkee itsensä työskentelemässä luonnontieteiden ja teknologian parissa. Microsoftin tuore tutkimus auttaa selvittämään, miten tyttöjä innostetaan alalle.

Kouluilla on vain muutama vuosi aikaa innostaa tyttöjä tiedeaineiden pariin, kertoo Microsoftin teettämä tuore tutkimus. Kahdessatoista Euroopan maassa tehtyyn tutkimukseen osallistui noin tuhat suomalaista 11–30-vuotiasta tyttöä ja naista. Tutkimus osoitti, että vaikka useimmat suomalaistytöt kiinnostuvat tiedeaineista noin 11 vuoden iässä, heidän kiinnostuksensa tieteeseen ja teknologiaan romahtaa yläkouluiässä.

Tutkimustulokset voivat auttaa opettajia, päättäjiä ja yrityksiä ymmärtämään, miten tytöt ja naiset saadaan innostumaan matemaattis-luonnontieteellisten ja teknologia-aineiden opiskelusta. Suomen lisäksi tutkimus toteutettiin Alankomaissa, Belgiassa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Italiassa, Puolassa, Ranskassa, Saksassa, Slovakiassa, Tšekissä ja Venäjällä. Tutkimukseen vastasi yhteensä 11 500 eurooppalaista tyttöä ja naista.

Suomalaistytöt ymmärtävät tieteen ja teknologian merkityksen, mutteivät tahdo alalle

62 prosenttia suomalaisista tytöistä ja naisista kertoo ymmärtävänsä, miksi niin kutsutut STEM-aineet (luonnontieteet, matematiikka ja teknologia) ovat tärkeitä, mikä on lukuna Euroopan huippua. Kuitenkin vain 37 prosenttia 11–18-vuotiaista suomalaistytöistä vastasi kyselyssä voivansa nähdä itsensä alan töissä. Kaikissa tutkimukseen osallistuneissa Euroopan maissa tiedeuralla näki itsensä 42 prosenttia vastaajista.

Lisää käytännön kokemusta ja roolimalleja

”Viime syksynä käyttöön otettu uusi opetussuunnitelma auttaa jo digitaalisten taitojen kartuttamisessa ja tuo ilmiöoppimisen osaksi opetusta. Saamme nuoret naiset innostumaan tiede- ja teknologia-aineista, kun koulutyöhön, harrastuksiin ja kotiympäristöön lisätään enemmän mahdollisuuksia käytännön harjoitusten tekemiseen”, Kati Tiainen sanoo.

Myös aktiivinen rohkaisu tiedeaineiden pariin koulussa ja kotona vaikuttaa tyttöjen opiskelumotivaatioon. 27 prosenttia suomalaistytöistä kokee, ettei heillä ole riittävästi kannustavia roolimalleja. Erityisesti opettajien ja alan ammattilaisten kannustus on tytöille tärkeää: lähes 60 prosenttia tytöistä kaipaa lisää kannustusta opettajiltaan sekä tieteen ja teknologian parissa työskenteleviltä naisilta, kun taas vanhemmiltaan lisäkannustusta kaipasi 44 prosenttia tutkimukseen osallistuneista suomalaisista tytöistä ja naisista.

Lue koko tiedote täältä.

Katso myös 3.3. Aamu-TV:n haastattelu aiheesta: http://areena.yle.fi/1-4024275
YLEn uutinen aiheesta: http://yle.fi/uutiset/3-9489858

Maksuton webinaari: Kyberturvallisuuden tärkeimmät trendit Euroopassa

Tutustu kyberturvallisuuden eurooppalaisiin trendeihin ja ratkaisuihin uhkilta suojautumiseksi

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita toimialakohtaista:

Koulutus

  • Microsoftin oppimisen työkalut: Syventävä lukuohjelma

    Microsoftin oppimisen työkalut: Syventävä lukuohjelma

    Yli-Iin yhtenäiskoulussa Oulun pohjoisosassa on oppilaita vajaat 300 ja henkilökuntaa noin 30. Koulusta löytyy perusopetuksen luokkien lisäksi esikoululuokka, kaksi pienryhmää sekä joustavan perusopetuksen JOPO-luokka. Yli-Iissä on lähdetty rohkeasti kokeilemaan erilaisia työkaluja luovuuden, kädentaitojen ja erityisopetuksen saralla. Käyttöön on otettu useita Microsoftin tarjoamia oppimisen työkaluja. Erityisluokanopettaja Tuija Perälä on ottanut käyttöön Syventävän lukuohjelman, joka on sekä […]

  • Microsoftin uusi kvanttilaskentalaboratorio avaa ovet mahdollisuuksille

    Microsoftin uusi kvanttilaskentalaboratorio avaa ovet mahdollisuuksille

    Microsoftin uusi laboratorio Delftin teknillisessä yliopistossa on viimeisin askel kohti kvanttilaskennan todellisuutta.

Teollisuus

  • henkilö, jolla on kypärä

    Valmistavalle teollisuudelle kasvua vastuullisuusratkaisuista

    Suomessa ja muualla Euroopassa ollaan entistä tietoisempia omien valintojen vaikutuksista ympäristöön. Kuluttajat myös kiinnittävät yhä enemmän huomiota yritysten kestävään toimintaan ja tuotantoketjuihin tuotteita valitessaan. Mitä vastuullisuus vaatii valmistavan teollisuuden yrityksiltä? Entä miten digitalisaatio auttaa vastuullisuuden edistämisessä? Kestävä kehitys on noussut keskeiseksi puheenaiheeksi myös valmistavassa teollisuudessa. Ekologisuus tuo liiketoiminnalle mahdollisuuksia mutta myös vaatimuksia niin lainsäädännöstä, asiakkailta, sijoittajilta kuin myös työntekijöiltä.    Suomessa valmistavan teollisuuden kestävää kehitystä ohjaavat esimerkiksi hallituksen hiilineutraaliustavoitteet, joita useat suomalaiset toimijat ovat täydentäneet omilla tavoitteillaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Konkreettisia kestävän kehityksen toimenpiteitä ovat […]

Lue lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita asiakirja-aineistoa kohden:

Digitalisaatio

  • Ei innovaatioita ilman empatiaa 

    Ei innovaatioita ilman empatiaa 

    Innovointia tukeva ilmapiiri ei synny sormia napsauttamalla. Osallistuin aikoinaan työpajaan, jossa tehtävänä oli ilman minkäänlaisia rajoitteita keksiä keinoja tuplata yrityksen liikevaihto, vain mielikuvitus rajana. Päivän päätteeksi huomasin melko järkyttyneenä, että vain yksi kahdeksastatoista osallistujasta pystyi innovoimaan eli keksimään jotain aivan uutta, ajattelemaan villisti ja miettimään mahdollisuuksia niiden tyypillisten ratkaisujen ulkopuolelta. Tämä herätti minut ajattelemaan, mitä innovointi vaatii ihmisiltä, johtajilta ja ilmapiiriltä.   Innovointiin liittyy helposti tuntemattoman pelkoa ja epämukavuuden […]

Vinkit

  • MIE vie maailmalle

    MIE vie maailmalle

    Suomalainen voitti hopeaa kansainvälisissä opettajatapaamisessa Singaporessa! Etkö heti muista nähneesi otsikoita? Kyseessä on Microsoftin E2 | Education Exchange 2018 -tapahtuma MIE-verkoston jäsenille, joka pidettiin tänä vuonna Singaporessa. MIE on lyhenne sanoista Microsoft Innovative Educator. Jokaisen maan edistyksellisimmät opettajat pääsevät mukaan tapahtumaan, jossa sekä opitaan lisää, kisataan että verkostoidutaan. Tapahtumasta kertoo paljon se, että thaimaalaiset opettajat […]